perjantai 28. joulukuuta 2012

Kintun parantelua.

Eipä ole ollut mitenkään mieltä ylentävä päivä. Ei edes pikku-Broncan pehmoinen turpa pystynyt aivan täysin fiilistäni kääntämään vaikka huomattavasti sitä kyllä paransikin. Syyt alakuloon ovat moninaiset ja vähäisin niistä taitaa olla tuo Broncan jalkahaaveri.
Parisuhteessa on se päivä kun tekeisi mieli ihan terapeuttisista syistä tunkea toisen päätä vessanpöntöön... edes pikkasen.
Töissä oli se päivä kun tuntui, ettei kukaan muu edes yritä tehdä mitään ja kaikki hommat kaatuu itselle.
Saattaapi olla että tämä neiti vetäytyy viikonlopun kunniaksi kirjan kanssa vällyjen alle heti kun kehtaa, eli kellon ollessa yli yhdeksän.

Mutta siis, Broncan jalka turvotti edelleen, muttei ollut alkanut ontumaan. Kävelytin ja taas kävelytin maastakäsin (tehtiin me niitä peruuttelu ja pysähtelyjuttujakin mitkä meni ihan superisti, mutta enhän mä voi tälläsen angstissävytteisen postauksen keskellä mitään hehkuttaa). Säät ovat onneksi puolellamme taistelussa impparia vastaan.
Mutta on se niin kaunis ja lempeä eläin (voi ei tää nyt pilaa koko sen kantavan angsti-ajatuksen). Rapsuttelin ja rahnuttelin ja kampasin ihanaa pitkää harjaa ja häntää kun pikkutyttö. Löysin myös hännän uumenista (se on _valtava_) ihan oikeasti sellaista helmen vaaleaa jouhta. Aion sen sieltä pestä kyllä jossian vaiheessa pääväriksi, jota se voi sitten ehkä kaksi päivää olla, ennen kun on taas ruskea.


torstai 27. joulukuuta 2012

Tammamamman lävistykset

Tänään tallille ajellessa mietin päätäni puhki mitä heppasen kanssa tekisin, mutta asia oli ratkottu puolestani. Tarhakaverin kanssa oli tullut ryppy rakkauteen, kun tarhaan oli tuotu yksi yhteinen lehmänmuna. Oli ilmeisesti tullut ruuasta riita ja molemmilla tytöillä tuloksena takakintuissa reikiä. Broncan reiät olivat melko pieniä, potkaläskeissä yksi ja toinen hieman takakintereen alapuolella. Jalka turvotti ja oli hieman lämmin, mutta koska liikkui ihan normaalisti ontumatta päätin mennä taluttelemaan, jos vaikka se ylimääräinen neste lähtisi liikkeelle. Tarhakaverin kinttu olikin sitten vähän ikävämmän näköinen :(

Tehtiin Broncan kanssa mukavasti maastakäsittelyjuttuja. Opetin Broncan peruuttamaan niin että kosketan juoksutusliinavyyhdillä rintaa. Alkuun Bronca yritti väistellä vaan sivulle päin, mutta kun pääsin pari kertaa kehumaan oikeasta reaktiosta niin johan perutteltiin kun vanha tekijä. Musta on niin hienoa seurata sitä reaktiota kun hevonen hoksaa mitä sen pitää tehdä, että paine poistuu ja saa kehuja. Siinä hevonenkin selvästi rentoutuu.

Haavat sai pesun ja tervalaastarin sekä hirveän paljon "älä tule paha kakku tule hyvä kakku" -tyylisiä impparinvastaisia loitsuja :)

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Puskaratsastaja

Vaikka eilen anoppilassa juotiin sen verran glögiä, että aamu ei ollut niitä pirteimpiä, suunnistin heti aamiaisen jälkeen (joka tosin nautittiin siinä puolen päivän tietämissä) tallille.
Päätin tosiaan jo aikaisemmin, että pitää kokeilla mennä yksin maastoon, kun tuo höperö otti matkaseurasta niin paljon kierroksia ettei käynti askellajina ollut oikein mahdollinen.
Niin ja ilman satulaa tietty :D (En meinaa oikein vieläkään uskoa, että voin tehdä tälläisiä asioita ihan tuosta noin vaan!)

Ja liekö sanomattakin selvää että mentiin nätimmin kun koskaan. Käveltiin rauhassa, tarvottiin metsäpolulla, saatiin lunta niskaamme. Metsä oli hiljainen ja kaunis. Tulomatkalla otettiin pätkä laukkaa. Bronca pärski onnellisena ja se onni tarttui minuun. Päänsärky jäi jonnekin metsään.

Tallissa Bronca sai lämmintä vettä juotavaksi ja heinää purtavaksi. Sai jäädä sisälle kun tarhakaverikin oli jätetty talliin. Tulevat muuten hienosti toimeen pikkutammat keskenään. Tästäkin voi olla onnellinen. Tänään myös selvisi että Broncan tarhakaveri on matkaratsun alku, kun kummastelin omistajansa stetoskooppiasustetta :)

Ja siten joululahjoihin. Pukki toi kaikenlaista, mutta tärkeimpinä mainittakoon kauan kaipaamani uudet topparökkelit! ja uusi puhelin, -äly sellainen. Huomasin muuten juuri etten osaa siirtää kännykän kameralla ottamiani kuvia koneelle, joten joudun lisäilemään tähänkin postaukseen yhden heilahtaneen kännykkäkuvan jälkikäteen.



Topparökkeleiden tarpeellisuutta voi arvioida oheisesta kuvasta:

Vasemmalla siis vanhat, joilla pyörähti tänä vuonna kolmas talvi käyntiin käytössä. Menivät oikeastaan vasta viime keväänä kuvan osoittamaan onnettomaan kuntoon.

Nyt vaan vielä arvon menenkö vaihtamaan hanskat yhtä kokoa isommiksi vai tyydynkö näihin hieman pätkäsormisemmalle tarkoitettuihin.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulumaastoilua

Nyt ollaan päästy maastoilemaan. Eilen oltiin neljän ratsukon voimin ja tohdin mennä jopa ilman satulaa, tai no oli mulla käytössä Tuiskulta ostamani jalustinvyö. Testiin pääsi myös partiokaupasta ostamani varpaanlämmittimet: väljiin talvitöppösiin varpaiden alle mahtuvat, ilman kanssa reagoivat kemialliset lämmitysläpyskät. Tuote lupasi lämmitystä kuudeksi tunniksi ja piti lupauksensa. Ei palellut varpaita ei, varsinkaan kun tälläydyin markettiin jouluostoksille suoraan tallilta. Eivät siis sovellu markettikäyttöön.

Lauantaina logistiikka meinasi pettää kun kummatkaan meidän autoista ei lähtenyt käyntiin. Omasta käyttöautostani vuotaa polttoaineletku. Ei paljon, mutta niin että kylmällä hankala käynnistys muuttuu mahdottomaksi. Starttailtiin ukonkin Seatista akku tyhjäksi ja sitten hätyytettiin naapuri antamaan virtaa. Lähti se sitten lopulta, mutta vaihteistoöljytkin oli niin tatinaa että vaati hieman suostuttelua tuo vaihteiden vaihtaminen.

Tänään mentiin sitten ihan kuuden ratsukon voimin ja vauhtiakin piisas. Otettiin takaisintullessa pätkä laukkaa. Vaadin itseni eteen, kun tiesin että Broncan kilpailuvietti on mahdoton, mutta joukossa taisi olla pari muutakin kuumakallea, joiden mielestä kärkipaikka kuului heille. Kaikki pysyivät kuitenkin kyydissä ja asioille voitiin naureskella. Bronca veti laukasta niin hirveät täpinät ettei malttanut yhden ainutta käyntiaskelta ottaa kotimatkalla enää sen jälkeen. Täytyy koittaa nyt joku kerta mennä sen kanssa ihan yksin maastoon ja katsoa jos se pysyisi paremmin rauhallisena niin. Mutta kyllä ainakin kunto nousee kun ollaan tultu ihan hiestä märkinä molempina päivinä takaisin talliin.

Niin joo ja juoksutin sen Rikun, Emman PRE-orin. Jänskätti ihan hurjasti etukäteen. Sain houkuteltua vähän henkistä tukea. Riku meinasi kentälle kävellessä lähteä toikkaroimaan, eikä tarvinnut kun kerran muistuttaa pojalle että perseily ei ole vaihtoehto, niin hienosti uskoi heti ja pääkin laskeutui pilvistä melkein metrin alemmas :)

Bronca saa nyt varmaan pari vapaapäivää kun lähden joulunviettoon Kauhajoelle.

Oikein mukavaa ja rauhallista joulua myös lukijoille!


torstai 20. joulukuuta 2012

Ei mua pikkuvastoinkäymiset lannista!

Oloni on mahtava. En tarvitse yhtään niin paljon unta kun yleensä ja silti olen pirtsakka kun mikäkin. Elimistö taitaa olla serotoniinia pullollaan. Tosin tänään kävi pikkuinen "kämmi".
Pääsin ajoissa töistä ja päätin että nyt kun valosalla pääsee niin menen ekaa kertaa Broncan kanssa maastoon ihan ratsastaen. Kävin keräilemässä pukkarista vaatteenikin labraan valmiiksi että voin pukea ennen kuin leimaan itseni pihalle :P Lähdin kiiruksissani ajelemaan Lempäälästä Kangasalle tankki melko kuivana. Pysähdyiin Tampereella tankkaamaan ja totesin että missäs mun lompakko, laukussa yleensä mutta missäs laukku on... Helavata!! Lempäälässä!
Ei muuta kun porua niellen ja polttoaineen riittävyyttä jännittäen nokka takaisin työpaikkaa kohden. Ajattelin jo, että siinä vaiheessa kun pääsen tallille, on pilkkopimeää. Olin kuitenkin supernopea (ja kaasujalkani raskas) ja sain tunnissa suoritettua tämän Lempäälä-Tampere-Lempäälä-Kangasala kiepautukseni.

Emma oli ottanut Broncan valmiiksi sisälle ja päästiin nopsasti lähtemään. Ja Bronca tykkäsi! Mentiin tovi tietä pitkin ja löydettiin lyhyehkö metsäpolku jolta pääsi kiertämään lenkkiä. Kierrettiin tuo lenkki pariin kertaan ja lähdettiin kotiin päin. Bronca ei menomatkalla Rikun perässä kulkiessaan malttanut yhtään kävellä, mutta heti kun siirryttiin keulille, meno oli ihan toinen. Joulunalusviikonloppuna olisi sitten enemmänkin maastoilua tiedossa. Toivottavasti pakkanen pysyy järkevissä lukemissa. Bronca saa huomenna talvitossutkin jalkaan vaikka ollaan kyllä pysytty hienosti pystyssä kengättäkin. Emmi lähtee pohjanmaalle joulua viettämään ja lupasin ainakin kokeilla jos voisin Rikun juoksuttaa muutamaan kertaan sinä aikana. Hui! Ehkä mulla on vaan ennakkoasenne. Hevonenhan sekin vaan on vaikka ori onkin.

Kotona päästin koiran saunasta, missä se nyt majailee kovilla pakkasilla kun repii kaikki mahdolliset oviviritelmät kopistaan irti. Mies oli unohtanut täyden suihkugeelin lattialle. Nallehan sen oli reippaana poikana avannut ja tyhjentänyt lattialle ja käynyt päällä kierimässä. Kyl on hyväntuoksuinen koira ny!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Paljon asiaa

Päivitystahti on ennätystiuha, mutta minkäs teet kun on niin paljon asiaa.
Ja hehkutus senkun jatkuu.
Ajattelin eilen että liikutan kevyesti, mutta kuitenkin oikeasti ratsastaen. Tavoitteena oli tehdä vähän avoja käynnissä ja ravissa. Isolla kentällä oli tunti joten tuppauduttiin Emmin ja Rikun kanssa pikkumaneesiin. Olin mennyt alkukäyntejä jo hyvän tovin kun tajusin, että mehän ollaan tässä hallissa Broncan kanssa ensimmäistä kertaa. En meinaan yhtään tajunnut että näin on, kun hevonen marssi eteenpäin niinkuin täällä oltaisiin tepasteltu vuositolkulla. Mitään ei tarvinnut kytätä, vain oviaukosta kentälle piti vähän tiirailla muita hevosia ja sekin hyvässä, rauhallisessa hengessä.

Ja se ratsastettavuus! Toki meillä on vielä yhteisen sävelen hakua ja se tietty tasaisuus puuttuu. Se on vähän sellaista vuoropuhelua: minä kyselen että onko parempi näin vai näin ja yritän huomioida Broncan vastauksia. Haparointia tuottaa myös se kuinka mahtava tuon hevosen kokoamiskyky on. Kun itse kuvittelen, että nyt on hyvä työskentelymuoto, niin se saattaa yhtäkkiä lyhentyä vielä vaikka kuinka paljon. Toki se on rodullinen ominaisuus tuo helppo kokoaminen, mutten valita, en todellakaan :)
Kääntämisen kanssa saa vielä opetella siihen ettei todellakaan tarvitse kun katsoa mihin mennään. Jos enemmän tekee niin menee jo liiaksi.
Ja se työmotivaatio! Bronca on tyytyväisimmillään kun saa mennä reippaasti eteen, mutta heti kun sen puolipidätteellä herättää, että nyt tehdään jotain, se jää heti odottamaan lisäohjeita. Ei ole pitkään aikaan ratsastaminen ollut noin miellyttävää vuoropuhelua. Ja nyt on sentään vasta ihan vaan keskenämme raavittu vähän pintaa. Pahoin pelkään että mennään aika sfääreihin kun päästään valmennukseen...
Jopa mies heltyi sanomaan hevosesta hyvää sanaa kun kotiinpäästyäni tilittelin fiiliksiäni ja Broncan ihastuttavia ominaisuuksia. Sanoi että kuulostaa hevoselta josta hän voisi tykätä.

Tämä se on niin kivaa aikaa kun jatkuvasti havainnoi uusia piirteitä hevosestaan :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tästä se sitten lähtee

Nimittäin hevosellinen arki. Ostoslista senkun kasvaa, tänään huomasin, että siihen koulupenkkiin minkä sain mukaan ei ole sopivankokoista vyötä. (Ostoslistalle: kouluvyö about 80cm)

Päivä ei alkanut kovin lupaavasti. Bronca oli pistetty samaan tarhaan sellaisen suokkitamman kanssa, joka sukelsi lankojen ali karkuun kun menin Broncaa hakemaan. Sainkin sitten jättää Broncan tarhaan ja lähteä metsästämään villinä ja vapaana juoksevaa suomenhevosta. Apujoukkojen kera karkulainen saatiin kiinni (tuli kuulemma tosin heti toistamiseen sekä langasta että lankusta läpi kun olin Broncan vienyt sisälle).
Muutenkin vaikutti siltä että tämä tamma vähän jahtasi Broncaa ja todettiin, ettei ole tarpeellista ressata tiinettä hevosta uudessa tilanteessa, uudessa paikassa moisella, joten Bronca pääsi ainakin loppupäiväksi kentän viereen tarhailemaan. Harmillisesti hieman erilleen muista, mutta saipahan olla rauhassa. 

Tissit oli tytöllä ihan turvoksissa ja kuumat. Säälittää kun tietää että ne on varmasti kipeät, mutta lypsämällä vaan pitkittää maidon erittymistä (tässä oppii hurjan nopeaan tahtiin kaikkea uutta :D)
Aivan ihanat lilat pintelit etusiin ja ensin puolisen tuntia taluttelemista maastossa. Bronca oli ihan täpinöissään :D Se meinasi omin päin lähteä jokaiselle sivutielle tutkimaat mitä siellä on, eikä oikein malttanut kulkea nätisti. Jossain kohtaa tuli sen verran mitta täyteen sitä hillumista, että kokeilin vähän pysähtymis-peruutus harjoituksia. Bronca ei tykännyt yhtään! Kun se pysähtyi se malttoi seistä 2 sekunttia paikallaan, jonka jälkeen lähti tönimään mua päällään että eikös mentäs jo. Tiesin etten voi peruutuksessa olettaa sen toimivan heti kättelyssä niikuin haluan. Pieni paine etulapaan ja "taakse". Myötäsin heti pienestäkin liikahduksesta taaksepäin, mutta kyllä tuo heti otti sen askeleen taakaisin. Pitää ottaa kyllä jatkuvaan reeniin kaikki ihanat maastakäsittelykiemurat ;D (Ostoslistalle: naruriimu ja köysi) Eikä meillä siis mitään varsinaista ongelmaa ollut minkään suhteen, olis vaan voinut mennä nätimminkin. Joo ja ehkä erikoisin hevonen ikinä alkoi jumittamaan ja hissuttelemaan kun oltiin tulossa takaisin ja talli alkoi siintää näkyvissä. Taitaa olla maasto Broncan paikka.

Kävin vielä kentällä kun oli tietysti pakko päästä selkäänkin. Menin ilman satulaa, mitä oon tehnyt toodella vähän, mutta oli pakko päästä kokeilemaan kun Broncan selkä on niin kutsuva ilman satulaa ratsastamiseen. Ihan kun sohvalla olis istunut. Oma tasapaino oli selkeesti hakusessa reenin puutteen ja liukkaiden housujen takia, mutta äkkiä sieltä hyväkin balanssi löytyi. Ihan vaan käynnissä mentiin vähän voltteja ja otettiin ihan pikkuisen ravia kun halusin tietää pysynkö ravissakin kyydissä. Jatkuvaa huomioimista: kääntyy ihan puhtaasti istunnalla. Alkuun mun voltit oli aika pieniä ja epämääräisiä ihan sen takia, etten oikein sisäistänyt kuinka herkästi neiti hevonen kääntyy. Minä kun olin kääntämässä voltille niin Bronca teki jo takaosakäännöstä :)

Kotiin kun pääsin, niin olisi tehnyt heti mieli lähteä uudestaan.

lauantai 15. joulukuuta 2012

"Mitä sä haluat joululahjakasi" - "Oman Ponin"

Joku parikymmentä vuotta myöhemmin otsikon pyyntö voidaan katsoa toteutuneeksi.
Sinne se jäi heinää rouskuttamaan ja siellä se huomenna odottaa kun hyökkään sitä paijailemaan.

Nukkuminen oli viime yönä arvatenkin vaikeaa, ylös pomppasin jo kuudelta, enkä saanut sen jälkeen nukuttua. Klo 11 Emma kuskina nokka kohti Seinäjokea. Todettiin jo mennessä että tuuleepa pikantisti ja ottaapa kivasti tohon koppiin tuuli.

Hepo talliin, välipalaa, kamojen setvimistä ja jutustelua. Koppiin kävellessä Bronca hirnahti lapselleen heipat.
Ajettiin rauhallista 65 kilometrin keskinopeutta koko matka hirvittävän kelin vuoksi joten matkaan meni huikea 4 tuntia. Parkanossa pysähdyttiin pissatauolle ja todettiin että hevonen voi varsin lunkisti.

N. 20.00 uuden tallin pihassa kopista ulos. Parit vilkaisut puolelta toiselle ja talliin astellessa hirnahdusmoikka uudelle jengille. Karsinassa pää heiniin. Selvästikkään tämän naisen elämää ei ihan isotkaan jutut hetkauta. En voi sanoa kun WAU!

Nyt päässä ei liiku muuta kun sydämiä, kukkasia ja kultaisia pilvireunuksia.

Tallissa lähtötohinoissa

Tukkasilmillä on dominoiva habitus

tiistai 11. joulukuuta 2012

Huomio koirasta

Pitempiaikaiselle koiranomistajalle tämä voi olla ihan itsestäänselvyys, mutta itselleni tämä tuli ihan uutena havaintona.

Olen ollut tässä pari päivää pikkeuksellisen kipeä. Mulla harvoin nousee flunssassa edes kunnolla kuume, mutta nyt olen kärvistellyt välillä yli 38 asteen lämpötilassa. Kamala syyllisyys vaivaa kun koira vaan makaa vieressä ja tuijottaa, että voitaisko tehdä jotain muutakin kun vaan rötköttää. Eilen olin kuitenkin niin huonona, että pelkkä vällyjen alta vessaan kiipeäminen oli henkisen ja fyysisen ponnistelun tulos.
Olen yleensä kuitenkin se, joka lenkkeillen huolhtii koiran varsinaisesta liikunnantarpeesta. Miehen kanssa koira saa kyllä olla ulkona, mutta sekin rajoittuu paljolti pihassa pyörimiseen herra lentäjän tehdessä hommia. Kävihän se toki Nallen kanssa eilen hiihtämässä, kun sanoin ettei olla tehty mitään muuta koko päivänä kun maattu sisällä. Pieniä pissalenkkejä tuossa tiellä olen kuitenkin pystynyt tänään tekemään ja niiden aikana havaitsinkin tämän poikkeuksellisen käyttäytymisen.

Nalle on siis yleensäkin vapaana ja lenkeille lähdetään vapaana. Yleensä se pinkaisee hövelisti edelle ja kuljeskelee ympärillä n. 20-40 metrin säteellä, kuitenkin niin, että sillä säilyy näköyhteys minuun. Mutta meno onkin ihan toisenlaista nyt kun olen sen kanssa kipeänä lähtenyt tallustelemaan pientä matkaa. Se kulkee aivan vierellä koko ajan ja jos sattuu menemään edes kymmenen metrin päähän, vilkuilee minua taaksensa koko ajan. Se ei tee sellaisia spurtteja ollenkaan mitä se normaalisti harrastaa, se on jotenkin vakavana :/
Pistipä vaan miettimään, että aistiiko se todellakin noin hyvin etten ole ihan kunnossa?
On se jännä, ja rakas...

lauantai 8. joulukuuta 2012

Juniori-Winner 2012

Kyllä meidän maalaisjuntti tempaisi tänään yllätyshyvän suorituksen Helsingin messukeskuksen kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Lähdettiin ihan takki auki ensimmäistä kertaa heti kansainvälisille kentille. Käytiin vielä viimemetreillä miehen kanssa keskustelua että kumpi esittää. Kumpikin tavallaan halusi ja sitten taas ei. Päädyttiin yhdessä kuitenkin siihen tulokseen, että herra lentäjä esittää itse koiransa. Syy oli lähinnä se että Nalle pysyy jonkin verran paremmin hanskassa miehellä, ja minuun hiipi epäilys siitä miten saan koiran pidettyä kun ollaan yhtäkkiä paikassa jossa on tuhansia koiria. Pidin tuossa tiellä eilen sitten vähän demonstraatiota peitsaamisen ja ravaamisen erosta.


Nalle arvatenkin meni ihan pähkinöiksi kun kurvattiin messukeskuksen parkkipaikalle ja se näki kaikki muut koirat. Toki sen arvasin, kun täällä maalla se näkee ne samat alle kymmenen koiraa, ja niidenkin kanssa saa melkein aina leikkiä. Matkalla halliin aiheutettiin jopa vähän hämminkiä, kun koira tempaisi jonkun terrierin perään niin, että hihnan lukko sanoi *piu* ja hajosi atomeiksi. Onneksi oltiin varauduttu toisella hihnalla ja koirakin pysyi kiltisti aloillaan. Kai se raukka hämmentyi yhtäkkisestä vapaudestaan.
Kamalan nopeasti se sopeutui paikkaan ja tilanteeseen (niikuin kaikkeen muuhunkin yleensä) ja ennen kehää oltiin jopa niin rentoja, että voitiin makoilla siellä ihmis- ja koiravilinän keskellä.

Kentän laidalla seisottiin alkuun aivan idiootteina pää pyörien, kunnes bongattiin muita rodun edustajia. Ei muutakun esittäytymään ja kysymään, että mitäs täällä nyt pitää tehdä :D Iso kiitos Elisalle ja Titalle ohjeistuksesta!

Ukot kehään, vähän koitin hoputtaa kentän laidalta että vois juosta kovempaakin, mutta toisaalta alusta oli aika liukas. Nalle teki just sen minkä vähän arvelinkin sen tekevän, eli heittäytyi tuomarin lähestyessä kyljelleen maahan. Ei se mitään nöyristele vaan kerjää masurapsuja niin tosissaan että heti kun joku lähestyy kädet ojossa se tarkoittaa hänen mielestään pientä paijailusessiota. Kakarahan tuo vielä on ja junioriksikin ihan sieltä nuorimmasta päästä. Saatiin kuitenkin ERI :)
Arvostelussa lukkeepi näin:

Kookas, erittäin hyvän tyyppinen, vahvaluustoinen uros.
Hyvä pään malli ja hyvät korvat.
Hieman pysty olkavarsi ja etuasentoinen lapa.
Hyvä selkä, hyvät kaksoiskannukset. Vielä hieman kevyt runko.
Hyvät värimerkit. Erinomainen karvan laatu.
Liikkuu hieman holtittomasti edestä. Tarvitsee aikaa.

Mutta näillä JUN ERI ja Helsinki JUN-winner 2012
SA jäi saamatta, mutta eipä sitä herunut junnuista kellekkään.

Laatu onpi karmea, mutta ainoa säädyllinen. 

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Sorry :D

Mä tiedän ettei tää ehkä oo nätein ulkoasu mitä blogimaa päällään kantaa, mutta se on kuitenkin paras mihin pystyn näillä taidoilla ja parilla lasilla viiniä. Vaihdan sen kyllä kun saan lutusia kuvia Broncasta.

Ja asiasta nakkiin: kävin eilen taas simuloimassa ratsastusta. Nyt jätettiin kaikki istuntatestaukset pois ja keskityttiin vaan reenaamaan. Arto pidensi heti jalustimet oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja sanoi, että tää pituus on lyhyin, mitä tässä satulassa voit pitää, ilman että polvesi tulee tuen yli. Olen poikkeuksellinen mittasuhteiltani: olen 170cm pitkä, jalka on kuitenkin pituudetaan 180cm pitkän ihmisen, kengän koko on 37-38  ja käsi samaa sarjaa 6-7, selkä on lähinnä rikki ja huonojen geenien vitsaama. Rakas äitini on keksinyt pilkata mua koko mun elämän mun sairaanloisen pienistä käsistä. Niistä traumoista vois kirjottaa yhden kokonaisen postauksen, mutta koska tarkoitus oli avautua simulaattoriratsastuksesta, jätän traumat taka-alallle.

Arto muisti selvästi missä isoin heikkouteni on, koska heti käynnin jälkeen (käynnissä istunnssa ei ollut mitään mainittavaa, perus hyvä kuulemma) otettiin laukkaa. Simulaattoirn kontrollit olivat heti paremmin hallussa ja voi miten nautin kun pääsin oikein hienosäätämään. Vartti jauhettiin laukkaa. Sanoin että tunnen heti kun saan hyvän mukautumisen ja jäntevyyden omaan kehoon, mutta se paketti on niin hauras, että hajoaa pienimmästäkin ajatuksesta. (Tyyliin: nyt on hyvä, mutta mites toi pohje, irtoileeko?, voi ei pakara jännittyi -> paketti hajos. Tai: nyt on hyvä, mutta mites toi käsi, ranne linkussa, voi ei yläkroppa jännityi -> paketti hajosi.) Laukkareenin jäkeen otettiin loppuaika ravia. Alkuun oli kamalan vaikea pitää pohjetta paikallaan ilman että olisin nojannut taakse samalla, mutta saatiin tästäkin ihan ok. Arto sanoi ettei pohkeeni heilu ylettömästi, vaikka anturi ilmoitteli pohkeen irtoamisesta aivan jatkuvasti. Ravi on silti kaikein heikoin. Vedän niin helposti itseni yliryhtiin ja nojaan taakse, jolloin jään auttamatta kuulemma liikkeessä jälkeen.

Eniten masentaa nyt se että se miten minua on neuvottu istumaan ja mitä se ns. aiheuttaa. Enkä puhu nyt mistään kalsarien hiertämisestä vaan ihan anatomisesta ongelmasta. Miten tämä on mahdollista ratsastaa hyvin ja hyvässä tasapainossa ilman että privaatit hiertyy verille? Toistaiseksi vielä mysteeri. Samaan tapaan ilman satulaa ratsastaminen saa aina tietystä kohtaa pakaraa ihon kuoriutumaan.

Turhauttavaa. Mutta rohakaisevaa kokemustakin minulla on. Kun aloittelin ratsastusta, kärsin todella pahoista häntäluuhun liittyvistä kivuista. Kivut johtuivat häntäluuni epämuodostumasta, jonka vuoksi häntäluuni on voimakkaasti ja terävähkössä kulmassa sisäänpäin kääntynyt (ei ihan yhtä voimakkaasti kuin tässä linkin kuvassa, mutta lähes). Tarvitsin aluksi pehmeäravisia ratsuja jotta, häntäluuni ei saisi liiaksi kipeyttäviä iskuja. Lopulta kuitenkin opin myötäämään myös laajaliikkeisten hevosen ravissa niin, että häntäluuhun liittyvät kivut ratsastuksen jälkeen loppuivat. Toivon suuresti että nämä hiertymiseongelmat voi korjata myös reenaamalla...

tiistai 4. joulukuuta 2012

"Mä oon niin tulessa etten pysty sanomaan sulle mitään"

Mun pitäis varmaan huutaa ja remuta ja riemuita samalla intensiteetillä, kun saadessani opiskeluaikaan vitossen genetiikan ja solubiologian kurssista (ei ollut ilmainen ei, mutta ah niin palkitseva), mutta vaikka onnen määrä on edelliseen verrattuna moninkertaista, olen ollut yllättävän maltillinen.

Liittyyköhän siihen pelkoa siitä että hommat menee vielä jotenkin mönkään? Vai haluanko vaan keskenäni lillua tässä onnen aallokossa?

Tai ehkä se on tietoisuus siitä, että niinkuin se vitonen maailman vaikeimmasta kurssista, tämäkään ei tule ilmaiseksi. Ei kai ne turhaan sano että hevoseton on huoleton. Mutta veikkaampa, että samoin kun sen kurssin kanssa, tämänkin kun tekee hyvin ja paneutumalla, palkintona on onni, ystävyys ja hienot yhteiset kokemukset.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Seinäjoenreissu

Ajelinpa tässä lauantain ratoksi Broncaa moikkaamaan ja testailemaan sen maasto-ominaisuuksia. Tulin kyllä reissussa kokolailla vakuuttuneeksi, että tein hyvän valinnan. Oon sopeutunut niin eri meininkiin, että olin ihan ymmälläni ettei kolme traktoria peräkärryineen saanut aikaan minkäänlaista reaktiota. Mutta eipä ole mamma pystyynkuollutkaan ei. Vähän kävi loppumatkasta heppaa sääliksi kun soratietä mentiin ja Bronca on nyt kengätön. Pakko oli hypätä alas ja taluttaa loppumatka.
En malta odotta!
Koska sais tän tytön kotiin?