perjantai 28. kesäkuuta 2013

Bronca ja Nero ulkona ekaa kertaa

Tosiaan oltaisiin viety jo eilen lapsosta ja tammaa ulkoilemaan, mutta vettä tuli enemmän tai vähemmän koko päivän. Emma tuli auttelemaan sen verran että sain Broncan pesariin lapsonen vierellään ja pääsin pesemään kaikki veret ja limat ja paskat pois ja saatiin myös karsina siivottua. Tänään olikin sitten ihan unelmakeli joten operaatio ulkoilutus sai luvan alkaa.

Ensin Nero piti herätellä

Sitten laitettiin rohkaisuköyttä

Tallin käytävälle astuessa suuri maailma alkoi pelottaa
Pihalle tulemista ei epäröity kuitenkaan ollenkaan


Näppärästi äitin perässä tarhaan

Jaloittelu oli molemmille mieleen


Mammalla on mielessä jotain

Ah! Tissille olisi nyt "easy access"

Mutta mitä se mamma tekeekään?

Ja sitten sitä ruokaa

Ja vähän lisää jaloittelua

On hyvä nukkua kun mamma näin tomerana vahtii
Joku ehkä huomasi että varsa on saanut jonkinlaisen nimen. Toistaiseksi kutsun Neroksi. Olen antanut kasvattajalle oman ehdotukseni, josta toistaiseksi on tykätty, mutta paljastettakoon se vasta kun asia käy toteen. Siihen asti kuitenkin Nero vaan :)



torstai 27. kesäkuuta 2013

Elämäni ikimuistoisin yö

Kuten otsikosta arvata saattaa, täällä kirjoittelee nyt kahden hevosen huoltaja. Pieni orivarsa syntyi viimeyönä klo 2.15.

Tallilla vierähti kaikenkaikkiaan yli 12 tuntia. Oltiin sovittu että valvotaan yhdessä Lissun kanssa tämä yö, mukana oli teltat ja kaikki. Ensin touhuttiin tallilla kaikenlaista. Sera sai uudet töppöset, siirrettiin kamat pois pikkutallista pesun tieltä ja helteessä hikoiltuamme käytiin vielä pulahtamassa mobilian rannassa. Pystytettiin heinäkatokseen teltta, juteltiin tulevista matkakisoista ja kaikesta mahdollisesta. Tällävälin Bronca mutusteli karsinassa heiniään lähes normaalisti, ehkä hyöri hieman tavallista enemmän. Lissu rupesi torkuille vähän kahdentoista jälkeen, minunkin oli tarkoitus mutta uni ei tullut. Seurailin siis tamman toimintaa valvontakameralla. Jossain vaiheessa Bronca alkoi näyttämään lievän epämiellyttävyyden merkkejä, kunnes pari kertaa tuli selvästi niin kivulias supistus että takapää oikein notkahti. Tässä vaiheessa sykkeeni nousi, kaikki uni oli tipotiessään ja jäin seurailemaan tapahtumia. Vähän ennen puolta kahta tuli vääränvärinen "pissa" ja heti perään toinen ja kun se ei loppunut ollenkaan tajusin että nyt meni vedet. Tuupin Lissun hereille, soitettiin tallin pitäjille (äiti ja tytär, asuvat tallin pihassa) ja sitten vaan seurailemaan...

Heti vesien menon jälkeen mentiin makuulle, vettä lorisee edelleen.

Oppikirjamaisen ponnistamisen tulos alkaa häämöttää

Pienokainen sai nätisti itse kalvot rikki

Bronca vilkaisee ekaa kertaa, että mikäs sieltä tuli

Koipeliini

 Bronca oli synnytyksen jälkeen aivan rauhassa pitkään pötköllään ja teki jälkeiset samaan syssyyn. Pikkukaveri oli tomera ja ehti sinä aikana ryömiä äitin jalkojen yli pitkälle kohti nurkkaa. Tovin odotettuamme menimme moikkaamaan uutta tulokasta.


Olin varsin yllättynyt kun karsinan lattialta paljastui jotain ihan muuta kuin musta pikkuinen. Tiesin että kimo tulee ja kuvittelin että ne syntyvät aina mustina :O Tämä oli kuitenkin kauniin suklaanruskea ja väri vielä hieman vaaleni kun varsa kuivui.
Samalla katsottiin vähän jalkojen väliin ja todettiin että ori tuli.



Varsan annettiin yrittää jaloilleen hetken itse, mutta ei ottanut millään onnistuakseen. Tehtiin sitten niin että yritettiin vähän kannustaa ja jeesata hetki ja sitten mentiin ulos ja annettiin huilitauko. Tätä jatkettiin pariinkiin otteeseen koska kovin itsenäistä yritystä ei pojasta lähtenyt. Lopulta kun alkoi vierähtää jo tunteja päätettiin että nyt nostetaan poika tissille, ettei mene ainakaan ternimaidot hukkaan ja jotta vähän vahvistuisi ja jaksaisi taas paremmin yrittää. Sekös vasta oli operaatio. Hiki valui ja turhautuminen meinasi iskeä varmaan vähän jokaiselle. Yksi piti etupäätä, minä takapäätä ja yksi ohjasi tissille. Parin ei niin onnistuneen kerran jälkeen, homma alkoi toimia ja kun olimme varmoja että varsuliini on saanut kunnon kulaukset niin annoimme molempien levätä ja pötköttää.



 Lissu ja Marika lähtivät nukkumaan ja minä ja Hannele jäätiin vielä tallille. Hannele toimitti aamutoimia ja minä tuijottelin kameraa. Vähän vajaan tunnin levon jälkeen päätettiin vielä kerran auttaa poika tissille kun ei taaskaan itse päässyt ylös. Nyt löysi kuitenkin itse hyvin nisän ja imi ekaa kertaa todella hyvin ja isoja kulauksia! Poika jäi jaloilleen ja me poistuimme karsinasta. Minä jäin vielä karsinan ovella ihastelemaan pojan edesottamuksia. Nyt kun oli kilometrikoivet alla, niin heti lähti tutkimaan ympäristöään, kävi itse tissillä parikin kertaa ja ulosti varsapien. Hymy huulillani jätin lapsukaisen ja rakkaan tamman lepäilemään.

No mutta kukas sinä olet



 Sain nukuttua juuri kaksi tuntia. Luksusta. Saas nähdä kauanko maltan pysyä poissa tallilta :)

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Synttäripohdiskeluja

En ole ollut tässä varsinaisesti parhaimmillani parin viime päivän aikana. Bronca alkaa olla ihan viimosillaan ja sunnuntaina sain jopa viestiä että olisi vahatippa toisessa nisässä. Sunnuntaiyö meni siis tallilla päivystäessä. Onneksi oli ihanaa seuraa, kiitos vaan Lissun jonka tekstistä voi ehkä paremmin asiaa lukaista. Kolmen aikaan yöllä Bronca oli pitkään pötköllään vuoroin pystyssä ja vuoroin kyljellää ja ketseli paheksuvasti välillä takapäätään. Selvästi siis oli supistelua. Puoli viideltä neiti kuitenkin pomppasi ylös, pissasi, kakkasi ja alkoi syömään joten selvää oli ettei tänä yönä tapahdu.

Eilen kävin monta kertaa Broncaa moikkaamassa ja tamman olo oli helteessä selvästi tukala. Tissit oli aivan kivikovat, mutta se "vahatippa" oli niin pikkiriikkinen että hädintuskin erotin. Peräpää on jo niin löysä että tuntuu melkein kuin hännän voisi nyppäistä kokonaan irti. Jäin siis edelleen yöksi tallille. Puolenyön aikaan Bronca oli taas reilun puolituntia vähän tuskaisen oloisesti makuullaan, mutta sen jälkeen vaikutti taas niin lunkilta että lähdin jo kolmelta kotiin nukkumaan. Asiaan saattoi vaikuttaa tallin uusi asukas joka oli yötä sisällä ja piti koko yön ihan älytöntä mekkalaa. Eli rauhassa ei saanut olla.

Eilen jo huomasin että syömisestä ei tule ressin takia mitään. Söin koko päivän aikana kaksi leipää ja yhden viilin ja muuten pidin sokerit ylhäällä mehulla. Iltavahtiin eilen mentyäni myös valvontakameran näyttö aluksi kiukutteli, joka musersi minut hetkellisesti ihan kohtuuttomasti. Siis asia johon en voinut vaikuttaa millään tavalla, mutten vaan osannut luovuttaa.

Tänään menin heti herättyäni, suihkussä käytyäni ja syötyäni tallille. Hain hevosen hetkeksi sisälle vilvoittelemaan koska keli oli taas ihan älyttömän painostava. Broncan mutustellessa sisällä kävin koiran kanssa lenkillä ja mietiskelin asioita. Tämän perheenlisäyksen pitäisi olla iloinen asia, mutta olen jotain ihan muuta kuin iloinen. Olen ahdistunut, stressaantunut, väsynyt ja kärttyinen. Päätin että nyt siihen tulee toppi. Olen ahdistunut koska mietin mitä muut ajattelevat minusta, jos en ole valvomassa yökaudet tammani varsomista, ja kaikista niistä asioista mitä pelkään että voi mennä pieleen. Olen stressaantunut ja väsynyt sen takia, että valvon ja huolehdin tallilla yötä. Olen kärttyinen koska olen väsynyt.

Kävin päässäni Broncan varsinaisen omistajan neuvoja: "Kyllä Bronca hoitaa..", "Jos jokin menee pieleen, vain hyvin harvoin ihminen voi tehdä mitään.", "Se tulee sitten kun se tulee.", "Joskus varsa kuolee ja joskus tamma kuolee, eikä sille voi mitään.". Tämä ihminen tuntee Broncan monelta vuodelta. Tämä ihminen selvästi luottaa siihen hoitoon mitä Broncalle annan. Ja mikä ihaninta, uskon että jos jotain ikävää tapahtuisi, tämä ihminen olisi viimeinen joka minua siitä syylistäisi.

Talliin päästyäni nautin pienen rapsutteluhetken Broncan kanssa ja päätin puristaa nisästä pienen tipan vaikka en sitä nyt ole viitsinyt tehdä kun varsominen lähestyy. Täydeksi yllätyksekseni maito on edelleen kirkasta! Siinä päätin että otan ainakin tämän päivän vapaata valvomista. Eihän hevonen voi varsoa jos ei se ole kunnon maidossakaan vielä! Mieleeni tuli jopa ajatus että olisiko tämä minimaalinen "vahatippa" vain jonkinlainen talikerääntymä nisän päässä.

Täytän tänään 29. Aion relata, rauhoittua, nauttia ja mennä mieheni kanssa ulos syömään. Jos varsa päättää syntyä ensi yönä, myönnän olleeni väärässä ja lukeneeni merkit väärin, mutta luotan rakkaaseen tammaani. Onhan hänellä enemmän kokemusta kuin minulla näistä varsa-asioista. :)

Rakas pallomaha <3
Loppuun muuten vielä suru-uutinen. Tämänpäiväiseltä tallireissulta palatessani löysin portailta harmaasieppojemme pesän kahdessa osassa, typötyhjänä munista. Todennäköisesti orava tai varis on tuhonnut pesän ja syönyt munat. Todella surullista :(

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Ei tullut juhannusvarsaa

Varsaa odotellaan jo pikkuhiljaa tulevaksi. Karsinaan on asenneltu valvontakamera, josta voi ulkopuolelta seurata mitä tallissa tapahtuu häiritsemättä tammamammaa.

Itse olen vaan nautiskellut lomastani ja touhunnut kaikennäiköistä. Viikolla olin Lissun ja Kirsin maastoreenissä huoltojoukossa mukana. Näin ainakin näin etukäteen mitä homma pitää sisällään, koska lupauduin Lissulle ja Seralle huoltojoukkoihin matkaratsastuskisoihin.

Juhannusyönä pääsin muuten tekemään tuttavuutta todella suuren metsäsittiäisen kanssa. Metsäsittiäiset tunnistaa kovasta pörinästä. Normaalisti ne ovat noin 16mm kokoisia, mutta juhannusyön jättiläinen oli jopa yli 20mm. Harmi kun sain räpsäistyä vain kännykkäkameralla kuvan, houkuteltuani kaverin laskeutumaan kädelleni. Hämärissä olosuhteissa ei kaverista erota kuin takapään jättimäiset jalat.

Kisarannasta kotiin päin kävellessä bongasin vielä tälläisenkin koppiksen


Kuva ei taaskaan ole hämäristä olosuhteista johtuen kovinkaan kaksinen, mutta kyllä siitä nyt ehkä tajuaa että kyseessä on kiiltomato, joka nimestään huolimatta kuuluu siis kovakuoriaisiin.

Juhannuspäivänä törmäsin tallilla kaveriin, jonka ratsutettavalta tammalta poistettiin aatonaattona (maailman suurimmat) sudenhampaat. Saatin siinä sitten päähämme että kokeillaas jos tuolle tammalle laittais meidän kuolaimettoman LG:n. Ellu on siis ihan junnu vielä ratsastuksen suhteen ja ratsastajansa 100% esteratsastaja. Sileällä heillä onkin ollut vähän ongelmia tasaisuuden kanssa, joka nyt voi toki johtua niistä jumalattoman kokoisista sudenhampaistakin. Samalla siis testattiin vähän jos tammaa saisi edestä paremmin tasaiseksi.
Alkuun Ellu oli aivan suunniltaan uuden päävärkin kanssa. Pikkuhiljaa kuitenkin alkoi kuulua aivoissa raksutus ja kun tamma tajusi homman idean oli meno tosi paljon paremman näköistä!

Alkuun meno näytti järjestään tältä

Laukassa Ellu alkoi pikkuhijaa relata

Ja kun palaset loksahti päässä kohdilleen niin ei se ollukaan enää paha juttu
 Mainiota kun pääsee todistamaan tuollaista nuoren hevosen oppimiskokemusta.




tiistai 18. kesäkuuta 2013

Uusi ulkoasu ja huikea kokemus

Katsokaa. Tein sen, vihdoin. Jos joku huomasi niin blogin banneri oli melko pitkään *köhöm* hieman talvinen, mutta nyt tuli asiaan muutos kun Emma räpsi muutamat kuvat minusta ja Broncasta. Hevonen repäistiin kuvauksiin suoraan laitumelta, joten ei ole kyllä puhtain mahdollinen, jos joku omistaa kimon, jonka saa pidettyä kohtuullisella maintenansella puhtaana niin saa kertoa salaisuuksia.

Sovittiin jo eilen Emman kanssa että loikkaan tänään hänen hevosensa selkään. Riku onkin sitten niin hieno hevonen etten ole sellaisen selässä kun haaveillut olevani. PRE-ori joka osaa vaativan A:n temput. Ja hitto soikoon mikä kokemus! En osaa edes kunnolla kuvailla kun kaikki oli niin mahtavaa. Laukassa vähän yskittiin, oli vähän nostovaikeuksia ja aluksi minulle tarjottiin vain piruettilaukkaa kun en kuulemma osannut lantiolla mennä mukaan. Istuin siis liian tiiviisti, joka tarkoittaa kootumpaa. (Joo katoku oo tälläsellä vaihdelaatikolla ajanu ennen :D) Sitten kun sain laukan toimimaan, niin lävistäjällä sain yks kaks päähäni että tämähän tekee näitä vaihtojakin näppärästi: kokeillaas. Teoriassahan siis on jonkinlainen käsitys miten laukanvaihto tehdään, käytännössä tämä oli ihan ihka ensimmäinen. Ja sattumoisin oli vielä puhdaskin. Siitä lienee kiitos "muusikkouralla" muodostuneelle rytmitajulle. Sitä riemua ei sitten pidätellyt mikään. Menee kyllä ihan kärkipäähän kokemuksissa hevosen selässä! Wau!


Helppo on hymyillä!

Broncan kuvaussessioden tuotoksista löytyi jotain aivan karmeaa :D
Katsokaa nyt tuota jäätävää mahaa!!


maanantai 17. kesäkuuta 2013

Luonto tuli kotiovelle

Huomattiin pesä vasta viime viikolla.
Minä olin natsi ja kielsin kaiken ylimääräisen ramppaamisen ovessa. Koirasta linnut ei niin piittaa, mutta naaras pyrähtää kyttäilemään nallen tarhan aidan päälle jos ihmiset kulkee. Tänään menin kameran kanssa, kun en edes itse nää mitä pesässä on sisällä. Kuva paljasti että ainkain 4 munaa :)

Lähettelin kuvat iskälle ja sain lajitunnistuksenkin. Kyseessä on hermaasieppo. Nyt vaan kädet kyynerpäitä myöden ristiin että hautominen onnistuu noin hölmössä paikassa. Kuulemma sitten kun poikaset kuoriutuvat, eivät ole enää niin nuukia rauhan suhteen.

Pesä tolpan päällä oikealla

munia <3


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Lahjattomat treenaa?

Nyt on sitten kisahullutus käyty läpi. Tosiaan perjantaiset reenit oli vähän hapuilua. Lauantaina alkoi jo aavistuksen verran sujumaan. Kisoihin lähdin täysin vailla odotuksia tai sen kummempia tavoitteita. Harjoitusravissa oli vaikea istua ja kisaradalle verkasta siirryttäessä alkoi vähän mietityttämään kun tamma tykkäsi puhista ja sätkyillä vaikka mitä. Kentällä kuitenkin pääsin nauttimaan ihan super-relasta hevosesta! Voitto tuli pokattua luokassa tuomarin saatesanoin: "ei sitten enää mitään raviohjelmia". Yritin siinä selittää että hyppäsin perjantaina ekaa kertaa ratsuni selkään. Tuomarointi oli harjoituskisoihin sopivaan tyyliin hieman anteliasta, joten prosentit 83,333 yhdestä väärinratsastuksesta huolimatta (äälö ei voinut muistaa että radalta poistuminen on oma arvostelukohtansa, vaan lähti silmät kirkkaina posottamaan pois kentältä).

Verkassa
Sihteeri ilmoitti kirjoittaneensa väärin. Alaosastossa pitäisi lukea suosituksena helppoa C:tä

Sera tekikin aimohienon työn pitkän päivänsä aikana, koska kuskasi molemmat kuskinsa voitoon. Lissu eli Seran omistaja oli myös oman luokkansa helppo B voittaja. 

Onnelliset kamut <3
Tallimme kolmas kisaaja, kovettu esteratsastaja (kyllä! kouluradalle panssarin kanssa!) teki nelivuotiaan ratsusnsa kanssa hienon debyytin kouluradalle: puhtaan ja yhtenäisen suorituksen. Lapusta löytyi yksi huvittava vitonen kommentilla "riehuu" :D

Omasta radasta video ohessa. NIIN JOO! ja katsokaa kuinka olen yhtäkkiä oppinut katsomaan eteenpäin! Nevosen niskaan tuijottelu loistaa poissaolollaan!?



Superpäivä, superkisat, superporukka. Tästä kesässä on kyse!




lauantai 15. kesäkuuta 2013

Lomatouhuja

Olen koko loppukuun tyytyväinen lomailija. Toivottavasti varsa saapuu maailmaan lomani aikana koska olen sen aivan häntä varten tähän suunnitellut.

Varsaa odotellessa olen heittäytynyt hullutuksiin ja ilmoittautunut sunnuntaina harjoituskisoihin hevosella, jonka selässä kävin eilen (siis perjantaina) ensimmäistä kertaa. Tarkoitus olisi mennä katsomaan jos pystytään edes raviohjelma kunnialla suorittamaan. Myös torstaina hyppäsin ihan yllättäen vieraaseen selkään, kun tallikaveri oli loukannut selkänsä pudotessaan hevosen selästä niin pahoin, ettei itse pystynyt ratsastamaan. Kiipesin siis hieman varauksella Tepon selkään, koska Teppo nakkeli minut viimeksi kanssa viidessä minuutissa selästään. Teppo on siis se ruuna, jota kävin koeratsastamassa ylläpitoon. Nyt meni ratsastelut kuitenkin paremmin kuin viimeksi. Kaikki varsinainen lennokkuus oli tipotiessään. Valtava ruuna jaksoi hädintuskin kavioitaan raahata kentän pintaa pitkin. Ulkolapa oli tuskallisen pahasti poissa hallinnasta ja vauhti hyytyi tämän tästä. Olin kuitenkin yllättynyt että Tepon ravissa pystyin jopa istumaan, vaikka rehellisyyden nimissä se ravi mitä me ravailtiin oli Tepon mittakaavassa aikas lönköttelyä. Kivoja hetkiäkin tosin tuli, varsinkin kun ruuna alkoi vähän vertymään. Keveni todella kivasti edestä ja loppuraveissä ja käynneissä tuntu todella rennolta ja letkeältä kun askelkin vähän piteni.

Tänään olisikin sitten illalla ratareenit kisaratsu Seran kanssa. Sera olikin vähän enemmän minun mieleen. Pikkanen, kompakti, reipas ja yllättävän "näppärä". Esimerkiksi voltille kääntäminen oli äärimmäisen köykäistä, eikä mun silmään ainakaan mikään osa hevosesta karannut ns. omille teilleen. Pitää vaan muistaa tehdä miljoona pientä puolipidätettä ulkokädellä, että saa sitä vartoomaan ja muistaa päästää sisäohjasta. Lissu neuvoikin hyvin että kaiken mitä haluaisit tehdä sisäohjalla, tee sisäpohkeella. Juu ja nyt pitkän ratsastustauon jälkeen huomaan etten osaa istua rentona alas. Tai no tuntui että muka joo, mutta se että jalustimet pyöri välillä missä sattuu kertoo julmasti miten asian laita todellisuudessa on.

Noh tänään vielä hetki aikaa reenata ja sitten hurtilla huumorilla porukalla kisoihin!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Tulin haastetuksi, olin reipas ja tein.

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.  


Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen. 
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
Haasteeseen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa. 

Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 

Ei takaisin haastamista!"

11 asiaa...

1. Kulutan ihan käsittämättömän määrän vissyä: puolitoista litraa päivässä tahdilla. Suosikkina vadelma tai karpalo.

2. Olen täysin kajahtanut progressiiviseen musiikkiin. Kajahdus on isän syytä ja tapahtui ollessani noin 14-15 -vuotias. Kaksikymmentäminuuttiset biisit, Rush, Pink Floyd, The Man, Opeth, Gojira. Ilmiömäisen musikaalisuuden hiominen terävimpään kärkeen. Se on sitä musiikkia mikä tuo kylmiä väreitä vaikka äiti sanookin, ettei tuollasta musaa kuuntele kun vanhat äijät.

3. Vaikka työ haittaakin vapaa-aikaani pahasti, olen silti aivan omalla alallani. Näytteenottossa saa joskus ihan mahtavia fiiliksiä, kun saa oikein haastavasta asiakkaasta tai vaikka muutaman viikon ikäisestä lapsesta suoninäytteen.

4. Olen murtanut luitani lähes poikeuksetta käsistäni. Edellissyksyinen lannerangan nikaman murtuma oli ensimmäinen laatuaan, muuten olen keskitytnyt poikasemaan sormia. Viisi kertaa. 1. vasen etusormi (murtuma), 2. oikea nimetön (poikki), 3. oikea pikkurilli (murtuma), 4. oikea pikkurilli (poikki) ja 5. vasen peukalo (murtuma)). Osa kai siksi että minulla on todettu kortisonilääkistyksen aiheuttama osteoporoosi.

5. Olen soittanut 13 vuotta kitaraa ja soittaisin varmaan edelleen jos aika riittäisi. Kamojani en silti ole myynyt, että jos sitten vielä joskus. Mulla on vielä tallessa viimeisimmän bändini viimeisimmäksi demoksi jäänyt levy.


6. Katson todella paljon elokuvia. Imuroin haltioissani kaikki sci-fi ja kauhuleffat. Erityisesti ne kauhuleffat. Olen varmaan niitä harvoja naisihmisiä jotka ra-kas-taa splatteria. Lempielokuvani kautta aikojen on Planet Terror. Kieli poskelle ja verta kentälle!

7. Kävin opiskeluaikana ruumiinavauksessa. Hurjan mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus, mutta en menisi toista kertaa.

8. Larppasin lukioikäisenä.


9. Vihaan shoppailua. Todella. Vihaan. ERITYISESTI silloin kun ihan ehdottomasti tarvitsee jotain.

10. Nuorempana tein monta vuotta töitä tamperelaisessa metallimusiikin ystäville suunnatussa yökerhossa. Työnkuvaani kuului häkissä tanssiminen.


11. Minulla on 3 isohkoa tatuointia. Kaikki rottia. Kolmannesta ei ole kuvaa, mutta se on tuossa näiden kahden alla, lonkkaluun yläpuolella niin että häntä peittää umpparileikkausarven.



11 vastausta:

1. Mitä odotat eniten tulevalta kesältä?
Helppo :D Varsaa ja sitä mitä kaikkea voin oppia ja kokea siihen liittyen.

2. Tähän päivään mennessä, mikä on ollut vuoden huippuhetki?
Höh. Jos kysymys olisi ulottunut edes viimevuoden jolukuuhun, olisi ollut helppo vastata että se kun Bronca tuli minulle. Koska näin ei ole, niin joudun vastaamaan, että se hetki kun kuulin että esimieheni vaihtuu :D

3. Minne muuttaisit jos pitäisi muuttaa Suomesta pois?
Itseasiassa tästä on keskusteltu, koska lentäjille ei välttämättä kotimaassa riitä hommia. Miehen kanssa totesimme, että Australiaan käy matka jos tulevan lentäjämiehen kunnianhimo siihen riittää. Jos tarvitsee perusteluita niin englanninkielinen maa, jossa minäkin voisin harjoittaa ammattiani ja hevoskulttuuri kukoistaa. Se tautinen määrä käärmeitä siillä mantereella vaan ahdistaa.

4. Miksi kirjoitat blogia?
Treenipäiväkirjana. Halusin kirjata valmennuksissa saamiani oivalluksia ylös ja muita hienoja kokemuksia harrastusten parissa. Huomaa että postauksetkin ovat vähentyneet nyt kun varsinainen ratsastaminen on jäänyt kokonaan pois.

5. Mikä on unelmatyösi?
Jos joskus olisin siinä tilanteessa ettei töitä tarvitsisi tehdä rahan takia, työskentelisin aivan varmasti eläinten kanssa. Perustaisin tilan, johon ottaisin eläköityviä hevosia ja muita kodin tarvitsevia eläimiä. Olisi minulla sitten ehkä joku opetusmestarikouluratsu jolla itse reenailisin. ;D

6. Viimeisin varuste/vaate/tavarahankintasi?
Olisikohan ollut hevosmeissuilta ostamani vuoreton sadeloimi ja ihanat kesärökkelit.

7. Mille nauroit viimeksi?
Varmaan Nallelle. Se on jatkuvasti niin koominen :D

8. Mikä on mieleenpainuvin asia viimeksi tapaamastasi henkilöstä?
Tapaan kymmeniä uusia naamoja töissä päivittäin, mutta ehkä tänään eniten jäi mieleen aamukierrolla mies, jonka kanssa juteltiin jalka-amputaatioista.

9. Mikä on viimeksi saavuttamasi tavoite? Milloin saavutit sen?
Broncan ns. "kuntoonlaittaminen". Bronca oli "in good food-condition" ja huonossa fyysisessä kunnossa kun se minulle tuli, ja vaikka minulla ei ole mitään käytännön kokemusta hevosen kuntouttamisesta, vain rakas maalaisjärkeni, niin sain todella paljon aikaan paljon lyhyemmässä ajassa kun ajattelin. Vaikka etenin vain mututuntumalla olin äärimmäsen kiitollinen ja onnellinen kaikesta siitä palautteesta mitä sain sekä ammattilaisilta että Broncan kotiväeltä. Talven aikana selkä nousi, lavat tulivat paremmin rungon alle ja painoa lähti niin, että joku jo spekuloi liekö tiineenä ollenkaan. Toki nyt tulee väkisinkin takapakkia varsan takia, mutta nyt tiedän ainakin miten lähteä liikkeelle tauon jälkeen :)

10. Koska viimeksi nauroit niin että mahaan sattui? Mille nauroit?
Töissä. Meillä on labrassa 2 puhelinta, joista toinen on ns. päivystäjän puhelin ja kulkee jatkuvasti jollain taskussa. Tähän puhelimeen soitetaan kiireisistä päivystyksistä ja kerrotaan mistä osastolta ne on haettava. Tähän puhelimeen ei kuulu tulla muita puheluita. Toinen puhelin on ns. yleispuhelin johon tulee kaikki muut labraan tarkotetut puhelut. Koska päivystyspuhelin pyritään rauhoittamaan vain kiireisiä asioita varten, siihen tulevat muut puhelut pitää ohjata soittamaan labran toiseen puhelimeen. Tuossa eräs päivä sitten vastasin taskussani olevaan puheluun, jossa kysyttiin jotain aivan täysin päivystykseen liittymätöntä. Kysyjä oli kuitenkin kovin ystävällinen, annoin neuvoni, mutta muistutin että tää on sit sellanen numero että älä soita tähän enää näissä asioissa. Meni tovi niin joku tarjosi minulle päivystyspuhelinta. Tuijotin sitä hetken suu auki, kopeloin taskuani ja kaivoin taskustani labran peruspuhelimen. Hävetti ihan törkeästi, mutta hyvät naurut saatiin, kun kerroin että olin tiukkana tätinä kieltänyt soittamasta labraan "näissä asioissa".

11. Miksi et ole ulkona juuri nyt?
Koska kohta varmaan ukkostaa ja odotan koska pitää pelastaa matot parvekkeelta kuivumasta.

11 kysymystä:

  • Millainen on tyypillinen arkipäiväsi?
  • Ajatteletko että olisit onnellisempi, jos sinulla olisi enemmän rahaa?
  • Onko sinulla tällähetkellä jokin tavoite mihin pyrit ja miten ajattelit sen saavuttaa?
  • Mikä elämän "pieni asia" tekee sinut onnelliseksi?
  • Mikä on hauskin kuva joka sinusta on otettu? Minkälainen se on? Kuvaile jos et voi jakaa.
  • Mikä on parasta kussakin vuodenajassa?
  • Onko olemassa jotain mitä haluaisit tehdä, mutta et rohkene?
  • Mikä ajattelit, että sinusta tulee isona silloin kun olit pieni?
  • Ketä ihailet? Miksi?
  • Minkä kirjan olet viimeksi lukenut? Millainen se mielestäsi oli?
  • Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
En haasta yhtätoista, mutta haastan kaksi joiden oikeasti toivoisin haasteeseen vastaavan.
Olkaa hyvät Jenni ja Sanna




lauantai 1. kesäkuuta 2013

Citygirlistä luonnonlapseksi

Maalaisjuuret eivät ole kaukana. Äitini on syntynyt ja kasvanut lapsuutensa ihan kunnon maatilalla. Lehmät, hevonen, sata kissaa ja käsin tehdyt heinätyöt. Isä on Raumalta, merimiessuvun kasvatti. Isoisäni ei (sinä aikana kun hänet tunsin) tehnyt ns. normaalia päivätyötä, vaan lähti auringon nousun kanssa kilpaa merelle.

Äitini muutti perheensä kanssa vielä lapsena Raumalle. Synnyinkoti oli hänelle, ja on edelleen, tärkeimpiä paikkoja maailmassa, mutta sopeutuminen kaupunkielämään tapahtui nuorena vikkelästi. Vaikka äitini kiistämättä pärjää vaikka minkälaisessa korvessa, en kuitenkaan ehkä pidä häntä niin luonnonläheisenä kuin isääni. 

Isä taas. En taida edes tietää puoliakaan. Kiihekä lintubongari, kova poika kalastamaan, maksoi ensimmäisen moponsa loukuttamalla piisameita ja myymällä niiden nahat. Isällä ja veljellään oli jopa kesy varis jossain vaiheessa lapsuuttaan. 

Nämä kaksi siis päätyivät yhteen ja nuorella iällä saivat ensimmäisen lapsensa, that's me, tahtoo sanoa. Muutimme Tampereelle kun olin ihan pieni ja siellä olen asunut vähän lähiöissä, mutta suurimmaksi osaksi aivan keskustan tuntumassa. Lapsena en kokenut viihtyväni kaupugissa ja muutaman kerran taisin ihan marista, että haluaisin asua maalla. Äitini lohdutteli varsin fiksuti minua, että kyllä se muutaman vuoden päästä nuoren ihmisen veri vetää kuitenkin enemän kaupunkiin. Olen aina ollut eläinrakas ja erityisesti heppahöperö, mutta kun ei ollut oikein mahdollisuuksia toteuttaa itseään niin taka-alallehan nuo asiat jäivät. Kaupunkielämä alkoi kiinnostamaan, niinkuin äiti oli viisaasti ennustanut. Parikymppisenä tiesin kaiken, osasin kaiken, tunsin kaikki. En kuitenkaan osannut mitään, enkä tiennyt mitään. Olin niin hukassa isossa maailmassa kun ihminen vaan voi olla. Ulkokuori oli pramea, sisällä meni paskasti. Miehiä meni ja tuli ja velat oli saatavia. Jossain vaiheessa oli pakko pysähtyä. Ottaa aikalisä. Viettää puoli vuotta itsensä kanssa ja miettiä millainen sitä ihan oikeasti on, jos ei elä miellyttääkseen muita. Kannatti.

Sain jonkinlaisen tavoitteen elämälleni ja sain rutiinit kuntoon. Päädyin ensimmäistä kertaa elämässäni parisuhteeseen, jolla oli minulle oikeasti väliä. Ja ihan sattuman kautta päädyin takaisin lapsuuden heppahaaveiden pariin. Se muutti koko elämäni.

Vuoden -09 talven makasin lähes taukoamatta sairaalassa kuukauden päivät pahasti aktivoituneen Crohnintaudin takia. Sitten aloitin ratsastuksen. Ja sen jälkeen olen elänyt lähes lääkkeittä tautini kanssa. 

Puolitoista vuotta sitten haaveeni toteutu ja muutimme maalle. Ensimmäinen vuosi meni ihmetellessä ja oppiessa. Minusta ei ole puutarhan pitäjäksi, mutta nautin tästä ympäristöstä sellaisenaan niin paljon, että jo viime keväänä tuli tippa linssiin. Kun citygirl istui tietokoneellaan kotonaan parevekkeen ovi auki ja pihatieltä kuului kavioiden kopse, citygirl tiesi olevansa sittenkin enemmän kotonaan maalla.

Silloin jo kun vuokrasin Vilmaa ja ratsastelin ensimmäistä kertaa itsekseni maastossa, aloin havaitsemaan luontoa ihan eri tavalla kun ennen. En ollut nähnyt koskaan aikaisemmin sellaisia juttuja, tai jos olinkin, eivät ne minulle mitään merkinneet. Sinivuokot keväällä, kauriit pellolla, kurkiaura tai ruskosuohaukka. Olen tässä nyt pari vuotta kyllä liikkunut luonnossa, mutta tämä kevät on herättänyt minut aivan uuteen eloon. Kaikki ne linnut, kasvit ja ilmiöt jotka luonnosta löytyvät, niitä on niin paljon etten voi ymmärtää ja silti haluaisin tietää kaiken. 

Eilen katselin keittiön ikkunasta kuinka rastas kulki puoliuntuvikko poikanen perässää opettamassa junioria madonetsintään. Viikolla katselin kuinka hämähäkki kutoi verkkoa makkarin ikkunanpuitteisiin. Nämä pienet asiat tekevät minut niin onnelliseksi, etten silloin parikymppisenä kaikentietävänä voinut edes kuvitella tälläisiä yksinkertaisia iloja olevan olemassa. 

En ole vielä luonnonlapsi, mutta toivottavasti matkalla sinne :)

Kuva-arvoitus :)