lauantai 28. syyskuuta 2013

Auringon pilkahdus = kuvia pojasta

Olin koko päivän Kangasalan Ratsastajien seuramestaruuskisoissa. Ensin tuijottelin yhden luokan, jossa ratsasti monta kaveria (tallikaveri pärjäsikin niin hyvin että voitti aikuismestaruuden) ja sitten siirryin loppupäiväksi sihteerihommiin. Kun erkaannuin kisapaikalta tallille aurinko pilkahteli siihen malliin että nappasin äkkiä kameran käteen ja riensin kuvaamaan Neroa. Pitäähän pojasta nyt "synttärikuvia" saada.

Hyvää iltaa. Tulen heti tutkimaan ettet vaan saa kuvia muuta kuin turpakarvoistani


Tästä kuvasta voisi päätellä että Neron säkäkorkeus huitelee jo 130cm tietämillä




Ei ainakaan korvat palele



Koitin rapsuttaa Broncaa hännästä, mutta joku tuli mustasukkaiseksi
Loppuun pari komeaa poseerauskuvaa. Kiitos vaan sille ratsukolle joka meni pyörätietä pitkin ja vei Neron huomion edes hetkeksi pois kuvaajasta :)



perjantai 27. syyskuuta 2013

Nero 3kk

Nerolla on tänään 3kk synttärit. Olisin halunnut synttäripostaukseen kuvia, mutta kelit ovat olleet niin tavattoman ankeita, etten ole viitsinyt harmaata apatiaa tallentaa kuviin. Nuoriherra kuitenkin kimoutuu varsinkin päästään niin hurjaa vauhtia, että lennätte persiillenne kun laitan seuraavat ajantasaiset kuvat :D
Lauma oli hetken aikaa harmittavan pieni kun Neron parhaat leikkikaverit Unne ja Piipero lähtivät karkuteille ja saivat arestiksi tarhaa siihen asti kunnes porukka muutti parempiin aitoihin. Nyt ovat kisailukaverit kuitenkin palanneet ja ensimmäisenä päivänä oltiin kuulemma menty lujaaaa. Todisteena tässä Neron kaulassa puolikkaan pingispallon kokoinen kipeä patti. En tiedä onko tullut hampaita vai kaviota vai mitä, mutta selkeästi pehmytkudoksen päällä eikä mitenkään erityisen huolestuttava.

Broncan kanssa ollaan touhuttu jokunen kerta. Keskiviikkona reenasin keskenäni siirtymisiä ja erityisesti uutta lemppariani siirtymisiä peruutuksesta. Kun Bronca oli hyvin kuulolla ja avut läpi näiden ansiosta, otin tehtäväksi nostaa pitkän sivun alussa vastalaukkan. Ja koska fiilis oli hyvä ja Bronca tuntui hyvälle päätinkin jatkaa lyhyen sivun vastalaukassa. Uskomattoman hieno hevonen meni todella hyvässä rytmissä, ei kiihdyttänyt, ei himmannut ja tahti pysyin todella hyvänä. Olin todella yllättynyt koska aikaisemmin kun olen kokeillut jotain kaarteella tehtäviä vastalaukkatehtäviä on homma mennyt ihan poskelleen välittömästi. Vaikken usein sitä myönnä, niin kiitos kuuluu nyt kyllä myös ratsastajalle. Kaiken varmistelun, puskemisen ja puristamisen sijaan istuin rentona ja kerroin vain hevoselle mitä sen pitää tehdä. Loistavaa että Bronca palkitsee välittömästi kun tekee itse oikein. Siinä hetkessä ymmärsin niin paljon siitä liikemekaniikasta, joka vastalaukkaan liittyy, kun sen tekee oikein.

Torstaina maastoiltiin ja tänään sain töissä inspiraation keskittyä omaan istuntaani. Kentällä ohjelmassa siis jalustimet kaulalle ja hevonen ns. autopilotille (= pitkähkö ohja, ei juuri ollenkaan tuntumaa ja ympyrälle). Broncan kaltaiselle hevoselle mahdollisesti vähän tympiää hommaa, mutta joskus on keskityttävä pelkästään itseen. Alkuun keventelin ilman jalustimia, se onnistui ihan mallikaasti. Ainoa vaan että kunto ei kestänyt tehdä kun jokusen kierroksen kerrallaan. Sitten siirtymisiä käynnin ja ravin välillä istunnalla. Tässä vaiheessa kaikki vielä ok ja hevonenkin alkoi paikoitellen hakemaan mallia vaikka oli siis käytännössä ilman tuntumaa. Sitten laukkaa pari kiekkaa, siirtyminen raviin jota seurasi henkinen tippuminen pilvilinnoista ja lähes fyysinen tippuminen hevosen selästä. Ne kolme ensimmäistä raviaskelta, joiden aikana tarraan kaikella jaloistani löytyvällä lihaksella hevosen ympärille, koituivat päivän suurimmaksi nöyryytykseksi. Tiesin mitä teen väärin, mutta vaikka kuinka yritin rentouttaa jalat ja keskittyä keskivartalon hallintaan, niin minkäänlaista parannusta ei tapahtunut. Olin surkea! Luovutin kun meinasin tippua kolmannen kerran. Kaiken lisäksi tiedän ihan tasan tarkkaan mitä siinä tapahtui. Laukasta raviin siirtyessä ensimmäiset askeleet ovat sitä niinsanottua laadukasta ravia, joka menee isosti. Koko pakara-reisi-pohjeosuuteni jännittyi, jolloin hevonen jännittyi, jolloin nousin itse n. 10 irti satulasta ja samaan aikaan hevonen tiputti selkänsä (koska jännityin) ja ravista tuli vielä kauheammin pompottavaa.
Oma kroppani oli nyt vaan pitkästä aikaa aivan eri mieltä minun tietoisuuteni kanssa siitä mitä pitää tehdä.

Lääkkeenä määräsin itselleni keskivartalojumppaa ja istuntatunteja.

Mikä oli kuitenkin ihanaa: Ratsastuksen jälkeen hyppäsin satulasta alas ja talutin loppukäynnit. Ainoa vaan etten taluttanut. Bronca tuli perässä vaikka kävelin mihin suuntaan ja luottoa oli omalta puolelta koska meidän isompi kenttä ei ole edes aidattu. Kävelin myös sen sadan metrin matkan talliin, taluttamatta. Joku voi tuomita tyhmänä ja vaarallisena, mutta tunnen Broncan ja tiedän että vaikka se säikähtäisikin jotain yllättävää, sen pakoreaktion kynnys on niin korkea ettei se lähtisi mihinkään. Luotan Broncaan kuin kallioon ja uskon että luottamus on aina kaksisuuntaista: jos luotat sinuun luotetaan. Niin meillä ainakin koiran kanssa toimitaan ja nuoresta iästään huolimatta Nalle on usein vaikeissakin tilanteissa helposti ohjailtavissa. Ja erityisesti vapaana. Olen tästä aikasemminkin kirjoittanut, että pelkkä henkinen lanka pakottaa keskittymään vain ja ainoastaan siihen yhteyteen eläimen kanssa, kun taas narun päässä kulkevaan olentoon ei tule luotua sen yhteyden vaatimaa keskittymistä, huomiota ja energiaa. Kuitenkin kaiken perustana on turvallisuus, enkä tekisi hevosen kanssa mitään mitä en tietäisi turvalliseksi (siinä määrin kuin se tässä harrastuksessa voi turvallista olla)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ajatus kuolaimettomuudesta osa 13600 (joko kyllästyttää?)

Tässä illan ratoksi selailin Youtubea ja törmäsin videoon joka sai minut pohtimaan TAAS kerran tuolla LG:llä ratsastelua.


Jos en aivan silmälläni katso niin näkisin, että videolla esiintyy aika paljolti Monika Lehmenküler itse (joka näyttäisi muuten olevan myös barokkihevosten ystävä). Eniten kuitenkin silmääni pisti tuo tyyli käyttää ohjasapuja. Enimmäksi osaksi ohja ei ole tuntumalla. Näissä pätkissä ohjan käyttö on enemmän tyyliä "käydään vaikuttamassa ja sitten annetaan löysää". Tämä pisti miettimään, kun niin moni valittaa että kuolaimettomalla ratsastaessa saa vain käteen nojailevan hevosen, että olisiko avain tähän ongelmaan siinä että ratsastaisi ilman tuntumaa. Ilman tuntumaa ratsastaminen vaatii tosin istuntapuolella enemmän. Minulla on sentään istunnalla ratsastettava hevonen. Itse en vain ole vielä istuntaratsastaja.

Viimeaikoina ollaan menty kentällä melko lailla 50/50 LG:llä ja Sprengerin dynamic RS kolmipalalla. Maastossa, jonne vihdoin ollaan päästy ratsain, on poikkeuksetta käytössä LG. Olen havainnut ihan toimivaksi tämän vaihtelun, koska silloin saan tavallaan molemmista tavoista parhaat puolet esiin ja Bronca toimii nykyään molemmilla ihan kivasti. Lisäsin tämän ilman tuntumaa ratsastamiskokeilun nyt meidän kasvavaan "To Do" -listaan. Sillä listalla onkin sitten jo kaikenlaista ohjasajosta kärryjen perään testaamiseen. Halu tehdä kaikenlaista on valtava. Pitää vaan malttaa suurimmat intonsa että saa lapsihevonenkin viettää aikaa äitinsä kanssa :D

torstai 19. syyskuuta 2013

Täällä taas

Pikku tauko tuli sekä hevostelusta että bloggaamisesta kun vietin viikonlopun Helsingissä Hevoset Stadikalla –tapahtumassa. Lähijunareissu Tampereelle ehkä maailman epäergonomisimmassa asennossa kostautui maanantaina alkaneella jumalattomalla iskiasäryllä, joka veti sängyn pohjalle lääketokkurassa vaikeroimaan. Näin siis hevoseni seuraavan kerran perjantain jälkeen tiistaina.

Perjantaina käytiin Broncan kanssa ekaa kertaa kentällä pyörähtämässä ilman Neroa. Nero jäi ihan rauhassa laitumeen, mutta Bronca oli karsinassa selvästi hieman hätääntynyt. Kentällä se alkuun huuteli, mutta kun pistin sen keskittymään väistöillä hommiin niin rauhoittui selvästi. Pidin reenin kevyenä ja lyhyenä että Broncalle jäisi mukava olo ja erossaoloaika lyhyeksi.

Seuraavan kerran näinkin hevoset tiistaina, ja sekin vain siksi että sain houkuteltua tallikaverin ratsastamaan Broncalla. Itse en ollut lähelläkään ratsastuskuntoista. Kaveri jumppaili Broncaa avoilla ravissa ja havainnoi samoja juttuja mitä itsekin olen pistänyt merkille. Mielenkiintoista oli nähdä Bronca täysin vieraan ratsastajan alla. Huomasin nimittäin että vaikka kaverini on huomattavasti kokeneempi kuin minä, oli Bronca selkeästi jännittyneempi mitä tavallisesti, mutta onhan toki ihan oma juttunsa hypätä täysin vieraan ratsun selkään.

Keskiviikkona uskaltauduin jo itse selkään ja mitä olikaan tiedossa: ensimmäinen ratsain maastoilu sitten huhtikuun! Kaikki meni taas vallan hienosti. Houkuttelin Neron käymään tissillä ennen kuin lähdettiin ja kiltisti se jäi sinne muiden tammojen kanssa mutustelemaan ruohoa. Heitin Broncalle kuolaimettomat päähän ja hyppäsin laitumen portilla selkään (jee pääsin ilman koroketta!) ja lähdettiin siitä suoraan metsätietä pitkin n. 4 kilometrin edestakaiselle lenkille ilman satulaa. Puolessa välissä matkaa totesin että takana ovat ne ajat kun saatoin tehdä kymmenen kilometrin lenkkejä ilman satulaa. Hevosellani on nimittäin selkäranka. Missään nimessä se ei voi olla lihasköyhempi kuin talvella, joten läskityynyt ovat ilmeisesti hävinneet selästä. Tavallaan tietysti hieno homma, mutta harmittaa kun siellä oli niin mukava istua ilman satulaa.

Suihkusta lenteli ärräpäät, mutta onneksi Bebanthen auttaa ;D

torstai 12. syyskuuta 2013

Valmennus

Eilen oltiin taas Broncan kanssa valkussa. Meillä oli myös toinen ratsukko samalla tunnilla ja Nero pyörimässä kentällä. Valkku kauhisteli etukäteen että mitähän tästä tulee, mutta aika kelvosti me mentiin.

Alkuun meille viriteltiin puomeja. Tarkoitus oli väistättää takaosaa ulos yksi neljäsosa kierroksesta ennen puomia. En tiedä oliko vähän meidän vika että puomeista luovuttiin hyvin nopeasti. Bronca lähti välillä aivan täysin lapasesta puomille ja otti laukassa sellasia kolmen metrin megaloikkia sen puomin yli. Kuskia hirvitti! Vauhdikas alkuverkka, pirtsakka heppa ja puomit ei siis nähtävästi ole kovin toimiva yhdistelmä. Lopputunti keskityttiin avoihin. Tai me saimme itseasiassa alkuun läksyksi tulla mahdollisimman suoraan, koska meillä tuppaa muutenkin olemaan sen kanssa vähän ongelmaa. Kun suoraan meneminen linjalla, joka oli jonkin verran irti pitkän sivun aidasta rupesi onnistumaan, saatiin siirtyä avoon.

Vasemmalle avo meni TO-DEL-LA hyvin! En ollut uskoakkaan. Kun miettii ettei ollut aidan tukea niin taivutusaste ja linja pysyi todella hyvin. Jopa siinä määrin että fiilistelin niin pitkään että unohdin suoristaa ennen kulmaa! Oikealle avot ei vaan ottanut samalla tavalla onnistuakseen. Taivutusaste vaihteli ja Bronca karkasi paljon helpommin linjalta ulos. Lopulta saatiin yksi kelvollinen aikaiseksi, mutta täytyy sanoa että jouduin tekemään kyllä ulkopohkeella todella vahvasti töitä että pysyttiin linjalla. Jotenkin jännä että perus ympyröillä ja volteilla Bronca on hankalampi oikeaan kierrokseen, mutta taivutusliikkeet ovat helpompia vasemmalle. Veikkaan että sillä on jotain tekemistä mun heikomman oikean jalan kanssa.

Tänään päätin lähteä palauttavalle kävelylle metsään heppojen kaa, mutta sepäs ei käynytkään noin vaan. Kahdessa viikossa Nero on kyllä oivaltanut että riski joutua kentälle katsomaan kun mamma menee ympyrää on suuri kun tulen niitä hakemaan. Ajattelin aikaisemmin että eroharjoitusten aika on vasta kun lomani loppuu, mutta koska Nero oli vastahakoisuudessaan sitä luokkaa että olisin joutunut kantamaan sen metsäpolun alkuun annoin olla ja jätin sen sinne. Kiersin ensin tallipihan jotta kuulen hätääntyykö se tavattomasti. Ja kattia kans: ei inahdustakaan, kummaltakaan. Soitin tallinpitäjälle että tämä lähtee nyt tamman kanssa metsään ja varsa on laitumessa. Älä ihmettele. Ja sit mentiin. Kukaan ei juossut perään ja puhelin ei soinut. Nautin ihan joka ikisellä solullani siitä puolituntisesta. Yhteistä aikaa rakkaan tammani kanssa! Se kulki niin rentona että pelkäsin sen kompastuvan päähänsä. Teki varmaan ihan hyvää päästä mammahommista pikku tauolle.

Takaisin tullessa meno laitumella oli edelleen rauhallista Sintti ja Nero päivystivät yhdessä lähellä porttia, mutta täysin rauhassa. Olen jokseenkin tyytväinen :)

tiistai 10. syyskuuta 2013

Sänkkärillä

Saatiin Emmalta apukädet tänään, joten uskaltauduin Neron ja Broncan kanssa laukkailemaan sänkkärille. Tiesin kyllä melko varmaksi ettei Nero tielle juokse, mutta huoli oli lähinnä siitä jos se sukeltaisi jonkun laitumeen, ja Broncan kanssa sitä olisi ollut hankala mennä hakemaan vireraiden hevosten luota. Samalla sain tietysti rekrytoitua kätevästi kuvaajan. Eilen sain vihdoin myös kapeamman kaaren meidän uuteen satulaan, joten tämä oli myös samalla kunnollinen kenraaliajo meidän uudelle penkille. Vanha Barefoot meni samana päivänä pois käsistä kun uuden satulan ostin. Nopeata toimintaa siis.

Pakko huomauttaa mikä videolta pisti silmään. Mä oikeesti meinaan lyhensin noita jalustimia ja silti mennään ihan dressagepituudella pitkin peltoa :D

Vauhtia piisas ja poni juoksi!


Välillä pidettiin Nerolle pikku tissitauko, jonka jälkeen Nero päätti ettei hän halua enää juosta, mutta me vedettiin vielä pari vetoa.



Seuraavaksi vuorossa oli Emma, ja pakkohan mun oli lähteä kuvaamaan heitä Rikun kanssa. Rikulla tuo meno ei niin vauhdikkaalta näytä, mutta tanner tömisi senkin edestä. Pojassa on voimaa vähän toisella tapaa!





EDIT*
Niin joo ja katsokaa kuinka hienot miehet mulla on! Samaan aikaan toisaalla meihet metsästivät valtavan ukkometson!


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Ostin satulan

Niin että oho vaan. Liian leveä myönnettäköön, mutta kaarta vaihtamalla saadaan tuokin asia varmasti kuntoon. Pituutta silmäiltiin monin silmäparein ja lopulta lähetin vielä kuvan luottoystävälleni ja hevoshierojalle, joka oli sitä mieltä että ei tule liian taakse. Testasin nopeasti satulan fyllingeillä itselleni sopivaksi ja tein nopean kaupan.

Nyt olisi sitten myynnissä Barefootin London. Sopii varmaan parhaiten isommalle hevoselle, vaikka meille ei sopinutkaan. Ideaali matkaratsastukseen keveytensä takia. Saa laittaa tietoa eteenpäin jos joku tarvitsee.

tiistai 3. syyskuuta 2013

KesäKuvahaaste

Sain haasteen Annan Tallin Annalta ja koska poikkeuksellisesti mulla on tältä kesältä paljon kuvia, pystyn sen jopa toteuttamaan.

"Säännöt: Laita seitsemän kuvaa kesästäsi, selitä kuvat vain yhdellä sanalla ja haasta sen jälkeen seitsemän muuta blogia tekemään sama."

Haastan edelleen seuraavat blogit:

Hertan maailma
Team Kimot ja muutama muu
Together we walk out as one eli rakkahin Lissu
PENAPONI
sekä
Täti tuuppaa

En nyt vitsaa enempää tällä haasteella, mutta tässä omat kuvani.


Taivastellen

Sukujuhla

Ferrari

Ensihetki

Iloittelu

Uimaranta

Tavoite

Lomalainen

Olen lomalla. Autuasta. Se siis tarkoittaa sitä, etten ole ehtinyt istua koneella juuri ollenkaan. Talven lämmityspuut on pätkitty, halottu ja heitelty liiteriin, sieniä on tähyilty pitkin metsiä koiran kanssa ja tallillakin vierähtää yllättäviä aikoja kun ei ole kiire.

Mistäs tässä nyt aloittaisi. No alotetaan siitä että me oltiin Broncan kanssa valkussa ekaa kertaa sitten "en tiedä lukeekaa blogista" -jälkeen. Moni on kauhistellut Broncan lihaksettomuutta ja itsekin tiedän, että tuon selän kanssa pitää tehdä jatkuvasti töitä että se nousee/pysyy ylhäällä, joten pyysin puomireeniä. Jo ennen tuntia panikoin taas kerran meidän satulaongelmaa. Jos mennään puomeja, pitäisi kai kyetä ottamaan vähän kevyempää istuntaa välillä, mutta ilman satulaa se käy kohtuuttoman hankalaksi. Onhan meillä satula, mutta jalkani jää siinä noin viisi senttiä irti hevosesta (josta seuraa se kamala kantapäällä kaivaminen, jonka haluan karsia asap). Satulakriisi poiki kriisin siitä että olen liian pitkä tammalle: mitä olenkin. Olen siro, mutta mulla on 180 senttisen ihmisen jalat 170 senttisessä ruumiissa (todistetusti!). Tästä poiki huvittava painajainen valmennusta edeltävänä yönä, missä Bronca oli muuttunut shetlanninponiksi, jalkani ylettyivät maahan asti ja valmentaja pudisteli päätään ja mua itketti.

Tunnilla tehtävä oli seuraavanlainen: Toisella pitkällä sivulla, loivalla kolmikaarisella kiemurauralla 5 tai 6 ravipuomia keskimmäisessä kaarteessa. Toisella pitkällä sivulla, uran sisäpuolella, kaksi puomia reilun välimatkan päässä toisistaan. Uralta väistö puomin linjalle, puomin yli seuraavalla sivulla kolmikaarisella puomien yli (mielellään kaikkien puomien keskeltä) ja uudestaan homma läpi. Ensin käynnissä ja sitten ravisa. Tämän jälkeen ravissa väistö puomilinjalle, asetuksen/taivutuksen vaihto, puoli ympyrää ravipuomien ympäri ravissa, R:ssä laukannosto ja laukassa takaisin linjalle ja puomin yli. Ennen kulmaa taas raviin ja kiemura puomeineen ravissa. Ja lopulta tehtävä alkuperäisenä niin että laukassa väistö linjalle, puomin yli, ennen kulmaa raviin ja puomit ravissa ja uusi nosto. Ei olla menty muuten väistöä ennen laukassa :)

Bronca imi puomeille ihan innolla vaikka lopussa väsähti kyllä armottomasti. Hyödyllistä reeniä molemmille, vaikka en voinut olla turhautumatta välillä siihen etten saa jalkaa kiinni ja joudun sorkkimaan vain ajoittain. Väsähtäessään Bronca puski armotta vasemmalta vastaan. Hyviäkin hetkiä kuitenkin oli. Pari kertaa päästiin ravipuomit just eikä melkein niikuin piti ja muutama väistö tuntui todella hyvältä kun oikein tunsi kuinka hevonen polki kunnolla ristiin ja sen kroppa teki töitä.

Mutta paiskaan kohta sillä satulalla vesilintua. Se vois sopia jollekkin isolle kylmäveriselle, mutta pieni ja pyöreä yhdistettynä pitkäkoipiseen ei vaan toimi tuon satulan kanssa. Enkä edes tiennyt kuinka katasrofi se oli ennen kuin kokeilin kunnollista satulaa. Ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa olisi joustorunkoinen, joka olisi pituudeltaan tarpeeksi lyhyt. Meillä oli testissä lyhytpaneelinen Trekker Master, mutta se oli liian kapea ja runko ei ilmeisesti ole muokattava. Joustorunkoisissa on vaan se ikävä puoli, että ne myös näyttä suurimmaksi osaksi ihan pilipalisatuloilta. Haluan kunnon koulupenkiltä näyttävän penkin enkä mitään kauhukahvallista ponisatulan näköistä läpyskää. No onni kuitenkin potkaisi tänään ja lähitallilta on tulossa huomenna kokeiluun Startrekk joustorunkoinen. Jos se vaan on tarpeeksi lyhyt niin kaupat tulee, koska etukaari on vaihdettava. Nyt kaikki joukolla kädet kyynerpäitä myöden ristiin. Satula ei edes maksa kun 600e!

Tänään kävin palauttelevan taluttelulenkin metsässä. Nero tuli kiltisti mukana ja päästin sen tieltä päästyämme metsässä irti.. Kyllä on kuulkaa kaunis näky vapaana oleva hevonen metsässä... Nero sai tänään myös pedikyyrin, koska varsinkin takakavioista oli kasvanut karmeat lipokkaat. Muuten jätkä on käyttäytynyt varsin mallikkaasti ja sateettomien kelien takia ovat edelleen yötäpäivää ulkona.