perjantai 29. marraskuuta 2013

Tuntuu paremmalta kuin näyttää


Pitkästä aikaa sain videota ratsastuksesta. Nyt kun harjoitusravi alkaa tuntua hyvältä, halusin myös nähdä miltä se näyttää. Ja toden sanoakseni ei näytä yhtä hyvältä kuin tuntuu. Kantapää, jonka kuvittelin laskeutuneen, ei ole laskeutunut. Toisaalta jalka on kyllä rento. Istunta on kaukana rauhallisesta mukautumisesta, jotenkin omaan silmään näyttää että painopiste on liian ylhäällä ja hetkun ihan liikaa joka suuntaan. Mutta jos tässä on kuitenkin se tunne että minun on hyvä olla ja pystyn vaikuttamaan jännittymättä, niin ehkä suunta ei ole väärä. Pohjetta vähän eteen ja lantiota aukomalla painopiste alemmas: hyvä tulee.



Nero tuntuu vaihtavan väriään lähes päivittäin. Nyt hän on keksinyt kasvattaa ihmeellisen naamarin :)


torstai 28. marraskuuta 2013

Heräsin omaan itkuuni

Henkeä haukkoen heräsin painava tunne rinnassani.

Onneksi näin vain unta.

Siinä unessa olin kyykistynyt pienen harmaanruskean orivarsan eteen, jättämässä jäähyväisiä. Ole kiltii ja reipas nuori poika, susta tulee vielä niin hieno. Sitten pieni pää painui syliini ja koin kaiken sen ylpeyden ja haikeuden tulvahtavan lävitseni vaikka koitin olla niin reipas.



Aika käy vähiin. Pitää muistaa nauttia.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tervetuloa pakkaset!

Muutama mukavan kirpeä aamu takana ja heti on mieli korkeammalla. Vaikka kenttä onkin nyt kova koppura, niin huokaisen hevosten puolesta helpotuksesta kun tarhojen mutavelli edes vähän jähmettyy.

Nyt ollaan Broncan kanssa tehty hommia ihan oikean harrastehevosen aikataululla. Jos oma ja hevosen terveys antavat myöden niin tavoitteena on, että näin jatketaan vieroituslomaan asti. Ensi vuoden puolella pakataan Bronca ja Nero autoon ja suunnataan kohti suurta maailmaa, jossa Bronca saa viettää vielä viikon varsansa kanssa ennen kuin palaa kotiin.

Keskiviikkona mentiin Broncan kanssa keskipitkälle maastolle jossa otettiin paljon pitkiä ravi ja laukkapätkiä. Matkaratsastusfiiliksellä edettiin löysin ohjin ja tamma sai melkolailla valita itse vauhdin. Torstaina meillä oli tunti toisen ratsukon kanssa. Tunnin piti sama nainen joka aikoinaan Viitaniemen ratsastuskoulussa on minua opettanut. Olihan hauskaa kahden vuoden tauon jälkeen olla tutun open silmän alla. Bronca ei tosin ollut parhaimmillaan. Veikkaan että maneesin katolta sihahtelevat lumet ja edellispäivän melko raskas lenkki veivät Broncasta terävimmän terän. Tehtiin siirtymisiä, joissa mukana oli kääntämistä suoralla hevosella. Käännökset vasemmalle olivat järjestään parempia kun oikealle, mutta kun kuski vähän skarppasi ja antoi oikeassa käännöksessä ohjalla vähän tilaa, niin saatiin muutama parempi oikeallekin. Laukannostoista saatiin taas kehuja, mutta vasen kierros tuotti harmia. Jotenkin en saanut kunnolla ulkoapuja läpi ja pari kertaa tuntui että kohta mennään maneesin seinästä läpi kun hevonen ei vaan käänny. Ope analysoi ongelman nimenomaan minun ongelmakseni ja sanoi että hevonenkin tuntuu olevan vähän hädissään että miksi ajan sitä seinää päin. Pitkästä aikaa en päässyt kiinni ongelman ytimeen. En tiedä mitä tein väärin ja miksei tälläistä ennen ole käynyt. Ehkä voisin pistää taas vasemman jalan heikkouden piikkiin, vai oliko kuitenkin niin että jäin sisäkädellä roikkumaan ja unohdin miten pitää ratsastaa. No näitä käy aina välillä. Turha jäädä rypemään.

Perjantaina minulta pistettiin viisaudenhammas, mutta koska en viitsinyt tunnin jälkeisenä päivänä jättää hevosta vain seisomaan suuntasin talutellen maastoon vielä kun puudutus vaikutti. Lauantaina käytiin tunnin käyntilenkki maastossa. Tänään oli tarkoitus muutaman kevyemmän päivän jälkeen ihan kunnolla ratsastaa, mutta kentän ollessa melko kovaksi jäätynyt (tosin mukavan tasainen!) päätin tehdä vihdoin sen mitä olen useamman kuukauden suunnitellut: kokeilin ohjasajaa. Virittelin jalustinvyöstä jalustimet irti ja otin pari liinaa käyttöön ja ei kun kokeilemaan. Bronca ymmärsi jutun juonen heti mutta itselläni oli kyllä hakemista. Välillä tuntui että hevonen on niin herkkänä että en saanut aikaan kovin hienovaraista liikehdintää. Pysähdykset oli melko ok, liikkeellelähdöt jostain syystä pelkällä maiskutuksella melko äkkinäisiä. Siinä vaiheessa kun päätin irtautua uralta niin paketti hajosi ihan täysin. Hevonen tarjosi vaikka ja mitä väistöstä taivutuksiin kun minä vaan halusin kääntyä. Ja jos käännyttiin niin sitten heti kerralla 90 astetta. Tarvitsen jonkun opettamaan tässä kädestä pitäen. Noh lopputulema ei kuitenkaan ollut kovin epätoivoinen kun otin Broncan ympyrälle. Minähän en siis juoksuta hevosta muuta kuin katsoakseni liikkuuko se puhtaasti. Olen sivuohjavastainen ja mielummin jos haluan vain päästää hevosen liikkumaan niin juoksutan sitten irtona. Tämä kahdella ohjalla juoksuttaminen on kuitenkin ollut sellainen asia joka minun järkeeni jotenkin käy, en vain ole edes kokeillut aikaisemmin. No nyt kokeilin ja hienosti meni. Otin vähän siirtymisiä, asetin sisään ja ulos ja melko pian Bronca hakeutui itse rentoon muotoon ja suu vaahtosi (mikä on aina tosi kiva juttu). Varsinainen ohjasajo ei ehkä ole mun taidoilla käyttökelpoista liikuntaa, mutta jatkossa tiedän ainakin että kahdella liinalla juoksuttamalla saan hevosen käyttämään itseään oikein. Näihin juoksutusharjoitteisiin voisi sitten koittaa lisäillä vaikka niitä puomeja!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Sopuisaa

Tarhakaverin omistaja piristi työpäivääni laittamalla facebook-seinälleni kuvan samalle kasalle mahtuvasta porukasta.



Koska en ole ikiaikoihin itse saanut edes kameraa raahattua mukaan tallille, ajattelin kuvan laittaa tänne. Siitä kun niin hyvin näkee millä vauhdilla poika on taas vaalentunut.

torstai 14. marraskuuta 2013

Istuntatunti

Tänään oltiin tallihommien päätteeksi Broncan kanssa istuntapainotteisella tunnilla. Nyt kun hevonen on ollut uskomattoman hyvä suurinpiiirtein viikon päivät, alkaa hiipiä mukaan jännitystä siitä onko se tänään yhtä loistava vai ollaanko palattu vanhaan.

Sain yllättävän hyvää palautetta istunnastani. Korjattavaa ei meinaan ihan hirmuisesti tuntunut olevan, mikä yllätti minut todella suuresti. Oikean jalustinpituuden löytäminen ja kunnollisen pohjekontaktin mahdollistavan satulan käyttö alkaa tuottaa tulosta ja kantapää ei enää nouse ihan niin helposti "moikkaamaan" hevosen kylkeä. Tähän auttavat ehdottomasti uudet lempimantrani, joilla olen korvannut komennon kantapää alas: polvi alas, pohkeen ulkosyrjä pitkänä, jalka pitkänä ja varpaat menosuuntaan. Mielessäni ajattelen tätä vähän niin kuin joku olisi kiinnitellyt painot roikkumaan polviini ja jalkaterien ulkosyrjiin. Lisäksi myös varpaani on solmittu hevosen mahan alitse toisiinsa. Näitä ajatuksia kun käytän onnistun korjaamaan asentoani niin etten tee aktiivista lihastyötä uuden asennon ylläpitämiseen. Tottakai paketti välillä hajoaa, mutta kun muistutan nämä asiat itselleni, pystyn korjaaman asennon ilman että jännityn jostain muualta. Toinen mistä sain palautetta ja jonka itsekin tiedostan, on se että jään helposti nyhtämään pohkeella ja pitämään ikäänkuin varmuuden vuoksi pientä painetta. Tänään pääsin tuntemaan sen vaikutuksen mikä tuli, kun maltoin olla ja hellittää jalalla. Ei se hevonen lähtenyt pungertamaan mihinkään suuntaan, ja seuraavalla kerralla kun taas muistin käyttää ja höllätä heti, niin reaktioherkkyys oli jo ihan toista luokkaa.

Mutta voi Broncaa kuinka hieno se oli! Vaikka mitään vaativaa ei hevosella teetetty, niin olin kyllä ihan kananlihalla siitä kuinka mahtavasti se kulki. Vinkit istuntaan mahdollistivat sen, että menimme peräänannossa harjoitusravia kierrostolkulla jännittymättä kertaakaan. Ravi oli todella hyvän tuntuista: isoa ja liitävän oloista, opettajamme puhui jopa tanssimisesta! ja mun oli helppo olla siellä! ja vaikuttaa! Kiitosta saatiin myös hyvistä laukannostoista! (Jos joku haluaa niin voi selata blogia taaksepäin noin vuodella ja huomata, että hyvä ja helppo laukannosto ei ole ollut meikäläisen bravuureita...) Eniten oma paketti lakoaa vielä laukasta raviin siirryttäessä, mutta sekin paranee koko ajan, kun Broncan laukkaan tulee koottavuutta (tai kun maltan ja uskallan sitä koota) ja pääsee oikeasti ratsastamaan kunnon siirtymisen eikä vain rysäytä raville.

Päivän saldona suurensuurta rakkautta hienoon PRE-poniin ja pää pilvissä liitelevä onnellinen ratsastaja. Näillä fiiliksillä on hyvä lähteä taistelemaan sitä kahdeksan päivän työputkea vastaan.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Nero ensimmäistä kertaa yksin

Tänään käytiin aamutallin päätteeksi Broncan kanssa maastoilemassa. Mukana kaverina oli varsulin kaima ja mentiin melko rauhallinen lenkki. Broncalla oli alla kaksi vapaapäivää, koska vointini oli maanantaina surkea, ja vaikka tiistaina olo olikin parempi, tein normitöiden päälle vielä iltatallit molempina päivinä, enkä vaan kyennyt.

Se on ilmeisesti nähtävä, että kentällä huomattavasti parantunut ratsastettavuus ja kunto heijastuu nyt viileämpien kelien kanssa yhdistettynä meidän maastovarmuuteen. Minulla oli tänään allani aivan uusi tuttavuus: kyylä-Bronca. (Huomioitava kuitenkin on, että kyylä-Bronca on aivan tavallinen hevonen. Siis sellainen, joka ei vain käännä korvaa kun siilon katolta tulee parinkymmenen metrin päässä lumet alas, vaan joka ottaa pari sivuaskelta kun ladon ovi kitisee ja heiluu tuulessa.) Tavallaan olen tietysti harmissani etten voi rentoutua ihan niin absoluuttisesti itse kuin aikaisemmin (vaikka silmät kiinni pitkin ohjin), mutta SILTI nautin joka hetkestä! Se voima ja nopeus minkä tunnen allani näissä (melko mitättömissä) tilanteissa on ihan omiaan saamaan mut rakastumaan tähän hevoseen ja tähän rotuun vielä lisää. Maastokaveri alkoi yllyttämään kotimatkalla, että kokeile vähän irtoisko sieltä muutama piaffiaskel. Se on niin uskomaton fiilis kun hevonen ei pakene ja rieku ympäriinsä, vaan kohoaa, tiivistyy ja voimistuu. Joku pitää mua varmasti hulluna. Katsotaan nyt meneekö meno tästä vielä ihan vallattomaksi :)

Nero otti tänään taas pienen askeleen kohti itsenäisempää elämää. Sain maastolenkillä puhelun "lapsenvahdin" omistajalta, että tarttis päästä ratsastaan. Pahoittelin että olen maastossa, sanoin että anna vähän heinää pojalle ja kokeile ja katso. Yritän tulla pian. Tallille ratsastaessamme Nero söi tarhassa heinää, huuteli kyllä, mutta söi eikä ollut rauhaton. Riisuin Broncalta ripeästi kamat, vein tarhaan ja niin oli pieni mies viettänyt elämänsä ensimmäisen hetken nätisti ilman lajitoverin välitöntä läheisyyttä. Pitkää aikaa yksin ei varmastikaan joutunut olemaan, koska kaveri oli vasta saanut hevosensa varustettua kun ratsastimme pihaan.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kuka vaihtoi mun hevosen?

Bronca näyttää ihan samalta kun ennen ja käyttäytyy ylipäätään hyvin samalla tavalla kuin ennen, mutta normaaliin eloon verrattuna Dramaattisia(!) asioita on käynnissä.

Parin päivän maastoulukuurin jälkeen hyppäsin selkään ja allani olikin ihan valtavan hieno, kuuliainen, hyvällä motivaatiolla toimiva, herkkä ja taipuisa hevoseläin. Eikä kyse ollut edes siitä että olisin työstänyt ja tehnyt ratsastamalla nämä asiat vaan se oli sitä sillä siunaaman sekunnilla kun otin ohjat alkukäyntien jälkeen käteen. Olisin voinut nautiskella tästä fiiliksestä mielellään pidempäänkin, mutta ratsastus jäi melko lyhkäiseksi, koska satula lakosi kesken kaiken (en jaksa selittää sen tarkemmin kuin että asiat liikkuivat pois paikaltaan). Seuraavana päivänä Emma tuli moikkaamaan heppoja ja värväsin tietty ratsutuksen Broncalle. Meno näytti minunkin silmääni tosi hyvältä, ja pakko oli tuntuakin hyvältä koska Emma kehui Broncaa tosi paljon. Sanoi että on tosi hyvän tuntuinen, oma malttamaton itsensä, mutta hyvän tuntuinen molempiin suuntiin ja hyvässä peruskunnossa. Sydäntäni lämmittää kuin kirpputoripalo!

Tänään tein ihan lyhyen verryttelytreenin kentällä ja hevonen tuntui edelleen superhyvältä, joten lopetin lyhyeen ja menin tekemään muutaman kilometrin loppukäyntilenkin, joka kulkee oman taloni ohi. Vähänpä aavistin, että elämäni järkkyisi tuolla matkalla. Bronca on ollut minulla kohta vuoden ja sinä aikana se ei ole maastossa säikähtänyt _ikinä_ _mitään_. Voitte siis kuvitella, että olin jokseenkin yllättynyt kun omassa kotipihassani istuva oma koirani, jonka kanssa Bronca on noin 100 kertaa ollut yhdessä maastossa, aiheutti meidän ekan yhteisen sätkyn. Eikä ollut sitten mikään pieni sätky! Semipitkällä ohjalla kun luottavaisena etenin, niin yhtäkkiä hevonen sanoo TRÖÖT!, vetää salamannopean 180 asteen käännöksen ja siitä 20 metriä tasajalkalaukkaa tulosuuntaan päin. Olin niin totaaliyllättynyt moisesta reaktiosta, että hyvä kun en tippunut matkasta pelkästään sen takia. Tosiasiassa tipahtaminen ei ollut varsinaisesti lähelläkään. On vähän toinen asia pysytellä ns. pakenevan hevosen selässä kun hevosen selässä, joka koittaa päästä sinusta eroon. Sain kyllä taas tuntuvan muistutuksen siitä, että hevonen on aina hevonen. Olen tässä nyt illan pyöritellyt myös sellaista teoriaa päässäni, että josko yleinen suorituskyvyn parantuminen vaikuttaisi myös yleiseen vireystilaan ja sitäkautta herkempään reaktiivisuuteen. En ole mitenkään pelästynyt, ehkä enmmänkin juuri tyytyväinen siitä että sain tälläisen muistutuksen ennen kuin mitään varsinaista sattuu. Täytyy ottaa vaikka joku päivä Bronca ihan taluttaen talosta ohi ja käydä katsomassa kaikki möröt läpi. Voin suoraa myöntää että meidän piha on pressuineen, lautakasoineen, romukasoineen, hylättyine traktoreine ja autoineen sellainen hevosenpeljätin, että anteeksi vaan kaikki tienoon hevosihmiset...

Kuvasin tälläisen kännykkälaatuisen ja hämärän videon Nerosta rallittelemassa kentällä, kun Emma ratsasti Broncaa. Kokemuksesta voin myös kertoa että näin mutatarhakautena tälläinen liikunta parantaa Neron käsiteltävyyttä n. 200%.


   

torstai 7. marraskuuta 2013

Rinsessan uudet popot

Puoli vuotta kengättömyyttä loppui eilen kun Bronca sai jalkoihinsa koko talvipaketin tilsakumeista lähtien. Äkkiseltään tuntuu tietysti vähän tyhmältä kun tarhat on velliä ja suojainen syyssää vallitsee, mutta ajattelin että seuraava kenkäys olisi kuitenkin vasta tammikuussa, joten tuskin tulen ainakaan pakkasten tullessa katumaan päätöstä.

Lähdettiin heti pikkuporukalla testaamaan uusia maasto-ominaisuuksia rauhalliselle maastolenkille ja johan oli alla eri hepo. Nyt vasta jotenkin tajusi miten tarkkaan Bronca on hiippaillut menemään ilman kenkiä, kun meno oli aivan toisenlaista. Kotiin päin tullessa mentiin jopa piiiitkästä aikaa niin kutsuttua "pifpafhölkkää". (Pifpafhölkkä on askellaji käynnin ja äärimmäisen kootun ravin välillä, jossai ei juurikaan edetä normaalikäyntiä nopeampaa, mutta jalkoja nostellaan senkin edestä.) Ainakin oli takaosa alla!

Tänään kävin vähän vauhdikkaammalla maastolla ihan keskenäni. Naama virneessä posotettiin pitkin harjua. Otin alkuun pitkään pelkää käyntiä ja harjun lenkki melkein pelkkää ravia ja laukkaa ja taas pitkät kävelyt loppuun. Olin periaatteessa aika ihmeissäni, että vaikka käytännössä katsoen ravasin ja laukkasin koko matkan Kaivannon sairaalalta Mobilialle, ei Broncan tullut edes hiki. Pulleahko ulkomuoto pettää.

Tänään sain kuulla että viikko sitten koiraepisodissa telomani sormi on sittenkin murtunut.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Eloa uudessa kodissa

Pääasiassa mallikkaasti sujuu sopeutuminen uusiin kuvioihin. Tarhausaika on jo saatu vanutettua samaan mittaan mitä muillakin ja erityisen onnellinen olen tarhakaverusten sopuisasta elosta. Bronca ja kaveritamma on nähty jo useampia kertoja samalla heinäkasalla ja muutenkin tuntuvat hengailevan aika tiiviisti ilman mitään ylimääräistä hätistelyä puolelta tai toiselta. Neroa olen jättänyt jo muutamaan otteeseen lapsenvahdin kanssa kaksin kun olen lähtenyt liikuttamaan Broncaa. Eilen käytiin maastossa rauhassa käppäilemässä ja tänään oltiin rauhallistempoisella tunnilla. Bronca oli kyllä välillä niin hieno varsinkin laukannostoissa, vaikka ongelmat vasemmassa kierroksessa tuntuvat kuitenkin taas pikkuhiljaa kasvavan ja kasvavan. Pohdin jo pitäisikö tilata varmuuden vuoksi eläinlääkäriä raspaamaan koska jotenkin sinne ulko-ohjan tuelle on välillä mahdotonta vasemmassa kierroksessa päästä. Toisaalta en tiedä kuinka paljon johtuu minusta itsestäni, joten pitää pyytää myös Emmaa käymään, josko asiantuntevampi ratsastus tekisi taas ihmeitä.

Ja jotta elämässä olisi jännitystä, niin Bronca kehitti pari päivää sitten lieviä ähkyilyoireita. Oli aamulla ollut ruokahaluton ja pötköttänyt karsinassa. Kun menin itse tilannetta tarkastamaan, hevonen vaikutti kuitenkin ihan pirteältä ja päädyin vain taluttelemaan ja katsomaan tilannetta. Arvaus on että elämän- ja ruokinnan muutos oli aiheuttanut vähän ummetusta. Taluttaesa kuitenkin ulosti ja suolistoäänet kuuluivat hyvin ja poni oli pirteä oma itsensä. Nyt kun liikunta taas lisääntyy ja vakiintuu sairasteluiden ja muuttotouhujen jälkeen niin tuskin tälläistä enää esiintyy. 

Itse teloin vasemman käden keskisormeni viime viikolla koira-aiheisessa härdellissä. Istuskeltiin Nallen kanssa kentän laidalla kun tallikaverilta pääsi etäämpänä kaksi koiraa karkuteille. Molemmat koirat sitten suoraan meidän Nallen päälle. Koitin pitää Nallen kiinni niin kauan kuin pystyin, mutta lopulta keskisormen nivel paukahti pois paikoiltaan ja siinä olikin sitten sen kokoluokan koiria ettei väliin enää viitsinyt mennä: beussi, labbis ja tanskandogi. Onneksi huutamalla ja raivoamalla tilanne saatiin poikki ilman koirille aiheutuneita vakavia haavereita, mutta itseni kiikutin päivystykseen. Nivel napsahti paikoilleen onneksi omia aikojaan eikä murtumia näkynyt, mutta kyllä on kipeä! Minulla on legendaarisuuteen asti huono tuuri näiden sormieni kanssa. Kaiken kaikkiaan viisi sormimurtumaa olen elämäni aikana kokenut, ja osa niistäkin on ollut vähemmän kivuliaita kun tämä haaveri.