Kurssittelua

Edellisviikonloppu meni Katariinan kurssilla Huvikummun tallilla. Talli ja tallin porukka onkin minulle ennestään tuttua. Toki Kangasala on pieni paikka, mutta Poni asusteli Huvikummussa silloin kun aloitin sen vuokraamisen. Jännitin kurssia lähtökohtaisesti monta viikkoa. En suinkaan sitä että ekaa kertaa reissaan ihan omiin juttuihini Broncan kanssa, enkä sitä että Bronca yöpyi tarhassa kurssipaikalla viikonlopun, vaan eniten jännitystä aiheutti paikalla oleva mahdollinen yleisö. Onneksi mukaan lähti kurssittelemaan tallikaveri ja valmennuspari poninsa kanssa jännitystä lievittämään.

Perjantai venyi työpäivineen ja iltatalleineen valmistellessa lauantain lähtöä peräti 15 tuntiseksi. Sain hyvän syyn kurssista pestä kaikki talven ajan ryönästyneet kamat, sekä talven aikana rusehtuneen Espanjattaren. Korvaamaton Emma lähti meille kuskiksi, kun kaverin Be-projekti on inssiä vajaa. Yhdeksältä aloitettiin lastaus ja Bronca talsi koppiin mukisematta. Eestinponia joutui vähän houkuttelemaan, mutta lopulta ruuna taipui porkkanan ja naisseuran edessä. Matka sujui niin mallikkaasti, että perillä lyötiin kummempia epäröimättä ponit samaan tarhaan, ja mikä epädramaattisuuden multihuipentuma siitä seurasi: ei vinkumista, ei edes raviaskelia vaan muutma tuima korvailmaisu ja käyskentelyä kohteliaan välimatkan päässä. Poni otti naisen haltuun ja Espanjatar tyytyi liikuteltavan osaansa ja etsi oman heinäkasan.

Katariina puhui teoriaosuudessa paljon ohjasotteiden vaikutuksista ja avasimme ihastuttavasti vihaamiani termejä "takaa eteen" ja "ohjan ja pohkeen välissä". Puhuimme paljon tasapainosta, ei niinkään fyysisestä kuin henkisestä. Puhuimme niistä mielentiloista, mitkä ovat ratsastukselle haitallisia ja miten helposti ne tarttuvat ihmisten ja eläinten välillä. Puhuimme paljon erilaisista peloista, puhuimme kommunikoinnista ja hevosen kuuntelemisesta.

Minä sain kunnian hypätä päivän ensimmäisenä satulaan. Aloitettiin maastakäsinharjoituksella, jota ollaan tehty Katariinan tunnilla aikaisemmin. Siinä tarkoituksena on ohjasajaa hevosta sen viereltä, pyytää sitä asettumaan ja myödätä nopeasti. Tämä auttaa selkeästi sitten kun hyppää hevosen selkään asti. Asetukset tulevat helpommin ja ovat rehellisiä. samalla pääsin vähän testaamaan mitä Bronca sanoo edellispäivänä ostamastani nivelbaucherista. Katariina suositteli kokeilemaan tätä kuolainta. Hän sanoi, että se on nopea ja tarkka ja kolmipalaan verrattuna kieleen tulee vähemmän painetta, jos se vaikka olisi osa Broncan kuolainvastahakoisuuden syytä. Tälläkertaa lisäsimme myös eteen alas houkuttelua maastakäsin. Sitten kun hyppäsin selkään menikin kaikki vähän plörinäksi. Bronca oli ensinnäkinn tosi jumissa oikeasta lavasta ja tuntui alkuun ihan mahdottoman epäpuhtaalta. En tiedä yhtään mistä lapa on mennyt yhtäkkiä noin jumiin. :(

Ongelmia ilmeni myös ratsastettavuudessa. Nyt meni sitten ne sulut täydelliseen pannaan hetkeksi. Niitä kun on nyt hinkattu, ja hyvistä suorituksista on kehuttu niin tarjolla ei ollut juuri muuta kun sulkutaivutusta ja vielä yleensä niin, että kun ratsastettiin ympyrällä yleisön ohi niin neiti siirsi takapäänsä kauniisti uran sisäpuolelle. Välillä siis istuin hevoseni selässä ohja löysällä ja pää käsissäni lysyssä istuen ja hevonen allani menee korrektia sulkutaivutusta. Katariina pyysi monesti korjaamaan avotaivutukseen, missä siis olisin vain säilyttänyt taivutuksen mutta siirtänyt etupään kulkemaan hieman uran sisäpuolella, mutta tarjolla oli vain takapään luiskahdun ulkouralle ja ympyrällä vastasulkua. Kirotun fiksu poni! Kyllä se aivan selvästi ymmärsi että siltä ei nyt pyydetä sulkua, mutta sinnikkäästi sitä tarjosi, kun siitä on viimeaikoina aina palkittu. Lopulta saatiin pakonomaista sulkutyrkytystä vähenemään ja päästiin palkitsemaan muista asioista, kuten suoraan menemisestä. Kaikki keskittyminen meni kuitenkin suurimmaksi osaksi tähän sulkuvääntöön ja siitä aiheutuneeseen turhautumiseen, joten aika moni muu asia opetuksessa meni valitettavasti ohi. Tunnin jälkeen Kata naureskeli että PRE mikä PRE. Yhden sellaisen oli kuulemma joskus opettanut menemään maahan ja toista ei tule.

En viitsi tässä yhteydessä kamalasti muiden ratsukoiden asioista jakaa, mutta kerrottakoon että tallikaverimme pääsi päivänaikana harjoittelemaan kontrollin menettämisen pelosta luopumistaan, kun Katariina vei kaikki varusteet ratsukolta pois. Kaveri tuntui nauttivan laukkailusta kaulanarulla.

Helteinen päivä ja ensimmäinen ulkona vietetty yö verotti Broncalta voimia sen verran, että seuraavana päivänä se oli pitkästä aikaa aivan täi tervassa. Menin ilman satulaa ja Bronca tuntui edelliseen päivään verrattuna paremmalta lavastaan, mutta toisaalta vauhdikkain liikkuminen mitä eteenpäin suuntautui oli hissuttelumummoravia. Tehtäväkseni sain volttikahdeksikolla taivutella hevosta ja tunnustella istunnallani kuinka hevosen rintaranka liikkuu. Todella haastavaa minulle, vaikka olin ilman satulaa ja minun olisi pitänyt tuntea liikkeet hyvin, mutta sain kyllä pinnistää keskittymiskykyni äärimmilleen että sain kiinni siitä miten rangan liike liikuttaa minua selässä. Voisin uskoa että vaiketutta lisäsi se, että Bronca liikkuu selästään melko säästeliäästi. Toki silläkin on hetkensä, mutta se niin mielellään menee vähän lyhyttä ja jännittynyttä askelta, eikä käytä selkäänsä aivan sataprosenttisesti. Huomasin meinaan heti kun sain käynnin rennommaksi ja askeleen pidemmäksi ja selän työskentelemään, että sain paremmin kiinni yhteisestä liikkeestämme. Lopuksi mekin saimme kokeilla kaulanarulla hömpöttelyä. Kotitallilla olen muutaman kerran mennyt niin, että kuolaimettomat suitset ovat olleet kaulanarun backuppina, että sentään joku keino on sitten ollut mihin voi turvautua. Nyt ei ollut sitäkään. Kentän reunoilla kasvava vihreä ruoho oli kova kilpailija huomioni kanssa, mutta päästiin lopulta raviakin pari pätkää. Hyvä pointti minkä Kata kertoi oli se että löperöllä narulla ei kaulanaruratsastusta kannata tehdä. Kaulanarun olisi oltava niin jäykkä, että siitä pystyy rehellisesti poistamaan paineen kun hevonen sille myötää. Onneksi meidän tallilla on yksi dudette, joka on Katariinalta itseltään ostanut säädettävän cordeon, joka on siis juurikin tätä tarkoitusta varten valmistettu jäykkä naru. Cordeon puuttuessa nyloninen jäykkä riimunnaru on parempi vaihtoehto, kuin mikään pehmeä kaulalle laskeutuva naru.

Kerrankin puhdas heppa :)

Kaulanaruhötsäilystä

Kuski menossa eri suuntaan kun hepo

Palkkaa hyvin tehdystä työstä

Vapaana Bronca seuraa kuin koira

Kieltämättä oudon näköistä toimintaa, mutta häntämarto on melkein ainoa paikka mistä Bronca todella tykkää että rapsutetaan

Kurssilta selvittiin ehjin nahoin, mukavia juttuja mielessä, pää täynnä informaatiota, palanein hartioin ja väsähtänein ponein. Kelien lämmetessä tein päätöksen että Bronca saa viettää yötkin nyt tarhassa vielä ennen laidunkauden alkua (joka voi muuten olla jo helatorstaina :). Koska rutiinien muutos on vienyt vähän mehut ponista, niin liikunta on nyt ollut kyllä ihan lunkia maastoköpöttelyä. Maanantaina käytiin jopa JÄRVESSÄ! Ehkä neiti Espanjattaren ensimäinen kokemus who knows. Vettä se on ainakin kammonnut ihan naurettavuuksiin asti, mutta nyt päästiin kahlaamaan järveen. Ensin houkuttelin maastakäsin porkkanoilla lahjoen, ja kun pulikointi alkoi maistua kiipesin rannassa selkään ja mentiin uudestaan. Sai lapajumi varmasti kyytiä kun Bronca kauhoi tomerana menemään.