Lueskelin tuosta eräästä toisesta blogista huumorissävytteisen kirjoituksen hevosenomistajan kanssa seurustelusta. Yksi hevosnaisen kanssa elämisen edellytyksistä oli asema eli toisin sanoen rahallisesti vakaa talous. Vaikka kirjoitus oli hauska katsaus hevosnaisen kanssa elämiseen ja olemiseen liittyvistä haasteista, ja sellaisena sen toki itsekin ymmärsin, niin jäin miettimään ihan vakavissani näitä talouspuolen asioita.
Tavatessani täysin uusia ihmisiä huomaan usein eräälaisen ennakkoasenteen, jonka lähtökohtia minun on vaikea ymmärtää. Kun kerron että minulla on oma hevonen, usein vastapuolen kasvoille nousee ilme, joka on kuin avoin kysymys: kuinkakohan paljon tuolla ihmisellä oikein on rahaa, kun sillä on varaa omaan hevoseen? Tähän asenteeseen törmäsin jopa tavatessani uudet appivanhempikokelaat hiljattain. He sentään kysyivät ihan suoraan, ja minä tein kuten jokainen hevosihminen nauroin ja sanoin, että se raha mitä tulee niin se kyllä myös menee siihen hevoseen. Voisin väittää ettei kukaan hevoshullu rahassa kylve. Jos alkaa tuntua siltä että rahaa jää yli, niin sitten hankitaan lisää hevosia, jotka pitävät niistäkin rahoista huolen.
Pidetäänkö hevosta edelleen statuksen ja vaurauden merkkinä? Harrastajien määrä on kasvanut 90-luvusta huimasti ja siihen porukkaan mahtuu kyllä varmasti monenmoista ja -tuloista tallaajaa. Äiti aina opetti ettei raha-asioista puhuta edes tuttujen kanssa, mutta ruotiakseen tätä asiaa on pakko avata myös omaa taloutta. En ole millään muotoa hyvätuloinen terveydenhuollon perusliksaa nauttiessani. Miesystäväni on ns. "between jobs", joten vastaan pääasiallisesti peruskuluistamme: kohtuukokoisen kaksion vuokrasta, sähköstä, vakuutuksista, autosta ja 64 kilometrin päivittäiseen työssäkäyntiin uppoavasta bensasta. Ruokaa ostaa yleensä se, joka kaupassa paremmin ehtii käydä eli kuitenkin hyvin harvoin minä. Tilistä lohmaisee vielä osansa opintolainan lyhennys ja säästötilille menevä pieni summa. Noin parin tonnin tilistä ei siis kamalasti jää edes tässä vaiheessa yli, ja hevoseen ei ole pistetty vielä penniäkään.
Mitä "köyhä" hevosenomistaja sitten tekee. No töitä ihan hitoksiin. Jos oma työala antaa mahdollisuuden, voi paiskia niska limassa ylitöitä ja viikonloppuhommia. Jos taas työ ei tarjoa mahdollisuutta moiseen, tehdään töitä tallilla. Tämähän on vähän tälläinen hyshys juttu, mutta todellisuus on että aika monella suomalaisella tallilla on mahdollisuus alentaa vuokraa tekemällä tallivuoroja ja moni tälläinen vähävarainen harrastaja usein etsiikin tallipaikkaa sillä ehdolla, että töillä voi alentaa kustannuksia. Palveleehan se yrittäjääkin. Ei tarvitse ressata hiuksia päästään, kun sairastuessaan on puhelinrinki, jonka voi pirautella läpi josko joku pääsisi autamaan tai tuuraamaan. Korvauksen täytyy toki olla järkevä. Niin ettei yrittäjä jää siitä persnetolle, mutta työtä tekevä kokee kuitenkin ettei häntä riistetä. Omalla tallilla korvaus on juuri sitä. Pienehkö mutta kuitenkin sellainen, että kunnon ponipöpi ihan mielellään vapaa-aamunaan lähtee tarhailemaan heppoja ja siivoamaan karsinoita, kun tallille sitä menisi kuitenkin. Se mikä kuitenkin loppupeleissä on suurin taloudellinen pelastukseni on itsehoitotalli.
Viiden akan porukassa vuokraamme siis vain tilaa ja hoidamme kaiken itse. Tallissa ei ole mitään ylimääräisiä hienouksia, mutta se on toimiva ja turvallinen ja saamme tietysti käyttää ylläpitotallin pesaria, kenttää ja maneesia. Yrittäjälle järjestely on kelpo, koska tilaa vuokratessa alv on 0% ja ylimääräistä työtä tallimme hevosista ei aiheudu. Koska rahaa menee huomattavasti vähemmän, täytyy tämä tehdä jonkun muun resurssin kustannuksella ja se on aika, koska aikaahan noihin hommiin menee. Aamulla täytyy varata työmatkaan ylimääräinen 20 minuuttia, että matkalla saa 6 hevosta ruokittua, loimitettua ja tarhattua. Töiden jälkeen auton nokka taas kohti tallia ja omien hommien tekoon. Oman hevosen karsinan siivous, vesien kanto tarhaan ja karsinaan, kolme kassillista heinää sinne tänne (yksi illaksi karsinaan ja kaksi valmiiksi tarhan viereen ruoka-aikaan nakattavaksi) ja lopulta hevosen liikutus. Mittaa päivälle tulee helposti kotoa lähdöstä kotiin paluuseen 13 tuntia, joskus jopa enemmän jos tahtoo panostaa vaikka pitkään maastolenkkiin. Vuokra oli kuitenkin lokakuulta vain 120e.
Valintoja täytyy tehdä silloin kun aikaa ei tahdo jäädä miesystävälle saati kavereille. Vaatii varmasti aika suurta ymmärrystä puolisolta, että arkielämä pyörii pitkälti kaviokkaiden ehdoilla, lomamatkat on suunniteltava laidunkaudelle ja uusi auto kilpailee tarpeellisuudessaan uuden satulan kanssa, vaikkei auto enää meinaa kuljettaa edes kauppamatkalle. Jotain kertonee myös se, että koko itsehoitotallimme porukka on lapsettomia kypsiä naisia. Emme kai me sentään kuitenkaan surullisia ole, kun jokainen meistä jaksaa päivä toisensa jälkeen kantaa kortensa yhteiseen kekoon. Rakkaus harrastukseen on niin suuri, ettei sitä voi enää oikein edes sanoa harrastukseksi kuten "mä käyn kaks kertaa viikossa spinningissä" -harrastusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti