torstai 28. helmikuuta 2013

Olin meidän eiliseen reeniin ihan uskomattoman tyytyväinen. Kentällä oli valmennus käynnissä niin päätettiin mennä Lissun ja Seran kanssa mennä maastoon alkuverkkailemaan. Alkuun hyvä pätkä käyntiä ja sitten mukavan rentoa mutta reipasta ravia. Tosi hyvin avaavaa varsinkin nyt kun Bronca oli maanantaina vähän jumissa. Pääsee muutenkin parempaan lämmittelyyn maastossa kun ei tarvitse olla kokoajan hidastamassa ja kääntämässä. Hevonen kulkee rehellisesti selkä ylhäällä, rentona ja pitkällä askeleella. Broncan ja mun yhteistyö on jo hioutunut siihen malliin että se ei enää yritä lähteä kiikuttamaan. Tai minä lähinnä opin että liiallinen varmistelu ei kannata. Kun en ole kokoajan suussa kiinni sillä mielellä että älähän lähde niin molemmat osaa rentoutua ja tahtikin pysyy rauhallisena. Alkuunhan Bronca lähti välillä viemään ravissakin. Puri kuolaimeen kiinni ja kiiti kun mikäkin liitokavio.



Maastoreissun (n.30min) jälkeen mentiin kentälle jossa olikin ihan täysi ruuhka. Vähän hirvitti kun olen ehkä maailman huonoin ratsastamaan ruuhkassa. Keskityn niin helposti vaan omaan tekemiseeni etten osaa katsoa ympärilleni. Nyt oli kuitenkin aivan pakko skarpata koska kentällä oli kaksi valkussa, me Lissun kanssa keskenämme reenaamassa ja  kaksi ihan pikkukilliä poneillaan "kaahottamassa". Yritin alkuun reenata pituushalkaisijalla suoraan menemistä ja pysähtymistä siis alkutervehdystä. Metsään menee niin että humisee. Olen aika paljon Broncan kanssa reenannut pohkeenväistöjä niin että päistetään juuri pituushalkaisijalta uralle. Virhe. Me mennään ihan puolelta toiselle ja suoraa askelta tulee sinne väliin ihan satunnaisesti. Noh valan toivoa siihen että Bronca myös tietää, että kun ratsastetaan kouluaitojen sisään, niin mennään alkutervehdykseen. Muuten koko hevonen oli taas aivan ihana ratsastaa. Selvästi sille teki hyvää tuo maastoverkka. Sen hallittavuus oli aivan mahtava etenkin laukassa ja sain pitkästä aikaa ihan itsenäisesti (ja vielä siinä ruuhkassa!) sen fiilisken että tämähän on helppoa ja hevonen toimii pelkällä ajatuksella. Lopetin siksi todella nopeasti, hyppäsin alas, löysäsin vyön ja lähdin kävelemään loppukäynnit meidän "laidunlabyrinttiin". Lissu oli kanssa todella tyytyväinen Seraan ja kälätettiin meidän maailman hienoimmista tammoista :)

Lissu otti myös todella ihania keväisiä kuvia Broncasta. Iso kiitos!

Bronca mielihommassaan. Mies oli sitä mieltä että "Miksi sen perseessä on pääkallo?" Totesin vaan että kappas niimpä onkin.




tiistai 26. helmikuuta 2013

Terapiaa, fysio sellaista, ihmiselle.

Ratsastajan kuuluisi olla mahdollisimman symmetrinen. Puolierot omassa kehossa aiheuttavat syyllisyyttä ja syövät naista rotan lailla. Sen lisäksi että niitä on harmillisen vaikea tavallisessa arjessa havaita, niitä tuntuu olevan myös lähes mahdotonta korjata.
Lähtökohtaisesti tiesin jo että oikea jalkani on vanhan polvivamman takia heikompi, mutta kyllä oli kylmää kyytiä kun fyssari-täti sanoi tänää: "Tiedätkös, sulta puuttuu täältä kaikki tätä oikeaa lapaa tukevat lihakset."
Kyse oli tietenkin työasioista ja syy miksi fyssarille menin oli jatkuvasti kipeä oikea olkapää. Jumppaohjeita eteeni pinottaessa kaivoin kuitenkin raivoisan motivaation harrastuksesta. Onhan se nyt ihan sama pystynkö tekemään vielä 40 vuotta töitä, mutta jos voin edes vähän parantaa ratsastustani niin kaiken teen :D

Ratsastin tänään läpi sen ensi sunnuntaisen kouluohjelman. Käynnistä saadaan hyvällä säkällä nelonen, jos hevonen suostuu ravilisäysten jälkeen lävistäjän aikana kävelemään edes kolme-neljä askelta, mutta muuten vaikuttaa ihan mahdolliselta tehtävältä. Pitää vaan muistaa säilyttää tahti, katsoa että peruutus menee suoraan, nousee oikea laukka ja että se laukka saadaan vielä poiskin (lävistäjä olis just se paikka kiihdyttää). Elätän myös pientä toivonkipinää että Bronca fiksuna konkarina hokaa kouluaidoista että jahas, nyt ollaan tosi toimissa. Ainakin yhden asian voin jättää täysin ressaamatta: hevonen on kisapaikalla ja tilanteesa kuin viilipytty. Ainoa jännitys mitä hevoseen voin saada aikaan on minusta itsestäni.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ei pitäisi kirjoittaa tässä mielentilassa

... koska hehkutuksen määrä tulee olemaan jotain tähtitieteellistä.
Mutta minkäs teet. Mulla on maailman mahtavin pikkutamma ja mulla on nyt enemmän kun koskaan aikaisemmin sellainen olo, että olen tehnyt jotain todellakin oikein.

Tämänpäiväisen Katin valkun hienoin saavutus oli puolikas laukkaympyrä. Puolikas vain siksi, että sen puolikkaan jälkeen ei riittänyt enää mikään pikkurapsutus kaulalle vaan ohjat löysälle ja iiisot kehut! Miten mahtavaa oli tuntea ne muutamat askeleet joissa Bronca otti takapään alleen, hidasti, taipui (ei kaatunut) ja ylläpiti laukan, vaikka tunsin koko ajan että nyt hevonen todellakin antaa nyt kaikkensa.

Pari kuukautta sitten mentiin lähinnä vain karmeaa vauhtia kaarteissa kiihdyttäen.

Lakkasin oikeastaan ratsastamasta laukkaa. Sileällä jos mentiin niin muutamia nostoja ja lyhyitä pätkiä. Maastossakaan ei olla viimeaikoina laukattu. Keskitytty vaan hakeutumaan vähän hankalammille tai pidemmille reiteille ja kävelty kilometri toisensa jälkeen. Ja tässä on tulos. Puolikas laukkaympyrä! JEE!
Kyllä te hevosihmiset tiedätte miten pienestä tässä hommassa välillä saa päiväkausiksi hymyn naamalleen.

Oli meillä vähän hankaluuksiakin kun vasemmassa kierroksessa taas oikeaa pohjetta ei aina välillä saanut läpi, mutta se ei nyt tunnu miltään. Oikeassa kierroksessa mulla oli hetkittäin olo, että eihän tässä tarvitse kun ajatella mitä tehdään ja mihin mennään. Yhdessä hevosen kanssa.

Kati sanoi, että selvää muutosta on tapahtunut. Hevonen on rennompi eikä tikuta menemään niin kuin vielä viimekerralla. Käynnissä mennään eteen. Kuulemma todennäköisesti meidän maastoreissujen peruja. Eikä edelleenkään voinut uskoa että Bronca on jo 18 :)

Niin joo ja karvanlähtö on jo ihan tautista. Jos joku haluaa myydä mulle kevättakin, joka on jotain muuta kun mustaa (kohta enemmänkin valkoinen) fleeceä (suorastaan imee kaikki karvat) niin otan tarjouksia vastaan.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Viikonlopun rentoilut ja "varustepostaus"

En sitten perjantaina päässytkään sinne estetunnille. Olin Broncalla ratsastamassa kun tuli soitto, että Viitaniemen maneesi on toistaiseksi käyttökiellossa. Pahamaineinen Isola-maneesi ei ole kyseessä, mutta Viitiksen maneesi on vielä niin uusi ettei lopullista rakennustarkastusta ole vielä tehty. Tämän vuoksi todettiin että parempi ottaa varman päälle asiakkaiden turvallisuuden vuoksi. No yritetään uudestaan sitten kun maneesiin saa taas mennä.

Perjantaina otin Broncan kanssa kevyesti mutta vaativasti. Alkuverkan jälkeen otin ympyrällä ensin asetuksia sisään ja ulos ja lopulta siirtelin takapäätä sisä- ja ulkopuolelle niin että hevosen piti taipua, ei väistää. Tajusin vasta myöhemmin että näitä taidetaan kutsua suluiksi, mutten ole niitä koskaan varsinaisesti aikaisemmin ratsastanut. Oikeaa kylkeä Bronca ei olisi niin mielellään venyttänyt, mutta sekin onnistui yhden muistutuksen jälkeen hienosti. Olihan tuo ihan selvästi parempi ratsastaa Emman jäljiltä! Kuunteli ihan eri tavalla! Sovittiin että Emma voi jatkossakin korjata Broncaa läpiratsastuksella, niin että saan taas nautiskella herkästä ja kuulolla olevasta hepasta. Ehkä sitten joskus opin itsekin :D

Lauantaina kävin vilkaisemassa Wääksyssä harjoitusestekisoja ja kysäisin samalla kisojen järjestäjiltä mitä mieltä ovat jos tulisin Broncan kanssa harkkakoulukisoihin. Hetki juteltiin, sanoivat etteivät tietenkään ota mitään vastuuta mistään ja naureskelin etten sitä olettanutkaan. Tuntevat Emmin ja sanoivat että jos Emmi on sitä mieltä, että voi tulla niin tulkoon. Jätän nyt ilmoittautumisen kuitenkin viimetinkaan. Menen hevosen ehdoilla. Jos alkaa vaikuttaa siltä että tulee fysiikasta johtuvaa haluttomuutta niin antaa olla. Me ehditään vielä myöhemminkin. Sain muuten aikaan aikamoista päänpyörittelyä kun kerroin miten luomuna meillä mennään :D
Kisoita lähdin superrennolle maastolle koiran ja hevosen kanssa. En tainnut ottaa kertaakaan edes ohjia tuntumalle.



Tänään käytiin Emman ja Rikun kanssa pikkasen pidempi maasto ja oikein hyvä sellainen. Rauhallinen tahti. Pitkästä metsäpolusta vastusta ja tasapainoreeniä.

Sain tuosta oksalta kaikki lumet niskaani kun olin hieman keskittyneempi tähän kuvailuun

Emma ja Riku. Katsokaa kuinka hienosti oripoika kulkee tamman vierellä

Niin ja ajattelin nyt esitellä hieman meidän Barefoottia.
Nyt kun olen varmistunut että se on hevosellekin mieluisa ja nyt kun perjantaina pitkästä aikaa ratsastin "normi"satulalla voin kertoa että on kuulkaa ihana penkki!
Hevosen selän liikkeet tuntee satulan läpi todella hyvin ja omat istuinluut löytää tosi kivasti. Samalla on kuitenkin selvästi tunne, että välissä on pehmustetta niin ettei kummastakaan tunnu ikävältä. Meillä on satulassa Barefootin oma painoa tasaava padi.


Vaikka satula saattaa näyttää Broncan selkään melko pitkältä on tuo takakaari sellainen ettei sen päälle kerry painoa oikeastaan ollenkaan. Meillä on tässä edessä ns. kova kaari ja takana puolikova. Satula pitää ratsastajan oikeastaan aika tiiviisti tuossa kaarien välissä.


Meillä on tässä isot polvituet, pienemmät on autossa jemmassa, mutta näistä olen ihan tykännyt tähän mennessä.
Oikeastaan ainoat miinukset mitä voin satulasta sanoa on se että se pyörähtää melko helposti, mutta senkin korjasimme geelillä niin hyvin että voin maastossa nousta selkään maastakin ilman että satula valuu sivulle. (Yleensä nousen siis aina korokkeelta jos sellainen vain on käytettävissä.) Samoin jalustinhihnan kiinnitys voisi olla ihan inasen edempänä. Tämäkin vaikuttaa lähinnä maastossa jos haluaa nousta kevyeeseen istuntaan laukassa, niin huomaa että jalka menee aika taakse, mutta siihen tarkoitukseen mihin tämä meillä on, se on vallan mainio. Ja on muuten erittäin hanuriystävällinen: kuin tyynyllä istuisi.

Pikku-B viettää huomenna vapaata, tiistaina maastoillaan ja keskiviikkona olisi taas pitkästä aikaa Katin valkku.
Lisää kuvateksti

perjantai 15. helmikuuta 2013

Nalle-poika 1v!

Meidän iso vauva täyttää tänään vuoden.
Vuoteen on mahtunut paljon. Eniten kiintymistä.
Lähtökohtaisesti olin kissaihmisiä. Ne koirat joista eniten tykkäsin olivat rauhallisia ja tottelevaisia. Nalle on kyllä tottelevainen ja saa paljon ulkopuolisiltakin ominaisuudesta kehuja. Rauhallinen... never.. tai no joo kahden päivän metsästysreissun jälkeen kun on saanut koikkelehtia umpihangessa.
Mutta se on Rakas! Yhtään en osaa olla ilman. Kamalan hiljaista on kun miehet lähtevät metsälle.
Nallesta on tullut kelpo tallikoira. Yksi hienoipia juttuja edelleen on mennä yhdessä maastoon koiran ja hevosen kanssa. Perustottelevaisuus on hanskassa (niin kauan kun häiriöitä ei ole liiaksi), eikä vielä kertaakaan ole muiden koirien kanssa käyttäytynyt huonosti. Nallen pinna on lähes loputon. Niin joo ja onhan hän junnu-Winner :)
Nalle rakastaa rapsuja, erityisesti masurapsuja. Jos laskeudutkin koiran tasolle niin kellahdus selälleen on välitön.
Tänään Nalle saa extrapaljon rapsuja ja Mustista ja Mirristä haettiin 3 kiloa raakaluita. Niitä ei tosin saa syödä kaikkia kerralla :)

Kuvat on otettu tänään.

Pallopallopallo

Heitä se pallo!

PALLO!

JEE!!!

Operaatio "vinouden tutkiminen"

Olen tässä saattanut mainita pariinkin otteeseen tietynlaisesta liirailusta. Tiistaina liirailu meni jo ihan naurettaviin mittasuhteisiin. Yritin monta kertaa nostaa ravia ja minulle tarjottiin pohkeenväistöä oikealle. Aloin jo epäilä että varusteissa (eli satulassa) on jotain mätää ja mietin pääni puhki mitä seuraavaksi. Pyysin jo viimeviikolla Emmaa ratsastamaan Broncan joku päivä ja se päivä oli eilen. Toivoin saavani vastauksen siihen mistä liirailu johtuu. Epäilyn alla: kuski, satula ja hevonen.
Ensin kuski vaihtoon.
Emma aloitti meidän Barefootilla ja kentän reunalle otettiin se vähiten huono rungollinen satula.

Heti parin ensimmäisen minuutin jälkeen huutelin uteliaana miltä tuntuu ja vastaus oli etten ollut ainakaan kuvitellut mitään, oikealle olisi tehnyt mieli luisua. Vika ei siis ollut kuskissa. (huh)
Emman kommentti oli että oikealta tulevat avut eivät mene perille ja Bronca on haluton taipumaan vasemmalle, eli venyttämään oikeata kylkeä.

Vaihdettiin satula, ongelma ei hävinnyt mihinkään. Vika ei siis ollut satulassa. (huh)
Lopulta oli pakko kaivaa Emmalle keppiä käteen kun oikealta tulevat avut ei vaan menneet perille. Menivät ympyrällä käynnissä ihan vaan siirrättäen takapäätä ensin sisäpuolelle. Ja voi Broncaa joka regoi kun kunnon rinsessa tuohon raippaan. Kun pohkeeseen ei vastattu, seuraavana oli vuorossa pohje ja pieni kosketus takapäähän ja reaktio tuli heti huutomerkein varustettuna. Bronca on karsinassakin hirveän herkkä komentamiselle. Sille ei tarvitse kun vähän ärähtää ja heilauttaa kättä sen suuntaan niin se on jo ihan järkyttynyt.
Näillä mentiin ihan vaan käynnissä ja pikkuhiljaa alkoi homma toimia ja Emma pääsi kiittämään oikeasta reaktiosta.
Itse vaivuin tuumailuihin. Lopulta vika löytyi hevosesta, mutta peiliin piti silti katsoa. Olen antanut hevosen livetä sieltä mistä aita on matala. Olen tosi huono tosissani komentamaan. Ratsastaessani olen vaan pyytänyt ja pyytänyt ja pyytänyt nätisti kunnes Bronca on todennut että kun ei viimksikään tarvinnut reagoida niin ei varmaan nytkään. Lisäksi olen ihan törkeän tumpelo raipan kanssa. Se on tiellä ja häiritsee, enkä yleensä edes uskalla sillä hevosta koskettaa. Vähän niikuin kannustenkin kanssa. Joskus aikanaan vähän tahmeampaa hevosta ratsastaessani sain valmentajalta kommentin, että minkä takia sulla ne kannukset on jalassa kun ei se ole kertaakaan käynyt siellä hevosen kyljessä ja hevo menee ihan omia reittejään.

Pakko on kuitenkin hevonen saada avuille. Nyt itseä niskasta kiinni ja keskitytään ihan vaan vaikka hitaassa temmossa siihen että hevonen on avuilla ja toivotaan että huutomerkkejä ei tarvitse käyttää montaa kertaa ennenkun voi taas kuiskata.
Ja valmentautumisrintamalla on aktivoiduttava.

Tämä päivä sisältää jotain käsittämättömän jännää: palaan ratsastuskoulun penkille.
Vuorossa on puolivuosittainen irtotunti estevalmennusryhmässä. Alkoi sillä siunatulla sekunnilla jännittämään kun eilen puhuin Likan kanssa puhelimessa ja sovittiin että tulenkin jo huomenna. Ja tosiaan valmennusryhmään, joka hyppää. Minä menen sinne taas jalustimilla joita joudun lyhentämään kolme kertaa tunnin aikana niin, että lopulta tuntuu että ratsastaa polvet suussa. "Paino jalustimille!" lienee myös suosittu huudahdus meikäläiselle. No katsoo miten käy. Voi olla että rohkeutta löytyy edelliskertaa enemmän, viimeksi kun tein kyseisen ekskursion muutama viikko lannerankarysäyksen jälkeen.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Varsa-asiaa

Jouduin hiljan todellisen opiskelun eteen kun lisäsin perheenjäseneksi tiineen tamman.
Ensin olin että hellurei ja hirween söpöä, mutta yksi kaunis päivä töihin ajaessani todellisuus iski: tähän tarttis varmaan vähän paneutua. Ei muuta kun kirja käteen ja tunnollisena opiskelijana muistiinpanovälineet toiseen.
Iltalukemista on haalittu ja sen vuoksi ollaan nähty myös mitä kummallisempia unia. Tallin ruunat varsoo, mutta Bronca ei. Yksi yö soittelin Kyra Kyrklundille ja kyselin mitä teen (vastausta en valitettavasti saanut kun heräsin kesken kaiken).

Broncahan on vanha konkari. Kolme tervettä poikaa varsonut, joista yksi on tosin harmillisen nuorena menehtynyt. Nyt on tilattu tammavarsaa. Kovasti olen jutellut Broncan kanssa, että poikia on tehty tarpeeksi ja sopivaa ja kasvattajankin mielestä kohteliasta olisi pukata hienosta ja selväpäisestä luonteesta jatkajaa.

Harmillisin ja eniten huolta tuottavin asia on tietysti se että Broncan varsomisen ajankohta on aika suurpiirteinen. Nyt mennään Luomuna isolla ällällä. Perhelaumassa on kesällä oltu ja varsa on todettu käsikopelolla, ei ultraamalla. Omaa lomaa toivoin kesäkuun tienoille, eli jos lomani siihen saan, ei varsa tule ainakaan silloin. Onneksi tallille on huikea 4 kilometriä matkaa. Joo ja miehellekin on ilmoitettu että yöt saat halailla tyynyä kun tämä likka nukkuu kamerapäätteen kanssa satulahuoneessa. Seuraakin on minulle luvattu :) Emman kanssa siellä aikuisten pyjamabileitä pidetään syviyössä.

Mutta faktaa. Koska kyse on ennekin varsoneesta tammasta on parahin tieto tietysti Emmalla ja Tiinalla. Maha kuulemma selvästi laskeutuu ja nisiä kannattaa tarkkailla. Labraihmisenä innostuin tiedosta että maidon kaliumtaso nousee korkeammaksi kuin natriumtaso n. 24h ennen varsomista. Valitettavasti en uskoisi että kemistimme arvostaisi jos ajelisin kymmpitonnien vehkeillä tammamaitoa, jota ei varsinaisesti näytemuodoksi ole hyväksytty. Tähän on kyllä olemassa ihan asiaan tarkoitettuja pikatestejä, mutta kuten sanoin Luomu is the thing. Täytyy siis tyytyä seuraamaan eritteen koostumusta ja kyttäillä niitä vahatippoja.
Myös ruumiinlämpö laskee useilla tammoilla 0,8-1,0 astetta n. 12-24 tuntia ennen varsomista. Iltalämmön pitempiaikainen tarkkailu voi siis olla hyödyllistä. Näin voisi olettaa että iltalämmön tipahtaessa, varsominen voisi tapahtua seuraavana yönä.

Bronca on aiemminkin liikkunut pitkälle tiineyteen. Oma suunnitelmani on otaa arvioitu 2 ensimmäistä kolmannesta ihan normaalisti. Paljon rauhallista maastoilua, 1-2 "vakavampaa" päivää viikossa, 1-2 vapaata viikossa (vapaa voi myös sisältää taluttelua/maastakäsin työskentelyä). Viimeinen kolmannes kevennetään ja keskitytään maastokäppäilyyn. Kesäauringon lämmittäessä siirrytään enemmän vapaata tyyliseen viikkoon, mutta silti ajattelin tehdä taluttelulenkkejä koiran ja hevosen kanssa metsässä.

Jos joku tässä asiassa kuitenkin on 100% varmaa on se se että Enniltä pääsee poru kun näkee varsulin ekaa kertaa.
Hevosasiat ei oo koskaan järjen asioita.


perjantai 8. helmikuuta 2013

Mitetityttää, harmituttaa, onnetuttaa

Onnetuttaa se että Bronca alkaa selvästi omata jonkinlaista peruskuntoa. Siitä olemassa on ihan pieniä merkkejä: ei puuskuta enää niin mahdottomasti rasituksen jälkeen ja kerää jopa inasen virtaa vapaapäivästä.

Harmituttaa se että meidän vasemman kierroksen ongelmat senkun kasvaa. Tai ei kasva vaan lähinnä minä itse turhaudun niihin. Kaikki on niin loistavaa ja mahtavaa ja optimaalista oikeassa kierroksessa (joka siis vielä puolivuotta sistten oli se mitä kirosin), mutta koko pakka hajoaa kun suunta vaihtuu. Mamma liirailee lapa edellä ulos ja ulko-ohja roikkuu löperönä kun roikun sisäohjassa mukamas yrittämässä korjata reittiä. Nyt on ryhtiliikkeen paikka. Ryhtiliike alkaa tosin siitä, että pyysin Emman ratsastamaan ensi viikolla Broncan kertaalleen. Haluaisin toisen mielipiteen siitä, onko liirailu hevosen vinoutta, vai (todennäköistä) ratsastajan kyvyttömyyttä.

Mietityttää:
3.3 olisi Wääksyssä ne harjoituskisat. Voidaanko näillä eväillä, tässä kuosissa todellakaan edes yrittää. Jotenkin suurin asia mikä siinä mietityttää on se mitä kaikki ne MUUT ajattelevat jos menen "kisaamaan" tiineellä tammalla. Tuttavat sanovat mene. HT.netin asiantuntijaraati sanoisi jotain ihan muuta.


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Missä lahjattomat treenaa?

Itken katkeria kyyneleitä. Olen jäänyt ulkopuolelle. En ole moneen viikkoon tiennyt miten lahjattomat treenaavat enkä ymmärrä miksi.

Tuo aivan ihana blogi siirtyi kutsuttujen lukioden luettavaksi alkuvuodesta ja esitin toivomuksen että voisin liittyä tähän kutsuttujen joukkoon. Joko kutsua ei ole tullut, se on hävinnyt johonkin eetteriin. Toivoisin jälkimmäistä. En kestä ajatusta etten kelpaa lukemaan toisen treenijuttuja. :D

Jos joku lukee tämän joka sattuu olemaan kyseisen blogin kutsuttu lukija, pyytäisin kainosti apua: saisinko viestiä kulkemaan että putoa ja nouse kutsuu lahjattomia treenareita.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Käyntimaastojen aatelia

Käyntimaastolle kun lähtee niin sattuu ja tapahtuu. Vasen takanen oli aika nesteinen kun lähdettiin mutta laski reilusti lenkin aikana. Peltotiellä käytiin kumossa pari kertaa kun hanki ei osannut päättää kantaako vai ei ja saatiin Broncan huuleen pieniä nirhaumia. Kenkä lähti sillä toisella ravipätkällä mikä edes otettiin ja takaisintullessa maasta löyty vain tilsakumi(?) yksi hokinpokemakin otettiin saldoon mukaan.

Taidan lähteä putsikaupoille seuraavaksi.

Mutta tässä: tadaa!


Paljon luonnonmukaisempaa liikutusta hevoselle ei voi tarjota.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Vallan mainio oppitunti Emmalta

Onneksi olin keskiviikkona lähtökohtaisestikin ajatellut että vaan kevyesti juoksutan Broncan. Näinollen omatunnon kolkutus ei ollut mittava, kun karmaisevasta kelistä johtuen kävin pelastamassa Broncan vaakatasoisesta räntäsateesta sisälle ja annoin olla.

Eilen hurautin töistä suoraan tallille ja pää löi tyhjää. Mitäs tuon kanssa nyt oikein sitten askartelisi. Olen tosi huono keksimään mitään tavoitteelisia tehtäviä ja itsenäinen sileällä ratsastelu muuttuukin useimmiten vaan päämäärättömäksi matkusteluksi. Pirautus Emmalle, joka oli jo aimmin luvannut että voi vähän tarjota Broncan käyttöohjeita. Autolla suhautus Tampereelle, Emma kyytiin ja takaisin tallille. Karsinaa siivotessani ja Broncan kanssa touhutessani Emma liikutti ensin Rikun ja sitten lähdettiin yhdessä katsomaan mitä saadaan aikaseksi.

Kerroin Emmalle, että tällähetkellä suurimmat ongelmat löytyy vasemmassa kierroksessa ulkoavuista ja Broncan muuttuessa kiireiseksi puutteellisesta selän käytöstä ja siitä että mun on toisinaan vaikea saada sitä menoa rauhoittumaan. Verkkaillessani Emma käski keskittyä kulmiin ja ratsastaa ne terävästi ja muistaa pitää myös sisäpohje kiinni kääntäessä. Paras mielikuva jonka Emma tarjosi oli että sisäpohje on tolppa jonka ympäri käännät hevosen. Terävästihän se ei kyllä mennyt kun joskus ja vähän sinnepäin :D

Siihen sitten paneuduttiin laittamalla tötsiä neliölle, minun mielestä hirmu pienelle neliölle (ei ollut kun kaksi tötsää, joten Emma oli yksi tötsä ja viimeinen tötsä oli kuvitteellinen). Kulma piti ratsastaa niin läheltä tötsää kun vaan mahdollista. Alkuun kulmista meinasi tulla takaosakäännöksiä, mutta hetken päästä sain ainakin jonkin verran juonesta kiinni. Sitten nostettiin vähän vaikeustasoa ja voin sanoa että tämä meni ihan mun top viiteen harjoituksista ever: Kulma käynnissä, kulman jälkeen raviin ja ennen seuraavaa kulmaa käyntiin ja taas kieli keskellä suuta se kulma todella napakasti ja ihan tötterön vierestä ja taas raviin. Ja mainitsinko että se neliö oli PIENI, ehkä pikkasen päälle 15m kantiltaan. Aivan käsittämättömän hyvää reeniä nopeille reaktioille ja apujen täsmällisyydelle. Mikään apu ei voinut jäädä päälle, koska sitten oltiin jo auttamatta myöhässä seuraavassa "tehtävässä". Oli pakko itse reagoida nopeasti ja vaatia nopeaa reaktiota, ja fuskata ei voinut. Jos joku meni mönkään niin reitti hukkui heti. Joutui aivan raivolla käyttämään myös päätään ja se jos jokin oli mukavaa.

Koko harjoitus aloitettiin siinä vaikeammassa kierroksessa, jolloin jouduin ihan tosissani töihin. Ravisiirtymisisssä Bronca tarjosi aluksi monta kertaa laukkaa, mutta rauhoittui kun hillitsin omat apuni. Kun suuntaa vaihdettiin tuntui tehtävä heti paljon helpommalta. Puoliero on niin huikea.
Lopuksi otettiin neliö vielä ilman käyntisiirtymisiä, jossa sai siinäkin olla tarkkana, että kulman valmisteli todella hyvin, muuten meni pitkäksi. Sitten vielä pienet laukat molempiin suuntiin jossa ehkä enemmänkin keskityttiin siihen että ravi olisi rentoa ja rauhallista laukan jälkeen, kun tässä alkaa helposti se kiirehtiminen.

Emman ohjeita lyhyesti:
Sisäohja saa olla koko ajan hieman kevyempi, jos sisäohja on raskas, hevonen ottaa tuen sieltä ja hommat hankaloituu.
Ulko-ohjan käteen jotain: tuppo harjaa, kaulanympärille kiedottu riimunnaru, jalustinremmi ja siitä pitää myös pitää kiini!
Broncan kanssa paaljon suunan vaihtoja ja eri teitä. Päätä vaikka 5 metriä ennen että mennäänkin tuonne. Näin Bronca pysyy kuulolla eikä ala ennakoimaan.
Ratsasta kulmat! Ulkoavuilla! mutta älä unohda sisäpohkeen tukea.

Tästä alkaakin sitten taas viikonloppu eli valoisan aikaiset maastoilut on tiedossa.