keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Angstiposti

Tiedän ettei kelit hivele yhtään sen enempää ketään muutakaan, mutta aika raivokkaasti saa pinnistää tällä hetkellä, että näkisi yhtään mitään hyvää tässä harrastuksessa. Nilkkoihin asti ulottuvassa lillingissä päivä toisensa jälkeen säkkipimeässä tarpomista. Jos kenttä ei ole yhtä kuralätäkköä, se on jääkiekkokaukalo. Maneesimaksua on turha maksaa hevosen kävelyttämistä varten. Niin ja mikä kävely. Tallikaveritkin alkavat moittia, kun Bronca töhöttää tarhatessa. Ei se kai mihinkään lähde, mutta pomppi paikallaan ja nakkelee niskojaan.

Ihan ensimmäisen kerran kahden vuoden aikana oli pakko lopettaa ratsastaminen sen takia että raivoistuin niin totaalisesti, että katsoin parhaimmaksi lopettaa ennen kun kiehuu yli. Yritin puoli tuntia ratsastaa hevosta rennoksi. Siis siinä määrin että se käynnissä edes sekunniksi malttaisi olla, relata, kuunnella ja keskittyä. Muttakun ei. Ei edes sekunniksi. Jos laittoi pohkeen kiinni se ampaisi dramaattisesti alta raviin ja kun otti pidätteen ja hellitti niin ensimmäinen liike oli vilkuilla pää pilvissä muita maisemia. Maastossa vallitseva askellaji on eräänlaista paikallaan ravaamisen ja käynnin sekasotkua maustettuna korkean koulun liikkeillä. Tarhassa ei sitten taas voi liikkua mihinkään, kun se on kun Afrikan savannin viimeinen juomapaikka kuivan kauden lopussa, jossa norsulauma on käynyt pyörimässä (...olisinpa Afrikassa...). Voitteko kuvitella miten jär-kyt-tä-vän jumissa Bronca on: lavat, selkä, lanne you name it.

Ja pata kattilaa soimaten, se negatiivinen ilmapiiri mikä velloo meillä pikkutallissa, ei ainakaan auta. Kaikki meistä asian myöntää ja ollaan sille hysteerisesti naureskeltukin. Täällä ne väsyneet, PMS-oireiset akat harrastaa ja tallista raikaa:
"mikä helvetti saa tän hevosen piehtaroimaan tuolla kurassa?"
"mä en ainakaan tee..."
"kenttä on taas ihan kauhee"
"mä en jaksa tätä paskaa"
"vittu tota keliä taas"

Harkitsen vakaasti oman jaksamiseni ja sitä kautta hevosen hyvinvoinnin takia muuttoa isoon talliin.

Mutta harrastuksen ulkopuolella kaikki on ihanaa. Joulu tulee, parisuhde on höttöistä ruusunpunaa ja minut valittiin juuri parinkymmenen hakijan joukosta patologian labraan töihin.

Kuva osoitteesta http://nyt.fi/fokit/s1305897731038



keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Hengissä ollaan

Kävelylomaa pitäisi vielä jatkaa kolmisen viikkoa. Ei tule tapahtumaan, eikä suoraansanottuna ole tapahtunut enää hetkeen. Kävelyreenit kentällä tuppaa olemaan vähän puista pureskeltavaa sekä hevoselle että omistajalleen, mutta auta armias jos suunta on maastoon, niin espanjatar herää sellaiseen voimantuntoon ettei sitä pitele enää mikään. Juurikaan se ei malta kävellä ja kiukuksissaan viskoo päätä niin että saa väistellä ettei ohtaluut kolahda yhteen. Toissapäivänä kotiinpäin käännyttäessä kokeiltiin ihan sellaista vanhanajan "poistun paikalta sivuttain juosten" -taktiikkaa ja kun siihen vähän ärähdin niin seuraava temppu oli pysähtyä paikalleen ja aloittaa hillitön paikallaan pomppiminen (Broncan mielestä ne oli pukkeja, mutta ei kerrota sille kuinka säälittäviä ne oli). Taas ääniavut kehiin ja matka jatkui. Tovin päästä mummeliponi käveli steppasi kohti vesilätäkköä siihen malliin, että ehdin ihmettelemään onko ihme tapahtunut, kun näyttää siltä että se ihan itse kävelee lätäkön läpi, mutta unen näin. Neiti jännevamma kohottautui lätäkön reunalla hitaasti ja hallitusti takajaloilleen, josta suoritettiin tasajalkalaskeutuminen lätäkön toiselle puolelle. Nauruhan siinä enimmäkseen tulee, mutta kyllä alkaa olla aika selvät merkit ilmassa siitä että tätä toipumislomaa alkaa olla hevosella mitta täynnä.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Me saamme ratsastaa!

Tänään kärrättiin viimein Bronca klinikalle. Ensin todettiin että ei onnu enää spontaanisti. Taivutettiin vähän vuohisniveltä, joka teki kyllä tammalle taivuttaessa niin kipeää että kävi vähän kahdella jalallakin, eikä saatu kuitenkaan kun kakkosen reaktio. Sitten ultrattiin, kuvattiin ja lopulta todettiin, että jännetupessa on revähtymää ja pinnallisen koukistajajänteen alaosassa on pieni säievaurio. Aikansa kuulemma ottaa tämän ikäisellä hevosella, mutta kuntoon pitäisi tulla ainakin siinä määrin kun tuollaisen harrastehevosen tarvitseekaan. Ohjeeksi saatiin, että ratsastaa saa ja mielellään pitääkin, jotta paino pysyy kurissa. Tosin loppuvuosi käynnissä. Maastoon saa mennä, mutta ei sinne kivikkoon missä tämä sattui.

Kuriositeettina löytyi myös sivulöydös, että fröökynän puikkoluu on poikki! Ilmeisen vanha ja melko siisti murtuma. Puikkoluun pää oli vain tipahtanut sentin-pari ja asettunut nätisti siihen. Tamma myös käyttäytyi äärimmäisen mallikkaasti. Sekun on sellainen kissamainen ja sulkeutunut luonne, niin huomasi kyllä että nyt kun oltiin vieraassa paikassa, jossa ei ollut muita tuttuja kuin minä, niin otti kovasti kontaktia ja haki turvaa. Ihme ettei ottanut mun järkyttävää jännitystilaa itselleen. En nukkunut kolmen jälkeen silmäystäkään ja hädin tuskin kykenin työntämään aamulla suuhuni kourallisen muroja. Klinikalla suu oli kuin autiomaa, ja välillä mietin pitäisikö oksentaa vai pyörtyä. Tamma kuitenkin oli siinämäärin emäntäänsä rauhallisempi, että röntgensetä kysyi ihmeissään, että joko se on rauhoitettu. Sanoin että ei ole, johon kundi totesi että taitaa olla aika perusjärkevä tapaus. Jälkikäteen ajateltuna joo: Töissä on vaikeampi koittaa ottaa liikehäiriötäntä sydänfilmiä muutaman vuoden ikäisestä lapsesta kun mitä oli ottaa 5 röntgenkuvaa rauhoittamattoman Broncan jalasta.

Tämä viikko pistellään kortisonia lihakseen, jotta saadaan tulehdusreaktio rauhoittumaan ja ah pääsee ratsastamaan! Aamuyön tunteina kun mielessä pyöri niitä synkimpiä ajatuksia, niin päiväänsä ei viitsisi paremmin päättää. Tekisi mieli vetää pullo viiniä ja 24 tuntia unta, mutta pitää mennä lepäämään töihin huomenna :)  

tiistai 11. marraskuuta 2014

Vielä syvemmälle rapaan

Sain oman olkapääni kuntoon ja pääsin jo vähän ratsastamaankin kun kävi seuraavaa: Pyhäinpäivän hubertusmaastossa ihastuttava herrasmies J-P Leskinen johdatteli meitä harjumaastossa, kauniissa kuulaassa pakkasaamussa pitkin Kangasalan perinnemaisemia. Kivikkoisella harjurinteellä hätähousuna teputtavan tamman jalka taisi livetä ja jotain kävi. Mitään ontumaa en huomanut loppumaaston aikana enkä vielä tarhatessakaan, mutta seuraavana päivänä sain tallilta soiton että Bronca ontuu. No ontuuhan se, ja vasemman jalan vuohsinivelessä ulkosivulla on reilun marmorikuulan kokoinen, melko kiinteän tuntuinen turvotus. Käynnissä meno ei näytä yhtään erikoiselta, mutta ravissa ontuu.

Jalkaa on nyt reilun viikon verran kylmälty ja lämppäröity ja liikunta on ollut taluttelua mahdollisimman hyvällä pohjalla eli maneesissa. Muutosta suuntaan tai toiseen ei ole tapahtunut, joten tänään varasin ajan klinikalle, jotta saisin selvyyttä mitä siellä on tapahtunut ja miten hoitaa. En tahdo oikein uskaltaa tehdä mitään ja hoidoistakin on kamala epävarmuus, kun ei tiedä mikä jalkaa vaivaa. Se selvinnee viikon päästä. Peukkuja pystyyn meille eiksjeh :)

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pohjamutaa

Ei mene ruusuisesti ei.
Ensin näytti hyvältä. Ohjasajotreenit meni hyvin, kaikki maastakäsittelyhommat meni loistavasti ja valmennuksissakin saatiin hyviä hetkiä, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä että Broncassa on niin paljon virtaa, etten pysty sitä enää kunnolla kanavoimaan oikeisiin asioihin. Samaan aikaan oma olkapää lähti vihoittelemaan siinä määrin että ratsastuksen jälkeen oli aina päivän järkkykipeä. Viimeinen niitti oli viikonloppuinen iltatalli, jossa ensimmäisen kahden märän ja painavan loimen ripustaminen katonrajaan kuivumaan teki olkapäästä selvää niin, ettei lääkekaappini sisältö enää riittänyt tuomaan edes nukkumiseen vaadittavaa kivuttomuutta. Pitä enemmän Bronca seisoo, sitä enemmän huolehdin höyryääkö se niin paljon ettei käteni kestä sen pitelyä.

Viimeviikolla kun koin olevani jonkinlaisessa kunnossa, kiipesin selkään ja kappas kun Bronca ei laukannut ollenkaan. Se kyllä nosti laukan mutta jäi vain köyrimään ja pomppimaan paikalleen. Verkkailin vähän lisää ravissa, kokeilin uudestaan ja pari askelta mentiin eteen ja sitten taas pompittiin paikallaan. No kipeähän sen on siis jostain oltava. Tyydyttiin pitkiin maastokävelyihin ja kutsuttiin hieroja paikalle, jonka mukaan rinnasta löytyi kipeyttä, mutta muuten ei mitään pomppimisen selittävää jumia mistään ilmennyt. Hierojan ehdotus oli että saattaapi olla lannerangassa tai ristissä ongelmaa ja ehdotti lähinnä liike on lääke -tyylistä lähestymistapaa. Kantti ei kuitenkaan riitä lähteä urheilemaan pinkeällä ponilla vajaakuntoisella kädellä. Omatunto jäytää rotan lailla.

Houkuttelin meidän vuokraajan stuntkuskiksi. Siellä ne ovat toivonmukaan viilettäneet rennosti maastossa tänään paikkoja availlen, ja huomenna tulee vielä leegotohtori tarkistamaan Broncan hampaat ja suun muutenkin.

Tässä meidän vikasta valkusta ku vielä kropat pelittää ;)
Ihan miellyttäviä vastataivutuksia!

tiistai 7. lokakuuta 2014

Hevosenpidon kustannuksista

Lueskelin tuosta eräästä toisesta blogista huumorissävytteisen kirjoituksen hevosenomistajan kanssa seurustelusta. Yksi hevosnaisen kanssa elämisen edellytyksistä oli asema eli toisin sanoen rahallisesti vakaa talous. Vaikka kirjoitus oli hauska katsaus hevosnaisen kanssa elämiseen ja olemiseen liittyvistä haasteista, ja sellaisena sen toki itsekin ymmärsin, niin jäin miettimään ihan vakavissani näitä talouspuolen asioita.

Tavatessani täysin uusia ihmisiä huomaan usein eräälaisen ennakkoasenteen, jonka lähtökohtia minun on vaikea ymmärtää. Kun kerron että minulla on oma hevonen, usein vastapuolen kasvoille nousee ilme, joka on kuin avoin kysymys: kuinkakohan paljon tuolla ihmisellä oikein on rahaa, kun sillä on varaa omaan hevoseen? Tähän asenteeseen törmäsin jopa tavatessani uudet appivanhempikokelaat hiljattain. He sentään kysyivät ihan suoraan, ja minä tein kuten jokainen hevosihminen nauroin ja sanoin, että se raha mitä tulee niin se kyllä myös menee siihen hevoseen. Voisin väittää ettei kukaan hevoshullu rahassa kylve. Jos alkaa tuntua siltä että rahaa jää yli, niin sitten hankitaan lisää hevosia, jotka pitävät niistäkin rahoista huolen.

Pidetäänkö hevosta edelleen statuksen ja vaurauden merkkinä? Harrastajien määrä on kasvanut 90-luvusta huimasti ja siihen porukkaan mahtuu kyllä varmasti monenmoista ja -tuloista tallaajaa. Äiti aina opetti ettei raha-asioista puhuta edes tuttujen kanssa, mutta ruotiakseen tätä asiaa on pakko avata myös omaa taloutta. En ole millään muotoa hyvätuloinen terveydenhuollon perusliksaa nauttiessani. Miesystäväni on ns. "between jobs", joten vastaan pääasiallisesti peruskuluistamme: kohtuukokoisen kaksion vuokrasta, sähköstä, vakuutuksista, autosta ja 64 kilometrin päivittäiseen työssäkäyntiin uppoavasta bensasta. Ruokaa ostaa yleensä se, joka kaupassa paremmin ehtii käydä eli kuitenkin hyvin harvoin minä. Tilistä lohmaisee vielä osansa opintolainan lyhennys ja säästötilille menevä pieni summa. Noin parin tonnin tilistä ei siis kamalasti jää edes tässä vaiheessa yli, ja hevoseen ei ole pistetty vielä penniäkään.

Mitä "köyhä" hevosenomistaja sitten tekee. No töitä ihan hitoksiin. Jos oma työala antaa mahdollisuuden, voi paiskia niska limassa ylitöitä ja viikonloppuhommia. Jos taas työ ei tarjoa mahdollisuutta moiseen, tehdään töitä tallilla. Tämähän on vähän tälläinen hyshys juttu, mutta todellisuus on että aika monella suomalaisella tallilla on mahdollisuus alentaa vuokraa tekemällä tallivuoroja ja moni tälläinen vähävarainen harrastaja usein etsiikin tallipaikkaa sillä ehdolla, että töillä voi alentaa kustannuksia. Palveleehan se yrittäjääkin. Ei tarvitse ressata hiuksia päästään, kun sairastuessaan on puhelinrinki, jonka voi pirautella läpi josko joku pääsisi autamaan tai tuuraamaan. Korvauksen täytyy toki olla järkevä. Niin ettei yrittäjä jää siitä persnetolle, mutta työtä tekevä kokee kuitenkin ettei häntä riistetä. Omalla tallilla korvaus on juuri sitä. Pienehkö mutta kuitenkin sellainen, että kunnon ponipöpi ihan mielellään vapaa-aamunaan lähtee tarhailemaan heppoja ja siivoamaan karsinoita, kun tallille sitä menisi kuitenkin. Se mikä kuitenkin loppupeleissä on suurin taloudellinen pelastukseni on itsehoitotalli.

Viiden akan porukassa vuokraamme siis vain tilaa ja hoidamme kaiken itse. Tallissa ei ole mitään ylimääräisiä hienouksia, mutta se on toimiva ja turvallinen ja saamme tietysti käyttää ylläpitotallin pesaria, kenttää ja maneesia. Yrittäjälle järjestely on kelpo, koska tilaa vuokratessa alv on 0% ja ylimääräistä työtä tallimme hevosista ei aiheudu. Koska rahaa menee huomattavasti vähemmän, täytyy tämä tehdä jonkun muun resurssin kustannuksella ja se on aika, koska aikaahan noihin hommiin menee. Aamulla täytyy varata työmatkaan ylimääräinen 20 minuuttia, että matkalla saa 6 hevosta ruokittua, loimitettua ja tarhattua. Töiden jälkeen auton nokka taas kohti tallia ja omien hommien tekoon. Oman hevosen karsinan siivous, vesien kanto tarhaan ja karsinaan, kolme kassillista heinää sinne tänne (yksi illaksi karsinaan ja kaksi valmiiksi tarhan viereen ruoka-aikaan nakattavaksi) ja lopulta hevosen liikutus. Mittaa päivälle tulee helposti kotoa lähdöstä kotiin paluuseen 13 tuntia, joskus jopa enemmän jos tahtoo panostaa vaikka pitkään maastolenkkiin. Vuokra oli kuitenkin lokakuulta vain 120e.

Valintoja täytyy tehdä silloin kun aikaa ei tahdo jäädä miesystävälle saati kavereille. Vaatii varmasti aika suurta ymmärrystä puolisolta, että arkielämä pyörii pitkälti kaviokkaiden ehdoilla, lomamatkat on suunniteltava laidunkaudelle ja uusi auto kilpailee tarpeellisuudessaan uuden satulan kanssa, vaikkei auto enää meinaa kuljettaa edes kauppamatkalle. Jotain kertonee myös se, että koko itsehoitotallimme porukka on lapsettomia kypsiä naisia. Emme kai me sentään kuitenkaan surullisia ole, kun jokainen meistä jaksaa päivä toisensa jälkeen kantaa kortensa yhteiseen kekoon. Rakkaus harrastukseen on niin suuri, ettei sitä voi enää oikein edes sanoa harrastukseksi kuten "mä käyn kaks kertaa viikossa spinningissä" -harrastusta.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Istunnan ihmeellinen maailma

Muistan kirjoittaneeni tänne blogiin joskus kuinka Bronca on istunnalla ratsastettava, mutta minä en ole vielä istunnalla ratsastaja. Ilokseni olen kommenteistakin saanut lukea huomioita istunnan kehittymisestä ja todellakin, nyt aletaan olla siinä vaiheessa että istunnalla ratsastamisen ovea on raotettu: ja mikä maailma siellä onkaan!

Heinäkuusta lähtien olen kurssittautunut ja valmentautunut keskittyen n. 80 prosenttisesti istuntaan. Nyt kun hevonenkin on viritelty laiskanpulskeasta laiduntamisesta talvikauteen, ja se alkaa olla todella herkkä ja nopeasti reagoiva, koko maailma avautuu. Todellakin sekä kaasu, jarru että ratti löytyvät omasta perseestäni!

Tämä on niitä hetkiä kun tuntuu samaan aikaan, että on ottanut kilometrin pituisen askeleen eteenpäin, ja samalla huomaa että matkaa on vielä satoja kilometrejä. Matka ei pelota kun tietää että varrelta löytyy monta hienoa kokemusta ja oivallusta. Tähänkään en pystyisi ilman rakasta, superherkkää mamiponiani <3

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Unelmasaappaat.

Tässä muutama viikko takaperin tallikaverini teki kirppikseltä aivan uskomattoman löydön: Cavallon täysin käyttämättömät nahkasaappaat 45 eurolla. Kaveri siinä harmitteli, että pakko oli ostaa vaikkeivät mene jalkaan, mutta hänellä oli toiveissa että varsia saisi suutarissa levennettyä sen verran, että saappaat päätyisivät käyttöön. Siinä saappaita ihastellessa ja hienosta löydöstä kaveria kadehtien, päätin kokeilla josko saappaat sopisivat minulle. En uskonut että siitä tulisi mikään tämän luokan henkinen ongelma, koska olen aika monet saappaat jalkaani vetänyt, eivätkä yhdetkään niistä ole olleet sopivat. Kuinka ollakaan kaveri oli löytänyt laatusaappaat naurettavan edullisesti ja ne sopivat minulle täydellisesti. Raamatullinen synti kalvaa edelleen. Miten tuollaista löytöä ei voi olla himoitsematta.

Jos joskus videoissa näyttää että jalustimeni on turhan syvällä jalassa, voin vakuuttaa ettei se ole. Joudun vain käyttämään kolme numeroa liian isoja saappaita, joka saa sen näyttämään siltä. Minua kun on rakenneltu niin etten tiedä mistä kasoista osat on oikein otettu. Olen n. 170 senttiä pelkkiä sääriä 36-37 kengän koolla.

Heinäsirkka poninsa selässä
Saapasasioissa siis käy niin että saapas, joka on kengänkooltaan sopiva, on naurettavan lyhyt tai leveä tai molempia ja varren pituudelta sopiva saapas on liian leveä tai iso tai molempia. Siispä ratsastelen tällä hetkellä saappailla, jotka ovat kolme numeroa liian isot ja liian leveät ja olen alistunut ajatukseen että "there are no boots for my feet" ja jos on niin ne ovat mittatilaustavaraa tai erikoismallia lisänimellä hintavat. Sehän on tietysti iso ongelma ihmiselle, joka ei yleensäkkään osta mitään uutena. Oma mielipide on, että käytetty on aivan yhtä hyvää ja kierrätys on ekologisempaa. Hevostavaraa vaivaa myös sama ongelma kuin autoja: kun sen kantaa kaupasta pihalle niin arvo laskee heti ovella. Jos siis joskus kävisi munkki ja löytäisin käytettynä hyvät ja laadukkaat saappaat pistän blogiinikin muistiin ja ilmoille, että Cavallon varressa luki 35 - 50 - 37. Se oli täydellinen, mutta valitettavasti se ei ollut minu. :´D

tiistai 23. syyskuuta 2014

Pyykkinaruratsastaja

Nyt on sitten seuramestaruuksissakin käyty ratsastamassa. Vielä ei ihan terävintä kärkeä kutiteltu, mutta jos johonkin olen tyytyväinen niin hevoseen. Se meinaan suoritti radalla todella positiivisella mielellä ja innoissaan. Jos tuossa tilanteessa olisi itse ratsastanut itsensä ylittäen, niin oltaisiin voitu tehdä ihmeitä, mutta kuski oli hieman unessa, mikä näkyy siinä etten jostain kumman syystä tajunnut yhtään terävöityä ja lyhentää ohjaa! Täti jäi niinsanotusti verkkamoodiin ja ohjiin olisi voinut ripustella kuivumaan koneellisen pyykkiä! :D

Ilman vastoinkäymisiä ei kisoihin sentään päästy. Torstain onnistuneen ratareenin jälkeen ajattelin perjantaina ehtoolla käydä vähän pellolla irtonaistamassa Broncaa kevyellä ravailulla ja muutamalla rennolla laukkapätkällä. Ensin kierros käynnissä pellon ympäri ja ekassa ravipätkässä hevonen kompuroi, kuului SE ääni ja toinen etukenkä lepäsi pellossa. Ja kello oli tietysti kahdeksan illalla ja vähän reilu 12 tuntia starttiin aikaa. Mutta onni on kengityskurssin käynyt ystävätär, jolle kehtasi soittaa vielä perjantai-iltana säädyttömään aikaan ja saatiin kuin saatiinkin tossu takaisin jalkaan.

Radan pisteet vaihtelivat 5.0 ja 6.5 välillä, ihan kuitenkin tässä muistelisin että ravilisäyksestä olisi tullut 7.0. Ravista selvästi parempia numeroita kuin laukasta, mutta typeriä virheitä itseltä pisteitä vähentämään. Esimerkiksi alku- ja lopputervehdykseen ratsastuksessa taas oli linja täysin hukassa ja toisesta 5.0 ja toisesta 5.5. Toinen siirtyminen käyntiin tuli myös rankasti myöhässä kun kuski haaveili ihan omiaan. Laukat nousivat omaan mieleen erittäin hyvin ja se vaikeampi eli vasen oli tällä kertaa nätimmän ja vaivattomamman oloista (vaikka se hevosen pää käy kyllä aika linkussa). Alakerta suoraa kutosriviä ja kommenttina että ravissa polkee hyvin takaa, mutta laukassa tahtoo painua kuolaimen alle, eli ei mitään uutta näillä mailla. Tällä suorituksella prosentit 58.889 ja sijoitus 6/10. Koskakohan tulisi se päivä että hevonen ja kuski olisivat yhtä skarppina. Kuriositeettina mainittakoon, että Broncan entiset omistajat sanoivat molemmat videon nähtyään, että Broncan laukka on parantunut tosi paljon. Pitää kaivaa jotain vahoja videoita, jos sellaisia edes löytyy, niin näkee ehkä itsekin.

Tuokaa tekin pyykit meille kuivumaan ja katselkaa videolta miten siinä sitten kävi :)



perjantai 12. syyskuuta 2014

Mysteerivaivoja

Koko helteisen kesän ihmettelin kun hevoseni hikoilee polttomerkin kohdalta runsaasti. Ajattelin että täytyy olla joku vanhan arpikudoksen aiheuttama pakallinen metaboliakommervenkki enkä tehnyt mitään :(
Kelit kun viilenivät, niin aloin kiinnittää asiaan huomiota ihan eri tavalla. Eihän sen nyt pitäisi hikinen olla kun ei ole mainittavan lämmintäkään! Kyselin ja ihmettelin mistä moinen paikallinen hikoilu johtuu ja vuorokauden asiaa mietittyäni tajusin, että kyseessä ei suinkaan ole hikoilu vaan kudosnesteen vuotaminen ihon läpi. Hätä ja syyllisyys! Miten en tajunnut asiaa aiemmin!?

Bronca liikkuu aivan normaalisti, mutta painellessa tuota vuotavaa kohtaa ja sen ympäristöä se jonkin verran kiristyy leuoistaan, eli on paikallisesti kipeä. Joskus toivoisi että tamma näyttäisi vähän enemmän merkkejä kun tekee pahaa, mutta mitäs hommasin tuollaisen iberian sisupussin. Siitä sitten lähettelin kuvia eläinlääkärille ja haastattelin valmentajia. Kenelläkään ei oikein selkeää näkemystä asiasta ollut, mutta paras ja omaan järkeen käyvin veikkaus oli ihonalaiskudoksen tulehdus eli selluliittis. Se miten tulehdus olisi sinne päässyt, on edelleen mysteeri, mutta tepastelin apteekkiin hakemaan kuurin oriprimiä ja hoidetaan nyt sillä ja betadinepesuilla.


Hämäävintä tuossa on se, että se lähtee keskeltä polttomerkkiä, joten ensimmäinen ajatus itselläkin oli, että se liittyy jotenkin siihen. Nyt asiaan paneutuneena ajattelen myös sitä, että noilla kohdin on paljon lihaskalvoja ja lihasten kiinnityskohtia (ihan tarkkaan en hevosen anatomiaa tunne, joku varmasti tässäkin on fiksumpi).

Mutta hoidetaan nyt tulehduksena ja jos ei tapahdu muutosta, niin sitten ei auta kun kärrätä heppa klinikalle tai huudella paikalle joku joka ultraa tallilla. Mielessä on käynyt jo vaikka mitä melanooman sisuskaluihin leviämisestä johonkin systeemiseen sairauteen. Hevonen on muuten täysin terveen oloinen! Liikkuu hyvin ja mielellään, lämpöä ei ole ja ruokakin maittaa niin ettei ole paljon tarvinnut kikkailla että saa lääkkeet syötettyä :D

Seuramestaruuksiin ajattelin ilmoittautua. Saahan sen ilmoittautumisen peruttua jos näyttää siltä ettei mitään muutosta tapahdu tai hevonen on selkeästi kivulias tai lämpöilee.

tiistai 26. elokuuta 2014

Pitkästä aikaa kisaamassa

Lomat on niinsanotusti lusittu ja arkeenpaluu on kylmä ja vetinen. Lomani vietin kurssittelemalla, reissaamalla ja tietysti laiskottelemalla.

Pitihän kesällä kerran mennä hevosella uimarannalle. Paikanpäällä oli hevosenpitopalvelu järjestettynä ja olutta (tietty!).

Ratsastus on ilmeisesti aina ajoittain sitä, että joku tulee ja hajottaa pakan ihan täysin ja kertoo kuinka palikat pitäisi koota. Siitä tulee kroppaan helposti kiristys ja päähän aivohiki. Näin tehtiin Katariina Kaartinen-Alongin Riding with Connection kurssilla. Perjantai käytettiin teoriaan ja käytännön harjoituksiin ilman hevosta. Teoriassa käsittelimme oppimisporsessia usealta eri kantilta ja sain tästä yllättäen mahtavan oivalluksen myös omaan työhöni opiskelijaohjaajana. Lisäksi etsimme istuinluita, niiden liikkeitä ja keskivartalon "ponnistusta" mm. puhaltelemalla ilmapalloja. Ja jos nyt alkaa kuulostaa jotenkin tutulta niin kerrottakoon, että Katariinan opit pohjaavat vahvasti Mary Wanlessin oppeihin ja Katariina kertoi viettäneensä paljon aikaa Maryn opissa. Lauantaina pistettiin sitten likat hevosten selkään ja tehtiin se aina yhtä ihana paketin hajotus. Alkuun olin kauhuissani, koska asento johon minut aseteltiin tuntui siltä kun olisin ollut mäkihyppääjäkenossa, jalat hevosen nälkäkuopissa. Noh tottakai fiksulla valmentajalla oli videokamera, josta pääsin todistamaan että eipä siellä etukenossa oltu, mutta koko lailla lauantai oli hankalaa!!! Paljon harjoiteltiin myös "oikaoppista keventämistä", joka tapahtuu siis enemmän reiden varaan kuin jalustimen varaan. Optimaalisesti painoa pitäisi olla jalustimella vain n. 20% ja reidellä 80%. Tämäkin alkuun äääärimmäisen vaikeaa tehdä puristamatta polvella.

Sulattelin asiaa kotioloissa, tunnustelin kroppaani ja totesin että joku ei mene nyt ihan oikein. Liian voimakas ponnistaminen oli saanut aikaan jännitystä erityisesti pakaroihin ja takareiteen. Palasin sunnuntain tunneille nämä havainnot mielessäni ja lähdimme etsimään kultaista keskitietä: missä on se kohta jossa keskivartalon jäntevyys muuttuu jännitykseksi ja heijastuu pakaroihin ja jalkoihin. Saatiin muutama ihan hyvänkin tuntuinen pätkä jo, mutta nuo pätkät olivat lähinnä sekunnin pituisia

Koska homma jäi auttamatta omassa päässä ja kropassa täysin vaiheeseen, otettiin istunta käsittelyyn myös oman valkku-Katan kanssa seuraavalla valmennuskerralla. Heijasimme ikäänkuin ylirennon ja mahdollisimman jäntevän istunnan välillä, etsien niitä hetkiä missä palaset loksahtaisivat luontevasti ja pakottamatta kohdalleen. Loppussa taas tuntui sujuvammalta, mutta edelleen oli hieman eksynyt olo.

Ajattelin ettei paketti voi ainakaan sekavammaksi mennä, kun tuli tilaisuus osallistua Uusitalon Saaran istuntatunnille. Saara on fysioterapeutti ja vetänyt mm. Kangasalan Ratsastajien liikuntakursseja, joista yhdellä olinkin reilu vuosi sitten. Saaran tunnin edetessä alkoi enkelikuoro laulaa ja lamppuja syttyi pään päälle useita. Jotenkin tässä oli se ihminen, joka ymmärsi mun kehoni ja henkilökohtaiset fyysiset rajoitteeni ja antoi täydellisesti osuvia ohjeita, joilla sain aivan uudella tavalla haettua juuri sen kapean, tiiviin jäntevän istunnan, jota Kaartinen-Alongin kurssilla hiki päässä haettiin. En tietenkään koko tunniksi, mutta kierroksiksi kerrallaan. Hevonenkin pärski niin että olisin oikein voinut kuvitella sille puhekuplan: "Ah vihdoinkin se ymmärsi!". Hienosäädettiin istunnalla jopa siinä määrin, että käännettiin hevosta pelkällä istunnalla. Kamalaa aivohikeä se aiheutti, keskittyminen oli lähes raivokasta ratsastajan puolelta, mutta käsittämätöntä että se todellakin onnistuu ilman pohjetta ja löysällä ohjalla ja silti täysin kontrollissa. 

Jotta loma ei olisi ollut pelkkää tuskaista reenaamista, niin lähdin mökkeilemään äidin synnyintilalle Kauhajoelle ja samalla reissulla poikkesin Seinäjoella moikkaamassa Neroa, Neron orikamuja ja tietysti Tiinaa. Kahvipöydän ääressä vierähtikin tunti jos toinenkin ja rapsuttelin niin monet lapsihevoset, että sormissa oli usean millin töhnäkerros. Nero on niin kaunis! Sillä on mahtavan ilmeikäs pää, niinkuin äidillään ja se seisoi rauhallisesti ja kohteliaasti nautiskellen kun rapsuttelin sitä niin, että käsiin sattui vielä kaksi päivää sen jälkeenkin.

lapsi on terve kun se leikkii :)

Transsiin rapsuteltu Nero <3

Koko oripoikien lauma

Tässä vähän nuoren miehen kroppaa vuoden iässä

Neron täysveljeä Vallua kiinnostaa. Kuvassa Neron lisäksi Broncan edellinen varsa 2v Nelilyn Valiente

Äitinsä silmät ja ilmeet <3


Tiina kertoi että Nero on erittäin voimakkaasti äitinsä luontoinen; omien teidensä kulkija ja varsinainen individualisti. Askellajinsa se on perinyt ilmeisesti juuri oikein päin eli paremman kummaltakin vanhemmaltaan: Broncan ravi ja Patoson laukka. En malta odottaa mitä tästä pikkumiehestä vielä tulee!

Ja sitten viimein siihen otsikon ilmoittamaan uutiseen, eli käytiinpäs seurakisoissa. Edellisestä kerrasta on melko tarkkaan 1,5 vuotta. Havahduin treenaamaan kisoja varten vasta viikko ennen niitä ja se oli alusta loppuun lähes täydellistä katastrofia. Kisat olivat keskiviikkona ja sunnuntaista eteenpäin jokainen päivä olin perumassa meidän lähtöä. Oli sellainen fiilis että kyllä sen nyt edes joten kuten pitäisi kotioloissa sujua, että kehtaisi lähteä ihmisten ilmoille sitä räpellystä esittämään. Ratana oli tutustumisluokan kouluohjelma heC ja siinä suurimpana kompastuskivenä oli lisäys lävistäjällä tuomaripäätyyn, jonka jälkeen tuomarin edessä 3-5 askelta käyntiä ja seuraavalla pitkällä sivulla H ja I välissä laukannosto. Reenien perusteella odotin tästä jotakuinkin sellaista että lävistäjän jälkeen tuomarin edessä esitettävät jännittyneet käyntiaskeleet tulevat rajusti sisäpohjetta päin (uralta 1-2m poistuen), jonka jälkeen laukannosto on lähes mahdoton, kun poni makaa koko painolla sisäpohjetta vasten. Vettä tuli tietysti juuri ennen kisoja kuin een peestä ja hevoseni suhtautumisen lätäköitä kohtaan tuntien kurkussani oli autenttinen oksennuksen maku koko matkan kisapaikalle tallustellessa. Verkassa hevonen tuntui kuitenkin yllättäen melko hyvältä. Otin ravit pienissä pätkissä. Tarkistin nopeilla sik-sak-väistöillä, että kumpikin pohje on läpi. Avuksi olin lainannut myös kaverilta melko megakannukset omaan makuun, mutta pitkäkinttuinen kun olen niin enemmän sain askarrella sen kanssa, että sain edes kannuksella muistutettua kun siihen aihetta oli.

Suoritus lähti liikkeelle hyvin kun Bronca ei tuomaripäädyssä juuri muuta kuin vilkaissut tuomarin autoa. Sisäänratsastus meni arvatenkin muutaman horjahduksen kautta ja itse en vaan ikinä erota missä se linja menee (5.5). Ensimmäinen puoliympyrä meni niin överiksi että naurahdin itsekin sille kesken suorituksen ( kuitenkin 6.5) ja toki sen vuoksi toinen jäi liian pieneksi (6.0). Lisäys lähti hieman myöhässä etenemään, mutta kentän pohjaan nähden olin tyytyväinen että se lähti niinkin hyvin. Koitin ottaa mielummin varovasti koska en halunnut ottaa riskiä että Bronca menee liian pitkäksi ja päädyn siihen kammottavaan käyntipätkään vielä liian pitkin naruin (7.5). Yllättäen käynnissä ei puskettu pohjetta vasten ja se oli yllättävän rento ja tuomarin mielestä siirtyminen pehmeä! Radan suurin yllätys! (8.0) Vasemman laukan sössin itse olamalla jo valmiiksi sillä oletuksella että luiruillaan sisäpohjetta vasten ja viedeosta näkeekin, että sisäpohkeeni huitelee jossain ihan ihmetienoilla ja laukka lähti harpahtaen pienen kiihdyttelyn kautta. Vasen laukka oli kaiken kaikkiaan vain vitosen arvoista ja sen allekirjoitan täysin itsekin. Bronca meinasi ympyrän jälkeen ottaa vielä suuntiman radalta ulos portin kohdalla, siitä videolla esiintyvä "tahdonkutsumiskiljahdus" :D ja rikko raville kun jouduin ottamaan hieman enemmän takaisin. Lävistäjällä vauhti kasvoi ja valmistelu seuraavaan nostoon jäi vajaaksi (5.5). Ympyrä oli 5.5:n arvoinen ja ravisiirtymässä kaivattiin taas valmistelua (5.5). Muistan kyllä aloittaneeni jo ravin valmistelun viimeisellä neljännesosaympyrällä, mutta valmistavaat vihjeeni kaikuivat kuuroille korville. Siirtyminen käyntiin oli täsmällinen (7.0). Pituushalkaisijalla linja oli taas hukassa ja kuten aina vähän kuumumisen jälkeen himmatessa Bronca vaikutti melko kypsältä tähän hillittyyn ja hallittuun kävelyyn (5.5), mutta pysähdys oli omaan silmään nätti ja tasan (6.5). Alakerran pisteet kuutta ja kuutta puolta, kommenttina: "Ravissa hyvä hallinta ja tasapaino. Laukassa pääsee pitkäksi -> ei pysy ohjan ja pohkeen välissä. Tsemppiä treeniin. Kiva ratsukko :)" Näillä saatiin aivan täysin odottamattomat 61,111% ja oltiin pitkään jopa sijoittumassa! Kotiin lähdettiin kuitenkin ensimmäisinä ei sijoittuneina ja erittäin hyvällä mielellä! Lopussa video radasta :)

Verkassa pedanttina

Suorituksen jälkeistä rentoutumista.
Kisapaikallehan me mentiin mennen tullen kävellen.

 

torstai 31. heinäkuuta 2014

Pennissä miljoonan alku?

Vaikken seuraakaan aktiivisesti "Suomen yhteisöllisimmän hevosmedian": Hippolan toimintaa, on sieltä kuitenkin tarttunut takiaisen lailla muutamia hyviä kirjoituksia. Blogimaailmassa tykkään lukea enimmäkseen kirjoituksia ihan tavallisten harrastelijoiden elämästä ja treeneistä, kilpaurheilu kun näyttäytyy minulle usein pienoisena kompromissina hevosen hyvinvoinnin suhteen, mutta Cajuksen sarja vanhenevasta hevosesta on tietysti lähellä omaa harrastamista.

Lukaisin Cajuksen tekstin Vanhenevan hevosen arkiliikunnasta ja bongasin sieltä tuon pennikuvion ratsastamisen. Samaan aikaan tuli myös noottia helteiden kuivattaman kentän urilla ratsastamisesta, joten ajattelin kokeilla pennikuviota omaan treeniin. Helteiden takia aloitin rauhassa käynnistä ja otin tavoitteeksi että ratsastan rauhassa ja sinnikkäästi ympyröitä niin kauan kunnes hevonen on hyvin ja pehmeästi raiteillaan. Totesin että pennikuvio, varsinkin käynnissä on myös minulle äärimmäisen opettavainen harjoitus. Hitaassa temmossa on hyvä ajatella omaa tekemistään: mikä puristaa/kiristää/rentoutuu ja suorat on pakko ratsastaa ajatuksella, koska ei ole aitoja tukemassa.

No mitä sitten huomasin. Käynti on maailman vaikein askellaji. Kaikella rakkaudella Broncaa kohtaan, se on käynnissä kuin pala saippuaa. Jos jostain puristaa tai puskee liikaa je valahtaa heti metrin pois linjalta ja uskokaa tai älkää, se voi joka askeleella tuntua siltä että mahdollisia kavion laskeutumispaikkoja on kolme tai neljä. Miten PALJON voi mahtua ajatusta ja tasapainotusta YHTEEN ASKELEESEEN!? Toki ilahduttavaa on, että se kuuntelee minua ja kehoni jokaista viestiä, mutta miten voisin estää kaiken "ylimääräisen kohinan" mitä kehoni viestii. Jos ajatus on enemmän eteen, saippuanpala ei liu'u niin helposti joka suuntaan, mutta askeleesta tulee helposti jännittynyt, lyhyt ja taivuttaminen menee vaikeaksi.

Ennen kaikkea erittäin hyvää rauhallista treeniä näillä hellekeleillä sekä minulle että Broncalle! Tätä kuviota kun pyörittelee ensin rauhassa käynnissä kumpaankin suuntaan kolmisen kierrosta, ja ottaa sitten mukaan siirtymisiä käynnin sisällä ja raviin on lopputuloksena aivan mahtavan tasapainoisen ja elastisen tuntuinen vanhus jonka korvat pojottavat suoraa ratsastajaa kohti!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Katariinan kurssi vol 2

Pähkäilin pitkään mitä tästä kirjoittaa ja totesin etten edes voi koskematta ulkopuolisten ihmisten henkilökohtaisiin asioihin. Sehän näissä kursseissa mahtavaa onkin: että voi olla toisten kanssa oleva, elävä ja tukeva ryhmä. Kaikkien ongelmat ja onnet ovat yhteisiä ja niitä aidosti iloitaan ja ratkotaan yhdessä. Tiedän että kaikki eivät ole ehkä samaa mieltä asiasta kanssani, mutta se on se mitä minä sain kurssista. Lisäksi sain huikeita kokemuksia. En niinkään ratsastuksen oppia, vaan oppia hevosestani ja itsestäni. Opimme pitämään hauskaa ja luottamaan toisiimme. Lisää.

Lainatakseni kysymystä jonka Katariina lauantain päätteeksi esitti: Kuka päättää mikä on hyvää ja mikä huonoa horsemanshippiä ja kuka päättää mikä on hyvää ja huonoa ratsastusta? Kuoulutuomari? Valmentaja? Tallikaverit?

...vai hevonen?





Ensi viikonloppuna Katariina Kaartinen-Alongin kurssi Ylöjärvellä...

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ponijuna raiteillaan

Viikonloppuna oli pitkästä aikaa Katariinan valmennus. Olin jo lähtökohtaisesti hieman huvittuneissa tunnelmissa liikkeellä, kun koko kesäkuu on menty tosiaan vähän höntsäillen, ulkona oli 27 astetta lämmintä (tuntui kuin 40) ja olin vähän sitä mieltä ettei tästä voi tulla yhtään mitään. Hikikin valui noroina pitkin naamaa jo hevosta kuntoon laittaessa. Katariina hyppäsi hetkeksi valmennusparini ponin selkään ja itse lähdin tunnustelemaan että mites ne lavat tänään. No aika karmeet ja sanoin sen Katallekin. Kata ohjeisti ottamaan reipasta laukkaa ja isoja kaarteita. Otin siis ihan pienet pätkät laukkaa kumpaankin suuntaan, etten väsytä hevosta helteellä heti alkuun. Pitkällä sivulla pyysin reippaasti eteen, ja sain pitkästä aikaa tehtyä sellaisen reippaan laukan, jossa takaosa tulee heti hyvin alle ja Bronca nousi nimenomaan edestä korkealle, eikä niin mitä yleensä tapahtuu, eli hevonen kiitää kaula suorana kaatuen eteenpäin. Eikä könkännyt sen jälkeen enää yhtään! On se kumma kun itsekseen sitä jää varovaisuuttaan nypläämään pitsiä, kun "voivoi se on nyt niin juntturassa tuolta lavasta taas, ei tässä uskalla tehdä mitään".

Katariina heitteli kaverin ponia kokeiltuaan kommentteja ja totesi että kokeiltuaan nyt meidän molempien ponskuja, niin tehdäänpä harjoitus jossa mennään raiteilla. Ei siis saanut vaappua, pullahdella eikä kiemurrella. Tasaisesti raiteilla, sekä hevonen että ratsastaja. Aloitettiin käynnissä, josta tarvitsee sanoa sananen. Ratsastan, ja tiedän että moni muukin ratsastaa, käyntiä liian vähän. Ohjat käteen ja kevyttä ravia? Aika usein eikö? No nyt koin sen että on tuolla hevosella olemassa hyvä käynti muuallakin kuin maastossa, pitää vaan osata kokeilla vaihteita, eikä jäädä puskemaan. Mitä enemmän pusken ja puserran sitä hitaammaksi pohkeelle Bronca tulee, tai vaihtoehtoisesti saan jännittynyttä passikäyntiä. Pusertaessa ja punkiessa myös pullahtelu alkaa. Kun hevonen turhautuu jatkuvaan tarrautumiseeni, niin se alkaa tarjota vaihtoehtoja: avoa, sulkua, väistöä ja erilaisia variaatioita näistä (vannon ja vakuutan, se saa itsensä myös S-mutkalle).



Ravissa Bronca oli oikeastaan aika kiva ja helppo. Välillä raviin sai ratsastettua oikein sellaista bounssia. Ainoastaan vaikeuksia tuotti ajoittain kentän yksi pehmeä kulma. Bronca on naurettavuuksiin asti herkkä pohjan muutoksille, oli ne millaisia tahansa. Erityisesti lätäköt tappaa. Mutavelli ei tapa, mutta vesi roiskuu aristokraattisen espanjattaren kintuille ikävästi. Laukkaa mentiin hillitysti ja vasemmassa kierroksessa sain hyvin nopean synninpäästön, koska hevonen laukkasi niin hyvin. Jostain syystä vasen laukka on aina nostossa hankalampi: Bronca puskee mielellään siinä sisäpohjetta vasten, mutta kun laukan saa nostettua, sitä on helpompi ratsastaa ja vaihteita löytyy enemmän. Oikeassa laukassa Kata osoitti että perseeni heilahtaa joka askeleella ulos ja videolta katsottuani ei auta kiistää: näinhän se tekee. Tai jotenkin onnistun heilauttamaan lationi ulos ja kaatumaan kuitenkin ajoittain ylävartalolla sisään. Taitavaa etten sanoisi.

Tässä monta videota. joista osaan olen tyytyväinen ja osaan en. Ravissa istunta alkaa olla välillä ihan kaunistakin katseltavaa, ja vielä kun tietää että se tuntuukin ihan hyvältä niin voi olla tyytyväinen. Käsi on rauhaton, mikä johtuu osittain siitä että olen murrosvaiheessa opetellessani muutaman kuukauden nostavaa ohjasotetta. Olkaimet tippuu ja on kuuma. Huh!











torstai 10. heinäkuuta 2014

Kuukauden kuulumisisa

"Hei me höntsäillään" on ollut viimeisen kuukauden teema. Edellinen valmennus oli joskus kesäkuun alussa, jonka jälkeen ollaan keskitytty lähinnä lomailemaan. Lomailu tässä tapauksessa ei ole tarkoittanut pelkkää laidunnusta ja syömistä, mutta kaikki ryppyotsainen reenaaminen on jätetty lukkarista pois. Itse kävin myös viikon Irlanninreissulla juhannuksen jälkeen, jolloin Bronca oli apukäsien vastuulla.

Mitä edellisestä valmennuksesta nyt vielä muistaa on se, että kokeiltiin piruuttaan Katariinan takakontissa matkustanutta Flexible inspirationia. Satulanvaihdon jälkeen Bronca ei meinannut raasu uskaltaa lähteä ollenkaan liikkeelle kun tuntui vähän erilaiselta, mutta loppupeleissä liikkui sitten niin kivasti, että aloin taas haaveilla satulanvaihdosta. Tuo kyseinen satulahan oli meillä joskus kokeilussa, mutta malli oli leveämpi, eikä sopinut Broncan selkään. Tämän kapeamman version kanssa huomasin, että lavat liikkuivat irtonaisemmin ravissa ja laukka nousi paremmin ylämäkeen.

Videopätkä valkusta

Tukka ja kyynerpäät hulmuten valkussa
Kesäkuun aikana tuli myös pitkästä aikaa kiivettyä lainaratsun selkään. Ihan eri planeetta, mutta hauska ruuna! Minulle ei ole kovinkaan tärkeää se mitä hevonen varsinaisesti osaa ja taitaa, mutta jos tulee sellaisia fiiliksiä että hevonen pinnistelee ja tosissaan yrittää, niin se jo palkitsee. Tai no tottakai. Onhan varmasti kaikkien mielestä mukavampi ratsastaa hevosella joka ei ehkä pysty kaikkeen, mutta yrittää kun taas hevosella joka pystyy, muttei viitsi.

Lainaratsu
Irlanninreissun aikana Bronca oli tietysti hurmannut kaikki liikutusapulaiset, ja nyt tammalla on kovasti kysyntää pienryhmätunneille ja saikkulaisen tuuraajaksi valmennuksiin. Mami on tietysti ylpeä kuin mikä. :)

Yksi ihan uusi juttu ollaan otettu pikkuhiljaa mukaan touhuihin: naksutinkoulutus.
Tammahan on fiksu kun mikä ja mahdollisuudet tässä on rajattomat, mutta itsekin vielä vähän reenailen, mutta näillä eväillä on jo opeteltu koskettamaan esinettä ja mikä mahtavinta juoksuttaessa laskemaan päätä.

Kypärästä tulee nami!

Vähän tälläinen hajanainen postaus, mutta niinpä on ollut meidän kesäkuun palettikin vähän hajallaan. Skarppaamisen aika!


torstai 22. toukokuuta 2014

Kurssittelua

Edellisviikonloppu meni Katariinan kurssilla Huvikummun tallilla. Talli ja tallin porukka onkin minulle ennestään tuttua. Toki Kangasala on pieni paikka, mutta Poni asusteli Huvikummussa silloin kun aloitin sen vuokraamisen. Jännitin kurssia lähtökohtaisesti monta viikkoa. En suinkaan sitä että ekaa kertaa reissaan ihan omiin juttuihini Broncan kanssa, enkä sitä että Bronca yöpyi tarhassa kurssipaikalla viikonlopun, vaan eniten jännitystä aiheutti paikalla oleva mahdollinen yleisö. Onneksi mukaan lähti kurssittelemaan tallikaveri ja valmennuspari poninsa kanssa jännitystä lievittämään.

Perjantai venyi työpäivineen ja iltatalleineen valmistellessa lauantain lähtöä peräti 15 tuntiseksi. Sain hyvän syyn kurssista pestä kaikki talven ajan ryönästyneet kamat, sekä talven aikana rusehtuneen Espanjattaren. Korvaamaton Emma lähti meille kuskiksi, kun kaverin Be-projekti on inssiä vajaa. Yhdeksältä aloitettiin lastaus ja Bronca talsi koppiin mukisematta. Eestinponia joutui vähän houkuttelemaan, mutta lopulta ruuna taipui porkkanan ja naisseuran edessä. Matka sujui niin mallikkaasti, että perillä lyötiin kummempia epäröimättä ponit samaan tarhaan, ja mikä epädramaattisuuden multihuipentuma siitä seurasi: ei vinkumista, ei edes raviaskelia vaan muutma tuima korvailmaisu ja käyskentelyä kohteliaan välimatkan päässä. Poni otti naisen haltuun ja Espanjatar tyytyi liikuteltavan osaansa ja etsi oman heinäkasan.

Katariina puhui teoriaosuudessa paljon ohjasotteiden vaikutuksista ja avasimme ihastuttavasti vihaamiani termejä "takaa eteen" ja "ohjan ja pohkeen välissä". Puhuimme paljon tasapainosta, ei niinkään fyysisestä kuin henkisestä. Puhuimme niistä mielentiloista, mitkä ovat ratsastukselle haitallisia ja miten helposti ne tarttuvat ihmisten ja eläinten välillä. Puhuimme paljon erilaisista peloista, puhuimme kommunikoinnista ja hevosen kuuntelemisesta.

Minä sain kunnian hypätä päivän ensimmäisenä satulaan. Aloitettiin maastakäsinharjoituksella, jota ollaan tehty Katariinan tunnilla aikaisemmin. Siinä tarkoituksena on ohjasajaa hevosta sen viereltä, pyytää sitä asettumaan ja myödätä nopeasti. Tämä auttaa selkeästi sitten kun hyppää hevosen selkään asti. Asetukset tulevat helpommin ja ovat rehellisiä. samalla pääsin vähän testaamaan mitä Bronca sanoo edellispäivänä ostamastani nivelbaucherista. Katariina suositteli kokeilemaan tätä kuolainta. Hän sanoi, että se on nopea ja tarkka ja kolmipalaan verrattuna kieleen tulee vähemmän painetta, jos se vaikka olisi osa Broncan kuolainvastahakoisuuden syytä. Tälläkertaa lisäsimme myös eteen alas houkuttelua maastakäsin. Sitten kun hyppäsin selkään menikin kaikki vähän plörinäksi. Bronca oli ensinnäkinn tosi jumissa oikeasta lavasta ja tuntui alkuun ihan mahdottoman epäpuhtaalta. En tiedä yhtään mistä lapa on mennyt yhtäkkiä noin jumiin. :(

Ongelmia ilmeni myös ratsastettavuudessa. Nyt meni sitten ne sulut täydelliseen pannaan hetkeksi. Niitä kun on nyt hinkattu, ja hyvistä suorituksista on kehuttu niin tarjolla ei ollut juuri muuta kun sulkutaivutusta ja vielä yleensä niin, että kun ratsastettiin ympyrällä yleisön ohi niin neiti siirsi takapäänsä kauniisti uran sisäpuolelle. Välillä siis istuin hevoseni selässä ohja löysällä ja pää käsissäni lysyssä istuen ja hevonen allani menee korrektia sulkutaivutusta. Katariina pyysi monesti korjaamaan avotaivutukseen, missä siis olisin vain säilyttänyt taivutuksen mutta siirtänyt etupään kulkemaan hieman uran sisäpuolella, mutta tarjolla oli vain takapään luiskahdun ulkouralle ja ympyrällä vastasulkua. Kirotun fiksu poni! Kyllä se aivan selvästi ymmärsi että siltä ei nyt pyydetä sulkua, mutta sinnikkäästi sitä tarjosi, kun siitä on viimeaikoina aina palkittu. Lopulta saatiin pakonomaista sulkutyrkytystä vähenemään ja päästiin palkitsemaan muista asioista, kuten suoraan menemisestä. Kaikki keskittyminen meni kuitenkin suurimmaksi osaksi tähän sulkuvääntöön ja siitä aiheutuneeseen turhautumiseen, joten aika moni muu asia opetuksessa meni valitettavasti ohi. Tunnin jälkeen Kata naureskeli että PRE mikä PRE. Yhden sellaisen oli kuulemma joskus opettanut menemään maahan ja toista ei tule.

En viitsi tässä yhteydessä kamalasti muiden ratsukoiden asioista jakaa, mutta kerrottakoon että tallikaverimme pääsi päivänaikana harjoittelemaan kontrollin menettämisen pelosta luopumistaan, kun Katariina vei kaikki varusteet ratsukolta pois. Kaveri tuntui nauttivan laukkailusta kaulanarulla.

Helteinen päivä ja ensimmäinen ulkona vietetty yö verotti Broncalta voimia sen verran, että seuraavana päivänä se oli pitkästä aikaa aivan täi tervassa. Menin ilman satulaa ja Bronca tuntui edelliseen päivään verrattuna paremmalta lavastaan, mutta toisaalta vauhdikkain liikkuminen mitä eteenpäin suuntautui oli hissuttelumummoravia. Tehtäväkseni sain volttikahdeksikolla taivutella hevosta ja tunnustella istunnallani kuinka hevosen rintaranka liikkuu. Todella haastavaa minulle, vaikka olin ilman satulaa ja minun olisi pitänyt tuntea liikkeet hyvin, mutta sain kyllä pinnistää keskittymiskykyni äärimmilleen että sain kiinni siitä miten rangan liike liikuttaa minua selässä. Voisin uskoa että vaiketutta lisäsi se, että Bronca liikkuu selästään melko säästeliäästi. Toki silläkin on hetkensä, mutta se niin mielellään menee vähän lyhyttä ja jännittynyttä askelta, eikä käytä selkäänsä aivan sataprosenttisesti. Huomasin meinaan heti kun sain käynnin rennommaksi ja askeleen pidemmäksi ja selän työskentelemään, että sain paremmin kiinni yhteisestä liikkeestämme. Lopuksi mekin saimme kokeilla kaulanarulla hömpöttelyä. Kotitallilla olen muutaman kerran mennyt niin, että kuolaimettomat suitset ovat olleet kaulanarun backuppina, että sentään joku keino on sitten ollut mihin voi turvautua. Nyt ei ollut sitäkään. Kentän reunoilla kasvava vihreä ruoho oli kova kilpailija huomioni kanssa, mutta päästiin lopulta raviakin pari pätkää. Hyvä pointti minkä Kata kertoi oli se että löperöllä narulla ei kaulanaruratsastusta kannata tehdä. Kaulanarun olisi oltava niin jäykkä, että siitä pystyy rehellisesti poistamaan paineen kun hevonen sille myötää. Onneksi meidän tallilla on yksi dudette, joka on Katariinalta itseltään ostanut säädettävän cordeon, joka on siis juurikin tätä tarkoitusta varten valmistettu jäykkä naru. Cordeon puuttuessa nyloninen jäykkä riimunnaru on parempi vaihtoehto, kuin mikään pehmeä kaulalle laskeutuva naru.

Kerrankin puhdas heppa :)

Kaulanaruhötsäilystä

Kuski menossa eri suuntaan kun hepo

Palkkaa hyvin tehdystä työstä

Vapaana Bronca seuraa kuin koira
Kieltämättä oudon näköistä toimintaa, mutta häntämarto on melkein ainoa paikka mistä Bronca todella tykkää että rapsutetaan

Kurssilta selvittiin ehjin nahoin, mukavia juttuja mielessä, pää täynnä informaatiota, palanein hartioin ja väsähtänein ponein. Kelien lämmetessä tein päätöksen että Bronca saa viettää yötkin nyt tarhassa vielä ennen laidunkauden alkua (joka voi muuten olla jo helatorstaina :). Koska rutiinien muutos on vienyt vähän mehut ponista, niin liikunta on nyt ollut kyllä ihan lunkia maastoköpöttelyä. Maanantaina käytiin jopa JÄRVESSÄ! Ehkä neiti Espanjattaren ensimäinen kokemus who knows. Vettä se on ainakin kammonnut ihan naurettavuuksiin asti, mutta nyt päästiin kahlaamaan järveen. Ensin houkuttelin maastakäsin porkkanoilla lahjoen, ja kun pulikointi alkoi maistua kiipesin rannassa selkään ja mentiin uudestaan. Sai lapajumi varmasti kyytiä kun Bronca kauhoi tomerana menemään.





tiistai 6. toukokuuta 2014

Operaatio puomien demystifiointi

Huomasin jo viime kesänä että Broncalla on suuri ja hallitsematon intohimo kaikkia puomeja ja esteitä kohtaan. Kentällä ratsastellessani joku oli jättäny maahan muutaman puomin ja ajattelin sellaisen huvikseni ylittää . Poni röhkäisi pari kertaa lähestyvän puomin havaittuaan ja lähti kuin kuppa Töölöstä. Kuskin mieli heltyi hevosen innon edessä ja pari kertaa käytin valvonnassa maahankaivettuja hyppelehtimässä, kunnes hevosen into alkoi olla oman nautinnon tiellä. Bronca korvasi taitoa vauhdilla ja esteisiin tottumatonta kuskia hirvitti. Ravipuomitehtävän Bronca saattoi suorittaa hyppäämällä keskelle ravipuomirivistöä ja sen jälkeen nostella satunnaisessa järjestyksessä milloin mitäkin jalkaa, riippumatta siitä oliko se puomin sijainnin tai askellajin kannalta oikea jalka.

Edellisestä kohtaamisesta puomien kanssa viisi kuukautta, joten ajattelin aloittaa puomitotuttelun juoksuttamalla ja yhden puomin kanssa. Näin välttyisin järkyttämästä kuskia. Vauhtia toki oli, mutta ei se nyt juoksuttavan silmään näyttänyt ihan kamalalta, joten ajattelin sysätä epäilykseni sivuun ja ottaa seuraavan session selästä käsin. Taas ympyrälle yksi puomi ja ensin ravissa ylittelemään. Pientä kiihdyttelyä ja tarpeetonta loikkimista oli ilmassa, mutta en odottanutkaan heti alkuun tyynen zenimäistä lähestymistapaa, pääasia että pysyi hanskassa ja sai ylityskertoja alle. Päätin kokeilla vielä laukassa. Oikeassa kierroksessa muutama vauhdikkaanpuoleinen, mutta hallituhko ylitys ja tässä kohtaa olisi pitänyt jo lopettaa tai palata raviin koska vasemman kierroksen ylityksestä tuli grande katastroof. Kolmen laukka-askeleen rynnistys puomille, neljän metrin leiskautus yli laukka vaihtaen ja kuskia litran mittana päinvastaiseen suuntaan kun hän oli haluamassa. Hetki rauhoiteltiin ravissa ja kokeiltiin uudestaan samoin tuloksin. Ei auttanut kun laukata turhia höökejä alta pois jotta hevonen oli taas kontrollissa ja sitten nöyrästi ravissa puomia ylittämään.

Seuraavalla kerralla pysyteltiinkin sitten kiltisti ravissa vaikka meno olikin välillä kuin Teivon montelähdössä. Otin nyt taktiikaksi että jokaisesta RAUHALLISESTA ylityksestä saa paljon kehuja ja rapsuja ja kahdesta peräkkäisestä RAUHALLISESTA ylityksestä saa isot kiitokset ja hetken levon pitkällä ohjalla. Voi siinä sitten ehkä miettiä, että miten niitä puomeja kannattaa ylittää, tai vaihtoehtoisesti kerätä voimia siihen että voi taas rynniä seuraavalla kerralla.

Kata otti viime valmennukseen puomejakin mukaan. Ehkä itsenäisessäkin reenissä voisi ottaa 3-4 ravipuomia ja toivoa ettei Bronca tee "hyppää sekaan ja sinnittele" -ratkaisuja.  

Sulkutaivutuksia noita demonien keksimiä sulkutaivutuksia!

Sulkutaivutus on mielestäni ehkä vaikein ratsastuksen perusliikkeistä. Yksi hyvä syy siihen voi olla se tosiasia, etten ole sulkuja juurikaan ratsastanut. Ratsastuskoulussa muistan yhden kerran tunnin aiheena olleen sulkutaivutuksen. Teoriassa ymmärrän kyllä miten hevosen tulee sulkutaivutuksessa liikkua, mutta sen ratsastaminen onkin sitten ihan toinen juttu. Myönsin kaiken tämän Katalle pari viikkoa sitten valmennuksessa, kun selvisi että nyt mennään sulkutaivutuksia.

Ja eikun ratsastamaan sulkutaivutuksia:
Paino sisäistuinluulle = Okei, piece of cake, siirrä paino niin että tunnet voimakkaammin sisäistuinluuni ja istutkin juuri niinkuin Kyra kirjassaan Ratsastuksen Taito selittää olevan yleinen virhe. Ylävartalo kaatuu sisällepäin, jolloin paino onkin todellisuudessa ulkona.
Taivuta sisäpohkeen ympäri = Purista julmetusti sisäjalalla ja jos hevosen lavat seilaavatkin puristavaa pohjetta vasten, niin kaivaudu vielä vähän syvemmälle hevosen kainaloon.
Siirrä ulkopohkeella hevosen takaosa uran sisäpuolelle = Koitat kaiken jo edellä mainitun lisäksi antaa ulkopohjetta, mutta hevonen ei jostain syystä siirrä takaosaa, otaa ehkä haparoivan väistöaskeleen ja koska ihmisaivot huutavat päässäsi että TAKAosaa niin siirrät ulkopohkeen pikkuhiljaa taaemmas ja taaemmas kunnes tuntuu että se on seuraavaksi hevosen kankun päällä.

Tulos: Hevonen on täysin sekaisin, mitä itsensä aivan vänkyrälle vääntänyt ja joka suunnasta tökkivä ja nykivä ratsastaja haluaa, ja ratsastaja vääntää itkua kun tietää että ajautuu joka yrityskerralla minuutin sisään tähän tilanteeseen ja _tietää_ että tekee aivan päin honkia.

Tästä tilanteesta lähdettiin ja eikun reenaamaan. Valmennuksessa harjoituksena oli mennä sulkua ympyräkahdeksikolla niin, että toinen ympyrä mentiin sulkutaivutuksessa ja ympyrän vaihtuessa jatkettiin samassa liikkeessä toinen ympyrä, eli siis vastataivutuksessa. Vastasulkuympyrällä vaatimustasoa hieman kevennettin. Aluksi riitti asetus ulos ja pikkuhiljaa alettiin pyytää enemmän taivutusta. Joka ikisen vastataivutusympyrän jälkeen myötäsulku toisella ympyrällä tuntui helpommalta ja helpommala. Tunnin jälkeen jäin kuitenkin edelleen tuskastelemaan kropanhallintaongelmani kanssa, joten parin viikon aikana jokaiseen kenttätyöskentelyyn sisällytin pyrkimyksen ratsastaa edes muutaman askeleen sellaista sulkutaivutusta, jossa samanaikaisesti oma keho on rento, jäntevä ja puristamaton ja hevonen ymmärtää mitä haluan ja suorittaa jännittymättä ja hämmentymättä.
Sitten yhtenä päivänä jätin satulan talliin ja palaset loksahtivat kohdalleen. Ilman satulan antamaa tukea en saanutkaan itseäni väännettyä tippumatta ihmeellisiin vänkyröihin ja ensimmäistä kertaa mentiin ihan kokonaisia pitkiä sivuja sulkua. Seuraavassa valmennuksessa kaksi viikkoa myöhemmin homma toimi ajoittain niin vähällä, että nostin sisäkättä ja siirsin painoa sisäpuolelle taivutin hevosta enää sisäistuinluun ympärille.

Sitten siirryimme raviin ja saamme aloittaa saman paketin kasaamisen aivan alusta tässä askellajissa.  

Huono bloggaaja, muttei suinkaan huono hevosenomistaja

Nyt kun talvikarva alkaa vihdoin pudota tukkoina (kiitos ADE-kuurin), kapisen talvikarvan alta paljastuu jo omaankin silmään melko kivan näköinen poni. Valmennuksien katutta treeniin on tullut järkeä ja tavoitteellisuutta, olkoonkin etteivät tavoitteet ole kisakentillä. Alla melko puutteellinen kuvakollaasi viimeisen vuoden ajalta. Puutteellinen siksi että mukaan mahtuu erilaisia variaatioita vielä enemmän ja lisäksi aivan tuorein kroppa uupuu.

Vuosi sitten. Melko hyvässä peruskunnossa, mutta erittäin erittäin tiineenä

Varsoneena, koulukiusaajan kanssa turhan köyhällä laitumella. Laiha ja lihakseton. Pahaa tekee kun tätä kattoo.
Neron vieroittamisen jälkeen Bronca kieltämättä vähän levähti. Liikkuminen kurjissa keleissä ei aina ollut ihan tulokseen tähtäävää ja vaikka väkirehut vähennettiin anostukselle "säälikourallinen" maha ei vaan tahtonut lähteä pienentymään. Mutta sitten alkoi emäntä saada langan päästä taas kiinni. Laitettiin kesäkengät alle ja raspattiin hampaat ja alettiin treenaamaan matkustelun sijaan.

Maaliskuun loppupuolella. Heinämasu alkoi vetäytyä muiden mielestä vaikka emäntä ei sitä myöntänyt

Sitten tuli räpsittyä kännykällä nämä kuvat ja piti myöntää että ei voi enää haukkua läskiksi.
Liikkeessä ja...

...paikallaan
Ja tämä siis huhtikuun loppupuolella
Ja mikä on uskomatonta on se vauhti jolla kehitys nyt tapahtuu. Muutama viikko sitten voitiin ensimmäisen kerran jo puhua hieman sporttisemmasta mummosta vaikka tottahan on, että ikuisiksi ajoiksi nuo vatsanpeitteet ovat venähtäneet, eikä melkein parikymppisestä voi enää kisakireän nuoren tamman näköistä saada.

Ja se suurin uutinen: viikkotolkulla tuijottelin epätoivoisena satulaa ja mietin että se on kyllä nyt liian kapea. En vaan voinut uskoa että satula, johon vielä syksyllä suositeltiin romaania alle, vaatisikin jo yhtä leveämmän kaaren. Vaihdoin testimielessä kaaren, iskin satulan selkään ja kas johan taas istui. Kiukuttelu satuloinnin yhteydessä väheni 50% (loput 50% tulee tammamisesta äksyilystä oli sitten kyseessä vaikka vain loimivyö) ja etuosa nousee laukassa ihan uudella tavalla.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Katariina Albrechtin valmennuksista

Jospa vihdoin saisin aikaiseksi kirjoittaa tästä aiheesta, kun Katariinan valmennuksia on takana kaksi kappaletta.

Olin tosiaan syksystä asti pohdiskellut Katariinan valmennukseen osallistumista ja tilaisuus tarjoiltiin ihan omalle tallille joka toinen viikko. En ole päässyt aikaisemmin sellaisen valmentajan oppiin, jolla olisi merkittävää aikaisempaa kokemusta barokeista ja oma kokemus on, että kyllähän nuo hieman eri tavalla toimivat. Esitellessäni Broncaa Katariinalle mainitsin sen "suuongelmista" ja yhdessä kauhisteltiin arpeutuneita suupieliä. Kerroin käyttäväni sekä kuolaimettomia että kuolaimia melko tasaisesti puolet ja puolet ajasta. Heti alkuun tulikin sitten oikea informaatiotulva. Katariina vinkkasi heti monta asiaa. Hän kehotti kokeilemaan, jos ottaisin turparemmin kuolaimellisista suitsista kokonaan pois. Kata kertoi että usein suustaan herkät hevoset ahdistuvat myös ylimääräisestä paineesta turvan ympärillä. Tunti aloitettiin maastakäsittelyllä, jossa hevosta ikäänkuin ohjasajettiin sen vierellä kulkien. Ensin oli tarkoitus vain paikallaan, kuolainta liikuttaen saada hevonen liikuttamaan suutaan ja "makustelemaan" kuolainta. Bronca ei vaan tässä harjoituksessa toiminut ollenkaan. Vaikka kuolainta olisi ruuvaillut suussa miten, ei haluttua reaktiota tullut. Siispä sain luvan työntää sormeni Broncan suuhun ja kehua aina valtavasti sen maiskuttaessa. Tämän jälkeen otattiin paikallaan asetuksia molempiin suuntiin ja seuraavaksi mentiin käynnissä ja pyydettiin vierellä kulkien asetusta pitäen aivan kuolainrenkaan takaa ohjasta kiinni. Lopuksi vielä ravissa sama, ideana se että hevonen ravaa vierellä niin hiljaa, että itse pysyy kävellen vauhdissa mukana. Viimeinen vinkki suuasioihin oli nostavat ohjasotteet. Olin aiemmin kuullut, että Katariina suosittelee näitä ja nyt sain perustelunkin. Taas ideana oli "ressata" hevosen aisteja mahdollisimman vähän: nostava ohjasote vaikuttaa enemmän vain hevosen suupieleen, eikä esimerkiksi suupielen lisäksi kieleen. Tätä neuvoa jalostettiinkin heti kääntämiseen. Hieman meni tädiltä pakka sekaisin kun neuvottiin kääntäessä ottamaan tasainen nostava tuntuma sisäohjasta ja päästämään ulko-ohjasta! Näitä asioita päässäni pyöritellessä, oma paketti pääsi leviämään vähän joka suunnasta, ja tuntui siltä etten osaa ratsastaa enää ollenkaan. Koko tunti meni jotenkin räpeltäessä, hevonen oli tahmea ja tädillä lonkankoukistajat jumissa.

Seuraavalla viikolla tein ahkerasti kotiläksynä tuota "ohjasajoharjoitusta" kunnes oli huoltopäivät. Bronca raspattiin ja hetkohta kun olisi kuolaimet taas iljennyt suuhun laittaa niin tyttö oli riehunut kengän oikein kahteen osaan jalassaan. Mutta hei! Ensimmäinen itsenäinen kengänirrotus on nyt suoritettu. Kengittäjä tuli onneksi jo heti seuraavana aamuna ja saatiin kesätossut Broncalle. Mökkilomailun takia Katariinan valmennuksille tuli väliä peräti neljä viikkoa, mutta kun viimein taas tunnille päästiin niin meno olikin jo aivan jotain muuta.

Tunnin alussa Katariina kertoi teettävänsä tänään painonsiirtoa ja myönsin heti että minulla ei ole aiheesta sitten minkäänlaista käsitystä. Ensin siis tuntikaverin kanssa käytiin läpi tämä asia ihan pysähdyksissä kentän keskellä. Katariina heitteli kysymyksiä, että millä saamme hevosen siirtämään painon millekin jalalle. Minä pyörittelin vain päätäni siinä missä kaveri harjoitusta tehneenä heitteli vastauksia ja pääsin kokeilemaan paikallaan että näin todellakin on: Jos otan johtavan ohjasotteen vasemmalla, hevonen siirtää painoa vasemmalle etuselle ja jos otan epäsuoran otteen vasemmalla tai nostavan oikealla, paino siirtyy oikealle takaselle. Harjoitusta lähdettiin tekemään ensin käynnistä pysähdykseen, josta molempien ohjien nostavalla ohjasotteella siirrettiin paino hevosen takaosalle. Heti painonsiirrosta oli taas tarkoitus lähteä liikkeelle. Alkuun Bronca otti helposti jopa yhden askeleen taakse, mutta kun harjaannuin itse vähän paremmin hellittämään ajoissa, niin sekä pysähdykset tulivat hienosti tasan ja painonsiirto alkoi sujua ilman taaksepäin suuntautuvaa liikettä. Tätä jatkettiin ravista seis ja painonsiirron jälkeen taas heti raviin. Kun päästiin harjoitukseen laukassa, alkoivat Katariinan mukaan Broncalla "kastanjetit kilistä", eli ymmärrettäväähän on että tuollainen harjoitus sai sen kuumiamaan. Tuli toki ponnekkaita nostoja, mutta noston jälkeen vauhti ja suunta tahtoi olla kuskin ajatuksesta eroava. Katariina neuvoi taas kilahduksien sattuessa ottamaan sisältä nostavan ja päästämään ulkoa ja uskomatonta, mutta se auttoi välittömästi! Ihan kun Bronca olisi todennut että ahaa eihän tässä kannata mihinkään juosta. Mutta niinkuin aikaisemminkin olen tainnut mainita, Bronca on parhaimmillaan juuri silloin kun ne kastanjetit vähän kilisee ja tälläkin kertaa se saatiin todeksi näytettyä. Katariina otti lopuksi meidät vielä yksin ympyrälle ja laukkaan ja käski ottaa laukan rytmissä aina etujalkojen noustessa painoa taaske siirtävän nostavan ohjasotteen. Samalla piti istua vahvasti yläsisäreidelläreidellä hevosta vasten, kuitenkaan olemalla liikettä vastaan (vaikea selittää tätä, kun tiedän miten se kuuluisi toteuttaa, mutten osaa sanoin selittää). Tälläistä istuntatekniikkaa käytän yleensä muutenkin kun pyrin kokoamaan laukkaa, mutta nostavien ohjasotteiden kanssa (joille Katariina joutui huutelemaan kyllä tahtia) saatiin hevosesta taas tanssija esiin! Bronca nousi edestä fiiliksen perusteella ainakin puoli metriä, jalat polkivat näyttävästi ja vakuutan ja vannon että kuulin katsojien joukosta ihastuneita huokauksia! Valkkukaveri kehui vielä seuraavana päivänä että maagista ja kuinka olin istunutkin niin hyvin. Siitähän en itse tiedä mitään, kun olin naama riemunvirneessä hevosen suorituksesta. Kaikki tämä hehkutuksen arvoinen ratsastus kesti sen yhden ympyrän verran, eli varmaan 10 sekunttia, mutta kyllä syöpyi muistoihini taas yhtenä huippuhetkenä.

Lopputulemana siis totesin, että vaikka Katariinan ensimmäinen valmennus oli ehkä enemmänkin palikoiden uudelleen asettelua, joka sai minut tuntemaan itseni lähes ratsastustaidottomaksi, niin tälläisiä 10 sekunnin pätkiä jos saan hänen avullaan Broncasta esiin, niin varmasti valmennussuhde tulee säilymään!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Vinoon menneitä peruutuksia

Blogi on nyt jäänyt hieman taka-alalle kun elämässä tapahtuu mukavia uusia juttuja :)

Lomailen tässä kohta toista viikkoa ja aamutallin jälkeen sain kuvasta idean seuraavalle päivälle


Fiksasin kameran pöydälle ja kuvasin kun ratsastin. Muistikortista loppui tila kymmenen minuutin kohdilla ja tämä nyt on muutenkin sellasta "välipäåivärentoilua". Vinoja peruutuksia kolmikaarisella uralla, mutta kuitenkin sekaan mahtuu yksi ihan kelpo sisäänratsastuksen tyylinen ja ihan lopussa on omaan silmään oikein nätti pohkeenväitö.


torstai 20. helmikuuta 2014

Kelin aiheuttamaa harmitusta ja siitä ylitse pääsemistä

Tämän talven kelit ovat saattaneet minut useammin kuin kerran epätoivon partaalle. Ensin oli kolme kuukautta marraskuu, jonka jälkeen pari hassua viikkoa tiukat pakkaset ilman merkittävää lumen tuloa, ja nyt ennustan tulevaksi kolmen kuukauden maaliskuuta. En ole ylipäätään mikään talvifani, mutta joten kuten olen pystynyt nauttimaan lumisista pakkasmaastoista, joissa voi päästää pehmeä lumi pöllyten täyttä kiitoa. Haavekuvaksi ovat moiset reissut tänä talvena jääneet.

No mutta mitäs minä itken kun maneesitallilla asun. Maneesi tosin maksaa ja kun taloudellinen tilanne pistää miettimään sellaisia asioita, että mitä sitä syö viimeisen viikon ennen tilipäivää, on maneesissa ratsastaminen liittynyt haavekuvien albumiin. Hevonen on pörreä ja *askainen, sekä täynnä pölvästienergiaa silloin kun sillä menee maastoon. Kenttä muistuttaa puolisulanutta jääkiekkokaukaloa, suojakelillä peltolenkki on velliä ja pakkasella kovettunut kyntöpelto. Lunta on ehkä hieman notkelmissa ja varjopaikoissa.

Talvimasennuksen aiheuttamaan motivaatiopuutokseen keksin lääkkeeksi rokotusloman, jonka aikana mietin millä aseilla lähden lähes mahdottomassa tilanteessa Broncan kanssa jotain tekemään. Ensimmäinen kokeilu oli rento vähävarusteinen kävely kentällä, jossa ei haettu mitään muuta kuin pitkää venytystä eteen ja alas. Hienoilla tuloksilla. Harvoin Bronca malttaa olla niin pitkiä aikoja selkä ylhäällä ja korvien asennosta näki, että vaikka vaativia tehtäviä sille ei asetettu, se kuunteli minua jatkuvasti. Toinen kokeilu menikin sitten metsään ja syvälle korpeen asti. Ajattelin että etsin maastosta tienpätkän, jossa olisi sen verran pehmoista, että voisin ottaa ravia ja mahdollisesti varovaista laukkaa. Sellainen tienpätkä löytyi, mutta kun äärimmilleen viritetty jousi, hevonen otti ja sinkosi mielentilansa aivan sfääreihin asti muutamasta suoralla tiellä otetusta ravipätkästä eikä paluuta maanpinnalle ollut. Painoin pääni rintaan ja yritin pysytellä rauhallisena ja tyynenä Broncan töhöttäessä piffpaffhölkkää ja sidepasseja esitellen kotiin. Kävin vielä kentällä oman mieleni mukaan "prässäämässä hevosen ruotuun", mutta mitäs prässäät kun hevonen naksahti rennoksi, kuuliaiseksi ja jopa tahmeaksi kentän jäätikölle päästyämme.

Niin paha mieli oli tuon reissun jälkeen, että päätin ottaa ohjelmistoon jotain, mikä ei varmasti aiheuta pahaa mieltä tai jännitystä kummallakaan. Sellaista ohjelmaa jota liian harvoin tulee tehtyä: maastakäsittelyä. Pilkoin taskun täyteen pieniä porkkanan palasia ja otin tyhjälle kentälle mukaan riimun ja ajopiiskan. Heitin narut ja kepit maahan, päästin Broncan irti ja poltin tupakan. Annoin sen touhuta omiaan kun minä touhusin omiani. Bronca käyskenteli kentällä ja nyppi laidoilta suuhunsa nuhjuisia korsia. Aloin kuljeksia pitkin kenttää keskittymättä juurikaan hevoseen, mutta tarkkailin kuitenkin mitä se tekee. Se katseli ja ihmetteli, käyskenteli ja aivan täysin kutsumatta tuli luokseni ja alkoi kulkea vierelläni. Annoin porkkanaa. En tiedä voiko tätä nyt varsinaisesti kutsua miksikään join-upiksi, mutta hieno fiilis tuli joka tapauksessa. Hevonen siis valitsi paineistamatta seurani täysin irti kentällä ollessaan. Siinä sitten tehtiin kaikenlaista. juostiin yhdessä, venyteltiin, väistäteltiin ja totuteltiin siihen ettei piiska ole pieksämistä varten. Taisin ottaa Broncan kerran kiinni koko session aikana, kun kaivoin ajopiiskan esiin, koska tiesin että se suhtautuu siihen varauksellisesti. Broncan kanssa tälläiset jutut tulee niin yksinkertaisesti. Tuntuu jopa ettei niissä ole mitään haastavaa ja voin taata että kummallakaan ei ollut jännittynyt tai huono olo tämän touhun jälkeen. Tarhaan viedessä syötin taskunpohjalta ylijääneet porkkanan palaset portilla Broncalle.

Tänään lähdettiin samalla asenteella talutellen maastoon. Bronca oli selvästi innoissaan: sen askeleessa oli tarmoa ja korvat olivat tiukasti tötteröllä. Se ei kuitenkaan kiilaillut tai rynninyt, mitä se nyt muutenkaan MAASTAkäsin ei tee. Vajaa parin kilsan lenkki tehtiin ja palautin Broncan tarhaan. Portilla se käänyi takaisin luokseni ja ilmoitti että hei mikä unohtui: eilenkin sain. Ja sai tänäänkin.

Jos ei ole mahdollista treenata fysiikkaa niin treenataan sitten yhteistyötaitoja. Olen kuullut että niistäkin voi olla hyötyä. :)