sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Haaste hevosenomistajalle

Kauaakaan en ole hevosenomistajana keekoillut kun Noora heitti haasteen. Katsoin tätä jo aikaisemmin jonkun blogissa ja mieleni teki se tehdä. Pieni odotus palkittiin ja sieltähän se tuli meikäläisellekin.

"Tämä haaste on tarkoitettu niille, jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös että kysymyksiin vastataan laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Kerro blogissasi kenet olet haastanut."

Kerro hevosestasi; rotu, taso ja hieman luonnetta. 


Bronca on puhdasrotuinen PRE eli Andalusialaisena paremmin tunnettu. PRE tulee sanoista Pura Raza Espanola. Bronca on heA tasoinen, mutta nyt vasta pääsen selkeästi sitä tasoa havainnoimaan ja ratsastamaan. Ennen minulle tuloaan Broncalla oli takanaan melko pitkä aika suhteellisen joutilasta elämää. Luonteeltaan tamma on melko kissamainen; se saattaa vaikuttaa ihmistä kohtaa välinpitämättömältä tai jopa kylmäkiskoiselta, mutta silloin tällöin tulee se hetki kun hän haluaa kommunikoida ja seurustella ja se on sitäkin mukavampaa. Bronca on rutiinien rakastaja. Tai no mikä hevonen nyt ei, mutta Broncalle voi opettaa uuden rutiinin viikossa, jonka jälkeen se jo vaatii sen suorittamista. Tämä tuli esille viime talvena kun liikutuksen jälkeen tarjosin aina lämmintä vettä. Kaikkein parhainta ratsastuksellisesti Broncalta saa kun tekee jatkuvasti jotain. Itse olen kamppaillut sen asian kanssa paljon koska taistelen jatkuvsati oman perusratsastukseni kanssa, jolloin tuppaavat kaikki temput jäämään taka-alalle. Hyvä esimerkki toimivasta harjoituksesta kuitenkin tämän tamman kanssa on jotakuinkin seuraavanlainen: Lyhyellä sivulla siirtyminen, kulmaan voltti josta avoon, suoristus, siirtyminen, siirtyminen, avoon, kulmaan voltti, siirtyminen lyhyellä sivulla ja tässä siis vain puoli kierrosta. Bronca on melko erikoinen yhdistelmä tasaisuutta ja nopeita reaktioita. Nimenomaan tämä ominaisuus tekee siitä juuri minulle niin mieluisan.


Hevoset vai poni? Miksi?

Kuinka maailma onkaan niin julma ja laittoi ponitytön hevostytön ruumiseen. Eli ponit. Muistan jo lapsena rakastaneeni shettiksiä yli kaiken ja itkeneeni katkeria kyyneleitä kun kasvoin niistä yli. Toki tässä 170 sentin varressa on ollut sovittelemista ja kompromissintekoa poniratsastajuuteen, mutta toistaiseksi vielä porskutellaan. En ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi ison hevosen selässä, ja koska kilometrejä on jo kertynyt ja kertyy koko ajan lisää ponikokoisen hevosen selässä, en usko että sopeutuminen ainakaan helpottuisi.

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?

Lapsuudessani ensimmäinen poni, jolla sain ratsastella itsekseni oli nuori risteytysponi. Poni oli aika hankalassa jamassa, koska sitä ei juuri kukaan liikuttanut koska sen varsinainen omistaja oli vasta pieni tyttö. Joku fiksu isä ostanut lapselleen lahjaksi eron jälkeen vaikkei tyttö edes aktiivisesti ratsastanut. Minun tarjoamani liikutuksen määrä ei vaan ollut tarpeeksi nuorelle ponille, ja muutaman kuukauden keräiltyäni itseäni kentän hiekoista useamman kerran yhdellä reissulla, fiilis tippui melko tavalla. Yli kymmeneksi vuodeksi. Aloitettuani uudelleen harrastuksen parissa Vilma taisi olla se ensimmäinen hevonen, jonka kanssa sai touhuta ihan keskenään

Kengätön vai kengällinen. Kengän koko hevosellasi?

Olenko nyt huono hevosenomistaja kun en tiedä hevoseni kengän kokoa? Bronca on minulla ollessaan ollut sekä kengätön että kengällinen. Viime toukokuussa nyppäytin kengät pois ja koko kesä mentiin ilman tossuja. Vasta marraskuussa lyötiin uudelleen kengät alle, koska kengittäjä mainitsi että nyt alkaa kulumaan vähän liikaa ja tiesin että reenaamisen määrä vain kasvaa. Onneksi Bronca pitää kengät nätisti, nyt syksyllä vasta saimme ensimmäiset hokinpolkemat, joten mitään hirvittävää estettä kengille ei ole ollut. Ymmärrän kengättömyyden lähinnä sellaisilla hevosilla jotka ovat nuoria, todella kevyellä käytöllä tai niin toheloita kenkien kanssa ettei niitä turvallisesti voi pitää kengässä.

Klippaus; puolesta vai vastaan?

Broncan karva on lyhyt oli kesä tai talvi, joten ainakaan toistaiseksi en ole tuntenut tarvetta sitä klipata. Tokihan se välillä hikoilee, mutta lyhyt karva kuivuu ihanan nopeasti! Toki jos hevosen karva olisi pitkä ja pörheä niin klippaisin. Toki nyt kun olemme muuttamassa ulkokarsinaan, pitää miettiä myös enemmän sisällä tarkenemista. Klippaamista vastaan minulla ei kuitenkaan ole mitään; kunhan loimittaa hevosen järkevästi.

Tarhaako hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?

Tällähetkellä Bronca tarhaa nuoren tammakaverin kanssa. Tarhakaveri asustelee itsehoitopuolella, johon mekin olemme muuttamassa, joten tarhakaveri on valikoitunut käytännöllisyyden takia. Toki ensin kokeiltiin, että ne tulevat toimeen ja ihan hyvältä näyttää likkojen yhteiselämä. Yksin en haluaisi pitää Broncaa koska se ei ole mikään räyhä itse ja kyllä hevosella pitää olla mielestäni mahdollisuus kanssakäymiseen lajitovereiden kanssa. Valitettavasti Bronca joutui olemaan ennen varsomista hyvän tovin yksin kun kevään ja kiimojen alettua akkalaumassa alkoi tunteet kuumiamaan, enkä uskaltanut tiinettä tammaa enää siellä pitää.

Ratkaiseeko hevosessa enemmän luonne vai ulkonäkö?

Jos tähän voi kuitenkin vastata yhdellä lauseella :D 
Olen joskus suureen ääneen paasannut tallin käytävällä, että minulle ei IKINÄ tule kimoa hevosta. Tämä siis ennen Broncaa...

Pahin tippumisesi?

Edelleen kärkisijaa pitää reilu vuodentakainen maastoreissu Ponin kanssa, kun sinkouduin selkä edellä puuta päin ja mursin lannerangan nikaman. Tarinan voi lukea kokonaisuudessaan tästä.

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?

Juuri tänään tallikaverille naureskelin että on se kumma kun tuossa muuttaessa huomasi, että loimia piisaa enemmän kuin tarpeeksi ja silti sitä mietiskelee että vielä tarttis sellasen ja tälläsen. Broncalla on 2 ulkotoppista, toinen kaulakappaleellinen, yksi sisätoppis, 2 fleecevuorellista sadeloimea, yksi vuoreton, kaksi fleeceloimea ja yksi vohveliloimi sekä talven varalle ostettu villaloimi. Mitäs tuosta nyt tulee 10! Vuoden sisällä kaikki hankittu ja kaikki käytettyinä.

Kuinka usein hevosesi liikkuvat?

Bronca liikkuu omista töistä ja menemisistä riippuen 4-7 kertaa viikossa. Maastossa käydään AINAKIN kerran viikossa, mielellään enemmänkin. Loput ovatkin sitten sileätreeniä ja joskus harvoin jotain puomijumppaa. Juoksutan todella harvoin, koska en pidä sitä kovinkaan hyvänä liikuntamuotona. Mielummin menen vaikka taluttelemaan maastoon tai juoksutan irtona.

Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?

Enemmän uhkarohkea kuin varovainen, mutta väittäisin että järki pysyy päässä. Joskus aina ihmetyttää jos lähtee jonkun kanssa maastoon eikä kaveri uskalla ravata alamäkiä, laukata lujaa tai kävellä pehmeässä lillingissä. Erilaiset pohjat ja maastonmuodot tekee mun mielestä vain hyvää hevosen jäsenille, mutta järkeäkin voi tässä käyttää. Jos siis sanon näin, se ei tarkoita että laukkailisin Broncalla asfalttitiellä. Monessa tiukassa tilanteessa hevosen kanssa oma rentous on avain onneen ja sen pystyn mielestäni saavuttamaan melko hyvin.

Kaunis rakkaani tänään maastolenkin jälkeen <3


Päätin haastaa vain Airan ja Liisan 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Bronca: Oma 21.12 ->

Nero on viety Seinäjoelle jätkäporukkaan ja mamma huutelee tissit turvoksissa omassa karsinassa. Nyt ottaa selvästi kovemmille vieroitus emolla kun viimeksi.

Joululahjaksi sain ison valkoisen paketin. Laukussa on lappu, jonka kanssa tepastelen Teivoon ja sitten mulla on virallisesti ensimmäinen ikioma hevonen; tällä hetkellä elämäni tärkein asia.

<3

perjantai 20. joulukuuta 2013

Neroa maastakäsittelyä

Mia Kytölä kävi tallillamma pitämässä kaksipäiväisen kurssin maastakäsittelystä. Osallistuimme Neron kanssa kurssille tiistaina. Kurssi piti sisällään ensin noin tunnin teoriaa, jonka jälkeen jokainen osallistunut hevonen yksitellen. Koleasta ilmasta huolimatta seurasin koko kurssin tauotta vaikka osallistuvia hevosia oli peräti kuusi ja pikku-Nero niistä tietysti viimeisenä. Otin Broncan mukaan koulutukseen: se sai mutustella kaverin pitelemänä pientä heinäkasaa maneesin nurkalla kun Neron kanssa käytiin asioita läpi.

Olen ollut useammalla maastakäsittelyklinikalla, näytöksissä ja koulutuksissa, joten tavallaan mitään kovin uutta teoreettisesti ei tullut, mutta miten niitä tietämiään asioita ei sitten toteuta arkielämässään? Kaikkien osallistuvien hevosten kanssa Mia kävi ensiksi läpi tilan kunnioittamisen ja perusteli sen aivan erinomaisesti. Turvallisuus ennenkaikkea, mutta myös laumakäyttäytyminen: kuka siirtää ketä. Mian mukaan jo kuukauden ikäisen varsan voi olettaa ymmärtävän tämän perusasian ja sen voi sille opettaa. Tässä kohtaa olisin voinut spedemäisesti lyödä itseäni otsaan. Pienen hevosen kanssa tulee NIIN helposti se illuusio, että sitä on helppo pidellä ja tuuppia edeltään pois, mutta pieninkin hevonen kasvaa isoksi, todella isoksi.

Mia ei käyttänyt ainakaan koulutuksessa pyöröä (en tiedä käyttääkö kotitilallaan), vaan apuna oli koulutusköysi ja Neron kanssa aivan tavallinen riimu. Kerroin taustatietoina että kyse on todella rohkeasta varsasta, joka on viimeaikoina alkanut riekkua sisälle tuotaessa niin, että osa tallityöntekijöistä ei enää suostu tuomaan sitä sisään. Mia havaitsi rohkeuden välittömästi kun Nero alkoi kuopia ja haistella maata ja näytti siltä että alkaa piehtaroimaan vaikkei ole koskaan aiemmin ollut maneesissa (kuulemma myös tyypillistä merkkaamiskäyttäytymistä oreilla). Mia muistutti että varsa on varsa ja sen keskittymiskyky maastakäsittelyharjoituksiin lasketaan minuuteissa ja niinkuin ihmislapset joskus haluavat huutaa, kiljua, nauraa ja juosta, niin myös varsat haluavat riekkua. Nero ottikin muutamat näyttävät spurttaukset, jolloin Mia tyynesti antoi sen hetken spurttailla, pitäen vain huolen köydestä vetämällä ja myötäämällä siitä, että pää on kohti ihmistä ja peräpää ihmisestä poispäin. Mia korosti myötäämisen merkitystä tässä tilanteessa, jotta Nero ei pääse juoksemaan painetta vasten. Siis nopea veto, nopea myötäys. Kehui kuitenkin että vaikka spurttailee, on helposti saatavilla kuulolle. Lopuksi saimme itse kokeilla miten ihmisen tilaa kunnioittamalla ja löysällä narulla kulkeminen onnistuu. Homma meni todella hienosti tässä. Pari kertaa jouduin palauttamaan Neron paikalleen, mutta muuten se oli kuulolla ja keskittyi hienosti. Tulevaisuutta ajatellen Mia neuvoi tuomaan emän ja varsan erikseen sisään niin, että voin keskittyä yhteen yksilöön rauhassa.

Seuraavana päivänä kun otin sen illalla sisälle näillä opeilla, olin  taivaissa. Ei mitään ylimääräistä vaan hienosti perässä löysällä narulla kulkeva lapsihevonen. Jopa eilen kun menin hakemaan Broncan ratsastukseen olin supertyytyväinen! Nero tulee meinaan melkein aina heti suoraa iholle kun tarhaan menee. Nyt se seisoi aivan hievahtamatta sivustalla ja katseli vain. Seuraavaksi oli vuorossa jotain ihan muuta. Kun olin ratsastanut Broncan vein sen sisälle ja osasin vähän odottaa, että nyt on enemmän kiire talliin kun äiti on siellä jo odottelemassa. Puolet matkasta meni hienosti ja sitten alkoi tättärää. Tein kuten Mia oli neuvonut annoin hetken kirmata pitäen vain huolen, etten joudu peräpään kanssa liian lähekkäin. Aina välillä kokeilin onko kuulolla ja jos ei ollut juoksi vähän lisää. Kun sain kunnollisen stopin ja oman tilan etenin tallia kohti. Nämä pätkät olivat tuskallisen lyhyitä kunnes taas rynnättiin joka suuntaan. Monesti kun sain Neron seis se vähät välitti "avuistani" ja haisteli ja kuopi vain maata ja käänsi pikkuhiljaa persettä kohti. Toin valehtelematta Neroa tarhasta 60 metrin matkan talliin yli kaksikymmentä minuuttia. Olin itse aivan läpimärkä hiestä ja lopen uupunut. Vielä tallin käytävällä se yritti rynnätä päältäni kun karsinaan oli 4 metriä matkaa, mutta hitto että olin sinnikäs! Eilinen oli fyysisestä ja henkisestä rasittavuudestaan huolimatta valtava oppimiskokemus. Ymmärsin miten paljon rautaisia hermoja, kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä hevosen kouluttaminen vaatii.

Tämän uurastuksen kunniaksi hyvästelen huomenna Neron kun viemme pojan "jouluksi kotiin". Toivottavasti tehty työ ei ole väärin tehtyä ja näkyy positiivisesti uudessa kodissa. 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Vuosi Broncan kanssa

Bronca on ollut minulla nyt vuoden. Ajattelin sen kunniaksi katsella hieman taaksepäin yhteistä vuottamme ja jopa sitä edeltänyttä aikaa.

Idea ylläpitohevosesta lähti muhimaan kun Emmi kertoi astuttavansa Ponin. Ajattelin että voisin ottaa edes "kesähevosen", jotta pääsisin täysipainoisesti treenaamaan Ponin mammaloman aikana. Syksyllä putosin kuitenkin niin pahasti maastossa Ponilta, että se selvästi vaikutti suhteeseeni kyseiseen hevoseen. Pelkäsin ja jännitin ja siirsin näitä tunteitani hevoseen. Lähdin siis ylläpitohevosmarkkinoille jo loppusyksystä. Laitoin nettiin ilmoituksen jossa etsin vähintään he C tasoista ylläpitohevosta. Ilmoituksessa kerroin katsovani tammuuden ja kokoluokan pieni hevonen - iso poni bonukseksi. Sain viestiini mukavasti vastauksia, ja kolmea hevosta päädyin katsomaan ja kokeilemaan. Ensimmäinen oli nuori eestinhevostamma. Hieman raaka, mutta hyvällä alulla ja todella miellyttävä ratsastettavuudeltaan. Tämän kanssa jos olisi aktiivisesti valmentautunut niin olisi voinut tehdä ihmeitä.

Toinen oli Bronca. Sain sähköpostia oikein kuvien kera, ja olin siltä seisomalta häikäistynyt. Ihana satuponi! Ajoin Seinäjoelle asti kokeilemaan Broncaa ja vaikka se oli niin huonossa kunnossa, että puuskutti jo muutaman laukkaympyrän jälkeen, olin kertakaikkisen myyty. Koko perhelauma oli niin mahtava että olisin voinut vaan tuijotella niiden toimintaa. Mutta hevonen tiineenä! Juuri se alkuperäinen syy miksi lähdin ylläpitohevosta miettimään olli se, että vakiratsu oli tiineenä.

Kuva jonka sain sähköpostiini Broncasta
Kolmas hevonen oli isokokoinen ruuna, joka ikänsä takia oli siirtymässä he A kisäkentiltä kevyempään käyttöön. Koeratsastusta oli edeltänyt ilmeisesti jonkin pituinen seisoskelu, joka aiheutti sen että ruuna heitteli minut tonttiin vielä alkukäyntien aikana. Juoksin hevosen perässä talliin ja ilmoitin että tää tais olla tässä. Ja heti kyselemään vapaata tallipaikkaa paikan pyörittäjältä.

Koska hevosasiat eivät ole koskaan järjen asioita 15.12.2012 matkustimme juuri varsasta vieroitettu, tiine tamma trailerissa Emman kanssa kohti Kangasalaa.


Aloitimme kunnonkohotuksen maastoilemalla paljon ja treenit sileällä aloitettiin hissukseen. Samalla löysin itsestäni ihme hipin. Selkään päätyi useimmiten joko ei mitään tai rungoton satula ja keväämmällä hommattiin kuolaimeton LG-bridle. Maaliskuussa startattiin ekat (ja toistaiseksi ainoat) yhteiset hajoituskisat, hyväksytysti mutta ei loistavalla menestyksellä. Huhtikuussa Bronca jäi selvästi kevyemmälle. Tehtiin paljon käyntimaastoja ja maastoiltiin talutellen.


Talvinen ratsastus ilman satulaa

Keväällä taluttelulenkillä
Toukokuussa tamma alkoi olla jo aika pulleassa kunnossa. Annettiin viimeiset rokotukset ennen varsomista ja otettiin kengät pois ja jatkettiin talutellen liikkumista. Lämmin kevät teki hevosen olon selvästi tuskaiseksi. Heti tallilta alkava ylämäkipainotteinen lenkki alko olla jo liikaa talutellenkin.



Juhannuksen tietämillä alkoi h-hetki lähestyä. Vahatipoista soitetiin pari päivää etuajassa. Vihdoin koitti se pätsinen hellepäivä (+30 lähes koko päivän) jolloin varsominen koitti. Kaverin kanssa oltiin melkein koko päivä tallilla, käytiin iltahämärissä uimassa ja pystytettiin heinäkatokseen teltta. Vähän kahden jälkeen ihasteltiin uuden lapsihevosen edesottamuksia.



Tissille piti vähän avitella, mutta muuten nuoren miehen ensihetket sujuivat ongelmitta. Ja tässä sitä oltiin. Alle viisi vuotta harrastaneena. Tamman ja varsan huoltajana. Jokaisella oli mielipide siitä mitä pitää tehdä ja mitä ei. Pidin kuitenkin oman järjen päässä ja tein sitä mikä vaikutti hyvältä, järkevältä ja toimivalta.


Aloitin hyvin nopeasti varsomisen jälkeen Broncan liikutuksen. En halunnut heittää hukkaan kaikkea talvella aikaansaamaani kehitystä. Nero kulki mukana reeneissä, eli ajankohdat piti valita niin että aidattu kenttä oli vapaa. Muutaman kerran käytiin myös yhdessä talutellen maastossa. Käveltiin pikkupätkä tietä, päästettiin varsa metsässä vapaaksi ja otettiin taas ennen tiellepaluuta kiinni. Kolmas kerta oli emännän hermoille liikaa kun rohkea ori tunsi olevansa jo niin kotonaan metsässä etten edes välillä nähnyt koko kakaraa ja sitten tultiin tanner tömisten umpimetsässä laukaten luokse. Siihen loppui maastoilu.



Syksyllä jouduimme tallin yrittäjänvaihdoksen vuoksi muuttamaan tallia minulle ennestään tuttuun paikkaan, mutta harmillisesti Nero joutui hienosta porukasta ja isosta laitumesta rajatumpaan seuraan. Karkailutaipumus saatiin kuitenkin uudessa paikassa nopeasti kuriin ja Nero senkun itsenäistyi: jäi jo hetkeksi karsinaan ja tarhaan yksin kun äiti oli ulkoilemassa.



Broncan kanssa hommat jatkuu ja tie vaikuttaa oikealta. Ratsastaessa se on väläytellyt todella hienouttaan. Jotain kertoo se, että ollaan oltu yhden tietyn valmentajan tunnilla edellisen tallin aikaan viimeksi, jolloin saatiin rohkaisua että voitte startata helppoa B:tä ensi kesänä. Pari kuukautta myöhemmin uudessa paikassa pidetyssä valmennuksessa sanottiin jo että helppoon A:han senkin ryökäleet kun vastalaukat ja väistöt on noin helpon ja hauskan näköisiä.

En voisi olla kiitollisempi, että olen saanut tämän ihanan tamman elämääni ja vielä kiitollisempi olen siitä mahdollisuudesta, että olen saanut olla mukana tiineydessä, varsomisessa ja nuoren orivarsan kasvatuksessa. Monella harrastajalla se on pitkällisen tien tulos ja suuren harkinnan varassa. Minä sain sen kuin taivaan lahjana. Nero pääsee uuteen kotiinsa vielä ennen joulua ja minun ja Broncan yhteinen elämä helpottuu huomattavasti. Tässä on loppuelämän koti rakkaalle tammalle.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Uusi aukeama elämässä

Pohdin pitkään paljonko haluan ja viitsin omasta henkilökohtaisesta tilanteestani julkiseen blogiin kirjoittaa. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tämä on minun päiväkirjani, vaikkakin julkinen sellainen, ja vaikka enimmäkseen kirjoitankin treeneistä ja hevostouhuista en voi leikkiä ettei minulla ole muuta elämää. Tosiasiassa lukijoita ei niin hirveästi ole, että ressaantuisin siitä että kerron ns. "koko maailmalle" ja moni lukija on henkilökohtaisia tuttujani.

Olemme mieheni kanssa 6 vuoden seurustelun jälkeen päättäneet erota ja muutan huomenna ensimmäistä kertaa elämässäni yksin asumaan. Sain n. kilometrin päästä oikein mukavan ja huokean kaksion, eli tärkeimmät työ- ja tallimatkat eivät juurikaan pitene.

Edessä on henkilökohtainen itsetutkiskelun aika. Kuka minä oikeasti olen? Mitä minä oikeasti haluan elämältä? Mikä on minulle tärkeää? Niin kauan olen tehnyt mitä sanotaan, että oma identiteetti on hieman hukassa.


Samaan rytinään tulee kuitenkin muutakin luopumista kuin luopuminen parisuhteesta. Nalle, joka on alun alkaenkin ollut miehen nimissä jää tietysti miehelle. "Yhteishuoltajuutta" ei varsinaisesti edes ajateltu, koska Nalle ei ole kerrostalokoira. Hoitoon lupasin kyllä ottaa jos tarve tulee, mutta parempi sen on täällä, vaikka minulle tulee kyllä kovat paikat, kun ei olekaan enää yhtä karvaturria häärimässä jaloissa koko ajan. Sitten kun pääsen taloudellisesti jaloilleni voisin harkita omaa pikku partakoiraa. Olen siis aina haaveillut snautserista, mutta joku määräsi toisin.




Kolmas elämästäni poistuva asia on Nero. Nero lähtee ennen joulua kasvattajalle asumaan. Poika pääsee hienoon pihattoon muiden lapsiorien kanssa painimaan. Äitiä voi olla ehkä hetki ikävä, mutta kun jätkä tajuaa minkälaiseen leikkikaveriparatiisiin on päässyt, niin huoli unohtuu kyllä varmasti heti. Aikataulu Neron suhteen on vielä vähän auki, mutta jos muutto ei tapahdu jo ensi maanantaina, niin menemme Neron kanssa alkuviikosta maastakäsittelykurssille. Jos sinne ikinä päästään niin rapsaa varmasti tulee.



perjantai 29. marraskuuta 2013

Tuntuu paremmalta kuin näyttää


Pitkästä aikaa sain videota ratsastuksesta. Nyt kun harjoitusravi alkaa tuntua hyvältä, halusin myös nähdä miltä se näyttää. Ja toden sanoakseni ei näytä yhtä hyvältä kuin tuntuu. Kantapää, jonka kuvittelin laskeutuneen, ei ole laskeutunut. Toisaalta jalka on kyllä rento. Istunta on kaukana rauhallisesta mukautumisesta, jotenkin omaan silmään näyttää että painopiste on liian ylhäällä ja hetkun ihan liikaa joka suuntaan. Mutta jos tässä on kuitenkin se tunne että minun on hyvä olla ja pystyn vaikuttamaan jännittymättä, niin ehkä suunta ei ole väärä. Pohjetta vähän eteen ja lantiota aukomalla painopiste alemmas: hyvä tulee.



Nero tuntuu vaihtavan väriään lähes päivittäin. Nyt hän on keksinyt kasvattaa ihmeellisen naamarin :)


torstai 28. marraskuuta 2013

Heräsin omaan itkuuni

Henkeä haukkoen heräsin painava tunne rinnassani.

Onneksi näin vain unta.

Siinä unessa olin kyykistynyt pienen harmaanruskean orivarsan eteen, jättämässä jäähyväisiä. Ole kiltii ja reipas nuori poika, susta tulee vielä niin hieno. Sitten pieni pää painui syliini ja koin kaiken sen ylpeyden ja haikeuden tulvahtavan lävitseni vaikka koitin olla niin reipas.



Aika käy vähiin. Pitää muistaa nauttia.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tervetuloa pakkaset!

Muutama mukavan kirpeä aamu takana ja heti on mieli korkeammalla. Vaikka kenttä onkin nyt kova koppura, niin huokaisen hevosten puolesta helpotuksesta kun tarhojen mutavelli edes vähän jähmettyy.

Nyt ollaan Broncan kanssa tehty hommia ihan oikean harrastehevosen aikataululla. Jos oma ja hevosen terveys antavat myöden niin tavoitteena on, että näin jatketaan vieroituslomaan asti. Ensi vuoden puolella pakataan Bronca ja Nero autoon ja suunnataan kohti suurta maailmaa, jossa Bronca saa viettää vielä viikon varsansa kanssa ennen kuin palaa kotiin.

Keskiviikkona mentiin Broncan kanssa keskipitkälle maastolle jossa otettiin paljon pitkiä ravi ja laukkapätkiä. Matkaratsastusfiiliksellä edettiin löysin ohjin ja tamma sai melkolailla valita itse vauhdin. Torstaina meillä oli tunti toisen ratsukon kanssa. Tunnin piti sama nainen joka aikoinaan Viitaniemen ratsastuskoulussa on minua opettanut. Olihan hauskaa kahden vuoden tauon jälkeen olla tutun open silmän alla. Bronca ei tosin ollut parhaimmillaan. Veikkaan että maneesin katolta sihahtelevat lumet ja edellispäivän melko raskas lenkki veivät Broncasta terävimmän terän. Tehtiin siirtymisiä, joissa mukana oli kääntämistä suoralla hevosella. Käännökset vasemmalle olivat järjestään parempia kun oikealle, mutta kun kuski vähän skarppasi ja antoi oikeassa käännöksessä ohjalla vähän tilaa, niin saatiin muutama parempi oikeallekin. Laukannostoista saatiin taas kehuja, mutta vasen kierros tuotti harmia. Jotenkin en saanut kunnolla ulkoapuja läpi ja pari kertaa tuntui että kohta mennään maneesin seinästä läpi kun hevonen ei vaan käänny. Ope analysoi ongelman nimenomaan minun ongelmakseni ja sanoi että hevonenkin tuntuu olevan vähän hädissään että miksi ajan sitä seinää päin. Pitkästä aikaa en päässyt kiinni ongelman ytimeen. En tiedä mitä tein väärin ja miksei tälläistä ennen ole käynyt. Ehkä voisin pistää taas vasemman jalan heikkouden piikkiin, vai oliko kuitenkin niin että jäin sisäkädellä roikkumaan ja unohdin miten pitää ratsastaa. No näitä käy aina välillä. Turha jäädä rypemään.

Perjantaina minulta pistettiin viisaudenhammas, mutta koska en viitsinyt tunnin jälkeisenä päivänä jättää hevosta vain seisomaan suuntasin talutellen maastoon vielä kun puudutus vaikutti. Lauantaina käytiin tunnin käyntilenkki maastossa. Tänään oli tarkoitus muutaman kevyemmän päivän jälkeen ihan kunnolla ratsastaa, mutta kentän ollessa melko kovaksi jäätynyt (tosin mukavan tasainen!) päätin tehdä vihdoin sen mitä olen useamman kuukauden suunnitellut: kokeilin ohjasajaa. Virittelin jalustinvyöstä jalustimet irti ja otin pari liinaa käyttöön ja ei kun kokeilemaan. Bronca ymmärsi jutun juonen heti mutta itselläni oli kyllä hakemista. Välillä tuntui että hevonen on niin herkkänä että en saanut aikaan kovin hienovaraista liikehdintää. Pysähdykset oli melko ok, liikkeellelähdöt jostain syystä pelkällä maiskutuksella melko äkkinäisiä. Siinä vaiheessa kun päätin irtautua uralta niin paketti hajosi ihan täysin. Hevonen tarjosi vaikka ja mitä väistöstä taivutuksiin kun minä vaan halusin kääntyä. Ja jos käännyttiin niin sitten heti kerralla 90 astetta. Tarvitsen jonkun opettamaan tässä kädestä pitäen. Noh lopputulema ei kuitenkaan ollut kovin epätoivoinen kun otin Broncan ympyrälle. Minähän en siis juoksuta hevosta muuta kuin katsoakseni liikkuuko se puhtaasti. Olen sivuohjavastainen ja mielummin jos haluan vain päästää hevosen liikkumaan niin juoksutan sitten irtona. Tämä kahdella ohjalla juoksuttaminen on kuitenkin ollut sellainen asia joka minun järkeeni jotenkin käy, en vain ole edes kokeillut aikaisemmin. No nyt kokeilin ja hienosti meni. Otin vähän siirtymisiä, asetin sisään ja ulos ja melko pian Bronca hakeutui itse rentoon muotoon ja suu vaahtosi (mikä on aina tosi kiva juttu). Varsinainen ohjasajo ei ehkä ole mun taidoilla käyttökelpoista liikuntaa, mutta jatkossa tiedän ainakin että kahdella liinalla juoksuttamalla saan hevosen käyttämään itseään oikein. Näihin juoksutusharjoitteisiin voisi sitten koittaa lisäillä vaikka niitä puomeja!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Sopuisaa

Tarhakaverin omistaja piristi työpäivääni laittamalla facebook-seinälleni kuvan samalle kasalle mahtuvasta porukasta.



Koska en ole ikiaikoihin itse saanut edes kameraa raahattua mukaan tallille, ajattelin kuvan laittaa tänne. Siitä kun niin hyvin näkee millä vauhdilla poika on taas vaalentunut.

torstai 14. marraskuuta 2013

Istuntatunti

Tänään oltiin tallihommien päätteeksi Broncan kanssa istuntapainotteisella tunnilla. Nyt kun hevonen on ollut uskomattoman hyvä suurinpiiirtein viikon päivät, alkaa hiipiä mukaan jännitystä siitä onko se tänään yhtä loistava vai ollaanko palattu vanhaan.

Sain yllättävän hyvää palautetta istunnastani. Korjattavaa ei meinaan ihan hirmuisesti tuntunut olevan, mikä yllätti minut todella suuresti. Oikean jalustinpituuden löytäminen ja kunnollisen pohjekontaktin mahdollistavan satulan käyttö alkaa tuottaa tulosta ja kantapää ei enää nouse ihan niin helposti "moikkaamaan" hevosen kylkeä. Tähän auttavat ehdottomasti uudet lempimantrani, joilla olen korvannut komennon kantapää alas: polvi alas, pohkeen ulkosyrjä pitkänä, jalka pitkänä ja varpaat menosuuntaan. Mielessäni ajattelen tätä vähän niin kuin joku olisi kiinnitellyt painot roikkumaan polviini ja jalkaterien ulkosyrjiin. Lisäksi myös varpaani on solmittu hevosen mahan alitse toisiinsa. Näitä ajatuksia kun käytän onnistun korjaamaan asentoani niin etten tee aktiivista lihastyötä uuden asennon ylläpitämiseen. Tottakai paketti välillä hajoaa, mutta kun muistutan nämä asiat itselleni, pystyn korjaaman asennon ilman että jännityn jostain muualta. Toinen mistä sain palautetta ja jonka itsekin tiedostan, on se että jään helposti nyhtämään pohkeella ja pitämään ikäänkuin varmuuden vuoksi pientä painetta. Tänään pääsin tuntemaan sen vaikutuksen mikä tuli, kun maltoin olla ja hellittää jalalla. Ei se hevonen lähtenyt pungertamaan mihinkään suuntaan, ja seuraavalla kerralla kun taas muistin käyttää ja höllätä heti, niin reaktioherkkyys oli jo ihan toista luokkaa.

Mutta voi Broncaa kuinka hieno se oli! Vaikka mitään vaativaa ei hevosella teetetty, niin olin kyllä ihan kananlihalla siitä kuinka mahtavasti se kulki. Vinkit istuntaan mahdollistivat sen, että menimme peräänannossa harjoitusravia kierrostolkulla jännittymättä kertaakaan. Ravi oli todella hyvän tuntuista: isoa ja liitävän oloista, opettajamme puhui jopa tanssimisesta! ja mun oli helppo olla siellä! ja vaikuttaa! Kiitosta saatiin myös hyvistä laukannostoista! (Jos joku haluaa niin voi selata blogia taaksepäin noin vuodella ja huomata, että hyvä ja helppo laukannosto ei ole ollut meikäläisen bravuureita...) Eniten oma paketti lakoaa vielä laukasta raviin siirryttäessä, mutta sekin paranee koko ajan, kun Broncan laukkaan tulee koottavuutta (tai kun maltan ja uskallan sitä koota) ja pääsee oikeasti ratsastamaan kunnon siirtymisen eikä vain rysäytä raville.

Päivän saldona suurensuurta rakkautta hienoon PRE-poniin ja pää pilvissä liitelevä onnellinen ratsastaja. Näillä fiiliksillä on hyvä lähteä taistelemaan sitä kahdeksan päivän työputkea vastaan.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Nero ensimmäistä kertaa yksin

Tänään käytiin aamutallin päätteeksi Broncan kanssa maastoilemassa. Mukana kaverina oli varsulin kaima ja mentiin melko rauhallinen lenkki. Broncalla oli alla kaksi vapaapäivää, koska vointini oli maanantaina surkea, ja vaikka tiistaina olo olikin parempi, tein normitöiden päälle vielä iltatallit molempina päivinä, enkä vaan kyennyt.

Se on ilmeisesti nähtävä, että kentällä huomattavasti parantunut ratsastettavuus ja kunto heijastuu nyt viileämpien kelien kanssa yhdistettynä meidän maastovarmuuteen. Minulla oli tänään allani aivan uusi tuttavuus: kyylä-Bronca. (Huomioitava kuitenkin on, että kyylä-Bronca on aivan tavallinen hevonen. Siis sellainen, joka ei vain käännä korvaa kun siilon katolta tulee parinkymmenen metrin päässä lumet alas, vaan joka ottaa pari sivuaskelta kun ladon ovi kitisee ja heiluu tuulessa.) Tavallaan olen tietysti harmissani etten voi rentoutua ihan niin absoluuttisesti itse kuin aikaisemmin (vaikka silmät kiinni pitkin ohjin), mutta SILTI nautin joka hetkestä! Se voima ja nopeus minkä tunnen allani näissä (melko mitättömissä) tilanteissa on ihan omiaan saamaan mut rakastumaan tähän hevoseen ja tähän rotuun vielä lisää. Maastokaveri alkoi yllyttämään kotimatkalla, että kokeile vähän irtoisko sieltä muutama piaffiaskel. Se on niin uskomaton fiilis kun hevonen ei pakene ja rieku ympäriinsä, vaan kohoaa, tiivistyy ja voimistuu. Joku pitää mua varmasti hulluna. Katsotaan nyt meneekö meno tästä vielä ihan vallattomaksi :)

Nero otti tänään taas pienen askeleen kohti itsenäisempää elämää. Sain maastolenkillä puhelun "lapsenvahdin" omistajalta, että tarttis päästä ratsastaan. Pahoittelin että olen maastossa, sanoin että anna vähän heinää pojalle ja kokeile ja katso. Yritän tulla pian. Tallille ratsastaessamme Nero söi tarhassa heinää, huuteli kyllä, mutta söi eikä ollut rauhaton. Riisuin Broncalta ripeästi kamat, vein tarhaan ja niin oli pieni mies viettänyt elämänsä ensimmäisen hetken nätisti ilman lajitoverin välitöntä läheisyyttä. Pitkää aikaa yksin ei varmastikaan joutunut olemaan, koska kaveri oli vasta saanut hevosensa varustettua kun ratsastimme pihaan.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kuka vaihtoi mun hevosen?

Bronca näyttää ihan samalta kun ennen ja käyttäytyy ylipäätään hyvin samalla tavalla kuin ennen, mutta normaaliin eloon verrattuna Dramaattisia(!) asioita on käynnissä.

Parin päivän maastoulukuurin jälkeen hyppäsin selkään ja allani olikin ihan valtavan hieno, kuuliainen, hyvällä motivaatiolla toimiva, herkkä ja taipuisa hevoseläin. Eikä kyse ollut edes siitä että olisin työstänyt ja tehnyt ratsastamalla nämä asiat vaan se oli sitä sillä siunaaman sekunnilla kun otin ohjat alkukäyntien jälkeen käteen. Olisin voinut nautiskella tästä fiiliksestä mielellään pidempäänkin, mutta ratsastus jäi melko lyhkäiseksi, koska satula lakosi kesken kaiken (en jaksa selittää sen tarkemmin kuin että asiat liikkuivat pois paikaltaan). Seuraavana päivänä Emma tuli moikkaamaan heppoja ja värväsin tietty ratsutuksen Broncalle. Meno näytti minunkin silmääni tosi hyvältä, ja pakko oli tuntuakin hyvältä koska Emma kehui Broncaa tosi paljon. Sanoi että on tosi hyvän tuntuinen, oma malttamaton itsensä, mutta hyvän tuntuinen molempiin suuntiin ja hyvässä peruskunnossa. Sydäntäni lämmittää kuin kirpputoripalo!

Tänään tein ihan lyhyen verryttelytreenin kentällä ja hevonen tuntui edelleen superhyvältä, joten lopetin lyhyeen ja menin tekemään muutaman kilometrin loppukäyntilenkin, joka kulkee oman taloni ohi. Vähänpä aavistin, että elämäni järkkyisi tuolla matkalla. Bronca on ollut minulla kohta vuoden ja sinä aikana se ei ole maastossa säikähtänyt _ikinä_ _mitään_. Voitte siis kuvitella, että olin jokseenkin yllättynyt kun omassa kotipihassani istuva oma koirani, jonka kanssa Bronca on noin 100 kertaa ollut yhdessä maastossa, aiheutti meidän ekan yhteisen sätkyn. Eikä ollut sitten mikään pieni sätky! Semipitkällä ohjalla kun luottavaisena etenin, niin yhtäkkiä hevonen sanoo TRÖÖT!, vetää salamannopean 180 asteen käännöksen ja siitä 20 metriä tasajalkalaukkaa tulosuuntaan päin. Olin niin totaaliyllättynyt moisesta reaktiosta, että hyvä kun en tippunut matkasta pelkästään sen takia. Tosiasiassa tipahtaminen ei ollut varsinaisesti lähelläkään. On vähän toinen asia pysytellä ns. pakenevan hevosen selässä kun hevosen selässä, joka koittaa päästä sinusta eroon. Sain kyllä taas tuntuvan muistutuksen siitä, että hevonen on aina hevonen. Olen tässä nyt illan pyöritellyt myös sellaista teoriaa päässäni, että josko yleinen suorituskyvyn parantuminen vaikuttaisi myös yleiseen vireystilaan ja sitäkautta herkempään reaktiivisuuteen. En ole mitenkään pelästynyt, ehkä enmmänkin juuri tyytyväinen siitä että sain tälläisen muistutuksen ennen kuin mitään varsinaista sattuu. Täytyy ottaa vaikka joku päivä Bronca ihan taluttaen talosta ohi ja käydä katsomassa kaikki möröt läpi. Voin suoraa myöntää että meidän piha on pressuineen, lautakasoineen, romukasoineen, hylättyine traktoreine ja autoineen sellainen hevosenpeljätin, että anteeksi vaan kaikki tienoon hevosihmiset...

Kuvasin tälläisen kännykkälaatuisen ja hämärän videon Nerosta rallittelemassa kentällä, kun Emma ratsasti Broncaa. Kokemuksesta voin myös kertoa että näin mutatarhakautena tälläinen liikunta parantaa Neron käsiteltävyyttä n. 200%.


   

torstai 7. marraskuuta 2013

Rinsessan uudet popot

Puoli vuotta kengättömyyttä loppui eilen kun Bronca sai jalkoihinsa koko talvipaketin tilsakumeista lähtien. Äkkiseltään tuntuu tietysti vähän tyhmältä kun tarhat on velliä ja suojainen syyssää vallitsee, mutta ajattelin että seuraava kenkäys olisi kuitenkin vasta tammikuussa, joten tuskin tulen ainakaan pakkasten tullessa katumaan päätöstä.

Lähdettiin heti pikkuporukalla testaamaan uusia maasto-ominaisuuksia rauhalliselle maastolenkille ja johan oli alla eri hepo. Nyt vasta jotenkin tajusi miten tarkkaan Bronca on hiippaillut menemään ilman kenkiä, kun meno oli aivan toisenlaista. Kotiin päin tullessa mentiin jopa piiiitkästä aikaa niin kutsuttua "pifpafhölkkää". (Pifpafhölkkä on askellaji käynnin ja äärimmäisen kootun ravin välillä, jossai ei juurikaan edetä normaalikäyntiä nopeampaa, mutta jalkoja nostellaan senkin edestä.) Ainakin oli takaosa alla!

Tänään kävin vähän vauhdikkaammalla maastolla ihan keskenäni. Naama virneessä posotettiin pitkin harjua. Otin alkuun pitkään pelkää käyntiä ja harjun lenkki melkein pelkkää ravia ja laukkaa ja taas pitkät kävelyt loppuun. Olin periaatteessa aika ihmeissäni, että vaikka käytännössä katsoen ravasin ja laukkasin koko matkan Kaivannon sairaalalta Mobilialle, ei Broncan tullut edes hiki. Pulleahko ulkomuoto pettää.

Tänään sain kuulla että viikko sitten koiraepisodissa telomani sormi on sittenkin murtunut.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Eloa uudessa kodissa

Pääasiassa mallikkaasti sujuu sopeutuminen uusiin kuvioihin. Tarhausaika on jo saatu vanutettua samaan mittaan mitä muillakin ja erityisen onnellinen olen tarhakaverusten sopuisasta elosta. Bronca ja kaveritamma on nähty jo useampia kertoja samalla heinäkasalla ja muutenkin tuntuvat hengailevan aika tiiviisti ilman mitään ylimääräistä hätistelyä puolelta tai toiselta. Neroa olen jättänyt jo muutamaan otteeseen lapsenvahdin kanssa kaksin kun olen lähtenyt liikuttamaan Broncaa. Eilen käytiin maastossa rauhassa käppäilemässä ja tänään oltiin rauhallistempoisella tunnilla. Bronca oli kyllä välillä niin hieno varsinkin laukannostoissa, vaikka ongelmat vasemmassa kierroksessa tuntuvat kuitenkin taas pikkuhiljaa kasvavan ja kasvavan. Pohdin jo pitäisikö tilata varmuuden vuoksi eläinlääkäriä raspaamaan koska jotenkin sinne ulko-ohjan tuelle on välillä mahdotonta vasemmassa kierroksessa päästä. Toisaalta en tiedä kuinka paljon johtuu minusta itsestäni, joten pitää pyytää myös Emmaa käymään, josko asiantuntevampi ratsastus tekisi taas ihmeitä.

Ja jotta elämässä olisi jännitystä, niin Bronca kehitti pari päivää sitten lieviä ähkyilyoireita. Oli aamulla ollut ruokahaluton ja pötköttänyt karsinassa. Kun menin itse tilannetta tarkastamaan, hevonen vaikutti kuitenkin ihan pirteältä ja päädyin vain taluttelemaan ja katsomaan tilannetta. Arvaus on että elämän- ja ruokinnan muutos oli aiheuttanut vähän ummetusta. Taluttaesa kuitenkin ulosti ja suolistoäänet kuuluivat hyvin ja poni oli pirteä oma itsensä. Nyt kun liikunta taas lisääntyy ja vakiintuu sairasteluiden ja muuttotouhujen jälkeen niin tuskin tälläistä enää esiintyy. 

Itse teloin vasemman käden keskisormeni viime viikolla koira-aiheisessa härdellissä. Istuskeltiin Nallen kanssa kentän laidalla kun tallikaverilta pääsi etäämpänä kaksi koiraa karkuteille. Molemmat koirat sitten suoraan meidän Nallen päälle. Koitin pitää Nallen kiinni niin kauan kuin pystyin, mutta lopulta keskisormen nivel paukahti pois paikoiltaan ja siinä olikin sitten sen kokoluokan koiria ettei väliin enää viitsinyt mennä: beussi, labbis ja tanskandogi. Onneksi huutamalla ja raivoamalla tilanne saatiin poikki ilman koirille aiheutuneita vakavia haavereita, mutta itseni kiikutin päivystykseen. Nivel napsahti paikoilleen onneksi omia aikojaan eikä murtumia näkynyt, mutta kyllä on kipeä! Minulla on legendaarisuuteen asti huono tuuri näiden sormieni kanssa. Kaiken kaikkiaan viisi sormimurtumaa olen elämäni aikana kokenut, ja osa niistäkin on ollut vähemmän kivuliaita kun tämä haaveri. 

tiistai 29. lokakuuta 2013

Uudessa kodissa

Alkuikankeuksien jälkeen nyt alkaa vaikuttaa siltä, että uusi koti ei enää aiheuta hepoille suunnattomasti päänavaivaa.

Perjantaina askarreltiin tarhasta Auschwitz:


Oletusarvo oli että viisi lankaa ja kunnon sähkö pitää karkailutaipumuksen omaavan lapsukaisen aisoissa. Tarha jaettiin aluksi kahtia, jotta saavat tutustua uuteen tammakaveriin rauhassa.

Lauantaina haettiin itse hevoset. Suoraan laitumelta koppiin. Tadaa! Neron lastaukseen kului sama aika mikä meni tallikaverilta liinan hakuun satulahuoneesta. Aavistuksen omahyväisesti näin jälkikäteen voisin mainita, että melkein arvasin ettei kopitus ole mikään ongelma. :) Lastaussillalla se empi muutaman hetken, mutta rauhassa kun maaniteltiin ja mammakin vähän höräji, niin reippaasti poika käveli sisälle asti. Yhtään ei tarvinnut ylimääräistä painetta. On se fiksu poika!



Uuden tallin päässä alkoikin sitten pieni iltaharmi. Olin juuri päässyt kotiin kun soitettiin, että varsa karkuteillä, eikä anna kiinni. 200m matka autolla tallille ja varsa kiinni ja äitinsä hoteisiin. Ei päästänyt vierasta ollenkaan lähelle, mutta minä sain sentään vaan kävellä luokse. Reilun tunnin päästä tuli uusi soitto että varsa irti. Siinä vaiheessa alko jo huumorintaju loppua. Jotenkin se oli onnistunut twistaamaan itsensä noista portin joustavista langoista läpi rikkomatta mitään. Tällä kertaa Nero oli kuitenkin niin agitoitunut, kun sitä oltiin yritetty saada kiinni, ettei päästänyt minuakaan lähelle. Normaalioloissa Nero ei paljon äitiä seuraile, mutta ajattelin kokeilla nyt kun paikkakin oli uusi. Sain molemmat turvallisesti karsinaan tällä keinolla. Myöhemmin mietitytti, että olisi tietysti voinut olla kaukaa viisas ja ottaa hevoset aikaisemmin sisälle. Vanhassa paikassa kun ovat tottuneet tulemaan sisään neljän viiden maissa, ja uudessa paikassa tarhaillaan kuitenkin jopa seitsemään asti.
Siinä harmistuneena päätäni pudistellen ja ärräpäitä ilmoille heitellen askartelin sitten seuraavaa päivää varten kunnon sähköpaimenriimun. Kiedoin lähes koko Neron riimun (joka on muuten jo shettiskokoa) sähköpaimenen langalla ja askartelin vielä viikset sojottamaan kummallekin sivulle ja vielä alas. Samalla päätin pidentää tarhausaikaa pikkuhiljaa, noin puoli tuntia päivässä, siihen mittaan mitä muillakin on.

Ihme tapahtui. Sen jälkeen Nero ei ole karannut kertaakaan ja käyttäytyminen portilla kielii siitä, että terve kunnioitus valkoista lankaa kohtaan on heräillyt. Tietysti nyt on vielä aivan liian aikaista ruveta nuoleskelemaan. Nyt kun asian julkisanon niin kohta soi kuitenkin puhelin :D

Eilen päästettiin tammat samaan tarhatilaan ja haaveriahan siitä heti tuli. Aika kesyä toimintaa muuten, mutta kaverilla kantahokit, eli harmiton täräys takalistoon aiheutti bonukseksi 15cm pitkän raapaleen kankkuun. Onneksi olin juuri irtojuoksuttanut hepat kentällä, joten lihakset oli varmasti lämpöiset ja vetreät, mutta kipeää otti selvästi. Hetken Bronca könkkäsi, mutta sinä aikana kun minulta meni haavan pesuun ja viilennykseen oli käynti jo muuttunut normaaliksi. Haava on ihan mitätön syvyydeltään, mutta tänään haavan ympäristö tuntui kuitenkin hieman lämpöiseltä. Olisi kamalasti tehnyt mieli touhuta Broncan kanssa jotain, mutta katsoin parhaaksi antaa olla ja katsoa.

Tällä viikolla olisi toivoissa saada hepoille talliemännän innovatiivisella DIY slowfeedingverkolla varustettu paali. Se olisi mamman metabolialle hieno juttu!

torstai 24. lokakuuta 2013

Muutto lähestyy sairaalareissusta huolimatta

Ollut vähän hiljaista täällä blogipuolella, koska jouduin sunnuntaina sairaalaan ja pääsin vasta keskiviikkona kotiin. Edelleen joudun käymään joka aamu sairaalassa lääkittävänä, koska osa lääkkeistä annetaan pistoksina ja osa iv:sti suoneen. Sairastan siis Crohnintautia, joka on tulehduksellinen suoliston autoimmuunisairaus, ja nyt lauantai-iltana alkoivat tutun tuntuiset vatsakivut ja sunnuntaina kuume kohosi nopeasti huimiin lukemiin, joten vaihtoehtoja ei ollut. Oma jatko on vielä vähän auki sen kannalta hoidetaanko leikkauksella vai sellaisella lääkkeellä, jonka koen olevan haittavaikutuksiltaan jopa leikkausta ikävämpi vaihtoehto.

Hevosten elämä se rullaa kuitenkin vääjäämättä kohti muuttoa. Vein tänään jo suurimman osan tavaroista uudelle tallille, huomenna pitäisi vielä tehdä pientä varsaprooffingia tarhaan ja lauantaina on itse muutto. Bronca voi nyt valitettavan paksusti kun sillä oli aika monta vapaata jo ennen kuin jouduin sairaalaan. Oma kunto ei oikein riitä vielä liikuttamaan ja olin jokatapauksessa päättänyt, että muuton yhteydessä saa viikon verran vaan olla Nerolle tukena ja turvana uudessa paikassa, ettei suotta tule hätä. Uuden tallin kenttä on kyllä tosi hyvin aidattu että voi olla että päästän ne siihen vähän rallittelemaan yhdessä joku päivä.

Tälläkertaa lyhyestä virsi kaunis. Lisää uutisia tuleekin sitten varmaan muuttotohinoista! :)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Onnistuneita talutteluharjoitteita

Olen nyt kahtena päivänä peräkkäin muuttanut hieman sisälletulorutiinia. Sunnuntaina Broncan liikutus meni sen verran myöhään, että jätin sen sisälle ja lähdin mukaan kun tammalauma haettiin porukalla sisään. Otin Neron talutettavaksi eikä mitään ongelmia ilmennyt. Nero tuli oikein nätisti löysällä narulla. Tallin käytävällä kun se huomasi mamman, otti pari raviaskelta, mutta kun muistutin mikä onkaan askellaji, oli heti taas kuulolla. Olin superylpeä ja minulle tämä vahvisti sen että mikään ongelmallinen riiviö ei ole kyseessä. Nero on nuori älykäs varsa, joka oppii jatkuvasti ja hakee rajoja kuin mikä tahansa lapsi. Älykkyytensä vuoksi se osaa valita tilanteet, joissa se helpoiten pääsisi niskan päälle.

Eilen kävin Broncan kanssa käppäilymaastolla metsässä ja lenkki vähän venähti ajallisesti pituutta kun tamma lönkötteli aikas rauhassa menemään ja loppumatkan vielä talutin kun kivisellä tiellä Bronca arkoi kengättömiä kavioita. En halunnut talliin tullessa venyttää enää tamman ja varsan erossaoloaikaa, joten huikkasin että haen Neron yksin sisälle. Koko hommassa hankalin kohta oli se että koko muu lauma ryysi portille. Nero kulki koko matkan talliin aivan niin kuin sitä olisi talutettu yksin herra ties kuinka kauan. Naru pysyi löysällä, kehuja sateli ja kokemus oli arvokas niin minulle kuin Nerollekin. Karsinassa hieno poika sai superpitkän rapsuttelutuokion sillä huopamainen varsaturkki putoaa nyt oikein urakalla. Toivottavasti kasvattaa pikapuoliin uutta turria että tarkenee talvella.

Vielä kun saadaan poika pidettyä kunnolla langoissa niin alan olla läpeensä tyytyväinen!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Paljon pieniä juttuja

Annoin Broncalle tällä viikolla vähän pitemmät vapaat. Osasyynä siihen oli oikean etusen "hassun näköinen" vuohisnivel. Pari päivää kun syynäsin niin toinen vuohinen näytti inasen suuremmalta kun toinen, muttaen painelemalla saanut mitään tuntumaa mistään turvotuksesta. Nivel oli kuiva ja viileä, vain hieman suurenpi kuin vieruskaverinsa. Bronca on vaan sitä sorttia että sillä on To-del-la kuivat jalat jolloin kaikki pienikin tahtoo näkyä. Missään vaiheessa ei arkonut eikä ollut epäpuhdas tai edes epämääräinen, mutta kun ei itseänikään sateisissa keleissä inspiroinut ratsastella niin annettiin pieni miniloma. Mitään harhoja en kuitenkaan nähnyt, nivel oli oikeasti suurempi. Näin jälkeenpäin diagnoosini nojaa lähinnä paljoon maastoiluun ja (vielä sillä hetkellä) sateettomiin keleihin, joka oli tehnyt pohjista melko kovat.

Nero on muutamana iltana aiheuttanut showta tallilla kulkemalla hieman tuhmasti sisään. Kaikki alkoi kun joku oli päässyt porukassa taluttaessa karkuun, josta Nero oli kuumunut ja alkanut potkimaan kun ei ollut päässyt irtautumaan talutuksesta. Sehän on kuitenkin sille aika uusi juttu. Pari iltaa näitä uutisia kuunneltuani toin ne itse sisälle. Myönnettäköön ettei ollut helpoimmasta päästä: matkaa on ja siinä ylitettävänä vielä tie, jossa nopeusrajoitus on 80km. Tien yli kun päästiin niin Nero olisi mielellään juossut karsinaan asti ja suivaantui kun ei sitä saanut tehdä. Karsinassa kuikutteli 2 sekunttia ja kun siellä pystyin keskittymään pelkästään siihen ja sain kunnolla komennettua oltiin taas herrasmiestä. Ei edes ruokakupille menty ennenkuin ihan oikeasti annoin luvan. Sitä on vaan niin hankala komentaa tuossa kimppatalutuksessa! Bronca on niin herkkä että jos komennan Neroa sen vieressä se luikkii mua pakoon kun pelkää että komennan sitä :( Ja sehän ei tietenkään helpota asioita.

Nero oli tänään myös melko hankala. Laitumella oli melko haipakka päällä kun hain Broncaa, joka tarkoitti ilmeisesti Neron mielestä sitä että hän voi loikata äidin perään lankojen välistä. Tosiasia oli, ettei ollut mitään haikeutta äitin perään. Hän nyt vaan on oppinut sen ettei lankoja tarvitse kunnioittaa ja tarvittaessa niistä pääsee läpi. Harmi vaan kun en tälle asialle voinut itse ajoissa tehdä mitään. Portin kahva meni rikki, tamma piti saatella takaisin laitumeen ja portille vahtimaan kun Nero ja Piipero jäi siihen kyttään siihen malliin että lähtevät kyllä heti jos passipaikkani jätän. Hätiä tuli melko nopeasti ja samalla kun portilla askarreltiin uuta kahvaa, minä taluttelin Broncaa pitkin laidunta ja totesin, että ei Nerolla ole mitään intressiä sen perään. Tästä koko episodista opin kyllä itsestäni jotain. Minulla ei meinaan kertaakaan palanut pinna, ei mennyt hermo eikä edes syke noussut vaikka seisoin irti riekkuvan varsan kanssa kolmen metrin päässä isostatiestä. Olin aivan tyyni ja rauhallinen. Asenteella: jahas otetaas homma takas. Yllätän joskus itsenikin.

Samalla kun taluttelin Broncaa laitumella ja kahva koki korjaustoimenpiteitä Unne, Piipero ja Nero veti syksyiloittelua pitkin mantuja kovaa ja takapäät korealla. Siinä välissä satuin todistamaan elämäni hienointa ravia: sellaista mitä näkee vaan jossain youtubessa kun kalliit hevoset juoksee näyttelykehässä. Se leijui, se liisi, se oli vietereiden päällä eikä hetkeäkään näyttänyt koskettavan maata. Aivan Us-ko-matonta!

Kaiken draaman jälkeen käytiin Been kanssa pitkällä käyntimaastolla ilman satulaa ja naatiskeltiin vaan. Loppumatkasta otin pari ravi-käynti-ravi siirtymistä löysällä ohjalla, äänellä ja istunnalla ohjaten. Se oli maailman ihaninta. Se on niin hieno! Kuvasin tästä hienoudesta videonkin, mutta koska olen ihan käsi, en saa sitä käännettyä! En saa sitä mihinkään niin että se olisi pystypäin, eli siten miten menin sen kuvaamaan.


maanantai 7. lokakuuta 2013

Me muutetaan

Bronca ja Nero vaihtavat tallia tämän kuun lopussa. Näin äkkinäinen muutto tuli itsellenikin yllätyksenä. Nykyisellä tallillamme yrittäjä vaihtuu, jonka seurauksena puoliylläpitomahdollisuus poistuu ja vuokrat nousevat. Olin suoraan sanottuna aika raivoissani tästä tipautetusta pommista muutaman päivän, mutta koska en varsinaisesti keksinyt kelle olla vihainen, ja asiat alkoivat lutviutua hyvin nopeasti suotuisaan suuntaan, annoin olla. Höyryäminen ei vaan oo mun juttu. Harmittaa toki vielä että Nero joutuu eroon hyvästä ja tasapainoisesta laumasta jossa sillä on sekä leikkikavereita että kurinpitäjiä, mutta enemmän se menee kai niin että me ihmiset jäämme ikävöimään menneitä: hevoset elävät nykyhetkessä.

Muuttomatkaa tulee kokonaiset 5 kilometriä ja tuleva kotitalli on jo ennestään tuttu ja juuri se talli, mihin jokatapauksessa olisin muuttanut Neron vieroituksen jälkeen. Aikataulu nyt vaan hieman kiihtyi. Tuleva kotitalli on siis tuo naapuritalli, jossa Ponikin aikoinaan asusteli. Tallimatkaa tulee 200 metriä. Menen alkuun täysihoitopuolelle, mihin mulla ei ole varaa, mutta aion tehdä töillä osan vuokrasta. Jossain vaiheessa ennen talvea yhdelle itsehoitopuolen asiakkaalle pitäisi tulla oma siirtotalli, joten sitten päästään Bronca ja Neron kanssa itsehoitopuolelle ja se onkin sitten varsin kukkaroystävällistä.

Muuten ollaan touhuiltu aivan normaalisti. Maastoiltu uusissa maisemissa Emman ja Rikun kanssa (kunto, kestävyys, tasapaino), tehty lisää vastalaukkatreeniä (tasapiano) ja paljon taivuttelutreeniä (notkeus). Viikonloppuna pyysin Emmaa apuun, menin liinan päähän pyörimään ja reenattiin vähän omaa istuntaakin. Sydäntä lämmittää kun Emma kehuu Broncaa. Se kuulemma liikkuu tosi hyvän näköisesti. Olen siitä niin ylpeä (ja ehkä vähän itsestäkin).

Teen tässäkuussa jo valmiiksi töitä uudella tallilla, jotta saan ensikuun vuokraa vähän siedettävämmäksi. Hommaa siis on!

lauantai 28. syyskuuta 2013

Auringon pilkahdus = kuvia pojasta

Olin koko päivän Kangasalan Ratsastajien seuramestaruuskisoissa. Ensin tuijottelin yhden luokan, jossa ratsasti monta kaveria (tallikaveri pärjäsikin niin hyvin että voitti aikuismestaruuden) ja sitten siirryin loppupäiväksi sihteerihommiin. Kun erkaannuin kisapaikalta tallille aurinko pilkahteli siihen malliin että nappasin äkkiä kameran käteen ja riensin kuvaamaan Neroa. Pitäähän pojasta nyt "synttärikuvia" saada.

Hyvää iltaa. Tulen heti tutkimaan ettet vaan saa kuvia muuta kuin turpakarvoistani


Tästä kuvasta voisi päätellä että Neron säkäkorkeus huitelee jo 130cm tietämillä




Ei ainakaan korvat palele



Koitin rapsuttaa Broncaa hännästä, mutta joku tuli mustasukkaiseksi
Loppuun pari komeaa poseerauskuvaa. Kiitos vaan sille ratsukolle joka meni pyörätietä pitkin ja vei Neron huomion edes hetkeksi pois kuvaajasta :)



perjantai 27. syyskuuta 2013

Nero 3kk

Nerolla on tänään 3kk synttärit. Olisin halunnut synttäripostaukseen kuvia, mutta kelit ovat olleet niin tavattoman ankeita, etten ole viitsinyt harmaata apatiaa tallentaa kuviin. Nuoriherra kuitenkin kimoutuu varsinkin päästään niin hurjaa vauhtia, että lennätte persiillenne kun laitan seuraavat ajantasaiset kuvat :D
Lauma oli hetken aikaa harmittavan pieni kun Neron parhaat leikkikaverit Unne ja Piipero lähtivät karkuteille ja saivat arestiksi tarhaa siihen asti kunnes porukka muutti parempiin aitoihin. Nyt ovat kisailukaverit kuitenkin palanneet ja ensimmäisenä päivänä oltiin kuulemma menty lujaaaa. Todisteena tässä Neron kaulassa puolikkaan pingispallon kokoinen kipeä patti. En tiedä onko tullut hampaita vai kaviota vai mitä, mutta selkeästi pehmytkudoksen päällä eikä mitenkään erityisen huolestuttava.

Broncan kanssa ollaan touhuttu jokunen kerta. Keskiviikkona reenasin keskenäni siirtymisiä ja erityisesti uutta lemppariani siirtymisiä peruutuksesta. Kun Bronca oli hyvin kuulolla ja avut läpi näiden ansiosta, otin tehtäväksi nostaa pitkän sivun alussa vastalaukkan. Ja koska fiilis oli hyvä ja Bronca tuntui hyvälle päätinkin jatkaa lyhyen sivun vastalaukassa. Uskomattoman hieno hevonen meni todella hyvässä rytmissä, ei kiihdyttänyt, ei himmannut ja tahti pysyin todella hyvänä. Olin todella yllättynyt koska aikaisemmin kun olen kokeillut jotain kaarteella tehtäviä vastalaukkatehtäviä on homma mennyt ihan poskelleen välittömästi. Vaikken usein sitä myönnä, niin kiitos kuuluu nyt kyllä myös ratsastajalle. Kaiken varmistelun, puskemisen ja puristamisen sijaan istuin rentona ja kerroin vain hevoselle mitä sen pitää tehdä. Loistavaa että Bronca palkitsee välittömästi kun tekee itse oikein. Siinä hetkessä ymmärsin niin paljon siitä liikemekaniikasta, joka vastalaukkaan liittyy, kun sen tekee oikein.

Torstaina maastoiltiin ja tänään sain töissä inspiraation keskittyä omaan istuntaani. Kentällä ohjelmassa siis jalustimet kaulalle ja hevonen ns. autopilotille (= pitkähkö ohja, ei juuri ollenkaan tuntumaa ja ympyrälle). Broncan kaltaiselle hevoselle mahdollisesti vähän tympiää hommaa, mutta joskus on keskityttävä pelkästään itseen. Alkuun keventelin ilman jalustimia, se onnistui ihan mallikaasti. Ainoa vaan että kunto ei kestänyt tehdä kun jokusen kierroksen kerrallaan. Sitten siirtymisiä käynnin ja ravin välillä istunnalla. Tässä vaiheessa kaikki vielä ok ja hevonenkin alkoi paikoitellen hakemaan mallia vaikka oli siis käytännössä ilman tuntumaa. Sitten laukkaa pari kiekkaa, siirtyminen raviin jota seurasi henkinen tippuminen pilvilinnoista ja lähes fyysinen tippuminen hevosen selästä. Ne kolme ensimmäistä raviaskelta, joiden aikana tarraan kaikella jaloistani löytyvällä lihaksella hevosen ympärille, koituivat päivän suurimmaksi nöyryytykseksi. Tiesin mitä teen väärin, mutta vaikka kuinka yritin rentouttaa jalat ja keskittyä keskivartalon hallintaan, niin minkäänlaista parannusta ei tapahtunut. Olin surkea! Luovutin kun meinasin tippua kolmannen kerran. Kaiken lisäksi tiedän ihan tasan tarkkaan mitä siinä tapahtui. Laukasta raviin siirtyessä ensimmäiset askeleet ovat sitä niinsanottua laadukasta ravia, joka menee isosti. Koko pakara-reisi-pohjeosuuteni jännittyi, jolloin hevonen jännittyi, jolloin nousin itse n. 10 irti satulasta ja samaan aikaan hevonen tiputti selkänsä (koska jännityin) ja ravista tuli vielä kauheammin pompottavaa.
Oma kroppani oli nyt vaan pitkästä aikaa aivan eri mieltä minun tietoisuuteni kanssa siitä mitä pitää tehdä.

Lääkkeenä määräsin itselleni keskivartalojumppaa ja istuntatunteja.

Mikä oli kuitenkin ihanaa: Ratsastuksen jälkeen hyppäsin satulasta alas ja talutin loppukäynnit. Ainoa vaan etten taluttanut. Bronca tuli perässä vaikka kävelin mihin suuntaan ja luottoa oli omalta puolelta koska meidän isompi kenttä ei ole edes aidattu. Kävelin myös sen sadan metrin matkan talliin, taluttamatta. Joku voi tuomita tyhmänä ja vaarallisena, mutta tunnen Broncan ja tiedän että vaikka se säikähtäisikin jotain yllättävää, sen pakoreaktion kynnys on niin korkea ettei se lähtisi mihinkään. Luotan Broncaan kuin kallioon ja uskon että luottamus on aina kaksisuuntaista: jos luotat sinuun luotetaan. Niin meillä ainakin koiran kanssa toimitaan ja nuoresta iästään huolimatta Nalle on usein vaikeissakin tilanteissa helposti ohjailtavissa. Ja erityisesti vapaana. Olen tästä aikasemminkin kirjoittanut, että pelkkä henkinen lanka pakottaa keskittymään vain ja ainoastaan siihen yhteyteen eläimen kanssa, kun taas narun päässä kulkevaan olentoon ei tule luotua sen yhteyden vaatimaa keskittymistä, huomiota ja energiaa. Kuitenkin kaiken perustana on turvallisuus, enkä tekisi hevosen kanssa mitään mitä en tietäisi turvalliseksi (siinä määrin kuin se tässä harrastuksessa voi turvallista olla)

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ajatus kuolaimettomuudesta osa 13600 (joko kyllästyttää?)

Tässä illan ratoksi selailin Youtubea ja törmäsin videoon joka sai minut pohtimaan TAAS kerran tuolla LG:llä ratsastelua.


Jos en aivan silmälläni katso niin näkisin, että videolla esiintyy aika paljolti Monika Lehmenküler itse (joka näyttäisi muuten olevan myös barokkihevosten ystävä). Eniten kuitenkin silmääni pisti tuo tyyli käyttää ohjasapuja. Enimmäksi osaksi ohja ei ole tuntumalla. Näissä pätkissä ohjan käyttö on enemmän tyyliä "käydään vaikuttamassa ja sitten annetaan löysää". Tämä pisti miettimään, kun niin moni valittaa että kuolaimettomalla ratsastaessa saa vain käteen nojailevan hevosen, että olisiko avain tähän ongelmaan siinä että ratsastaisi ilman tuntumaa. Ilman tuntumaa ratsastaminen vaatii tosin istuntapuolella enemmän. Minulla on sentään istunnalla ratsastettava hevonen. Itse en vain ole vielä istuntaratsastaja.

Viimeaikoina ollaan menty kentällä melko lailla 50/50 LG:llä ja Sprengerin dynamic RS kolmipalalla. Maastossa, jonne vihdoin ollaan päästy ratsain, on poikkeuksetta käytössä LG. Olen havainnut ihan toimivaksi tämän vaihtelun, koska silloin saan tavallaan molemmista tavoista parhaat puolet esiin ja Bronca toimii nykyään molemmilla ihan kivasti. Lisäsin tämän ilman tuntumaa ratsastamiskokeilun nyt meidän kasvavaan "To Do" -listaan. Sillä listalla onkin sitten jo kaikenlaista ohjasajosta kärryjen perään testaamiseen. Halu tehdä kaikenlaista on valtava. Pitää vaan malttaa suurimmat intonsa että saa lapsihevonenkin viettää aikaa äitinsä kanssa :D

torstai 19. syyskuuta 2013

Täällä taas

Pikku tauko tuli sekä hevostelusta että bloggaamisesta kun vietin viikonlopun Helsingissä Hevoset Stadikalla –tapahtumassa. Lähijunareissu Tampereelle ehkä maailman epäergonomisimmassa asennossa kostautui maanantaina alkaneella jumalattomalla iskiasäryllä, joka veti sängyn pohjalle lääketokkurassa vaikeroimaan. Näin siis hevoseni seuraavan kerran perjantain jälkeen tiistaina.

Perjantaina käytiin Broncan kanssa ekaa kertaa kentällä pyörähtämässä ilman Neroa. Nero jäi ihan rauhassa laitumeen, mutta Bronca oli karsinassa selvästi hieman hätääntynyt. Kentällä se alkuun huuteli, mutta kun pistin sen keskittymään väistöillä hommiin niin rauhoittui selvästi. Pidin reenin kevyenä ja lyhyenä että Broncalle jäisi mukava olo ja erossaoloaika lyhyeksi.

Seuraavan kerran näinkin hevoset tiistaina, ja sekin vain siksi että sain houkuteltua tallikaverin ratsastamaan Broncalla. Itse en ollut lähelläkään ratsastuskuntoista. Kaveri jumppaili Broncaa avoilla ravissa ja havainnoi samoja juttuja mitä itsekin olen pistänyt merkille. Mielenkiintoista oli nähdä Bronca täysin vieraan ratsastajan alla. Huomasin nimittäin että vaikka kaverini on huomattavasti kokeneempi kuin minä, oli Bronca selkeästi jännittyneempi mitä tavallisesti, mutta onhan toki ihan oma juttunsa hypätä täysin vieraan ratsun selkään.

Keskiviikkona uskaltauduin jo itse selkään ja mitä olikaan tiedossa: ensimmäinen ratsain maastoilu sitten huhtikuun! Kaikki meni taas vallan hienosti. Houkuttelin Neron käymään tissillä ennen kuin lähdettiin ja kiltisti se jäi sinne muiden tammojen kanssa mutustelemaan ruohoa. Heitin Broncalle kuolaimettomat päähän ja hyppäsin laitumen portilla selkään (jee pääsin ilman koroketta!) ja lähdettiin siitä suoraan metsätietä pitkin n. 4 kilometrin edestakaiselle lenkille ilman satulaa. Puolessa välissä matkaa totesin että takana ovat ne ajat kun saatoin tehdä kymmenen kilometrin lenkkejä ilman satulaa. Hevosellani on nimittäin selkäranka. Missään nimessä se ei voi olla lihasköyhempi kuin talvella, joten läskityynyt ovat ilmeisesti hävinneet selästä. Tavallaan tietysti hieno homma, mutta harmittaa kun siellä oli niin mukava istua ilman satulaa.

Suihkusta lenteli ärräpäät, mutta onneksi Bebanthen auttaa ;D

torstai 12. syyskuuta 2013

Valmennus

Eilen oltiin taas Broncan kanssa valkussa. Meillä oli myös toinen ratsukko samalla tunnilla ja Nero pyörimässä kentällä. Valkku kauhisteli etukäteen että mitähän tästä tulee, mutta aika kelvosti me mentiin.

Alkuun meille viriteltiin puomeja. Tarkoitus oli väistättää takaosaa ulos yksi neljäsosa kierroksesta ennen puomia. En tiedä oliko vähän meidän vika että puomeista luovuttiin hyvin nopeasti. Bronca lähti välillä aivan täysin lapasesta puomille ja otti laukassa sellasia kolmen metrin megaloikkia sen puomin yli. Kuskia hirvitti! Vauhdikas alkuverkka, pirtsakka heppa ja puomit ei siis nähtävästi ole kovin toimiva yhdistelmä. Lopputunti keskityttiin avoihin. Tai me saimme itseasiassa alkuun läksyksi tulla mahdollisimman suoraan, koska meillä tuppaa muutenkin olemaan sen kanssa vähän ongelmaa. Kun suoraan meneminen linjalla, joka oli jonkin verran irti pitkän sivun aidasta rupesi onnistumaan, saatiin siirtyä avoon.

Vasemmalle avo meni TO-DEL-LA hyvin! En ollut uskoakkaan. Kun miettii ettei ollut aidan tukea niin taivutusaste ja linja pysyi todella hyvin. Jopa siinä määrin että fiilistelin niin pitkään että unohdin suoristaa ennen kulmaa! Oikealle avot ei vaan ottanut samalla tavalla onnistuakseen. Taivutusaste vaihteli ja Bronca karkasi paljon helpommin linjalta ulos. Lopulta saatiin yksi kelvollinen aikaiseksi, mutta täytyy sanoa että jouduin tekemään kyllä ulkopohkeella todella vahvasti töitä että pysyttiin linjalla. Jotenkin jännä että perus ympyröillä ja volteilla Bronca on hankalampi oikeaan kierrokseen, mutta taivutusliikkeet ovat helpompia vasemmalle. Veikkaan että sillä on jotain tekemistä mun heikomman oikean jalan kanssa.

Tänään päätin lähteä palauttavalle kävelylle metsään heppojen kaa, mutta sepäs ei käynytkään noin vaan. Kahdessa viikossa Nero on kyllä oivaltanut että riski joutua kentälle katsomaan kun mamma menee ympyrää on suuri kun tulen niitä hakemaan. Ajattelin aikaisemmin että eroharjoitusten aika on vasta kun lomani loppuu, mutta koska Nero oli vastahakoisuudessaan sitä luokkaa että olisin joutunut kantamaan sen metsäpolun alkuun annoin olla ja jätin sen sinne. Kiersin ensin tallipihan jotta kuulen hätääntyykö se tavattomasti. Ja kattia kans: ei inahdustakaan, kummaltakaan. Soitin tallinpitäjälle että tämä lähtee nyt tamman kanssa metsään ja varsa on laitumessa. Älä ihmettele. Ja sit mentiin. Kukaan ei juossut perään ja puhelin ei soinut. Nautin ihan joka ikisellä solullani siitä puolituntisesta. Yhteistä aikaa rakkaan tammani kanssa! Se kulki niin rentona että pelkäsin sen kompastuvan päähänsä. Teki varmaan ihan hyvää päästä mammahommista pikku tauolle.

Takaisin tullessa meno laitumella oli edelleen rauhallista Sintti ja Nero päivystivät yhdessä lähellä porttia, mutta täysin rauhassa. Olen jokseenkin tyytväinen :)

tiistai 10. syyskuuta 2013

Sänkkärillä

Saatiin Emmalta apukädet tänään, joten uskaltauduin Neron ja Broncan kanssa laukkailemaan sänkkärille. Tiesin kyllä melko varmaksi ettei Nero tielle juokse, mutta huoli oli lähinnä siitä jos se sukeltaisi jonkun laitumeen, ja Broncan kanssa sitä olisi ollut hankala mennä hakemaan vireraiden hevosten luota. Samalla sain tietysti rekrytoitua kätevästi kuvaajan. Eilen sain vihdoin myös kapeamman kaaren meidän uuteen satulaan, joten tämä oli myös samalla kunnollinen kenraaliajo meidän uudelle penkille. Vanha Barefoot meni samana päivänä pois käsistä kun uuden satulan ostin. Nopeata toimintaa siis.

Pakko huomauttaa mikä videolta pisti silmään. Mä oikeesti meinaan lyhensin noita jalustimia ja silti mennään ihan dressagepituudella pitkin peltoa :D

Vauhtia piisas ja poni juoksi!


Välillä pidettiin Nerolle pikku tissitauko, jonka jälkeen Nero päätti ettei hän halua enää juosta, mutta me vedettiin vielä pari vetoa.



Seuraavaksi vuorossa oli Emma, ja pakkohan mun oli lähteä kuvaamaan heitä Rikun kanssa. Rikulla tuo meno ei niin vauhdikkaalta näytä, mutta tanner tömisi senkin edestä. Pojassa on voimaa vähän toisella tapaa!





EDIT*
Niin joo ja katsokaa kuinka hienot miehet mulla on! Samaan aikaan toisaalla meihet metsästivät valtavan ukkometson!