tiistai 16. helmikuuta 2016

Saikkukävelyjä

Joo lihasrevähdys sieltä vain löytyi. Aika moinen helpotus. Klinikkakäynti oli universumin nopein. Vallu lastautui kotopäässä pienellä herkkuhoukuttelulla tosi hienosti. Klinikalla tosin piti yhtäkkiä leikkiä kunnon matcho-oria, hirnua ja höhöttää kaula kaarella ja huuli rullalla haistella edellisen karsinaan jättämiä pissoja. Vaikka se oli ulkoisesti ihan häslä, niin käsiteltäessä se oli ihan koira. Kuunteli yllättäen mua aivan 150 prosenttisesti, juoksi ontumatutsekkauksessa löysällä narulla, pysähtyi helposti ja seisoi kun tatti kun eläinlääkäri kolppas sen jalkoja.

Jalasta löytyi ihan ylhäältä sisäsyrjästä palpoiden revähdys, mutta pyysin ultraamaan vielä varmuuden vuoksi. Poitsu pistettiin niin känniin, että se hädin tuskin pysyi enää pystyssä (täytyy muistaa että vähempi riittää jatkossa), ja ultralla vauriokohta löytyi aivan lihaksen pinnasta. Varsinaista saikkua ei edes saatu. Eläinlääkäri sanoi, että lihaksen paranemisen kannalta kevyt liikunta on parempi kun täyslepo. Paljon muuta ei käteen jäänyt. Epävarmana ihmisenä kaipasin vähän lisää, mutta hain referenssiä omasta kokemuksesta. Ala-asteikäisenä pohjelihakseni revähti todella pahasti, kun kaveri liikkatunnilla hyppäsi uimahallissa kolmesta metristä suoraa jalkani päälle. Kipu oli todellakin tuoreeltaan niin paha, että meinasin hukkua siihen paikkaan. Pari viikkoa kävelin kepeillä, koska kipu oli niin kova, vaikka lääkäri rohkaisi liikkumaan enemmän omin avuin. Kuukauden päästä pystyin kuitenkin kävelemään normaalisti ja ikinä ei moinen vaurio ole itsestään muistuttanut sen koommin.

Tässä ollaan nyt tehty kävellen pikku lenkkejä kun pääkallokelitkin väistyivät lumen tultua, huomenna Vallu pääsee taas tarhakaverin kanssa samaan tilaan ja viikonloppuna ajattelin katsoa liinan päässä miltä ravi näyttää. Ainakin maastossa on menty piffpaffhölkkää ja uusi energianpurkuharrastus, mistä en liiemmin piittaa on keuliminen. Se kyllä tehdään ihan kauhomatta ja löysällä narulla, mutta kyllä siinä mielellään olisi vähän kauempana kun metrin päässä kun toinen katoaa yläviistoon.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Kaviokuulumiset

Vallun jalkatilanne on ottanut käänteen parempaan. Jo perjantaina aamulla sain viestin töihin, että jalassa ei ole turvotusta. Vallu jäi kuitenkin tietysti karsinaan seisomaan. Töiden jälkeen menin suoraan kylmäämään jalkaan ja karsinassa odotti itsensä hikeen trampannut häslä, joka oli varsin hermostunut vapudenriistostaan. Laski jo paljon paremmin painoa jalalle, joskaan ei halunnut kunnolla varata kavion kannalle vaan pyrki varpustamaan kärkiosalla. Turvotusta ei tosiaan ollut, mutta vuohiskuoppa oli lämmin. Epäilyt paikantuvat nyt kavion sisään. Kavioluu?, kavionivel? Varasin maanantaiksi ajan klinikalle.

Jätin perjantaina kipulääkkeen antamatta, jotta aamulla olisi nähtävissä hevosen todellinen vointi. Tallinpitäjän kanssa sovittiin että jos kykenee kävelemään, niin hän tekee sairastarhan Vallulle ja näin tehtiinkin. Ulkona muiden seurassa poika on tosi paljon rauhallisempi kun yksin sisällä karsinassa.

Onko teillä muistoja hevosesta, jolla kavion sisäinen vamma johti kavion kärjellä kulkemiseen? Mikä oli kyseessä?
Pitäkää nyt kamalasti kaikki peukkuja, että saadaan tämä selville ja hoidettua kuntoon!

P.S. Pikkuherra, kaikesta hermostuneisuudestaan huolimatta, oli silmin nähden onnellinen kun tulin pitämään sille seuraa. Se seurasi jokaisen harjanvedon kyljelle asti, pyysi pääharjausta ja rentoutui lopulta niin että letkutti kuin rauhoitettuna :D Broncan kanssa sai olla onnellinen, jos siltä kerran kuussa sai jonkun viestin, että olen ihan okei sen mielestä. Vallulta niitä tulvii jatkuvasti. Se on sellainen maailman suurin kaikkeen osallistuja :)

torstai 4. helmikuuta 2016

Kolmijalkainen hevonen

Tiedätte varmaan sen tunteen kun tallilta soitetaan että hevosesi on täysin kolmijalkainen. Se on vähän kuin joku löisi nyrkillä palleaan. Olin juuri ovella lähdössä tunnille, mutta suunnitelmat pitkään odotetusta ohjatusta ratsastuksesta vaihtuivatkiin niin tuttuun letkun päässä seisoskeluun.

Olin paikalla ihan ensiapuaikaan. Varttia aikaisemmin iltapäiväheinänjaossa oli tullut ilmeisesti tarhakaverin kanssa vähän kränää marssijärjestyksestä, ja siinä hötäkässä veikkaan, että vasen takajalka on livennyt ja vääntynyt. Hampaan jäljet oli peffassa, mutta jalassa ei ollut ihorikkoja. Otin könnkkäävän ja ähisevän hevosen sisään. Se ei laskenut painoa kun vähän vasemman takajalan kavion kärjelle. Jänteitä ei aristanut mutta vuohista kyllä, erityisesti vuohiskuoppaa. Kylmäsin puoli tuntia, annoin kipulääkettä ja Vallu sai mutustella heinää puolisen tuntia, jonka jälkeen kylmäsin toisen puoli tuntia. Kamalaa katseltavaa. Sen koko jalka tärisi ajoittain kun se laski sille painoa :( Kävi kamalasti sääliksi.

Vallu on siis koppihoidossa ja kipulääkityksessä ainakin viikonlopun yli. Yritän saada klinikalle ajan heti alkuviikoksi. Vaikka en yleensä suosi tuota Kangasalan klinikkaa, niin ajatus siitä että seisottaisin noin kipeää hevosta Teivoon asti kopissa on päinsäkäymätön. Wääksyyn ei sentään ole kun muutama kilometri ja röntgenet saa sielläkin otettua. Oletan että se jalka vielä huomiseen mennessä turvahtaa niin paljon, että ultraaminen on aivan turhaa, kun ei sieltä kuitenkaan mitään näe.