lauantai 31. maaliskuuta 2012

Tappioputki katkaistu

Edelliset valmennukset ovat menneet jotakuinkin penkin alle. Edelliskerralla tunti meni jättiläiskokoisen rodeohevoseksi muuttuneen Pikon selässä pysymiseen ja sitä edellinen kerta aiheutti teiniangstisen itkunpurkauksen kun en saanut laukkoja nousemaan. Oli siis selvää että odotukset ja pelot olivat tänään huipussaan. Olin jättänyt laukkaamiset itsenäisesti lähes täysin ja keskittynyt muutenkin lähinnä höntyilemään maastossa.

Keskiviikkona liikuttaessani itsenäisesti Ponia, sain nostot molempiin suuntiin, pukkien kanssa. Tyydyin kuitenkin tähän ja loppukäynnit mentiin maastossa. Torstaina aloitin maastosta ja kokeilin mennä vähän kentällä, joka oli kyllä aikamoista hiekkavelliä. Tehtiin paljon siirtymisiä käynti-seis-käynti-ravi-käynti-seis ja Poni oli tosi hyvin kuulolla ja harjoitusravissa oli helppo istua. Osuutensa voi olla kipulääkkeellä jonka Poni sai edellisenä päivänä. Ponilla on ollut _todella_ raju kiima koko viikon ja mietittiin että kyllä olis varmaan omakin selkä kipeenä kun kolme päivää seisoisi sillätavalla selkä notkolla ja perse tyrkyllä mitä Poni nyt on harrastanut. Sanoinkin Emmille että voiko hevonen jäädä tuohon asentoon. :)

Mutta palatakseni tämänpäiväiseen valkkuun. Jatkettiin siirtymisien parissa. Poni oli tavallista säpsymmällä päällä joka toi kuitenkin liikkumiseen kuulemma hyvää terävyyttä. Poni oli varsinkin alkutunnista hyvin tasainen ja siirtymisetkin meni hyvin tuntumalla. Ravista käyntiin siiryminen meni aina vähän enemmän hiippailuksi. Olisi varmaan pitänyt myödätä nopeammin. Laukatkin nostettiin. Vasempaan ensin ongelmitta mutta ensimmäinen nosto oikealle antoi taas vähän odottaa itseään. Siinä päässä missä nostoa yritettiin oli jotenkin vähän jännempää ja kulmassa Poni tahtoi paeta sisäpohjetta vastaan. Onnistuttuani kerran sain kuitenkin parhaan laukkapätkän toisella nostolla juuri oikeaan kierrokseen. Muistin itse rentoutua istumaan alas ja mukauduin liikkeeseen paremmin :)

Laukkojen jälkeen Poni oli pitkään vielä vähän pinkeä ja loppuun otetut muutamat käyntiväistöt (joista siirtyminen raviin) olivat aluksi kaukana tyylipuhtaista. Mutta kaiken kaikkiaan olin hirveän tyytyväinen että nyt saatiin tappioputki poikki ja parempaa mieltä tulevaa varten.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Banneri ja koirapohdintaa

Tein bannerin. Joka vähän repsottaa toisesta reunasta, mutta saa toistaiseksi luvan kelvata koska en osaa parempaakaan tehdä. Tunsin kuitenkin että sellainen tarvitsee olla. Jos jollain on ilmaisia neuvoja takataskussa niin siitä vaan, saa tarjota.

Reilu viikko enää ja kodissa alkaa mitä todennäköisemmin jonkinlainen kaaos. Kiirastorstaina matkustamme Varkauteen ja haemme "pienen" poikakoiran elämäämme. Ensi viikolla pojalla on todennäköisesti edessä lääkärintarkastus, sirutus ja varmaan saadaan tietoomme jo rekisteröintinimi. Päätimme miehen kanssa makustella rekisteröintinimeä ennen kun teemme päätöstä pennun varsinaisesta kutsumanimestä.

Koska leipälajini kaikessa elämässä on stressaaminen, olen onnistunut jo maalailemaan mielessäni monet kauhuskenaariot siitä kuinka paljon metsään voi ison ja kovaksi luonnehditun koiran kasvattaminen mennä. Painajaisissani siintää kauhukuvia niistä henki pihisten hihnan päässä emäntä-tätejään taluttavista sakemanneista. Olen itse aikoinaan todennut kuinka vähän köykäisellä naisihmisellä on fyysisesti mahdollisuuksia pistää vastaan kun 50-kiloinen koira päättää lähteä johonkin suuntaan, joten kouluttaminen ja nimenomaan OIKEIN kouluttaminen on koiran hallinnassa pääasia.
Näillä koulutusjutuilla olenkin sitten täyttänyt pääni: netissä, kirjoista, telkkarista (mediasensuuria toivonmukaan käyttäen). Oman haasteensa koulutukseen luo myös se, että pitäisi sopia miehensä kanssa siihen yhteinen linja.

No miten sitten näen itseni tai meidät (tulevina)koiranomistajina. No sanottakoon ensin, ettei tämä ole todellakaan mikään hätiköity päätös. Etsimme miehen kanssa omaa omakotitaloa 2 vuotta ja koko sen ajan oli kirkkaana mielessä tieto, että omakotitaloon hankitaan koira. Rotukin on  ollut tiedossa (miehelläni) jo ainakin vuoden, jos ei pitempäänkin. Toisaalta kokemusta ei meillä kummallakaan ole. Jos ei juuri edes koiran kanssa elämisestä niin ei ainakaan sen kouluttamisesta. Koulutuksessa minä olen varmasti se, joka meistä painottaa positiivista vahvistamista (kukkahattutäti) ja mies johtajuutta. En nyt lähde itsekään arvailemaan mitä miehen päässä liikkuu, mutta perustan väitteeni keskusteluille joita olemme käyneet. Minä vannotin ettei koiraa ikinä ikinä ikinä saa rangaista kun se tulee kutsusta luokse vaikka sillä menisi siihen puoli tuntia ja mies vannotti ettei koira kulje ovista ihmisten edellä eikä syö ennen ihmisiä. nämä nyt vain pieninä esimerkkeinä. (Eivät myöskään sulje toisiaan pois.)

Puitteet koiran hankkimiselle ovat tällä hetkellä erinomaiset. Koiran kotona yksin arkisin viettämä aika on hyvin kohtuullinen (alle 6h), tilaa on, koirakavereitakin on ja koiran kanssa tullaan harrastamaan. Vaikka stressaan, nämä puitteet tuovat rohkeutta. Onnellista koiraa on helpompi lähteä muokkaamaan haluamaansa suuntaan. Olen aina ajatellut olevani jotenkin vähän lepsu ja nössä, mutta viimeistään ollessani yläasteen erityisluokalla töissä huomasin omaavani yllättävän paljon auktoriteettiä, joka ei perustunut räyhäämiseen ja huutamiseen vaan reiluuteen ja jämäkkyyteen.

Lopuksi päätin tehdä listan siitä mitä (minä) haluan koiraltamme. Voin sitten ehkä katsoa sitä myöhemmin ja katsoa missä onnistuimme ja mitkä kohdat aiheuttavat vain pään pyöritystä.
  • Vapaana pihalla ollessaan koira kunnioittaa tontin rajoja
  • Vapaana muualla ollessaan koira tulee kutsuttaessa aina luokse eikä harhaile turhan kauaksi näköpiiristä
  • Taluttimessa koira kulkee vetämättä.
  • Taluttimessa ohittaa koirat ja ihmiset hyvin ja käsittelijänsä ohjeita kuunnellen. 
  • Ei hauku autoja, hevosia, pyöriä, hiihtäjiä, ym. ELLEIVÄT ne tule pihaan.
  • Tontille ja asuntoon tulevista saa ilmoittaa haukkumalla, mutta rajansa kaikella.
  • On ystävällinen toisia koiria, ihmisiä ja erityisesti lapsia kohtaan (suotakoon tiettyä varauksellisuutta muttei missään nimessä aggressiivisuutta).
  • Omaa edes jonkinlaisen keskittymiskyvyn uusia asioita opetettaessa.
  • Ei syö pentuna ainakaan ihan kaikkea arvokasta ja/tai rakasta.
  • Ei paimenna hevosia!!! (tätä en voisi painottaa liiaksi ja olenkin jo kysellyt neuvoja ja kokemuksia beussifoorumilta)
  • Ei ole eroahdistunut
  • On leikkisä mutta osaa myös rentoutua ja rauhoittua.
Bonuksena olisi
  • Ei söisi ihan kamalasti päivittäin hevosenpaskaa ja jos syö ei oksentaisi sitä ainakaan autoon (kasvattajan maalaama kauhukuva)
  • Matkustaisi hyvin ja mielellään.
  • Ei pelkäisi Emmiä.
  • Tappaisi kaikki myyrät meidän pihalta
  • Imuroisi itse omat karvansa :) 
Kuva: Kasvattaja Sonjan Enlund

    torstai 22. maaliskuuta 2012

    Kevättä ilmassa

    Lumet sulavat hirmuista kyytiä ja kurakelit tekevät taas tuloaan ennen ihanaa kesää!

    Tiistaina liikuttelin sekä Ponia että hullu-Pikoa. Ponin kanssa päästiin maastoon oikein isolla porukalla: neljä ratsukkoa. Käväistiin ihan käppäillen pohtiksella, joka on aina vähän jännempi lenkki kun pitää ylittää 9-tie (aka Lahdentie) sekä mennessä että tullessa. Mukana kaksi rauhallista ruunapoikaa ja vielä Poniakin säpäkämpi tamma. Olipa kerrankin tosi kiva olla maastossa sen hevosen selässä joka EI käyttäydy huonoiten :D No eipä silti nauramista kun oli ihan potenttiaalinen vaaranpaikka. tammakaveri meinasi peruuttaa hätäännyksissään auton alle niin että autokuski joutui vetämään ihan tosissaan liinat kiinni. Selvittiin kuitenkin kaikki ehjin nahoin kotiin (pikku-tamman emännän henkisestä hyvinvoinnista en ole niin varma).
    Piko oli tarkoitus juoksuttaa ja sainkin oivan oppitunnin sivareilla juoksuttamisesta. Enpä ollut sitäkään aiemmin tehnyt. Onneksi tallilla on auttavaisia immeisiä, jotka voi tulla maneesiin mukaan ja saada vielä niin hyvän idean että heppaa vois myös irtojuoksuttaa!! Piko päästeli maneesia eestaas kuin villi arohevonen konsanaan ja 800-kiloa täysillä laukkaavaa hevosta pistää kyllä tantereen tömisemään ja hiekan lentämään!

    Tänään liikuttelin Artun ja Ponin. Poni rokotettiin tiistaina, joten päätin lähteä hyvän mielen taluttelulenkille. Tällaisissä kuraisissa ja kelirikkoisissa keleissä kun ei nyt muutenkaan voi maastoilla kun käyntitahtiin, näen jotenkin tarkoituksettomaksi vain istuskella hevosen selässä. Talutellen saa hevoseen jotenkin positiivisemman yhteyden: luottamus kasvaa, voi antaa likkumisessa eri tyyppisiä vapauksia kuin ratsain ja maastakäsittelyharjoitukset ovat meillä aina Ponin kanssa osa maastotaluttelua. Otan pysähdyksiä joissa olen tarkkana että Poni pysähtyy tismalleen silloin kun minäkin (muuten joutuu peruuttelemaan). Peruutus ja väistöharjoituksia tehdään myös. Niissä keskityn siihen että ohjeet ja paineistus olisivat mahdollisimman pieniä, mutta reaktio selvä ja nopea. Poni väistää tosi hyvin sivulle, mutta peruuttamisessa tuntuu joskus olevan pientä viivettä. Sitten voi vaan välillä ottaa rennosti ja ihailla maisemia, haistella lantakasoja ja kuten tänään: maistella ensimmäiset lumen alta paljastuneet ruohonkorret :) Poni on niin paljon lunkimpi maastossa kun sitä johtaa maasta ja se antaa varmuutta myös ratsain tehtäville maastolenkeille. Tänään käveltiin yhdessä yli 5 km.



    Artulla oli alunperin kanssa tarkoitus maastoilla (selästä), mutta koska en saanut kaveria en viitsinyt lähteä yksin. Juoksutushommiksi siis. Ennakkotiedot eiliseltä olivat hieman negatiivisia. Oli kuulemma perseillyt joka mahdollisella tavalla ratsastaessa ja virtaa kuulemma oli. Olin jo luopua leikistä kun kävelin maneesille ja huomasin että maneesin vieressä pörrää kaksi traktoria. Ajattelin että turha koittaa saada Arttua rauhoittumaan jos seinän takana pörisee kamalia hevosensurmakoneita (jotka kuitenkin ajoittain saattavat tuoda ruokaa!). Herra käyttäytyi kuitenkin aivan mallikkaasti heti kättelyssä. Meillä on ollut taannoin hieman ongelmia maastakäsittelyssä ja talutettaessa käyttäytymisessä, mutta niistä ei ollut nyt tietoakaan. Alkuun Arttu ei tahtonut oikein hyväksyä tuntumaa ja nousi pystyyn muutaman kerran, mutta kun pyysin vaan sinnikkäästi eteenpäin niin rentoutui pikkuhiljaa. Ei meno mitään superrentoa ollut missään vaiheessa, mutta paikoitellen ihan menettelevää. Reippaan kolme varttia juoksuttelin välikäynteineen ja lopuksi vielä hetken ilman sivareita jos Aapeli olisi halunnut vähän selkää venyttää (käynnissä joo ravissa ei). Olin oikein tyytyväinen Artun käytökseen. On sekin vaan ihan kiva heppa.
    Niin ja päästin Ponin tarhaan nakuna ja Artun fleecellä kun oli huikea 8 astetta lämmintä.

    sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

    Koirauutiset

    Eilen miehen kanssa saunoessa ja keskustellessa elämän suurista asioista (jotka miehen harmiksi liittyvät valitettavan paljon kaviokkaisiin kavereihini) tuli puheeksi The Koira. Koirahan tulee siis rakkaalle kihlatulleni, mutta selvää on ollut etten halua enkä pysty tulevasta äitiydestä itseäni irti sanomaan. Nyt kun varausmaksut on maksettu, ja eteisen naulassa killuu ostamani pentupanta ja talutin, uskallan jo hieman hehkuttaa.

    Meille tulee koira!

    Koiramme kulkee tällä hetkellä nimellä sininen poika ja on mallia beauceronin paimenkoira. Kävimme viime viikonloppuna pienellä (n. 11h) roadtripillä Varkaudessa kasvattajan luona ja kävimme moikkaamassa tulevaa perheenjäsentä. Oheiset kuvat tältä reissulta. Pentu näissä 3,5 viikkoinen

    Hän itte


    Onnellinen iskä!
    Lapsi ei vielä kauan jaksa

    lauantai 17. maaliskuuta 2012

    Lempeästä lehmästä rodeohäräksi

    Ja niin on kokeiltu valmennustuntia Piko-herralla. Alku alkoi lupaavasti vaikkakin herra oli niin raskas ratsastaa että suurinpiirtein uin vaateideni sisällä jo alkuverkan jälkeen.

    Mentiin harjoitusta, jossa pitkillä sivuilla hieman uran sisäpuolella oli puomit. Puomin linjalle piti ensin ravissa väistää, mennä puomin yli ja väistää takaisin uralle. Jähmeydestä huolimatta Piko väisti ajoittain kivasti. Pidätteessä tuntui olevan aina kovin pitkä viive. Olisin jopa toivonut jossain kohtaa vähän vahvempaa kuolainta kun perus niveltä. Toisinaan Piko loikkasi puomin yli, jatkoi pari askelta laukassa, mutta tuli kuitenkin hyvin takaisin. Seuraavaksi harjoitusta muutettiin niin että toinen puomi siirrettiin uralle. Aloitettiin oikeassa kierroksessa niin että oli tarkoitus väistättää taas pitkältä sivulta puomille, nostaa puomilta laukka ja jatkaa seuraava pitkä sivu puomin yli laukassa. Ja tässä repesi potti. Väistin puomille annoin laukka-avut, laukka nousi kivasti ja pyöri lyhyenkin sivun ja sitten Piko näki seuraavan sivun puomin. Koko pitkän sivun muistikuvat on kuin valokuvia joihin on liitetty jokin ajatus: "ohhoh olenpa korkealla", "hui mikä pukki!", "kohta kyllä tipun", "enpäs vielä tippunutkaan", "tuossa onkin se puomi, siitä mennään varmaan kooorkeelta yli", "jep", "ah, pieni tauko pukittelussa, mitenhän tämän saisi pysähtymään?"

    Ehkä karmein rodeo missä olen ikinä ollut kyydissä ja selvisin siitä tippumatta! Mutta ei tässä vielä kaikki! Piko otti vielä toiset ja kolmannetkin rodeot (tosin vaisummat), jonka jälkeen keskityttiin opettelemaan oikeaoppista yhden ohjan pysäytystä :D. Raviinkaan ei voinut enää ottaa kun käynnissäkin kierrokset nousi välillä miljoonaan. Emmi koitti ottaa loppuravit Pikolla, mutta kun se on hullu niin se on hullu.

    Oma tuomio hevosesta: Manaajalle mars! Ihme demonin riivaama kaakki :D

    perjantai 16. maaliskuuta 2012

    Päätä seinään!

    Eilisellä angstin määrällä olisi tyydyttänyt yhden peruskoulun ysiluokkalaisen tytön vuoden itsesäälitarpeet. Ilmeisesti kun laukka ei nouse niin se on ihan hyvä syy itkeä. :D

    Kävin jo keskiviikkona liikuttelemassa Ponia hieronnan jälkeen ns. rennosti ja rauhassa. Rentous ja rauhallisuus oli kuitenkin tuulen tuiverruksessa kaukana. Ponin loikkiminen ja peruuttelu oli vielä siihen asti ihan huvittavaa kunnes tajusin matkustaneeni selässä viiden sadan metrin matkalla ehkä viisikymmentä metriä (todellisten ongelman syntyessä, kuten Ponin jäädessä niille sijoilleen keskelle autotietä, ei auta kun taluttaa). Istutin itseni tyynen rauhallisesti loppumatkasta selkään vaikka pelottavia asioita väijyikin joka käänteessä.

    Eilinen valmenus Katin ohjauksesa alkoi varsin mallikkaasti, jopa hieman laiskasti Ponin puolesta! Olin kyllä päättänyt, että tänään minä määrään tahdin ja tein noin miljoona puolipidätettä heti tunnin alkuun, että sain tehtyä selväksi ettei tänään juosta alta. Homma kostautui eräänlaisena hiippailua muistuttavana ravailuna. Sain hieman pyyhkeitä, jopa siitä että pitäisi heittää keskivartaloa löysemmäksi ja hevosen liikkeitä myötäävämmäksi. Jännitin ilmeisesti vatsalihaksilla turhan paljon jarruttaen menoa. Kaikki sujui kuitenkin kohtuullisen mukavasti laukannostoihin asti. Sen jälkeen halusinkin vain itkeä ja vajota maan alle. Kymmeniä huonoja yrityksiä, joissa mietin pääni puhki alkuun asia kerrallaan mitä minun pitää tehdä. Tämän jälkeen kaikki vauhti etupäästä pois pidätteillä, laukkapohkeet jotenkin sinnepäin ja kädet kaksikymmentäsenttiä ylemmäs ja vuorotellen tukea huonolle tasapainolle hevosen suusta tai koko tuntuma pois.  Tässä epäonnistumisen avaimet. Yhden säädyllisen sain aikaiseksi kun sain ohjeeksi pitää kädet koko noston ajan satulassa kiinni. Tähän olikin sitten ihan vain vähän vähemmän masentavaa lopettaa. Tunnin jälkeen sain hienovaraisen ehdotuksen, että minun kannattaisi ratsastaa muitakin hevosia välillä. No tuumasta toimeen ja huomenna Katin tunnille suuntaankin jättiläis-Pikon kanssa. Saas nähdä minkälainen kulttuurishokki on kiivetä Ponin jälkeen 180-säkäisen pv:n selkään.
    Huominen ratsuni. Hui!

    perjantai 9. maaliskuuta 2012

    Harjoitusravissa istuttu, check!

    Aikaa on taas edellisestä tekstistä. En ole jostain syystä jaksanut motivoitua kirjoittamaan tuntemuksiani ylös. Lauantainakin kuitenkin oltiin Katin valkussa. Poni meni moitteetta kaikki tehtävät mitä sen eteen asettelin. Laukassa hieman villiintyi, mutta noin muuten varsin hyvä ja tehokas valkku. Perus Katin kamaa siis! Muuten olenkin sitten keskittynyt höntsyilemään ja maastoilemaan. Niin ja menemään kihloihin :)

    Tänään pakkauduin entisen ratsastuskouluopeni Petran tunnille tallillamme. Porukkaa saatiin kasaan optimaalinen kolme, jolloin tunnin hinta ei ole liian lompakkoa keventävä, mutta siitä saa kuitenkin jotain irti. Poni toimi alusta asti varsin moitteetta. Harjoittelimme neliöllä ulkoavuilla kääntämistä ja Poni meni kuin vettä vaan. Tuli vähän välillä jopa fiilis että allani oltiin hieman harmistuneita tehtävän helppoudesta ja yritettiin vähän näyttää että "joo joo, kato äiti, ilman apuja!" Sain ihan luvan kevennellä, mutta kun jo tovi oltiin ratsastettu, Poni oli mukavan letkeä ja hyvin avuilla, nostin ravin ja päätin istua siinä niin kauan kun Poni pysyy rentona ja itselläni on mukavaa. Ja sitähän jatkettiin kierros toisensa perään! Housuihini oli ilmeisesti salaa hiipinyt joku ihan outo tyyppi jonka reidet ja pakarat pysyivät täysin rentoina. Minä vaan seurailin että kappas, kylläpä tuntuu hyvältä, eikä edes kovin vaikealta :D Sain ihan uskomattomat kiksit!!! Jostain syystä oivalluksen avaimet olivat niin yksinkertaisessa neuvossa kun:
    Istu takajalkojen päällä, ole mukana liikkeessä.
    Pitkät kyljet, mutta älä nojaa taakse.
    Siis kyllähän minä sen tiesin että pitää istua takajalkojen päällä... oli vain päässyt unohtumaan.

    Laukannostoissa olikin sitten taas hankaluuksia ja Poni olisi halunnut mennä hieman lujempaa kun mihin itse olin suostuvainen. Seurasikin pientä protestointia. Jäin ajamaan Poni-raukkaa laukkaan kaivaen ikävästi sisäpohkeeni sen kainaloon. Hyi minua! Kaiken protestin ansaitsin. Ja taas kun sain sen maailman yksinkertaisimman ohjeen:
    Siirrä paino sisäjalalle!
    Ja taas ihmeitä tapahtui. Samalla huomasin kuinka idioottimaisesti olen yrittänyt laukkaa vääntää!! (julkisen ruoskinnan paikka) Olen yrittänyt tavallaan pudottaa sisälonkan alemmaksi (lukenut kai jostain, en muista). Okei joo teoriassa ja miksei käytännössäkin täysin oikein, mutta kun minäpä olenkin tipauttanut sitä lonkkaa niin, että olen valuttanut lonkan alas, ulkokyljen ryttyyn ja hetkinen...missäs se fysiikan mukaan se painopiste tässä tilanteessa onkaan, no ulkona tietysti. Ei mikään ihmekkään jos Ponin on ollut vähän vaikea nostaa! *päätä seinään*
    Kaiken tämän tajusin ihan itse siinä hetkessä kun nostin laukan oikein. Nyt vaan asiaa lihasmuistiin.
    Kaiken kaikkiaan loistavaa oppia. Voisi mennä uudestaankin Petran tunnille. Hän kun näköjään osaa sanoa ne maailman yksinkertaisimmat asiat ääneen joista on vaan tullut niin (muka)vaikeita.

    Yksi pieni huomio tähän loppuun vielä. Muistelin ensimmäistä puhelinkeskustelua Emmin kanssa jolloin hän mainitsi jotain siihen tyyliin, että eräskin (siskonsa :P) oli moittinut Ponia jollain tavalla liian helpoksi. En enää edes muistanut koko asiaa (saati silloin edes uskonut!) ennenkuin nyt ratsastin Artun maastossa keskiviikkona. Kotiinmenotäpinää rauhoitellessani yritin keksiä hepolle tekemistä ja lähdin asettamaan puolelta toiselle. No asettuihan se: oikealle. Vasempaan asettaminen oli eeerittäin vaikeaa, lähes mahdotonta. Kaula ja niska menivät paljon mielummin vaikka minkämoisile kiemuroille mutta rehellistä asetusta: ei millään. Muistini kätköistä löysin yhteneväisyyksiä paatuneiden tuntihevosten kanssa taiteluun, ja totesin että kylläpä Enni elääkin nyt lintukodossa ja on niin herran kämmenellä, kun on harrastekaverina tuollainen Poni, joka tekee KAIKEN mitä siltä vaan pyytää jos ymmärrettävästi osaa pyytää. Olin aivan unohtanut miltä tuntuu taistella hevosen kanssa jostain! Ponin kanssa taistelen vain itseni kanssa. Poni saattaa poukkoilla ja olla herkkis, mutta se on uskomattoman rehellinen kaikessa! Se ei vänkää yhtään vastaan, mikä osittain johtuu myöskin sen uskomattomasta fysiikasta (because she can! :). Tämän hevosen kanssa jos joku menee huonosti niin saan kyllä katsoa vain peiliin (ja niin ajattelin tehdäkin).