perjantai 24. helmikuuta 2012

Määkinää

Pakko välillä harhautua aiheen ulkopuolelle ja purkaa edes jotain kautta vähän ulkoratsastuksellisiakin tuntemuksia. Viikko on ollut parhaimmillaankin aikamoista vuoristorataa. Siitä riemusta ja tunteesta että ihminen pystyy mihin vaan kun vaan tarpeeksi yrittää, ei voisi uskoa olevan vain muutamia päiviä. Uusi työpaikka ei tunnu hyvältä vaikka siinä ei varsinaisesti ole mitään vikaakaan. Näitä fiiliksiä voisi verrata tuntemuksiin Pilkkeestä: ei mitään vikaa, mutta valitettavasti tiedän olevan olemassa jotain parempaa ja itselleni sopivampaa.

No, työtä on pakko kuitenkin tehdä. Varsinkin kun rahaa menee ja paljon. Satuin laskemaan hieman tulevan kuun budjettia ruokiksella ja aika surkealta näytti. Ostin yllätyksenä itsellenikin ihan ihka oman auton, joka pisti likviditeettitilanteen hieman toisenlaiseen raamiin, kun mitä olin alunperin kuvitellut. Hätää ei ole, mutta illuusioni siitä että auvoisessa työelämässä olevana ihmisenä, minulla olisi rahaa sellaisiin asioihin joista opiskelijana haaveilin, on kyllä tehokkaasti romuttunut.

Mutta mitäs minä nyt puhunkaan. Olihan se auto sellainen asia josta opiskelijana haaveilin ja nyt se seisoo pihassa.

Työ ei vaan nyt nappaa. Tunnen aika harvoin viihtyväni työkavereiden kanssa. Luulin sen aluksi olevan joku ikäjuttu kunnes muistin, että Seinäjoella hengailin ihan sujuvasti viittä vailla eläkkeellä olevien daamien kanssa ja mukavaa oli ja juttu luisti. Näiden kanssa vaan ei tunnu olevan mitään juteltavaa. Osasyynä voi olla myös tämänhetkinen työtehtävä, joka eristää melko tehokkaasti kaikista työtovereista. Eipä tarvitse tutustua kun ei sen osa-aikaisen, määräaikaisen, "uuden likan" naamaa juuri näy. Seinäjoella tunsin olevani ihan kotona. Porukkaa oli sen verran, että mukaan mahtui sekä huipputyyppejä että niitä ikävämpiäkin. Töissä oli sellainen "tehdään yhdessä"-fiilis ja oli tunne, että omaa työpanostani arvostettiin ja positiivisesta kannustuksesta ei ollut puutetta. Töihin ja porukkaan otettiin heti mukaan, eikä eristetty yksin mihinkään koppiin istumaan.

Voi olla että ajan kanssa fiilikset muuttuu, tai sitten ei. Siihen asti ei auta kun yrittää. Tänään ajoin porua nieleskellen suoraan töistä tallille ja hain hetken kavioterapiaa ihan vaan hengailemalla Ponin kanssa tarhassa. Pöyhittiin yhdessä heiniä ja Poni sai rapsutuksia.

Jos nyt sanasen sanoisin ratsastamisestakin.

Homma etenee. Taidollisesti lähinnä hioen valkuissa saamiani oppeja. Hitaasti mutta varmasti. Tasapaino on kehittynyt huomattavasti. (Pysyn jo aika hurjissakin loikissa ongelmitta kyydissä). Toispuoleisuus-ongelma harmittaa koska osaamisen kautta sen huomaa yhä selvemmin, mutta maastomörkö on selätetty. Ponin muuton jälkeen kehitin maastoilusta sellaisen asian mitä en uskaltanut, osannut tai voinut Ponilla tehdä varsinkaan ilman heppakaveria. Kyllähän tuo maastossa on aika säpäkkä (ja muutenkin!), mutta ei kyllä tyhmäile liiaksi. Pääasia on että tiedän taas itse osaavani ja pärjääväni, yksinkin. Parasta valmistautumista tähän oli kyllä meidän taluttelulenkit.

Ja jos nyt joku sattuu tätä lukemaan niin pahoittelen sitä etten osaa kirjoittaa oikeellista suomen kieltä. Äitini ainakin hakkaa päätä seinään varmaan joka ikinen kerta kun tänne eksyy. Anteeksi :D
Asiasisältö on mulle tärkeempi kun sanajärjestys tai pilkut.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Muista ratsastaa

Oli Katin kimppavalkku tänään Emmin kanssa. Arttu ontui kuitenkin aika tavalla oikeeta etustaan kun hain sitä tarhasta että Emmi otti siskonsa hepan Pikon tunnille. Heti alkuun Poni tuntui melko samalta kun mitä on tuntunut tässä viimeaikoina. Kulki aina ajoittain pitkiäkin pätkiä tasaisesti avuilla ja sitten yhtäkkiä lähti tempomaan turpaa taivaisiin. Sainkin nyt aika tiukkoja ohjeita olla rohkeampi pohkeiden kanssa ja ottaa paljon pajon pidätteitä, kaiken kakkiaan ratsastaa enemmän. Samalla tavoiteltiin Ponilta rauhallista menoa ja hidasta ravia. Väistätettiin ensin päätyympyrällä kentän puoleinen puolisko takapäätä ja tässä tehtävässä kun piti tosiaan ratsastaa enemmän. Sain tällä Ponia paljon paremmin avuille. Laukassakin piti pyrkiä säätelemään tempoa, jota en vielä ole edes kovasti yrittänyt. Sain kuintenkin pidettyä Ponin hyvin laukassa rauhallisena ja saatiin jopa tälle kerralle ihan ehdottomasti paras laukannosto ever. Suuntakin piti vaihtaa ravin kautta lävistäjällä, mutta Poni näppäränä tyttönä vaihteli ihan lennosta. Hän oli sitä mieltä että kaikki hidastelu on turhaa! :D

Loppuun tultiin vielä tosi kinkkistä tehtävää kummatkin omalla pitkällä sivulla. Tarkoitus oli tulla pitkältä sivulta kentän päätyyn vastakaarto jossa nostettiin laukka pitkälle sivulle. Pari askelta laukkaa, raviin, uusi vastakaarto ja laukka. Jouduin pyörittelemään aika usein kulmassa vastakaarron lisäksi parit ympyrät, että sain Ponin siihen moodiin että oli järkevää edes nostaa laukka. Ja laukkaa ei meinannut tulla ihan sitä muutamaa askelta vaan sitä oltaisiin mielellään jatkettu vaikka kuinka pitkälle. Ympyröiden avulla homma kuitenkin luisti mukavasti loppujen lopuksi vaikka Poni tuppaa helposti minulla ainakin kuumumaan kun nostetaan tiuhaan laukkaa. Kentän toisella laidalla Piko päätti jossain vaiheessa ottaa hatkat ja laukkasi kiitolaukkaa kentältä pihalle :D

Lopuksi otettiin vielä pohkeenväistöjä niin että käännettiin ennen pitkän sivun alkua ja väistettiin siitä uralle. Piko meni kuulemma todella hienosti näitä, mutta olin itse niin keskittynyt omaan tekemiseen etten yhtään huomannut. Mutta ei Ponikaan huonosti mennyt! Uskomaton tunne kun oletat että nooh, tehdään tässä nyt niikun on opetettu ja yritetään jos se menis edes lapa edellä jonkinlaista kylkimyyryä tonne uralle ja tadaa!! heppa suihkiikin suit sait sukkelaan parilla askeleella, hienosti venyttäen uralle. Taisin sanoa ihan ääneen isosti että OHO! Mitä just tapahtu!? :D Poni meni niin rauhallista ravia lopuksi että väitin Emmille että se on väsynyt, mutta Emmi kertoi että Poni jaksaa tikata vaikka kolme tuntia. Voin siis varovasti olettaa että jotain meni itsellekin perille.
Olen kyllä huipputyytyväinen. Nyt pitää vaan muistaa tästä lähin ratsastaa!! Ei siis tarkoita voimakkaampia apuja vaan rohkeasti, nopeita, täsmällisiä. Eikä niitä pidättäviä samaan aikaan pohkeiden kanssa! Tästä hyvä jatkaa hyvällä mielellä :)

torstai 9. helmikuuta 2012

Eilen tunnilla

Ihan uusi tuttavuus Elli piti tuntia meille eilen. Lähdin kovasta flunssasta ja pienestä lämmöstä huolimatta tunnille ja ajattelin vaan pyytää rauhallista menoa. Elli osasi hienosti neuvoa kaipaamaani istunnan käytöä. Kirosin tuossa jokin aika sitten, että osaan käyttää istuntaani ratsastamiseen lähes yhtä paljon kun osaisin käyttää pohjetta, jos minulle olisi viimeiset kolme vuotta neuvottu, että pohkeen kuuluu ratsasteessa olla hevosen kyljellä. Pyrin pitämään istuinluut satulassa, mutta lihaksistoa käyttämällä ei ole tullut paljon tempoon vaikuttamista reenattua ja suunnan osoittaminenkin tulee vähän niikuin alitajuisesti jos on tullakseen. Pätkittäin meni todella hyvin, varsinkin aluksi. Loppua kohden tuli sellainen tunne, että Ponilla oli oikeassa kierroksessa vaikeuksia takapään kanssa. Kahdeksikolla ravissa oikeaan kierrokseen vaihdettaessa, se pari kertaa pompahti ihmeellisesti. Reenattiin myös siirtymisiä, joita selvästi pitäisi nyt jatkossa reenata lisää. Varsinkin käynti-ravi siirtymiset eivät tahdo luonnistua. Veikkaan että ongelma on kädessä. Kun saisin istunnalla tehokkaammin jarrutettua Poni pysyisi rentona siirtymisen läpi. Tunnin jälkeen tutkin Ponin selkää ja takapäätä painelemalla. Oikealla hännän vieressä oli kohta johon osuessani Poni hypähti eteenpäin samanoloisesti kun mitä oli tunnilla tehnyt. Samaa reaktiota ei kuitenkaan tullut joka kerta. Neuroottisena soitin Emmille ja sanoin asiasta, mutta päätettiin jättää asia Emmin tutkittavaksi seuraavalle päivälle.

Perjantaina mennään Ponin kanssa taas taluttelulenkille mitä en malta kunnolla edes odottaa kun se on niin ihana maasta käsin. Lauantaina on Katin valkku ja sunnuntaina nään piiitkästä aikaa taas Vilman. Tällä kertaa menen kyllä kärryllä ajellen! Se on Vilmankin mielestä niin paljon kivempaa!

Viime viikonloppuna satuin kameran kanssa tallille ja otin melkein 300 kuvaa. Todella hieno pakkaskeli. Osan päätin laittaa myös tänne.


Kuvakulmanäkemys :)

Poni

Piko

Emmi ja Arttu
Arttu

Odotellaan muuten myös niitä koiranpentuja. Edellisestä kasvattajan pentueesta kuoli valitettavasti kolme viidestä pennusta keuhkojen kehittymättömyyden vuoksi. Riemulla on kuitenkin viikko laskettuun aikaan ja masun koosta päätellen mamma on ainakin muhkea kun mikä. Pentu-uutisia odotellessa!

perjantai 3. helmikuuta 2012

Todellinen estehevonen

Satuin liikuttamaan yllättäen Ponin tänäänkin. Ajattelin mennä kevyesti ja kuitenkin niin ettei huominen valmennus mene plörinäksi. Poni oli varsin rakastettava taas. Olen aika hyvin saanut sen opetettua nyt luopumaan mitä en olisi uskonut. Kyllä se vielä kerjää jos huomaa nameja, mutta kääntää pään nyt ihan reilusti poispäin ja tietää saavansa sillä namin. Niin fiksu tyttö!

Menin maneesiin jossa on ah niin "lämmin" (jotain -10 tienoilla). Katseltiin vähän pelottavaa estekalustoa ja potkiskelin ja siirtelin puomeja, ja kun ei kerran yhtään (enempää) jännittänyt niin sai namia. Rapsuttelin huurretta maneesin katosta ja muuta pöllöä :) Kohta saatiin maneesiin seuraakin ja tyttöset alkoivatkin hyppäämään. Ja voi kuinka Poni eläytyi! Joka kerta kun kaveri loikkasi se hytkähti itsekin. Oli aika kova kiirekin ja puhuna ja tuhina oli ihan ennen kuulumatonta. Millään tavalla ei kuitenkaan ollut raskas! lähinnä sympaattinen omassa innokkuudessaan. Meinasin kuolla nauruun kun loppuraveissa otettiin ihan stoppi ja annettiin esteelle tulevalle tietä: Poni hytkähti paikallaankin niin tarkkaavaisena kun kaveri meni esteen yli! Hän olis niin halunnut hypätä!

Huomasin nyt muuten että saan Ponin loppuraveissa kaikista parhaiten eteen ja alas kun nousen ihan rehellisesti kevyeeseen istuntaan. Ja samalla huomasin että tämän kääntämiseenhän ei tarvita kun ajatus suunnasta (en osaa siis yhtään käyttää pohkeita kevyessä istunnassa). Oli tunne siitä tunnelista josta olen niin paljon kuullut puhuttavan. Tosin tämä tunneli oli vain hevosen etupään kokoinen, koska takapäästä ei ollut kuskilla mitään käsitystä (niinkun harvemmin vielä on). Vaikka en Ponin innokkuudesta johtuen nostanut laukat kun kerran molempiin suuntiin, oli omalla mittakaavalla molemmat nostot kuitenkin ihan priimaa!

torstai 2. helmikuuta 2012

Rikkipoikki

Hyi hyisiä pakkaskelejä! Ulkona on kieltämättä kaunista päiväsaikaan kun aurinko paistaa ja pakkaslumi kimmeltää, mutta tallille en osaa pukeutua edelleenkään. Ponin etukavioiden jääkokkareiden kanssa 20 minuuttia sisällä tallissa taisteltua tulee hiki (ja muutinpa yhden kaviokoukunkin täysin tunnistamattomaksi vänkyräksi samaisessa toimenpiteessä). Tallilointi pitää kuitenkin sisällään paljon sellaista epämääräistä ulkona hengailua, jossa tulee auttamatta kylmä. Itse tykkään myös katsella kun taitavammat ratsastavat (jos siinä vaikka samalla oppisi itse jotain) ja seisoskellessa sitä vasta kylmä tuleekin. Olen aina miettinyt miten talvipakkasilla ulkokentillä opettajat ja valmentajat tarkenevat. Nuo kenttien jäpittäjät tietävät ulkopukeutumisesta varmasti jotain mystistä, mitä minä en tiedä. Luovuttakaa salaisuutenne käyttööni!

Töissä on hiljaista joten uhraan turhia minuutteja kirjoitteluun. Teksti voi siis olla sen oloista niin kuin sitä olisi kirjoitettu lause kerrallaan ja niin se melkein onkin.

Tiistaina ratsastin sekä Ponilla että Artulla. Artun kanssa mentiin maastoon Pikon seurassa. Pojat on herttasen hyviä kavereita ja olivat juuri päässeet samaan tarhaankin keskenään. En nyt pysty lisäilemään kuvia, mutta lisään tekstiin myöhemmin kuvan Pikosta ja Artusta. Arttu ja Piko kulkee hienosti maastossa. Mentiin leivintie päästä päähän reippaassa tahdissa. Sellasta matkustusvauhtista ravia ja laukkaa. Ei mitään hurjastelua. Pojat laukkasivat niin hienosti ihan rinnatusten ilman mitään kiihdyttelyä tai kahnausta samaan tahtiin. Itse sai keskittyä nauttimaan aurinkoisesta talvimaisemasta.
Tässä se kuva jonka lupasin ja taas kännykkälaadulla

Ponilla menin kentällä taisteltuani ensin sen 20 minuuttia niiden etukavioiden pohjallisiin juuttuneiden jääkökköjen kanssa. Alkujäykkyyksien jälkeen Poni kulki hienosti ja laukatkin nousi tosi kivasti, mutta jouduin lopettamaan tavallaan aivan kesken kun huomasin laukassa pääty-ympyrällä että toinen etunen lipesi, jonka jälkeen ravissakin oli pieniä pystyssä pysymisen ongelmia. Pakko oli jalkautua ja talutella loppukäynnit.

Eilen oli tarkoitus taas liikutella molemmat hepat. Pakkasta oli niin reippaasti että ajattelin vain talutella Artun ja hoidella sen haavaiset jalat. Ruunan ketale oli kuitenkin unohtanut kaikki vähimmätkin käytöstavat! Se rynni, töni, kiilasi ja kerran meinasi oikein poistua paikalta. Roikuin kuitenkin sinnikkäästi mukana vaikka komentaminen aiheutti pientä keulimistakin. En ole pitkään aikaan turhautunut mihinkään asiaan niin paljon kun tuohon ruunaan eilen! Nieleskelin itkua kun keinot loppuivat auttamatta kesken. Millään sillä mitä minulle on maastakäsittelystä opetettu, ei ollut mitään apua. VIHAAN luovuttamista! joten suututti vielä enemmän kun jouduin luovuttamaan. Nyt vaan tuntui, että oli ajauduttu sellaiseen pattitilanteeseen, jota en osannut enää yksin korjata. Tuntui että olisin varmaan saanut enemmän vahinkoa aikaiseksi, jos väkisin olisin yrittänyt. Talutin jotenkuten tempoilevan ruunan takaisin tarhaan (sieltä kahden sadan metrin päästä mihin asti päästiin) koko ajan pettymystä niellen. Totesin että tässä kohtaa on parasta ottaa aikalisä ja lähteä käymään kotona, jotta voi aloittaa kunnolla puhtaalta pöydältä Ponin kanssa.

Maneesissa oli kuuleman mukaan vain 7,5 astetta pakkasta, joten päätin suunnata Ponin kanssa sinne. Paljon on tapahtunut Ponissakin viimeisen kuukauden aikana. Ennen sitä ei voinut pitää karsinassa kuntoon laittaessa irti kun se pyöri ja hyöri ja väisteli. Vaikka ovessa edelleen lukee "loimitettaessa sidottava kiinni", olen aika pitkälle pyrkinyt touhuamaan sen kanssa niin että se on pikkuhiljaa enemmän ja enemmän irti. Ponilla on (ainakin!) yksi erikoinen kommervenkki: kun satula laitetaan selkään menee työmoodi päälle. Muuten äärimmäisen tammamainen tamma ei lotkauta korvaansakaan vaikka satulavyötä kiristelisi miten. Jos karsinassa on heinää, niihin ei enää satuloimisen jälkeen kosketa, vaan seisotaan kuin tatti karsinan ovella ja odotetaan töihinlähtöä :D
Maneesilla homma toimi moitteetta ja pienestä "ruuhkasta" huolimatta Poni oli oikein mukava ja rento. Nyt kun laukka ei ole niin iso asia enää huomaan kuinka kiva laukka sillä on. Todellinen estehevonen! Apuni ovat vielä sieltä ei niin kevyestä päästä, mutta Poni tottelee ja kääntyy 180 astetta vaikka ratsastaja sitä ei olisi ihan omasta mielestään tarkoittanut. Vielä kun ratsastaja menisi samaan suuntaan. Palattuani tallille olin viemässä satulaa satulahuoneeseen, kun tajusin että mulla ei ole kypärää päässä!!! Kun oli pipo päässä niin kuvittelin että kypärä on päässä. Olin hetken aivan järkyttynyt ja manasin tyhmyyttäni. Onneksi mitään ei tapahtunut. Sanoinkin, että jos haluaa ilman kypärää ratsastaa, niin ehkä sitä ei kannattaisi tehdä hevosella, joka on nakannut sinut selästään alas noin kerran kuukaudessa.

Melkein koko työvuoro on kulunut tässä ohessa enkä viitsi tekstiä edes lukea läpi, joten on varmaan kamalaa luettavaa. No ehkä fiksailen sitä samalla kun lisään kuvan. Eilisen Arttukahnauksen jälkeen kädet ovat tuntuneet koko päivän siltä kun todellakin olisi paininut 500 -kiloisen konin kanssa. Erityisesti putken vaihto on liike, joka lähettää säväyksen aina olkapäähän asti :D
Olen siis rikki. Ehkä oli hyvä päätös olla menemättä uimaan tänään. Voisin sen sijaan ottaa linimenttikylvyn.

Pieni kommentti omakotitaloasumisesta: keittiöön ei tule vettä kun putket on jäässä.