Nero tänään 2kk

Aika kulkee samalla niin nopeasti mutta silti hitaasti. Tavallaan en malta odottaa että Nero kasvaa ja pääsen oikeasti nauttimaan Broncan kanssa yhdessä touhuamisesta: pitkistä maastoista ja niistä hetkistä kun voin keskittyä sataprosenttisesti tammaani. Samalla varsa kuitenkin kasvaa supernopeasti, enkä ihan tiedä miten tottuisin taas vain yhteen hevoseen.

Tämä päivä opetti että varsasta on mahdottoman vaikea saada liikkuvaa kuvaa. Joko se ei tee mitään tai sitten se häärä ihan iholla. Tässä pari pätkää taas ihan editoimatta ja sellaisenaan.

Lauma rauhoittaa ja kasvattaa

Laumaeloa on takana lähemmäs viikko ja positiiviset vaikutukset lisääntyvät. Bronca ei ole enää niin huolissaan muista ja eilen kun en jaksanut taistella jökittävän lapsihevon kanssa jätin sen kylmästi ruokinnan ajaksi laitumeen. Ei lähtenyt perään, ei huudellut, ei mitään. Ehdin jo ajatella josko olisi mahdollista jättää varsa laitumeen ratsastuksen ajaksi. Noh ehkä myöhemmin. Näiden positiivisten seuraumuksien vuoksi lykkäsin reilulla viikolla Katin tulemista syyllä: antaa lauman opettaa. Haluan kuitenkin niitä kullanarvoisia oppeja joten tulossa hän on.

Hieman kommunikointia alkuun

Omiin hommiin keskittymistä

Pikkuruunan ja teinitamman kanssa supattelua

Teinitamman kintereiden näykkimistä. Joka on näemmä hirveen ihanaa koska näen tätä käytöstä lähes päivittäin.

Jätkäkaverin seuraamista

Ah tämä tamma komentaa! O_o

Tajusin hiljan että Nero tarvii madottaa. Ensimmäiset aseet hain paikallisesta päivittäistavarakaupasta. Omenasosetta: en muista oliko Pilttiä vai Bonaa, mutta sitä on nyt truutattu aterioinnin yhteydessä ruiskusta suuhun. Moni sanoi, ettei se nyt ole niin paha, kyllä ne helposti ottaa sen matolääkkeen kun ei tee siitä numeroa. En tee numeroa tästä omenasoseestakaan. Ruisku suuhun ja avot, ole hyvä. Ei siitä ainakaan haittaa ole.

Kuvia eiliseltä

Hanna sattui olemaan meidän tallilla eilen kun menin ratsastamaan ja luonnollisesti kamera oli mukana. Pyysin jälkikäteen, jos joukosta löytyisi kuvia jossa ratsastan, ihan senkin takia etten ole vähään aikaan saanut mitään kuvamateriaalia ratsasteluistani.

Ja kyllä ne kuvat vaan on aina yhtä armottomia. Ratsastelu satulalla jossa en ole saanut jalkaa kiinni on tehnyt mun "pohkeen" käytöstä enemmänkin kantapäällä ja ylös -tyylistä. Ja jos ei varpaat osoita kohti maata niin ne osoittaa ulos. Noh tulipahan tämäkin nähtyä, jotta voimme asiaan kiinnittää huomiota. Puolustuksekseni tosin sanottakoon, että eilen Bronca oli jostain syystä vassemmassa kierroksessa erityisen huolissaan varsansa ympärillä hyörivistä ihmisistä, joka teki sen että se olisi halunnut punkea vasenta pohjetta vasten... mutta ei herran jumala sitä tukea nyt ihan noin sieltä olisi tarvinnut antaa.

Kuvista taas iso kiitos Hannalle: http://hamh.pic.fi/

Nero sai rapsutuksia ratsastelun ajan

Alkuun niitä venytyksiä

Venytyksiä varpaiden osoittamaan suuntaan

Aina yhtä iloista laukkaa (varpaat)

Tässä alkaa näyttää jo tekemiseltä

Jalustinvyön suuri bonus on se, että siinä on inasen helpompi kevennellä ilman satulaa. Selkäkin on kiitettävän ylhäällä, vaikka itse poni onkin jäätävän etupainoinen.

Laumaelämää

Nyt tohdin jo hehkuttaa täälläkin, että lapsihevonen on pysynyt aitojen sisällä nyt jo toista vuorokautta. Sähköä ei tosin ole vaan lauta-aita, josta löytyy kyllä kohtia mistä pikkukaveri mahtuisi sukeltamaan. Ei ole kuitenkaan sukellellut. Laumassa on seuraa ja tilaa hulppeat 3,5 hehtaaria. Kaverina Broncalla ja Nerolla on nyt kaksi tiinettä tammaa, yksi nuori estetamma, kolmevuotias kimuli, joka on kuitenkin porukan isoin sekä yksi shettisruuna.

Lauantaina kun laitettiin porukka yhteen, jäin seuraamaan melkein tunniksi toimintaa. Oli kyllä todella mielenkiintoista. Hienosti tulivat tammojen eri persoonallisuudet esiin tuollaisessa tilanteessa vaikka mitään dramaattista ei varsinaisesti sattunutkaan. Siellä juostiin alkuun peräkanaa, kun Broncaa huoletti iso porukka joka uteliaana seurasi tiiviisti kannoilla, mutta mitään potkimista tai vinkumista ei liiemmin esiintynyt. Tunnin sisään porukka jo rauhoittui syömään.

Eilen kävin pikaisesti ratsastamassa Broncan koska sille on nyt tullut melkein kahden viikon täysvapaa pieleen menneen valkun ja hieronnan takia. Ja vaikka viime viikolla olin vaipua epätoivoon, niin sen verran täytyy kehaista, että noiden kahden taluttelu sujuu kyllä toisinaan ihan uskomattoman helposti. Jännitti meinaan hakea näitä kahta isosta laumasta, kun kaikenlisäksi portti on raskaamman puoleinen ollessaan laudasta ja hieman retkahtanut saranoistaan. Hienosti kuitenkin sujuu portilla kääntyminen sekä tammalta että varsalta vaikken ole kovin paljon kahta hevosta samaan aikaan talutellut. Enkä karkuuttanut yhtäkään yliuteliasta tammaa.

Vuorokausi isossa laumassa oli tehnyt kyllä tehtävänsä sekä Neroon että Broncaan. Nero oli silminnähden väsynyt ja ratsastaessani huomasin että Broncankin askel on poikkeuksellisen tahmea. Tein ihan lyhyen alta puolen tunnin askellajit läpi, panostaen taas siihen että mentäisiin pitkällä kaulalla ja rentona. Takaisin karsinaan päästyään Nero veti heti pitkäkseen eikä meinannut nousta edes kun oltiin lähdössä takaisin laitumeen. Yritin syöttää sille omenanpalaa, mutta ei se tajua vielä yhtään moisen gourmeeherkun päälle. Siinä se pötkötteli jalat kippurassa ja lussutti ja haisteli tarjoamaani palasta. Bronca sen kuitenkin lopulta ahnehti omiin suihinsa.   

Hankala alkuviikko

Varoitan jo valmiiksi, luvassa on teksti, joka sisältää angstausta ja itsensäruoskimista, eikä juuri muuta positiivista kun pari kivaa kuvaa.

Ei menty maanantaina tunnille ei. Tulin ajoissa tallille, mutta jo hetipian sain viestin että Nero on lähtenyt naapurilaitumen ponien mukaan, kun ne molemmat oli haettu tunnille. Alakentällä oli vastassa härdelli, jossa mukana kaksi ratsastuskoulun oppilasta ponien kanssa, ratsastuskoulun opettaja ja meidän tallinpitäjä ja kaiken keskellä riehui Nero. Bronca huusi ja juoksi laitumella edestakaisin. Eikä me saatu Neroa millään irtautumaan ponitammoista. Vähän matkaa se kulki äitiään kohden, mutta kirmasi sitten kaikesta estelystä huolimatta ihan eri suuntaan. Lopulta ei auttanut kun ottaa Bronca laitumesta ja tuoda se vielä tähän härdelliin mukaan. Vaikka yleensä Nero on avoin ja luottavainen, niin meni kyllä tovi ennen kuin sain tilanteen nollattua molempien kanssa niin, että Nero antoi edes kiinni. Talutettiin parivaljakko talliin ja aloin laittamaan Broncaa valmiiksi tuntia varten. Heti saatuani sen karsinasta ulos, Nero yritti kuitenkin hypätä karsinan oven avoimesta yläosasta pihalle. Tähän olin jo tavallaan varautunutkin että näin voi käydä, joten tamma takaisin karsinaan, kamat pois ja pahoittelut valmentajalle.

Eilen ajelin karmeassa kaatosateessa töistä tallille päin ja mietin ettei tämmöinen peli nyt vetele. Kohta on meinaan käsissä joku vaaratilanne, jos Nero lähtee muiden hevosten perään noin kauas. Tallilla kärräsin rempan jäljiltä tyhjilleen olevaan karsinaan kuivikkeet ja lähdin ruokkimaan Broncaa ja Neroa laitumelle. Ja vettä tuli kun aisaa. Laitumella huomasin että Nero tutisee siihen malliin, että on viisaampi ottaa ne sisälle sateesta seisoskelemasta. Olihan sadetta luvattu pitkälle suraavaan päivään. Ystäväni oli tulossa myös torstaina hieromaan Broncan, joten ajattelin että voivat saman tien jäädä aamulla sisälle odottamaan hierojaa. Kävin hakemassa kaverin apuun, kun koko reitti laitumelle oli tajuttoman liukas ja lätäkköinen, enkä ollut ihan varma pärjäänkö moisissa olosuhteissa kahden hevosen kanssa. Ja vettä tuli koko ajan vaan enemmän.

Saimme hevoset sisälle kuivaan karsinaan ja olin ottamassa Nerolta riimua päästä kun se rykäisi lapa edellä päälleni ja nojasi oikein koko painollaan minua vasten. Kävin komentamaan moisesta ryykäämisestä, niin salaman nopeasti jätkä kääntyi ja alkoi oikein sarjassa potkimaan minua kohti. Ei siinä tilanteessa yksinkertaisesti auttanut muu kun kiertää Broncan taakse pikkukavioiden ulottumattomiin. Ja minkälainen komentaminen tämän sitten laukaisi. Ei edes fyysinen kosketus. Nostin käsiäni puuskaan, hartioita ylös, tein itsestäni suuremman ja äänellä toruin ja tulin askeleen kohti varsaa. Riimunkin olin saanut jo ihan nätisti pois päästä, joten sekään ei voinut asiaan liittyä. Kyllä veti hiljaiseksi... ja avuttomaksi. Niin ja kerroinko että vettä tuli kun esterin *erseestä. Tämän jälkeen kuulin sitten vielä, että aikaisemmin päivällä Nero oli taas lähtenyt sen kimon ponitamman perään ja tullut ratsastuskoulun talliin asti. Heitin hevosille heinät eteen ja lähdin ajelemaan tasaisessa sateessa kotiin. Kotona meni asiaa miettiessä ja puidessa koko ilta. Saunalla mies sanoi että kaikki liha tottelee kuria, sanoin ettei musta ole hakkaamaan hevosta, joku muu keino on pakko olla. Päätin soittaa Katille heti aamusta.

En nyt lähde ruotimaan koko keskustelua, koska sen sisältö ei ole mitenkään mairitteleva. Kati sanoi asiat niikuin ne olivat ja sanoi suoraan. Sanoi että olen tehnyt oikein emämunauksen siinä kun olen katsonut läpi sormieni sen karkailua. :( Ensiavuksi neuvoi että mahdollisimman isoon laumaan ja sellaisiin sähköaitoihin, että silmät pyörii vielä minuutin päästä päässä kun tällin ottaa. Kaikki ihmiskontakti minimiin. Sanoi, että jos ei ole laumaa asettamassa varsalle rajoja ja ihmisen asettamista rajoista se menee niinkuin sitä huvittaa, saattaa olla että myöhemmin ne rajat on laitettava lyömällä tai sitten ori on monttukamaa, mutta hän ei halua sellaista nähdä eikä tehdä. Kaikkien osapuolien kannalta on parempi että lauma kurmoottaa varsan ruotuun. Yritin tallilla puhua näistä asioista ja yrittää neuvotella mihin nämä saisi laitettua. Asia jäi vielä hieman keskeneräiseksi. Ratsastuskoulun opettajakin tarjosi nuorta raisua ruunaa meille kaveriksi, mutta mietittiin myös isointa tammalaumaa vaihtoehtona.

Kati tulee ensi viikon perjantaina (tyhjentämään mun lompakon) katsomaan meitä ja antaa todennäköisesti hieman työkaluja meidän päivittäisiin rutiineihin. Tiedän ettei tämä ole mun varsa ja _teoriassa_ voisin juosta puolivuotta karsinassa sitä pakoon, mutten aio antaa mitään mentalcasea takaisin kasvattajalle. Sitäpaitsi koko harrastuksen tarkoitus on oppia uutta, ja minulle ei ihan äkkiä ole tulossa uutta tilaisuutta opetella varsan käsittelyä ja opetusta.

Ai niin niitä kuvia! Pari tuttua, joilla on myös PRE, kävivät viikonloppuna kameran kanssa moikkaamassa meidän tallin peräti neljää PRE:tä. Sain luvan käyttää kuvia, kiitosta vaan.

Haukotuskuvat on parhaita

Pönäkkä poika

Orin elkeet

Karkumatka: etappi nro 1

Karkumatka: etappi 2 Tuo tamma ei siis ole B

*EDIT*
Unohdin ihan kirjoittaa siitä hieronnastakin vielä. Hyvällä mallilla oli muuten, mutta molemmissa lavoissa oli jonkin verran kireyttä: vasemmassa enemmän kuin oikeassa. Kaveri taivasteli vähän kanssa Broncan selkää ja ihmetteli miten siltä puuttuu melkein kaikki refleksitkin, jotka liittyy selän nostamiseen. Suositteli menemään ilman satulaa, paljon eteen-alas, puomeja, mahd. kavaletteja, juoksuttamista puomeilla. Mainitsin, että meillä olis kärrytkin tossa käytettävissä, että tarttis vaan hommata silat ja ajo-ohjat. Siitä kaveri innostui ja sanoi, että se olisi aivan parasta Broncan selälle.

Eteen alas

Yksi suurinpia ongelmia mitä minulla on ollut Broncaa ratsastaessani on ollut saada se kulkemaan pyöreänä, rentona ja tasaisena edestä.

Maalaan nyt kuvan siltä miltä meidän meno pahimmillaan voi näyttää. Hevonen kulkee kaula lyhyenä, selkä alhaalla, näennäisesti muka peräänannossa, mutta jännittyneenä ylälinjasta ja tahdittomasti. Tuntumaa ei saa tasaiseksi, hevonen pakenee kuolaimen alle ja aukoo suutaan ja heti enemmän ohjaa saadessaan nykäisee päänsä alas ja ohjat ratsastajan kädestä. Enää pitkään aikaan ei homma ole ihan noin hirveää onneksi ollut, mutta jotkin näistä ongelmista vaivaavat melko usein harjoitteluamme. Tuntumaongelmat hävisivät kuolaimettomalla aivan täysin, mutta pienen etsimisen jälkeen löytyi myös kuolain, joka ei aiheuta herneiden imurointia sinuksiin. Ylälinjan käyttö alkoi kuitenkin taas mietityttämään kun katselin laiduntavaa tammaa ja totesin että kylläpäs se selkä, jonka sain niin hyvin talven aikana nousemaan, on taas notkahtanut.

Sitten bongasin Youtubesta tämän:

Ajattelin jo lähtökohtaisesti että tuo on mahdotonta, mutta mitään se ei anna jos ei yritä. Tänään aamulla suuntasin siis tallille mielessäni vain kaksi asiaa: eteen ja alas. Varustauduin ilman satulaa ja kuolaimettomalla ja heti alkukäynneistä kehuin isoon ääneen aina kun Bronca laski päätä alas. Pidin ohjan todellakin pitkänä, enkä välittänyt että tuntumaa ei välillä ollut. En vaatinut hevoselta asettumista enkä taipumista, vaan keskityin ainoastaan siihen että askellaji ja vauhti olivat sitä mitä minä halusin ja että pää ollisi alhaalla. Kentällä kaikasivat liioitellut "hienoo!", "hyyvää!" ja "mahtava tyttö!" -huudahdukset kun yritin kertoa, että on todellakin okei mitä lähempänä se turpa on maata. Käynnissä viesti meni perille melko pian ja mikä hienointa Bronca marssi pitkin rennoin tasaisin askelin, joka on kuolintuntumalla useammin haave kun todellisuus. Ensimmäisissä raveissa Bronca taas jännittyi, mutta kerrottakoon että syy on puhtaasti minun. Blogia pitempään lukeneet tietävät, että minulla oli melkolailla vuoden tauko harjoitusravissa istumisessa Ponin aikana ja se näkyy edelleen oman kropanhallinnan puutteena ja takareiden ja käden jännittymisenä. Tahtia säätelemällä sain kuitenkin ensin mummoravissa pikkuhiljaa päätä alas ja sitä kautta pikkuhiljaa kunnon tahdinkin ilman että selkä tipahti. Olin ihan todella tyytyväinen, kun mitään tälläistä en ole aikaisemmin saanut aikaan: Bronca ravaa massa eteen alas pitkällä kaulalla selkä ylhäällä. Päätin kokeilla vielä laukkaa tosin entistäkin pienemmällä odotuksella. Menohaluja oli niin paljon, että senkään takia turpa ei meinannut pysyä matallalla, mutta tähän olin vähän varautunutkin. Heti kun sain pään laskemaan edes ryntäiden alapuolelle annoin isoa kiitosta ja hetken kävelypaussin. Laukan ja loppuravien jälkeen olikin sitten vielä tulikokeen aika. Saanko Broncan vielä käynnissä rennoksi eteen alas tuntumaa kohden. Sitä on meinaan vauhdikkaamman menon jälkeen minun ollut todella vaikea saada rentoutumaan. Joko Bronca aloittaa sen ohjien nyppimisen, tai sitten kävelee aivan omia tahtejaan ja jännittynein miniaskelin. Viitisen minuuttia sain tehdä töitä, mutta sain kuin sainkin vielä Broncan venyttämään päätä alas tuntumalla.

Kaiken kaikkiaan olin hurjan tyytyväinen. Bronca ylitti taas odotukseni, jotka tosin olivat luokkaa tämä-on-mahdotonta-meille. Loppua kohden olin myös itseeni todella tyytyväinen koska se akilleen kantapääni, eli laukasta raviin siiryminen ei tuottanut tänään jumalatonta takertumista tai horjahtelua. Tajusin tosin vasta alkaessani kirjoittamaan tätä, että toki siinä ravissa, missä hevosen selkä on ylhäällä, on helpompi istua.

Tähän loppuun on vielä pakko mainita pari asiaa jotka ovat merkittävästi muuttuneet viimeisen puolen vuoden aikana. Ensimmäinen liittyy hevoseen ja erityisesti laukannostoihin. Oma itsevarmuuteni laukannostoissa on kasvanut, jonka takia pystyn tekemään ne maltillisemmin ja pienemmällä varmistelulla. Me siis nykyään oikeasti nostamme vain laukan emmekä ryntää laukkaan. Toinen koskee omaa toimintaani. Ennen kaipasin valmentautumista usein senkin takia, etten vaan osannut ratsastaa yksin. Minulla ei ollut kunnollista suunnitelmaa vaan lähinnä yksin ratsastellessa matkustelin ympäri kenttää tehden vähän sitä siellä ja tätä täällä. Tuo on nyt taaksejäänyttä elämää. En ole kertaakaan vielä ratsastanut varsomisen jälkeen niin, ettei minulla olisi selkeää suunnitelmaa siitä mitä työstän ja mihin lopputulokseen haluan päästä. Kiitos tästä kuuluu internetille, tallikavereille ja toisille Bloggaajille. Miten paljon sitä saakaan ideoita kun pitää vaan silmänsä ja korvansa auki. Lisäksi treenaamisesta tulee huomattavasti mielekkäämpää kun on suunnitelma ja tavoite jokaiselle kerralle. Joskus joutuu tekemään kompromisseja siitä mikä riittää, jos tavoitteeseen ei pääsekään, mutta ainakin suunta on ollut oikea.

Hajatelmia

Elämä rullaa eteenpäin ihan omalla painollaan. Henkilökohtainen satulakriisi vaivaa, mutten ajatellut sille tähän hätään tehdä mitään. Nero kasvaa ja voimistuu ja osallistuu jo väkirehuannoksen syömiseen melko miehekkäin elkein. Kätevin tapa saada äidin pää sangosta ylös on työntää oma etujalka sankoon ja vetää sanko oman turvan eteen.

Olen ratsastanut Broncaa pari kertaa viikossa. Laidunkilot ovat pysyneet hyvin hallinnassa ja mamma onkin melko hyvässä lihassa. Ei liian pyöreä muttei aneeminenkaan, mutta täytyy myöntää että lihasköyhä tahtoo olla. Tekisi niin mieli tehdä pitkiä maastolenkkejä, kun en ole aikoihin sellaisille päässyt ja niillä saisi hyvin tamman kuntoakin kohenemaan, mutta vielä täytyy vaan malttaa ja pyörähdellä kentällä. Nero kulkee reeneissä mukana ja häiriköi vaihtelevasti. Joko ihan omissa oloissaan tutkiskelee estekalustoa, tai sitten ryntäilee pitkin kenttää riekkuen niin että saadaan Broncan kanssa väistellä. Käytiin me Emman kanssa yksi iltapäivä metsässä taluttelulenkillä niin, että Nero tuli mukaan ja päästin sen metsäpolulle päästyämme vapaaksi. Hienosti kulki äidin mukana vähän oudommassa maastossa. Talliympyröissä sitä kiinnostaa kaikki muu enemmän kuin äidin peesissä pysyminen.

Eilen kävin niihamassa tiirailemassa Dressage festivaalia. Näin elämäni ensimmäistä kertaa kürejä livenä. Niin upeita hevosia, mutta kyllä taas jotenkin tuli sellainen olo ettei tuo dressage useinkaan ole mitenkään kaunista katseltavaa noin lähietäisyydeltä. Oli toki joukossa nättejäkin suorituksia, mutta harmittaa kun useimmiten se tuntuu näyttävän sellaiselta pusertamiseltra, vetämiseltä ja tökkimiseltä. Jos tarpeeksi lähelle menee niin kuulee hevosen hampaiden narskutuksen...
Ehkä juuri tämän takia henkilökohtainen idolini ratsastuksessa ei löydy kisakentiltä. Henkilökohtainen idolini ratsastelee eläköityvällä ruunallaan ilman satulaa riimulla sarjavaihtoja vain kotioloissa.

Eihän tätä hippiä tapa minusta enää millään :D