tiistai 6. toukokuuta 2014

Huono bloggaaja, muttei suinkaan huono hevosenomistaja

Nyt kun talvikarva alkaa vihdoin pudota tukkoina (kiitos ADE-kuurin), kapisen talvikarvan alta paljastuu jo omaankin silmään melko kivan näköinen poni. Valmennuksien katutta treeniin on tullut järkeä ja tavoitteellisuutta, olkoonkin etteivät tavoitteet ole kisakentillä. Alla melko puutteellinen kuvakollaasi viimeisen vuoden ajalta. Puutteellinen siksi että mukaan mahtuu erilaisia variaatioita vielä enemmän ja lisäksi aivan tuorein kroppa uupuu.

Vuosi sitten. Melko hyvässä peruskunnossa, mutta erittäin erittäin tiineenä

Varsoneena, koulukiusaajan kanssa turhan köyhällä laitumella. Laiha ja lihakseton. Pahaa tekee kun tätä kattoo.
Neron vieroittamisen jälkeen Bronca kieltämättä vähän levähti. Liikkuminen kurjissa keleissä ei aina ollut ihan tulokseen tähtäävää ja vaikka väkirehut vähennettiin anostukselle "säälikourallinen" maha ei vaan tahtonut lähteä pienentymään. Mutta sitten alkoi emäntä saada langan päästä taas kiinni. Laitettiin kesäkengät alle ja raspattiin hampaat ja alettiin treenaamaan matkustelun sijaan.

Maaliskuun loppupuolella. Heinämasu alkoi vetäytyä muiden mielestä vaikka emäntä ei sitä myöntänyt

Sitten tuli räpsittyä kännykällä nämä kuvat ja piti myöntää että ei voi enää haukkua läskiksi.
Liikkeessä ja...

...paikallaan
Ja tämä siis huhtikuun loppupuolella
Ja mikä on uskomatonta on se vauhti jolla kehitys nyt tapahtuu. Muutama viikko sitten voitiin ensimmäisen kerran jo puhua hieman sporttisemmasta mummosta vaikka tottahan on, että ikuisiksi ajoiksi nuo vatsanpeitteet ovat venähtäneet, eikä melkein parikymppisestä voi enää kisakireän nuoren tamman näköistä saada.

Ja se suurin uutinen: viikkotolkulla tuijottelin epätoivoisena satulaa ja mietin että se on kyllä nyt liian kapea. En vaan voinut uskoa että satula, johon vielä syksyllä suositeltiin romaania alle, vaatisikin jo yhtä leveämmän kaaren. Vaihdoin testimielessä kaaren, iskin satulan selkään ja kas johan taas istui. Kiukuttelu satuloinnin yhteydessä väheni 50% (loput 50% tulee tammamisesta äksyilystä oli sitten kyseessä vaikka vain loimivyö) ja etuosa nousee laukassa ihan uudella tavalla.

1 kommentti: