tiistai 29. lokakuuta 2013

Uudessa kodissa

Alkuikankeuksien jälkeen nyt alkaa vaikuttaa siltä, että uusi koti ei enää aiheuta hepoille suunnattomasti päänavaivaa.

Perjantaina askarreltiin tarhasta Auschwitz:


Oletusarvo oli että viisi lankaa ja kunnon sähkö pitää karkailutaipumuksen omaavan lapsukaisen aisoissa. Tarha jaettiin aluksi kahtia, jotta saavat tutustua uuteen tammakaveriin rauhassa.

Lauantaina haettiin itse hevoset. Suoraan laitumelta koppiin. Tadaa! Neron lastaukseen kului sama aika mikä meni tallikaverilta liinan hakuun satulahuoneesta. Aavistuksen omahyväisesti näin jälkikäteen voisin mainita, että melkein arvasin ettei kopitus ole mikään ongelma. :) Lastaussillalla se empi muutaman hetken, mutta rauhassa kun maaniteltiin ja mammakin vähän höräji, niin reippaasti poika käveli sisälle asti. Yhtään ei tarvinnut ylimääräistä painetta. On se fiksu poika!



Uuden tallin päässä alkoikin sitten pieni iltaharmi. Olin juuri päässyt kotiin kun soitettiin, että varsa karkuteillä, eikä anna kiinni. 200m matka autolla tallille ja varsa kiinni ja äitinsä hoteisiin. Ei päästänyt vierasta ollenkaan lähelle, mutta minä sain sentään vaan kävellä luokse. Reilun tunnin päästä tuli uusi soitto että varsa irti. Siinä vaiheessa alko jo huumorintaju loppua. Jotenkin se oli onnistunut twistaamaan itsensä noista portin joustavista langoista läpi rikkomatta mitään. Tällä kertaa Nero oli kuitenkin niin agitoitunut, kun sitä oltiin yritetty saada kiinni, ettei päästänyt minuakaan lähelle. Normaalioloissa Nero ei paljon äitiä seuraile, mutta ajattelin kokeilla nyt kun paikkakin oli uusi. Sain molemmat turvallisesti karsinaan tällä keinolla. Myöhemmin mietitytti, että olisi tietysti voinut olla kaukaa viisas ja ottaa hevoset aikaisemmin sisälle. Vanhassa paikassa kun ovat tottuneet tulemaan sisään neljän viiden maissa, ja uudessa paikassa tarhaillaan kuitenkin jopa seitsemään asti.
Siinä harmistuneena päätäni pudistellen ja ärräpäitä ilmoille heitellen askartelin sitten seuraavaa päivää varten kunnon sähköpaimenriimun. Kiedoin lähes koko Neron riimun (joka on muuten jo shettiskokoa) sähköpaimenen langalla ja askartelin vielä viikset sojottamaan kummallekin sivulle ja vielä alas. Samalla päätin pidentää tarhausaikaa pikkuhiljaa, noin puoli tuntia päivässä, siihen mittaan mitä muillakin on.

Ihme tapahtui. Sen jälkeen Nero ei ole karannut kertaakaan ja käyttäytyminen portilla kielii siitä, että terve kunnioitus valkoista lankaa kohtaan on heräillyt. Tietysti nyt on vielä aivan liian aikaista ruveta nuoleskelemaan. Nyt kun asian julkisanon niin kohta soi kuitenkin puhelin :D

Eilen päästettiin tammat samaan tarhatilaan ja haaveriahan siitä heti tuli. Aika kesyä toimintaa muuten, mutta kaverilla kantahokit, eli harmiton täräys takalistoon aiheutti bonukseksi 15cm pitkän raapaleen kankkuun. Onneksi olin juuri irtojuoksuttanut hepat kentällä, joten lihakset oli varmasti lämpöiset ja vetreät, mutta kipeää otti selvästi. Hetken Bronca könkkäsi, mutta sinä aikana kun minulta meni haavan pesuun ja viilennykseen oli käynti jo muuttunut normaaliksi. Haava on ihan mitätön syvyydeltään, mutta tänään haavan ympäristö tuntui kuitenkin hieman lämpöiseltä. Olisi kamalasti tehnyt mieli touhuta Broncan kanssa jotain, mutta katsoin parhaaksi antaa olla ja katsoa.

Tällä viikolla olisi toivoissa saada hepoille talliemännän innovatiivisella DIY slowfeedingverkolla varustettu paali. Se olisi mamman metabolialle hieno juttu!

torstai 24. lokakuuta 2013

Muutto lähestyy sairaalareissusta huolimatta

Ollut vähän hiljaista täällä blogipuolella, koska jouduin sunnuntaina sairaalaan ja pääsin vasta keskiviikkona kotiin. Edelleen joudun käymään joka aamu sairaalassa lääkittävänä, koska osa lääkkeistä annetaan pistoksina ja osa iv:sti suoneen. Sairastan siis Crohnintautia, joka on tulehduksellinen suoliston autoimmuunisairaus, ja nyt lauantai-iltana alkoivat tutun tuntuiset vatsakivut ja sunnuntaina kuume kohosi nopeasti huimiin lukemiin, joten vaihtoehtoja ei ollut. Oma jatko on vielä vähän auki sen kannalta hoidetaanko leikkauksella vai sellaisella lääkkeellä, jonka koen olevan haittavaikutuksiltaan jopa leikkausta ikävämpi vaihtoehto.

Hevosten elämä se rullaa kuitenkin vääjäämättä kohti muuttoa. Vein tänään jo suurimman osan tavaroista uudelle tallille, huomenna pitäisi vielä tehdä pientä varsaprooffingia tarhaan ja lauantaina on itse muutto. Bronca voi nyt valitettavan paksusti kun sillä oli aika monta vapaata jo ennen kuin jouduin sairaalaan. Oma kunto ei oikein riitä vielä liikuttamaan ja olin jokatapauksessa päättänyt, että muuton yhteydessä saa viikon verran vaan olla Nerolle tukena ja turvana uudessa paikassa, ettei suotta tule hätä. Uuden tallin kenttä on kyllä tosi hyvin aidattu että voi olla että päästän ne siihen vähän rallittelemaan yhdessä joku päivä.

Tälläkertaa lyhyestä virsi kaunis. Lisää uutisia tuleekin sitten varmaan muuttotohinoista! :)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Onnistuneita talutteluharjoitteita

Olen nyt kahtena päivänä peräkkäin muuttanut hieman sisälletulorutiinia. Sunnuntaina Broncan liikutus meni sen verran myöhään, että jätin sen sisälle ja lähdin mukaan kun tammalauma haettiin porukalla sisään. Otin Neron talutettavaksi eikä mitään ongelmia ilmennyt. Nero tuli oikein nätisti löysällä narulla. Tallin käytävällä kun se huomasi mamman, otti pari raviaskelta, mutta kun muistutin mikä onkaan askellaji, oli heti taas kuulolla. Olin superylpeä ja minulle tämä vahvisti sen että mikään ongelmallinen riiviö ei ole kyseessä. Nero on nuori älykäs varsa, joka oppii jatkuvasti ja hakee rajoja kuin mikä tahansa lapsi. Älykkyytensä vuoksi se osaa valita tilanteet, joissa se helpoiten pääsisi niskan päälle.

Eilen kävin Broncan kanssa käppäilymaastolla metsässä ja lenkki vähän venähti ajallisesti pituutta kun tamma lönkötteli aikas rauhassa menemään ja loppumatkan vielä talutin kun kivisellä tiellä Bronca arkoi kengättömiä kavioita. En halunnut talliin tullessa venyttää enää tamman ja varsan erossaoloaikaa, joten huikkasin että haen Neron yksin sisälle. Koko hommassa hankalin kohta oli se että koko muu lauma ryysi portille. Nero kulki koko matkan talliin aivan niin kuin sitä olisi talutettu yksin herra ties kuinka kauan. Naru pysyi löysällä, kehuja sateli ja kokemus oli arvokas niin minulle kuin Nerollekin. Karsinassa hieno poika sai superpitkän rapsuttelutuokion sillä huopamainen varsaturkki putoaa nyt oikein urakalla. Toivottavasti kasvattaa pikapuoliin uutta turria että tarkenee talvella.

Vielä kun saadaan poika pidettyä kunnolla langoissa niin alan olla läpeensä tyytyväinen!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Paljon pieniä juttuja

Annoin Broncalle tällä viikolla vähän pitemmät vapaat. Osasyynä siihen oli oikean etusen "hassun näköinen" vuohisnivel. Pari päivää kun syynäsin niin toinen vuohinen näytti inasen suuremmalta kun toinen, muttaen painelemalla saanut mitään tuntumaa mistään turvotuksesta. Nivel oli kuiva ja viileä, vain hieman suurenpi kuin vieruskaverinsa. Bronca on vaan sitä sorttia että sillä on To-del-la kuivat jalat jolloin kaikki pienikin tahtoo näkyä. Missään vaiheessa ei arkonut eikä ollut epäpuhdas tai edes epämääräinen, mutta kun ei itseänikään sateisissa keleissä inspiroinut ratsastella niin annettiin pieni miniloma. Mitään harhoja en kuitenkaan nähnyt, nivel oli oikeasti suurempi. Näin jälkeenpäin diagnoosini nojaa lähinnä paljoon maastoiluun ja (vielä sillä hetkellä) sateettomiin keleihin, joka oli tehnyt pohjista melko kovat.

Nero on muutamana iltana aiheuttanut showta tallilla kulkemalla hieman tuhmasti sisään. Kaikki alkoi kun joku oli päässyt porukassa taluttaessa karkuun, josta Nero oli kuumunut ja alkanut potkimaan kun ei ollut päässyt irtautumaan talutuksesta. Sehän on kuitenkin sille aika uusi juttu. Pari iltaa näitä uutisia kuunneltuani toin ne itse sisälle. Myönnettäköön ettei ollut helpoimmasta päästä: matkaa on ja siinä ylitettävänä vielä tie, jossa nopeusrajoitus on 80km. Tien yli kun päästiin niin Nero olisi mielellään juossut karsinaan asti ja suivaantui kun ei sitä saanut tehdä. Karsinassa kuikutteli 2 sekunttia ja kun siellä pystyin keskittymään pelkästään siihen ja sain kunnolla komennettua oltiin taas herrasmiestä. Ei edes ruokakupille menty ennenkuin ihan oikeasti annoin luvan. Sitä on vaan niin hankala komentaa tuossa kimppatalutuksessa! Bronca on niin herkkä että jos komennan Neroa sen vieressä se luikkii mua pakoon kun pelkää että komennan sitä :( Ja sehän ei tietenkään helpota asioita.

Nero oli tänään myös melko hankala. Laitumella oli melko haipakka päällä kun hain Broncaa, joka tarkoitti ilmeisesti Neron mielestä sitä että hän voi loikata äidin perään lankojen välistä. Tosiasia oli, ettei ollut mitään haikeutta äitin perään. Hän nyt vaan on oppinut sen ettei lankoja tarvitse kunnioittaa ja tarvittaessa niistä pääsee läpi. Harmi vaan kun en tälle asialle voinut itse ajoissa tehdä mitään. Portin kahva meni rikki, tamma piti saatella takaisin laitumeen ja portille vahtimaan kun Nero ja Piipero jäi siihen kyttään siihen malliin että lähtevät kyllä heti jos passipaikkani jätän. Hätiä tuli melko nopeasti ja samalla kun portilla askarreltiin uuta kahvaa, minä taluttelin Broncaa pitkin laidunta ja totesin, että ei Nerolla ole mitään intressiä sen perään. Tästä koko episodista opin kyllä itsestäni jotain. Minulla ei meinaan kertaakaan palanut pinna, ei mennyt hermo eikä edes syke noussut vaikka seisoin irti riekkuvan varsan kanssa kolmen metrin päässä isostatiestä. Olin aivan tyyni ja rauhallinen. Asenteella: jahas otetaas homma takas. Yllätän joskus itsenikin.

Samalla kun taluttelin Broncaa laitumella ja kahva koki korjaustoimenpiteitä Unne, Piipero ja Nero veti syksyiloittelua pitkin mantuja kovaa ja takapäät korealla. Siinä välissä satuin todistamaan elämäni hienointa ravia: sellaista mitä näkee vaan jossain youtubessa kun kalliit hevoset juoksee näyttelykehässä. Se leijui, se liisi, se oli vietereiden päällä eikä hetkeäkään näyttänyt koskettavan maata. Aivan Us-ko-matonta!

Kaiken draaman jälkeen käytiin Been kanssa pitkällä käyntimaastolla ilman satulaa ja naatiskeltiin vaan. Loppumatkasta otin pari ravi-käynti-ravi siirtymistä löysällä ohjalla, äänellä ja istunnalla ohjaten. Se oli maailman ihaninta. Se on niin hieno! Kuvasin tästä hienoudesta videonkin, mutta koska olen ihan käsi, en saa sitä käännettyä! En saa sitä mihinkään niin että se olisi pystypäin, eli siten miten menin sen kuvaamaan.


maanantai 7. lokakuuta 2013

Me muutetaan

Bronca ja Nero vaihtavat tallia tämän kuun lopussa. Näin äkkinäinen muutto tuli itsellenikin yllätyksenä. Nykyisellä tallillamme yrittäjä vaihtuu, jonka seurauksena puoliylläpitomahdollisuus poistuu ja vuokrat nousevat. Olin suoraan sanottuna aika raivoissani tästä tipautetusta pommista muutaman päivän, mutta koska en varsinaisesti keksinyt kelle olla vihainen, ja asiat alkoivat lutviutua hyvin nopeasti suotuisaan suuntaan, annoin olla. Höyryäminen ei vaan oo mun juttu. Harmittaa toki vielä että Nero joutuu eroon hyvästä ja tasapainoisesta laumasta jossa sillä on sekä leikkikavereita että kurinpitäjiä, mutta enemmän se menee kai niin että me ihmiset jäämme ikävöimään menneitä: hevoset elävät nykyhetkessä.

Muuttomatkaa tulee kokonaiset 5 kilometriä ja tuleva kotitalli on jo ennestään tuttu ja juuri se talli, mihin jokatapauksessa olisin muuttanut Neron vieroituksen jälkeen. Aikataulu nyt vaan hieman kiihtyi. Tuleva kotitalli on siis tuo naapuritalli, jossa Ponikin aikoinaan asusteli. Tallimatkaa tulee 200 metriä. Menen alkuun täysihoitopuolelle, mihin mulla ei ole varaa, mutta aion tehdä töillä osan vuokrasta. Jossain vaiheessa ennen talvea yhdelle itsehoitopuolen asiakkaalle pitäisi tulla oma siirtotalli, joten sitten päästään Bronca ja Neron kanssa itsehoitopuolelle ja se onkin sitten varsin kukkaroystävällistä.

Muuten ollaan touhuiltu aivan normaalisti. Maastoiltu uusissa maisemissa Emman ja Rikun kanssa (kunto, kestävyys, tasapaino), tehty lisää vastalaukkatreeniä (tasapiano) ja paljon taivuttelutreeniä (notkeus). Viikonloppuna pyysin Emmaa apuun, menin liinan päähän pyörimään ja reenattiin vähän omaa istuntaakin. Sydäntä lämmittää kun Emma kehuu Broncaa. Se kuulemma liikkuu tosi hyvän näköisesti. Olen siitä niin ylpeä (ja ehkä vähän itsestäkin).

Teen tässäkuussa jo valmiiksi töitä uudella tallilla, jotta saan ensikuun vuokraa vähän siedettävämmäksi. Hommaa siis on!