torstai 31. heinäkuuta 2014

Pennissä miljoonan alku?

Vaikken seuraakaan aktiivisesti "Suomen yhteisöllisimmän hevosmedian": Hippolan toimintaa, on sieltä kuitenkin tarttunut takiaisen lailla muutamia hyviä kirjoituksia. Blogimaailmassa tykkään lukea enimmäkseen kirjoituksia ihan tavallisten harrastelijoiden elämästä ja treeneistä, kilpaurheilu kun näyttäytyy minulle usein pienoisena kompromissina hevosen hyvinvoinnin suhteen, mutta Cajuksen sarja vanhenevasta hevosesta on tietysti lähellä omaa harrastamista.

Lukaisin Cajuksen tekstin Vanhenevan hevosen arkiliikunnasta ja bongasin sieltä tuon pennikuvion ratsastamisen. Samaan aikaan tuli myös noottia helteiden kuivattaman kentän urilla ratsastamisesta, joten ajattelin kokeilla pennikuviota omaan treeniin. Helteiden takia aloitin rauhassa käynnistä ja otin tavoitteeksi että ratsastan rauhassa ja sinnikkäästi ympyröitä niin kauan kunnes hevonen on hyvin ja pehmeästi raiteillaan. Totesin että pennikuvio, varsinkin käynnissä on myös minulle äärimmäisen opettavainen harjoitus. Hitaassa temmossa on hyvä ajatella omaa tekemistään: mikä puristaa/kiristää/rentoutuu ja suorat on pakko ratsastaa ajatuksella, koska ei ole aitoja tukemassa.

No mitä sitten huomasin. Käynti on maailman vaikein askellaji. Kaikella rakkaudella Broncaa kohtaan, se on käynnissä kuin pala saippuaa. Jos jostain puristaa tai puskee liikaa je valahtaa heti metrin pois linjalta ja uskokaa tai älkää, se voi joka askeleella tuntua siltä että mahdollisia kavion laskeutumispaikkoja on kolme tai neljä. Miten PALJON voi mahtua ajatusta ja tasapainotusta YHTEEN ASKELEESEEN!? Toki ilahduttavaa on, että se kuuntelee minua ja kehoni jokaista viestiä, mutta miten voisin estää kaiken "ylimääräisen kohinan" mitä kehoni viestii. Jos ajatus on enemmän eteen, saippuanpala ei liu'u niin helposti joka suuntaan, mutta askeleesta tulee helposti jännittynyt, lyhyt ja taivuttaminen menee vaikeaksi.

Ennen kaikkea erittäin hyvää rauhallista treeniä näillä hellekeleillä sekä minulle että Broncalle! Tätä kuviota kun pyörittelee ensin rauhassa käynnissä kumpaankin suuntaan kolmisen kierrosta, ja ottaa sitten mukaan siirtymisiä käynnin sisällä ja raviin on lopputuloksena aivan mahtavan tasapainoisen ja elastisen tuntuinen vanhus jonka korvat pojottavat suoraa ratsastajaa kohti!

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Katariinan kurssi vol 2

Pähkäilin pitkään mitä tästä kirjoittaa ja totesin etten edes voi koskematta ulkopuolisten ihmisten henkilökohtaisiin asioihin. Sehän näissä kursseissa mahtavaa onkin: että voi olla toisten kanssa oleva, elävä ja tukeva ryhmä. Kaikkien ongelmat ja onnet ovat yhteisiä ja niitä aidosti iloitaan ja ratkotaan yhdessä. Tiedän että kaikki eivät ole ehkä samaa mieltä asiasta kanssani, mutta se on se mitä minä sain kurssista. Lisäksi sain huikeita kokemuksia. En niinkään ratsastuksen oppia, vaan oppia hevosestani ja itsestäni. Opimme pitämään hauskaa ja luottamaan toisiimme. Lisää.

Lainatakseni kysymystä jonka Katariina lauantain päätteeksi esitti: Kuka päättää mikä on hyvää ja mikä huonoa horsemanshippiä ja kuka päättää mikä on hyvää ja huonoa ratsastusta? Kuoulutuomari? Valmentaja? Tallikaverit?

...vai hevonen?





Ensi viikonloppuna Katariina Kaartinen-Alongin kurssi Ylöjärvellä...

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ponijuna raiteillaan

Viikonloppuna oli pitkästä aikaa Katariinan valmennus. Olin jo lähtökohtaisesti hieman huvittuneissa tunnelmissa liikkeellä, kun koko kesäkuu on menty tosiaan vähän höntsäillen, ulkona oli 27 astetta lämmintä (tuntui kuin 40) ja olin vähän sitä mieltä ettei tästä voi tulla yhtään mitään. Hikikin valui noroina pitkin naamaa jo hevosta kuntoon laittaessa. Katariina hyppäsi hetkeksi valmennusparini ponin selkään ja itse lähdin tunnustelemaan että mites ne lavat tänään. No aika karmeet ja sanoin sen Katallekin. Kata ohjeisti ottamaan reipasta laukkaa ja isoja kaarteita. Otin siis ihan pienet pätkät laukkaa kumpaankin suuntaan, etten väsytä hevosta helteellä heti alkuun. Pitkällä sivulla pyysin reippaasti eteen, ja sain pitkästä aikaa tehtyä sellaisen reippaan laukan, jossa takaosa tulee heti hyvin alle ja Bronca nousi nimenomaan edestä korkealle, eikä niin mitä yleensä tapahtuu, eli hevonen kiitää kaula suorana kaatuen eteenpäin. Eikä könkännyt sen jälkeen enää yhtään! On se kumma kun itsekseen sitä jää varovaisuuttaan nypläämään pitsiä, kun "voivoi se on nyt niin juntturassa tuolta lavasta taas, ei tässä uskalla tehdä mitään".

Katariina heitteli kaverin ponia kokeiltuaan kommentteja ja totesi että kokeiltuaan nyt meidän molempien ponskuja, niin tehdäänpä harjoitus jossa mennään raiteilla. Ei siis saanut vaappua, pullahdella eikä kiemurrella. Tasaisesti raiteilla, sekä hevonen että ratsastaja. Aloitettiin käynnissä, josta tarvitsee sanoa sananen. Ratsastan, ja tiedän että moni muukin ratsastaa, käyntiä liian vähän. Ohjat käteen ja kevyttä ravia? Aika usein eikö? No nyt koin sen että on tuolla hevosella olemassa hyvä käynti muuallakin kuin maastossa, pitää vaan osata kokeilla vaihteita, eikä jäädä puskemaan. Mitä enemmän pusken ja puserran sitä hitaammaksi pohkeelle Bronca tulee, tai vaihtoehtoisesti saan jännittynyttä passikäyntiä. Pusertaessa ja punkiessa myös pullahtelu alkaa. Kun hevonen turhautuu jatkuvaan tarrautumiseeni, niin se alkaa tarjota vaihtoehtoja: avoa, sulkua, väistöä ja erilaisia variaatioita näistä (vannon ja vakuutan, se saa itsensä myös S-mutkalle).



Ravissa Bronca oli oikeastaan aika kiva ja helppo. Välillä raviin sai ratsastettua oikein sellaista bounssia. Ainoastaan vaikeuksia tuotti ajoittain kentän yksi pehmeä kulma. Bronca on naurettavuuksiin asti herkkä pohjan muutoksille, oli ne millaisia tahansa. Erityisesti lätäköt tappaa. Mutavelli ei tapa, mutta vesi roiskuu aristokraattisen espanjattaren kintuille ikävästi. Laukkaa mentiin hillitysti ja vasemmassa kierroksessa sain hyvin nopean synninpäästön, koska hevonen laukkasi niin hyvin. Jostain syystä vasen laukka on aina nostossa hankalampi: Bronca puskee mielellään siinä sisäpohjetta vasten, mutta kun laukan saa nostettua, sitä on helpompi ratsastaa ja vaihteita löytyy enemmän. Oikeassa laukassa Kata osoitti että perseeni heilahtaa joka askeleella ulos ja videolta katsottuani ei auta kiistää: näinhän se tekee. Tai jotenkin onnistun heilauttamaan lationi ulos ja kaatumaan kuitenkin ajoittain ylävartalolla sisään. Taitavaa etten sanoisi.

Tässä monta videota. joista osaan olen tyytyväinen ja osaan en. Ravissa istunta alkaa olla välillä ihan kaunistakin katseltavaa, ja vielä kun tietää että se tuntuukin ihan hyvältä niin voi olla tyytyväinen. Käsi on rauhaton, mikä johtuu osittain siitä että olen murrosvaiheessa opetellessani muutaman kuukauden nostavaa ohjasotetta. Olkaimet tippuu ja on kuuma. Huh!











torstai 10. heinäkuuta 2014

Kuukauden kuulumisisa

"Hei me höntsäillään" on ollut viimeisen kuukauden teema. Edellinen valmennus oli joskus kesäkuun alussa, jonka jälkeen ollaan keskitytty lähinnä lomailemaan. Lomailu tässä tapauksessa ei ole tarkoittanut pelkkää laidunnusta ja syömistä, mutta kaikki ryppyotsainen reenaaminen on jätetty lukkarista pois. Itse kävin myös viikon Irlanninreissulla juhannuksen jälkeen, jolloin Bronca oli apukäsien vastuulla.

Mitä edellisestä valmennuksesta nyt vielä muistaa on se, että kokeiltiin piruuttaan Katariinan takakontissa matkustanutta Flexible inspirationia. Satulanvaihdon jälkeen Bronca ei meinannut raasu uskaltaa lähteä ollenkaan liikkeelle kun tuntui vähän erilaiselta, mutta loppupeleissä liikkui sitten niin kivasti, että aloin taas haaveilla satulanvaihdosta. Tuo kyseinen satulahan oli meillä joskus kokeilussa, mutta malli oli leveämpi, eikä sopinut Broncan selkään. Tämän kapeamman version kanssa huomasin, että lavat liikkuivat irtonaisemmin ravissa ja laukka nousi paremmin ylämäkeen.

Videopätkä valkusta

Tukka ja kyynerpäät hulmuten valkussa
Kesäkuun aikana tuli myös pitkästä aikaa kiivettyä lainaratsun selkään. Ihan eri planeetta, mutta hauska ruuna! Minulle ei ole kovinkaan tärkeää se mitä hevonen varsinaisesti osaa ja taitaa, mutta jos tulee sellaisia fiiliksiä että hevonen pinnistelee ja tosissaan yrittää, niin se jo palkitsee. Tai no tottakai. Onhan varmasti kaikkien mielestä mukavampi ratsastaa hevosella joka ei ehkä pysty kaikkeen, mutta yrittää kun taas hevosella joka pystyy, muttei viitsi.

Lainaratsu
Irlanninreissun aikana Bronca oli tietysti hurmannut kaikki liikutusapulaiset, ja nyt tammalla on kovasti kysyntää pienryhmätunneille ja saikkulaisen tuuraajaksi valmennuksiin. Mami on tietysti ylpeä kuin mikä. :)

Yksi ihan uusi juttu ollaan otettu pikkuhiljaa mukaan touhuihin: naksutinkoulutus.
Tammahan on fiksu kun mikä ja mahdollisuudet tässä on rajattomat, mutta itsekin vielä vähän reenailen, mutta näillä eväillä on jo opeteltu koskettamaan esinettä ja mikä mahtavinta juoksuttaessa laskemaan päätä.

Kypärästä tulee nami!

Vähän tälläinen hajanainen postaus, mutta niinpä on ollut meidän kesäkuun palettikin vähän hajallaan. Skarppaamisen aika!