Hengissä ollaan

Kävelylomaa pitäisi vielä jatkaa kolmisen viikkoa. Ei tule tapahtumaan, eikä suoraansanottuna ole tapahtunut enää hetkeen. Kävelyreenit kentällä tuppaa olemaan vähän puista pureskeltavaa sekä hevoselle että omistajalleen, mutta auta armias jos suunta on maastoon, niin espanjatar herää sellaiseen voimantuntoon ettei sitä pitele enää mikään. Juurikaan se ei malta kävellä ja kiukuksissaan viskoo päätä niin että saa väistellä ettei ohtaluut kolahda yhteen. Toissapäivänä kotiinpäin käännyttäessä kokeiltiin ihan sellaista vanhanajan "poistun paikalta sivuttain juosten" -taktiikkaa ja kun siihen vähän ärähdin niin seuraava temppu oli pysähtyä paikalleen ja aloittaa hillitön paikallaan pomppiminen (Broncan mielestä ne oli pukkeja, mutta ei kerrota sille kuinka säälittäviä ne oli). Taas ääniavut kehiin ja matka jatkui. Tovin päästä mummeliponi käveli steppasi kohti vesilätäkköä siihen malliin, että ehdin ihmettelemään onko ihme tapahtunut, kun näyttää siltä että se ihan itse kävelee lätäkön läpi, mutta unen näin. Neiti jännevamma kohottautui lätäkön reunalla hitaasti ja hallitusti takajaloilleen, josta suoritettiin tasajalkalaskeutuminen lätäkön toiselle puolelle. Nauruhan siinä enimmäkseen tulee, mutta kyllä alkaa olla aika selvät merkit ilmassa siitä että tätä toipumislomaa alkaa olla hevosella mitta täynnä.