torstai 22. toukokuuta 2014

Kurssittelua

Edellisviikonloppu meni Katariinan kurssilla Huvikummun tallilla. Talli ja tallin porukka onkin minulle ennestään tuttua. Toki Kangasala on pieni paikka, mutta Poni asusteli Huvikummussa silloin kun aloitin sen vuokraamisen. Jännitin kurssia lähtökohtaisesti monta viikkoa. En suinkaan sitä että ekaa kertaa reissaan ihan omiin juttuihini Broncan kanssa, enkä sitä että Bronca yöpyi tarhassa kurssipaikalla viikonlopun, vaan eniten jännitystä aiheutti paikalla oleva mahdollinen yleisö. Onneksi mukaan lähti kurssittelemaan tallikaveri ja valmennuspari poninsa kanssa jännitystä lievittämään.

Perjantai venyi työpäivineen ja iltatalleineen valmistellessa lauantain lähtöä peräti 15 tuntiseksi. Sain hyvän syyn kurssista pestä kaikki talven ajan ryönästyneet kamat, sekä talven aikana rusehtuneen Espanjattaren. Korvaamaton Emma lähti meille kuskiksi, kun kaverin Be-projekti on inssiä vajaa. Yhdeksältä aloitettiin lastaus ja Bronca talsi koppiin mukisematta. Eestinponia joutui vähän houkuttelemaan, mutta lopulta ruuna taipui porkkanan ja naisseuran edessä. Matka sujui niin mallikkaasti, että perillä lyötiin kummempia epäröimättä ponit samaan tarhaan, ja mikä epädramaattisuuden multihuipentuma siitä seurasi: ei vinkumista, ei edes raviaskelia vaan muutma tuima korvailmaisu ja käyskentelyä kohteliaan välimatkan päässä. Poni otti naisen haltuun ja Espanjatar tyytyi liikuteltavan osaansa ja etsi oman heinäkasan.

Katariina puhui teoriaosuudessa paljon ohjasotteiden vaikutuksista ja avasimme ihastuttavasti vihaamiani termejä "takaa eteen" ja "ohjan ja pohkeen välissä". Puhuimme paljon tasapainosta, ei niinkään fyysisestä kuin henkisestä. Puhuimme niistä mielentiloista, mitkä ovat ratsastukselle haitallisia ja miten helposti ne tarttuvat ihmisten ja eläinten välillä. Puhuimme paljon erilaisista peloista, puhuimme kommunikoinnista ja hevosen kuuntelemisesta.

Minä sain kunnian hypätä päivän ensimmäisenä satulaan. Aloitettiin maastakäsinharjoituksella, jota ollaan tehty Katariinan tunnilla aikaisemmin. Siinä tarkoituksena on ohjasajaa hevosta sen viereltä, pyytää sitä asettumaan ja myödätä nopeasti. Tämä auttaa selkeästi sitten kun hyppää hevosen selkään asti. Asetukset tulevat helpommin ja ovat rehellisiä. samalla pääsin vähän testaamaan mitä Bronca sanoo edellispäivänä ostamastani nivelbaucherista. Katariina suositteli kokeilemaan tätä kuolainta. Hän sanoi, että se on nopea ja tarkka ja kolmipalaan verrattuna kieleen tulee vähemmän painetta, jos se vaikka olisi osa Broncan kuolainvastahakoisuuden syytä. Tälläkertaa lisäsimme myös eteen alas houkuttelua maastakäsin. Sitten kun hyppäsin selkään menikin kaikki vähän plörinäksi. Bronca oli ensinnäkinn tosi jumissa oikeasta lavasta ja tuntui alkuun ihan mahdottoman epäpuhtaalta. En tiedä yhtään mistä lapa on mennyt yhtäkkiä noin jumiin. :(

Ongelmia ilmeni myös ratsastettavuudessa. Nyt meni sitten ne sulut täydelliseen pannaan hetkeksi. Niitä kun on nyt hinkattu, ja hyvistä suorituksista on kehuttu niin tarjolla ei ollut juuri muuta kun sulkutaivutusta ja vielä yleensä niin, että kun ratsastettiin ympyrällä yleisön ohi niin neiti siirsi takapäänsä kauniisti uran sisäpuolelle. Välillä siis istuin hevoseni selässä ohja löysällä ja pää käsissäni lysyssä istuen ja hevonen allani menee korrektia sulkutaivutusta. Katariina pyysi monesti korjaamaan avotaivutukseen, missä siis olisin vain säilyttänyt taivutuksen mutta siirtänyt etupään kulkemaan hieman uran sisäpuolella, mutta tarjolla oli vain takapään luiskahdun ulkouralle ja ympyrällä vastasulkua. Kirotun fiksu poni! Kyllä se aivan selvästi ymmärsi että siltä ei nyt pyydetä sulkua, mutta sinnikkäästi sitä tarjosi, kun siitä on viimeaikoina aina palkittu. Lopulta saatiin pakonomaista sulkutyrkytystä vähenemään ja päästiin palkitsemaan muista asioista, kuten suoraan menemisestä. Kaikki keskittyminen meni kuitenkin suurimmaksi osaksi tähän sulkuvääntöön ja siitä aiheutuneeseen turhautumiseen, joten aika moni muu asia opetuksessa meni valitettavasti ohi. Tunnin jälkeen Kata naureskeli että PRE mikä PRE. Yhden sellaisen oli kuulemma joskus opettanut menemään maahan ja toista ei tule.

En viitsi tässä yhteydessä kamalasti muiden ratsukoiden asioista jakaa, mutta kerrottakoon että tallikaverimme pääsi päivänaikana harjoittelemaan kontrollin menettämisen pelosta luopumistaan, kun Katariina vei kaikki varusteet ratsukolta pois. Kaveri tuntui nauttivan laukkailusta kaulanarulla.

Helteinen päivä ja ensimmäinen ulkona vietetty yö verotti Broncalta voimia sen verran, että seuraavana päivänä se oli pitkästä aikaa aivan täi tervassa. Menin ilman satulaa ja Bronca tuntui edelliseen päivään verrattuna paremmalta lavastaan, mutta toisaalta vauhdikkain liikkuminen mitä eteenpäin suuntautui oli hissuttelumummoravia. Tehtäväkseni sain volttikahdeksikolla taivutella hevosta ja tunnustella istunnallani kuinka hevosen rintaranka liikkuu. Todella haastavaa minulle, vaikka olin ilman satulaa ja minun olisi pitänyt tuntea liikkeet hyvin, mutta sain kyllä pinnistää keskittymiskykyni äärimmilleen että sain kiinni siitä miten rangan liike liikuttaa minua selässä. Voisin uskoa että vaiketutta lisäsi se, että Bronca liikkuu selästään melko säästeliäästi. Toki silläkin on hetkensä, mutta se niin mielellään menee vähän lyhyttä ja jännittynyttä askelta, eikä käytä selkäänsä aivan sataprosenttisesti. Huomasin meinaan heti kun sain käynnin rennommaksi ja askeleen pidemmäksi ja selän työskentelemään, että sain paremmin kiinni yhteisestä liikkeestämme. Lopuksi mekin saimme kokeilla kaulanarulla hömpöttelyä. Kotitallilla olen muutaman kerran mennyt niin, että kuolaimettomat suitset ovat olleet kaulanarun backuppina, että sentään joku keino on sitten ollut mihin voi turvautua. Nyt ei ollut sitäkään. Kentän reunoilla kasvava vihreä ruoho oli kova kilpailija huomioni kanssa, mutta päästiin lopulta raviakin pari pätkää. Hyvä pointti minkä Kata kertoi oli se että löperöllä narulla ei kaulanaruratsastusta kannata tehdä. Kaulanarun olisi oltava niin jäykkä, että siitä pystyy rehellisesti poistamaan paineen kun hevonen sille myötää. Onneksi meidän tallilla on yksi dudette, joka on Katariinalta itseltään ostanut säädettävän cordeon, joka on siis juurikin tätä tarkoitusta varten valmistettu jäykkä naru. Cordeon puuttuessa nyloninen jäykkä riimunnaru on parempi vaihtoehto, kuin mikään pehmeä kaulalle laskeutuva naru.

Kerrankin puhdas heppa :)

Kaulanaruhötsäilystä

Kuski menossa eri suuntaan kun hepo

Palkkaa hyvin tehdystä työstä

Vapaana Bronca seuraa kuin koira
Kieltämättä oudon näköistä toimintaa, mutta häntämarto on melkein ainoa paikka mistä Bronca todella tykkää että rapsutetaan

Kurssilta selvittiin ehjin nahoin, mukavia juttuja mielessä, pää täynnä informaatiota, palanein hartioin ja väsähtänein ponein. Kelien lämmetessä tein päätöksen että Bronca saa viettää yötkin nyt tarhassa vielä ennen laidunkauden alkua (joka voi muuten olla jo helatorstaina :). Koska rutiinien muutos on vienyt vähän mehut ponista, niin liikunta on nyt ollut kyllä ihan lunkia maastoköpöttelyä. Maanantaina käytiin jopa JÄRVESSÄ! Ehkä neiti Espanjattaren ensimäinen kokemus who knows. Vettä se on ainakin kammonnut ihan naurettavuuksiin asti, mutta nyt päästiin kahlaamaan järveen. Ensin houkuttelin maastakäsin porkkanoilla lahjoen, ja kun pulikointi alkoi maistua kiipesin rannassa selkään ja mentiin uudestaan. Sai lapajumi varmasti kyytiä kun Bronca kauhoi tomerana menemään.





tiistai 6. toukokuuta 2014

Operaatio puomien demystifiointi

Huomasin jo viime kesänä että Broncalla on suuri ja hallitsematon intohimo kaikkia puomeja ja esteitä kohtaan. Kentällä ratsastellessani joku oli jättäny maahan muutaman puomin ja ajattelin sellaisen huvikseni ylittää . Poni röhkäisi pari kertaa lähestyvän puomin havaittuaan ja lähti kuin kuppa Töölöstä. Kuskin mieli heltyi hevosen innon edessä ja pari kertaa käytin valvonnassa maahankaivettuja hyppelehtimässä, kunnes hevosen into alkoi olla oman nautinnon tiellä. Bronca korvasi taitoa vauhdilla ja esteisiin tottumatonta kuskia hirvitti. Ravipuomitehtävän Bronca saattoi suorittaa hyppäämällä keskelle ravipuomirivistöä ja sen jälkeen nostella satunnaisessa järjestyksessä milloin mitäkin jalkaa, riippumatta siitä oliko se puomin sijainnin tai askellajin kannalta oikea jalka.

Edellisestä kohtaamisesta puomien kanssa viisi kuukautta, joten ajattelin aloittaa puomitotuttelun juoksuttamalla ja yhden puomin kanssa. Näin välttyisin järkyttämästä kuskia. Vauhtia toki oli, mutta ei se nyt juoksuttavan silmään näyttänyt ihan kamalalta, joten ajattelin sysätä epäilykseni sivuun ja ottaa seuraavan session selästä käsin. Taas ympyrälle yksi puomi ja ensin ravissa ylittelemään. Pientä kiihdyttelyä ja tarpeetonta loikkimista oli ilmassa, mutta en odottanutkaan heti alkuun tyynen zenimäistä lähestymistapaa, pääasia että pysyi hanskassa ja sai ylityskertoja alle. Päätin kokeilla vielä laukassa. Oikeassa kierroksessa muutama vauhdikkaanpuoleinen, mutta hallituhko ylitys ja tässä kohtaa olisi pitänyt jo lopettaa tai palata raviin koska vasemman kierroksen ylityksestä tuli grande katastroof. Kolmen laukka-askeleen rynnistys puomille, neljän metrin leiskautus yli laukka vaihtaen ja kuskia litran mittana päinvastaiseen suuntaan kun hän oli haluamassa. Hetki rauhoiteltiin ravissa ja kokeiltiin uudestaan samoin tuloksin. Ei auttanut kun laukata turhia höökejä alta pois jotta hevonen oli taas kontrollissa ja sitten nöyrästi ravissa puomia ylittämään.

Seuraavalla kerralla pysyteltiinkin sitten kiltisti ravissa vaikka meno olikin välillä kuin Teivon montelähdössä. Otin nyt taktiikaksi että jokaisesta RAUHALLISESTA ylityksestä saa paljon kehuja ja rapsuja ja kahdesta peräkkäisestä RAUHALLISESTA ylityksestä saa isot kiitokset ja hetken levon pitkällä ohjalla. Voi siinä sitten ehkä miettiä, että miten niitä puomeja kannattaa ylittää, tai vaihtoehtoisesti kerätä voimia siihen että voi taas rynniä seuraavalla kerralla.

Kata otti viime valmennukseen puomejakin mukaan. Ehkä itsenäisessäkin reenissä voisi ottaa 3-4 ravipuomia ja toivoa ettei Bronca tee "hyppää sekaan ja sinnittele" -ratkaisuja.  

Sulkutaivutuksia noita demonien keksimiä sulkutaivutuksia!

Sulkutaivutus on mielestäni ehkä vaikein ratsastuksen perusliikkeistä. Yksi hyvä syy siihen voi olla se tosiasia, etten ole sulkuja juurikaan ratsastanut. Ratsastuskoulussa muistan yhden kerran tunnin aiheena olleen sulkutaivutuksen. Teoriassa ymmärrän kyllä miten hevosen tulee sulkutaivutuksessa liikkua, mutta sen ratsastaminen onkin sitten ihan toinen juttu. Myönsin kaiken tämän Katalle pari viikkoa sitten valmennuksessa, kun selvisi että nyt mennään sulkutaivutuksia.

Ja eikun ratsastamaan sulkutaivutuksia:
Paino sisäistuinluulle = Okei, piece of cake, siirrä paino niin että tunnet voimakkaammin sisäistuinluuni ja istutkin juuri niinkuin Kyra kirjassaan Ratsastuksen Taito selittää olevan yleinen virhe. Ylävartalo kaatuu sisällepäin, jolloin paino onkin todellisuudessa ulkona.
Taivuta sisäpohkeen ympäri = Purista julmetusti sisäjalalla ja jos hevosen lavat seilaavatkin puristavaa pohjetta vasten, niin kaivaudu vielä vähän syvemmälle hevosen kainaloon.
Siirrä ulkopohkeella hevosen takaosa uran sisäpuolelle = Koitat kaiken jo edellä mainitun lisäksi antaa ulkopohjetta, mutta hevonen ei jostain syystä siirrä takaosaa, otaa ehkä haparoivan väistöaskeleen ja koska ihmisaivot huutavat päässäsi että TAKAosaa niin siirrät ulkopohkeen pikkuhiljaa taaemmas ja taaemmas kunnes tuntuu että se on seuraavaksi hevosen kankun päällä.

Tulos: Hevonen on täysin sekaisin, mitä itsensä aivan vänkyrälle vääntänyt ja joka suunnasta tökkivä ja nykivä ratsastaja haluaa, ja ratsastaja vääntää itkua kun tietää että ajautuu joka yrityskerralla minuutin sisään tähän tilanteeseen ja _tietää_ että tekee aivan päin honkia.

Tästä tilanteesta lähdettiin ja eikun reenaamaan. Valmennuksessa harjoituksena oli mennä sulkua ympyräkahdeksikolla niin, että toinen ympyrä mentiin sulkutaivutuksessa ja ympyrän vaihtuessa jatkettiin samassa liikkeessä toinen ympyrä, eli siis vastataivutuksessa. Vastasulkuympyrällä vaatimustasoa hieman kevennettin. Aluksi riitti asetus ulos ja pikkuhiljaa alettiin pyytää enemmän taivutusta. Joka ikisen vastataivutusympyrän jälkeen myötäsulku toisella ympyrällä tuntui helpommalta ja helpommala. Tunnin jälkeen jäin kuitenkin edelleen tuskastelemaan kropanhallintaongelmani kanssa, joten parin viikon aikana jokaiseen kenttätyöskentelyyn sisällytin pyrkimyksen ratsastaa edes muutaman askeleen sellaista sulkutaivutusta, jossa samanaikaisesti oma keho on rento, jäntevä ja puristamaton ja hevonen ymmärtää mitä haluan ja suorittaa jännittymättä ja hämmentymättä.
Sitten yhtenä päivänä jätin satulan talliin ja palaset loksahtivat kohdalleen. Ilman satulan antamaa tukea en saanutkaan itseäni väännettyä tippumatta ihmeellisiin vänkyröihin ja ensimmäistä kertaa mentiin ihan kokonaisia pitkiä sivuja sulkua. Seuraavassa valmennuksessa kaksi viikkoa myöhemmin homma toimi ajoittain niin vähällä, että nostin sisäkättä ja siirsin painoa sisäpuolelle taivutin hevosta enää sisäistuinluun ympärille.

Sitten siirryimme raviin ja saamme aloittaa saman paketin kasaamisen aivan alusta tässä askellajissa.  

Huono bloggaaja, muttei suinkaan huono hevosenomistaja

Nyt kun talvikarva alkaa vihdoin pudota tukkoina (kiitos ADE-kuurin), kapisen talvikarvan alta paljastuu jo omaankin silmään melko kivan näköinen poni. Valmennuksien katutta treeniin on tullut järkeä ja tavoitteellisuutta, olkoonkin etteivät tavoitteet ole kisakentillä. Alla melko puutteellinen kuvakollaasi viimeisen vuoden ajalta. Puutteellinen siksi että mukaan mahtuu erilaisia variaatioita vielä enemmän ja lisäksi aivan tuorein kroppa uupuu.

Vuosi sitten. Melko hyvässä peruskunnossa, mutta erittäin erittäin tiineenä

Varsoneena, koulukiusaajan kanssa turhan köyhällä laitumella. Laiha ja lihakseton. Pahaa tekee kun tätä kattoo.
Neron vieroittamisen jälkeen Bronca kieltämättä vähän levähti. Liikkuminen kurjissa keleissä ei aina ollut ihan tulokseen tähtäävää ja vaikka väkirehut vähennettiin anostukselle "säälikourallinen" maha ei vaan tahtonut lähteä pienentymään. Mutta sitten alkoi emäntä saada langan päästä taas kiinni. Laitettiin kesäkengät alle ja raspattiin hampaat ja alettiin treenaamaan matkustelun sijaan.

Maaliskuun loppupuolella. Heinämasu alkoi vetäytyä muiden mielestä vaikka emäntä ei sitä myöntänyt

Sitten tuli räpsittyä kännykällä nämä kuvat ja piti myöntää että ei voi enää haukkua läskiksi.
Liikkeessä ja...

...paikallaan
Ja tämä siis huhtikuun loppupuolella
Ja mikä on uskomatonta on se vauhti jolla kehitys nyt tapahtuu. Muutama viikko sitten voitiin ensimmäisen kerran jo puhua hieman sporttisemmasta mummosta vaikka tottahan on, että ikuisiksi ajoiksi nuo vatsanpeitteet ovat venähtäneet, eikä melkein parikymppisestä voi enää kisakireän nuoren tamman näköistä saada.

Ja se suurin uutinen: viikkotolkulla tuijottelin epätoivoisena satulaa ja mietin että se on kyllä nyt liian kapea. En vaan voinut uskoa että satula, johon vielä syksyllä suositeltiin romaania alle, vaatisikin jo yhtä leveämmän kaaren. Vaihdoin testimielessä kaaren, iskin satulan selkään ja kas johan taas istui. Kiukuttelu satuloinnin yhteydessä väheni 50% (loput 50% tulee tammamisesta äksyilystä oli sitten kyseessä vaikka vain loimivyö) ja etuosa nousee laukassa ihan uudella tavalla.