perjantai 28. elokuuta 2015

Kärsivällisyys ei ole hyveeni

Odotan kyllä tolkuttoman hitaassa kassajonossa huokailematta dramaattisesti, eikä ahdistus kasva sisälläni suunnattomaksi, jos äijä puljaa kamojensa kanssa vaikka piti olla jo kymmenen minuuttia sitten matkalla, mutta pitkän tähtäimen kärsivällisyyttä minulla ei ole. Olen tänä kesänä katsellut kun hevoselle opetetaan piruetin alkeita ja haluan itse olla siinä, ja haluan että hevoseni olisi siinä pistessä. Olen ratsastanut nelivuotiasta, joka tuntui upealta ja halusin että oltaisiin Vallun kanssa siinä pisteessä. Toivottavasti näitä tunteita on muillakin nuorten hevosten omistajilla? Nyt vaan alkaa tuntua että ylikuormitun ja ylikuormitan itse hevosta. Haluaisin opettaa sille sataa asiaa samaan aikaan, mutta enhän kykene siihen itsekään. Kaikki johdonmukaisuus häviää ja Vallu kyllä kertoo sen kun homma menee sen mielestä sekavaksi. Ei meillä tyhmäillä tai edes kamalasti protestoida, mutta mulla ja tuolla hevosella tunteiden vaihto pelaa jotenkin aivan nanosekunneissa. Jotenkin mulla ei ole vaikeuksia nähdä pienintäkään muutosta sen käytöksessä, oli se sitten itseni tai ympäristön aiheuttamaa. Se on jännästi samaan aikaan todella herkkä ja silti kova. Tai sitten se on vaan ruuna, joka sekin on mulle ihan uus juttu :D

Älytön ajatuksen virta pähkinänkuoressa: Itselläni on niin mahtavat tulevaisuuden odotteet, etten malta kulkea sitä matkaa tällä hetkellä rauhassa ja hevonen kertoo sen minulle. Rauhotu. Vedä henkeä. Nauti enemmän olemisesta ja tekemisestä, kuin saavutuksista.

Olen edelleen ollut mielestäni tosi ahkera ratsastustaitojen palauttamiseni kanssa. Ainakin pari heppaa on tullut ratsastettua joka viikko ja hepatkin vaihtelee aika tavalla. Tänään ratsastin taas _Rautiaan Tamman_, joka on näistä opettajista kaikkein haastavin. Ei siksi että se olisi huono tai osaamaton. Se on vaan niin herkkä ja erilainen, mihin olen tottunut. Kaikki on sen kanssa kokeilua
-tykkäätkö nostavasta vai johtavasta
-tykkäätkö kevyestä vai tukevasta tuntumasta
-tykkäätkö että painopiste on ylempänä vai alempana
-tykkäätkö pohkeesta lähellä vai kaukana
-tykkäätkö matalasta vai korkeasta kädestä
-ja piru tätä estepenkkiä!!!
Aina ajoitain oli 5 sekunttia kaikki palikat kohdallaan ja ratsastajalla minkäänlaista hajua missä ne palikat olikaan.

Uusi tuttavuus tuli kokeiltua viime sunnuntaina. Pääsin testaamaan sitä, missä Vallu on ehkä vuoden päästä. Eli meidän ihanan apu-Emman nelivuotiasta kouluruunaa Nipsua. Nipsu eli Nintendo (:D) on muuten Sandro Hitin jälkeläisestä Sarkozystä ja emänä kasvattajan ihana luottotäykkäri. Nipsua tullaan varmasti vielä nääkemään radoilla!
Niin hieno fiilis. Mitkä jouset nuorella hevosella ja eka kerta itsellä kun hyppäsin vieraan hevosen selkään ja se tuli todella vahvasti siihen takaa-eteen fiilikseen, mitä en ole oikein koskaan aikaisemmin kokenut ihan näin voimakkaasti. Laukka meni parhaiten kevyessä istunnassa, kun en häirinnyt omalla vinoudellani ja aiheuttanut ristilaukkaa. Todellakin syötti taas sitä fiilistä, että tänne mä haluan Vallunkin pääsevän. Mutta tosiaan nyt pitäisi vähän toppuutella :D

Nipsuhan ei ole mikään pikkuponi kun tätikin näyttää hämähäkkikoipineen selässä ihan sopusuhtaiselta

P.S. Muistatteko saappaat melkein vuoden takaa? Niiden omistaja luovutti ja myi ne minulle! Cavallon käyttämättömät saappaat, jotka on kuin tehty minulle. Viidellä kympillä! Vuoden se kaveri koitti laihduttaa niitä pohkeita onnistumatta ;D No kyllä itsekin tarvii riisujaa kun ei näissä ole vetoketjua, mutta lähtee sentään ilman hikeä.

P.S.S En haluaisi kirjoittaa tästä, mutta valkoisen tamman kanssa eletään viimeisiä päiviä :( Kun olen kykenevä asiaa käsittelemään, teen siitä oman postauksen.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Joskus on kurjaa, useimmiten ei.

Jos jotenkin välittyy sellainen illuusio, että meillä menee tosi hienosti kaikki, niin se ei ole lainkaan harhaa vaan ihan totista totta. Joo tottakai joskus tulee päiviä että ähs!, mutta useimmiten osaan vaan haistella että koska sellainen päivä on kohdalla ja löysään pipoa. Eilen Vallu sai taas Emman ratsutushoitoa ja oli jo lähtökohtaisesti jotenkin raskas kun hain sitä laitumelta. En rehellisesti tiedä onko se vaan niin herkkä mun omiin fiiliksiin, että jos jännitän yhtään se ottaa siitä jotenkin itseensä sellaista "hermostunutta virtaa", joka on vaan tosi ärsyttävää hevosessa. Tai sitten se oli vaan virtapiikissä. Emma otti askellajit nopeasti läpi, niin että olin varmistelemassa vielä liinan päässä, ja sitten päästettiin napanuora poikki ekaa kertaa. Mun silmään meno olis voinut näyttää rennommalta ja vähemmän vastustelevammalta, kun se sitä kerran on ollutkin joskus aikaisemmin, mutta Emma oli kuitenkin kovin tyytyväinen. Kääntyy kuulemma hyvin. Jumittaa vielä melko paljon, mutta osaa myös relata. Tasapainon kanssa on vielä paaljon tekemistä.

Tänään oli sitten ajatuksena käydä näyttämässä tulevalle maastohepalle isootietä. Kävelysaikulla oleva kaveriruuna lähti aikuisen malliksi. Ja sinne me mentiin Vallu kärkihevosena, riimu päässä ja emäntä (ilman hanskoja hyi!) liinan toisessa päässä. Päästiin Lahdentielle ja seurailin vähän tilannetta. No ei mitään raportoitavaa. Tien vieressä Vallu löi pään pölyisiin heiniin vaikka ohi meni kahdeksaakymppiä tukkirekka, moottoripyörä, maitorekka, linja-auto ja lukuisia pikkuautoja. Päätettiin mennä yli ja heittää lenkki pohtiolammella. Olin lähinnä äimänä siitä miten voi hevonen olla noin tyyni! Ihan kuin sitä olisi salaa joku käyttänyt moottoritien varressa seisoskelemassa! Mikäs tässä on liikennevarmuuta opettaessa kun hevoselle se tulee ihan luonnostaan ja se jos mikä on mulle henkilökohtaisesti ja muutenkin äärimmäisen tärkeä ominaisuus!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Mätsärit meni ihan kivasti

Kolme tutia unta alla, puoli seitsemältä herätys ja hevosen puunaus. Kypärä jäi ja kisanumero jäi ja muuta pientä sekoilua. Mutta Vallu sentään teki jotain aivan muuta kuin sekoili. Alkuun se oli turhan purjeissa ja varsinkin sivusta esitettävä ravi meni vähän poukkoiluksi kun yleisö oli juuri siinä sivulla. Meidät arvosteltiin ensin pareittain, ja saatiin omasta parista harmittavasti kakkonen. Kakkoset meni sitten vielä yhteiskehään, josta valittiin kolme vielä ykköskehään. Päästiin näiden kolmen joukkoon, joten homma jatkui vielä ykköskehässä. Tuomari kävelytti ja ravuutti ja kävelytti ja ravuutti ja kävelytti vähän lisää. Mitä enemmän Vallu väsähti, sitä paremmin meillä alkoi kulkea! Se lopetti ylimääräisen riekkumisen ja vitsi miten hienosti se käveli koko kropalla! Sain hyvän tatsin siihen kuinka paljon sitä voi paineistaa, että se kävelee aktiivisesti ilman että ahdistuu ja jumittuu. Lopulta jaettiin erikoispalkinnot.

Parhaat jouhet meni Muumishettikselle, mutta ihan aiheesta :D Muumin tukassa oli rusetteja ja glitteriä! Me oltiin ihan au naturel. Meitäkin kyllä käytiin katsomassa asian tiimoilta. Paras seniori oli meidän tallin uskomattoman hieno russ-poni Arska. Arska vilahtaa blogini kuvissa niillä tienoilla kun Vallu tuli. Vallu oli samassa tarhassa Arskan kanssa. Sitten valittiin niitä sijoittujia ja meidät kutsuttiin palkintojen jakoon! Järjestystä ei vielä tiedetty, mutta voittajaksi tuli meidän arvosteluparishettis (jonka esittäjä sai muuten parhaan esittäjän palkinnon) ja me tultiin toiseksi! Tuomari sanoi terveiset, että sehän alkoi kulkea hienosti, kun aloit oikeasti esittämään sitä hevosta. Olin kai turhan varovainen alkuun kun tunnustelin lähinnä millä fiiliksellä Vallu on.

Arvostelupaperissa lukee: "Hyvin kehittynyt, lihaksikas runko, hyvä takaosa, hyväasentoinen kaula, riittävä luusto. Suorat käyntiliikkeet, matkaavoittava, mutta vielä hieman voimaton käynti. Tahdikas ravi, työntää kivasti takaa. Tarvitsee vielä aikaa."
Allekirjoitan joka sanan.

Helteessä pokattin pystit ja palkinnot ja eikun lastaamaan: emäntä seisoi kopissa hiki nenänpäästä tippuen maanittelemassa hevosta varmaan puoli tuntia. Vallu ei sikaillut tai rikkunut, se vaan jummittui täysin lastaussillalle. Jouduin oikein hakemalla hakemaan mikä taktiikka tähän nyt parhaiten sopii. Vetäminen ehdoton nou. Kaikki paine pois kun hevonen on naama koppiin päin ja kauraämpärillä houkuttelua. Vallun silmistä näki että se on aivan naatti! Vihdoin kun saatiin takajalat sillalle, niin loppuhevonen tuli leikiten, mutta kärsivällisyys oli koetuksella. Onneksi en menettänyt hermojani ja onneksi kuski oli samoilla linjoilla. Kotipihassa se oli aivan hiestä märkä vaikka matkaa oli vaan kolme kilometriä. Äkkiä vaan suitset pois ja siihen se kellahti piehtaroimaan heti laitumen portille.

Nyt Vallu saa uroteostaan ainakin viikon ihan täyttä lomaa. Käydään ehkä maastossa taluttelemassa ja tehdään vaan hevosen mielestä kivoja asioita.

Olen niin ylpeä. Miten fiksusti voi kolmevuotias käyttäytyä ekaa kertaa ihmisten ilmoilla! Niinkuin kasvattajalle laitoin viestiä: helppohan näitä on laittaa kun on niin hyvää sukua :)







maanantai 3. elokuuta 2015

Ken on heistä kaikkein kaunein

Kangasalan ratsastajat järjestää Pohtiolammella 9.8. koko perheen tapahtuman HeppaHubaa. Talutusratsastuksen, kepparikisan ja kaiken muun kivan lisäksi tilaisuudessa järjestetään leikkimielinen hevosten ja ponien Match Show. Osallistumme siihen Vallun kanssa. Tähän tapahtumaan on kiva lähteä. Seurani on niin mahtava ja tuttuja roppakaupalla, etten edes epäröi lähteä Vallun kanssa näihin pippaloihin. Ihan sama miten menee, saan puunata hevosen hyvällä tekosyyllä ykköskuntoon, ja kutsu lupaili parhaat jouhet palkintoa, jossa uskon että ollaan aika kova vastus muille :D Samalla Vallu saa aivan loistavaa kokemusta kisapaikalla käymisestä, ilman turhia paineita siitä, että siltä vaadittaisiin mitään sellaista jonka se kokisi hankalaksi. Tai no katsotaan nyt mikä on pojalla päivän fiilis. Sitä kun ei voi etukäteen tietää.

Cousin It
P.S. Mä oon 12 vuotiaana käynyt jonkun lyhyen näyttelykurssin. Arvatkaa muistanko siitä mitään. Vinkkejä erityisesti hevosen kiillotukseen tarvitaan (ei voi laittaa laitumeen kuivumaan koska piehtaroi, eikä voi laittaa karsinaan kuivumaan koska hinkkaa häntää)

Hevosmaailman Tunna Milonoff

Leikittelin tuossa jokunen ehtoo takaperin inhimillistämällä hevosiani oikein huolella. Miehelleni yritin selittää miten erilaiset persoonat Bronca ja Vallu ovat, ja kätevimmin se kävi selittämällä millaisia ne olisivat jos ne olisivat ihmisiä. Broncasta tuli hiljainen ja kärsivällinen perheenäiti, joka ottaa turhat hössötykset tyynesti, taitaa arjen rutiinit silmät kiinni ja kädet selän takana. Rutiinit ovat kuitenkin niin tärkeitä, että tiukkasanainen puhuttelu seuraa välittömästi jos sukat on unohtuneet lattialle tai vessapaperirulla on väärin päin. Äidin kanssa on turha väitellä, koska äiti tietää ja osaa kaiken.

Vallusta tuli Tunna Milonoff. Kavereiden kanssa chillailusta nauttiva seikkailijaluonne, joka ei pelkää uusia tilanteita tai paikkoja. Monet uudet asiat eivät ole uhka vaan "päräyttävän" kiehtovia osia elämää. Rastatukkainen chillailija on mielipiteissään kärkäs ja vähän besserwisser, mutta ehdoton pasifisti. Rastadudella on pilkettä silmäkulmassa, hän tietää olevansa supersöpö ja usein hänet näkeekin paistattelemassa likkalauman rapsuteltavana tyttöjen huokaillessa ihastuksesta pitkää rastakuontaloa sormeillessaan.

Olin viikon Kreikassa lomailemassa äitini kanssa ja Vallu sai ihan ihmislomaa. Sen oli näköinenkin kun sitä menin heti kotiin päästyäni katsomaan. Mutakuorrutus oli kokonaisvaltainen ja pitkässä harjassa roikkui puolen nyrkin kokoisia kurapaakkuja. Kamala ihminen kun noin lomalle hevosensa laittaa. Jos jotain positiivista tästä kesästä saa sanoa, niin se on itikattomuus. Varsinkin meillä Katilassa kun on aukeat maisemat ja Roineen kärki ihan vieressä, tuuleekin usein sen verran ettei Vallun kanssa ole tarvinnut murehtia ötökkämyrkyistä. Toisin oli kuitenkin kun piti mennä Katan valmennukseen ekaa kertaa selästä käsin. Oli lämmin päivä, Vallua ihan tosissaan otti päähän, kuolaimet oli saatanasta ja paarmat kiusasivat. Jo käytävällä oli poikkeuksellisesti eestaas seilaava ja malttamaton kaveri, joka ei kentällä kuitenkaan olisi halunnut liikkua oikein mihinkään. Iski oikein ekaa kertaa sellainen turhautuminen, että mitä tässä pitää tehdä. Aika madalletun kompromissin kautta saatiin lopettaa, mutta tälläistähän se on: joskus on hyviä päiviä ja joskus ei kannata edes yrittää.

Maastoille ollaan päästy jo oikein hienosti. Olen siis maasta käsin kierrellyt tuolla lähistöllä jo jonkin verran, mutta nyt satuttiin lähtemään niin että sattui pari vetohevosta samaan syssyyn. Ja vaikka meillä ei ole ollut mitään ongelmia yksinkään, niin nyt ei olisi kyllä edes uskonut että on kolme vuotiaan kanssa matkassa. Ykkösenä menevälle ruunalle tuli joku venkurointistoppi, niin Vallu ei noteerannut mitenkään. Yritti lähinnä mennä syömään. Tiukka tilanne tuli kun erottiin vetohevosista. Tytöt oli lähdössä vielä autotien reunaan kävelemään ja vaikka uskoin että nyt olisi ollut otollinen tilaisuus katsoa miten autotiellä suoriudutaan, en viitsinyt kun oli kaksi nuorta ilman satulaa hevosillaan. Siinä erotessamme sitten kapealla hiekkatiellä tuli roska-auto ja Vallulla oli hätä eronneiden kavereiden perään. Oltiin tienhaarassa ja viittilöin kuskille että mene ohi vaan. Vallu aivan selvästi kysyi että mitä tässä pitää tehdä. Annoin liinaa sen verran että se sai liikkua ympyrällä jos sitä huolestutti, mutta se ei oikein tiennyt huolestuttaisiko sitä kauempana olevat kaverit vai auto. Yhtään se ei kiskonut tai temponut. Sai pitää ihan löysällä narulla. Ja sitten jatkettiin matkaa ihan yhteisessä ymmärryksessä. Ja kas kun se roska-auto tulikin kohta takaisin päin sitä samaa tietä :D Taas etsittiin tienhaara ja odotettiin. Kuski oli superkohtelias ja ajoi hiljaa kunnon välimatkan päässä, että päästiin alta pois. Annoin taskusta namia kun auto meni ohi. Jatkettiin matkaa ja tallitiellä vielä kolmannen kerran sama roska-auto oli ajamassa tallin pihasta pois. Ja se oli jo niin nähty ettei se ollut Vallun mielestä mitään muuta kun ärsyttävää, että joutui pysähtymään ja odottamaan että se menee ohi.

Lauantaina Emma tuli taas stunttaamaan. Tämä sujuu jo aika hyvin kun minä olen liinan päässä maassa ja Emma selässä. Keli oli vilpoisan tuulinen, joten odotin ainakin eteenpäin liikkuvaa hevosta. Tarkoitus oli saada nyt vähän laukkaa ratsastaja selässä. Juoksutin pikkaisen alle, jotta sain provosoitua vauhtia, kun muuten tuo on aika jumittaja. Ravi meni jo paljon tasapainoisemman näköisesti ratsastajan kanssa! Eka pikkupätkä laukkaa sujui ihan jees, toisella Vallu sitten päätti että jahas tähän mä en kyllä lupautunut :D Heitti kehiin oikein äidiltä perityt käyryselkäpomput ja niin sai Emma vähän maistaa kentän hiekkaa. Ei ne muuvit mitään pahoja olleet, mutta Emma on varmaan oman nuoren kanssa tottunut enemmän sellaisiin taivasta hipoviin pukkeihin. Vallu ei oikein pukita, se vaan köyrii melkein paikallaan ja se kyllä helposti irrottaa istuimesta, jos ei ole varautunut. Emma on kyllä super. Heti vaan selkään ja uusi ysitys samaan suuntaan ja samassa kohdassa eikä tullut protesteja. Kohta varmaan luovutaan liinan päässä kulkemisesta. Olin muuten ihan pieninä hetkinä näkevinäni että Vallu olis ite hakenut tuntumaan!

Minun on kovasti ikävä ratsastamista. Sellaista ratsastamista, missä tehdään muutakin kun istutaan selässä metsässä ja välillä noustaan poimimaan sieniä. Sellaista missä hevonen osaa enemmän kuin ratsastaja. Missä tulee kunnolla hiki. Kävin viime viikolla yhden kaverin friisiruunan päällä pomppimassa kun testailtiin satuloita ja edellinen kerta olikin sitten toukokuussa Rikulla. No lähdenpä tästä kohta tyyppaamaan kaverin _rautiasta_ _täykkäri_ _tammaa_. Kirjoittakaa hautakiveen, että hän kuoli tehdessään sitä mitä rakasti :D Tämän kanssa voi kuulemma tuntea lentävänsä. Nähtäväksi jää tarkoittaako se positiivisessa vai negatiivisessa mielessä.