sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Keskivartalo kiittää, kuittaa ja kramppaa

Nyt on ratsastettu taas hetken tarpeiksi.
Torstaina istuntatunti hevosella, jonka askel oli jotain ihan muuta kun Broncan.
Eilen lauantaina 3 tunnin tehokas setti, joista puolet koulua ja puolet esteitä.

Istuntatunnilla olin naapurin pihaton Tahdilla. Herttainen suomenhevosruuna, joka koitti alkuun vedättää kyttäämällä kentän laitamillä näkyviä juttuja. Siis hevonen joka hyppii näytöksissä tulirenkaista. Tunnilla keskityttiin rentouttamaan lantion aluetta ja jalkoja (lonkan koukistajia ja pakaroita), mutta aktivoinaan ylävartalon lihaksia. On muuten vaikeaa. Vaatii todella hyvää kehotuntemusta ja koordinointia noin äkkiseltään käyttää jotain tiettyä lihasryhmää ilman, että joku toinen lihasryhmä jännittyy. Joutuu todella keskittymään, että voi jännittää alavatsalihaksia ilman, että pakara jännittyy tippaakaan. Hyödyllisiä neuvoja tuli ja olen nyt itsekin vähän sitä mieltä että jumppaaminen saa luvan jatkua, edes kerran viikossa. (Kuukauden takaiseen peilikuvaankin vertaaminen on hyvä motivaattori, ei laihtuminen, mutta ne lihakset!)
Herrasmiesheppa oli varsin kiva, kunhan alun kyttäämiset oltiin saatu selvitettyä. Askel oli ravissa iiiiso ja piiitkä. Voi olla että kyydissä istuminen olisi ollut helpompaa, kun olisi saanut Tahdin ratsastettua vähän aktiivisemmille jaloille, mutta koska nyt keskityttiin puhtaasti ratsastajan tekemisiin, sai heppa lönköttää ihan omaan tahtiinsa. Olipahan haastetta. Keskivartalo muistutteli itsestään seuraavana päivänä, jopa enemmän kun parin edellisen jumpan jälkeen.

Lauantaina suuntasin sairaanhoitopiiriläisten kanssa Ruoveden ratsutallille 7 hengen porukalla. Luvassa oli siis ensin puolitoista tuntia koulukiemuroita ja pitkän tauon jälkeen vasta iltapäivällä 1,5h esteitä.
Koulutunnille sain hyvin itselleni sopivan ratsun. Broncaa hivenen isomman, arabivivahteisen Niki-tamman. Tunnilla tehtiin ihan perusjuttuja, ehkä eniten kääntämistä ja taivuttelua. Sain noottia siitä, että pidän käsiäni tosi kaukana toisistaan ja kerrankin sain korjattua niin, ettei kädet levähtäneet heti jonhonkin muuhun asiaan keskittyessä. Saattaa olla että kapasiteettini on kasvanut ja pystyn jo pitämään kaksi palikkaa kasassa samaan aikaan :D Vaikka tunti oli todella perus, niin oli kuitenkin kiva ratsastaa ihan kunnolla. Laukkaakin  työstettiin niin, että tädiltä meinasi kunto pettää.

Iltapäivän estetunnin lähestyessä ja muun porukan kauhutarinoita kuunnellessa alkoi jännittää niin, että tunnin alkua odotellessa oikein kuvotti. Ratsuni Hannes (D sektion Welsh) oli jo edellisellä tunnilla. Todella erikoinen hevonen! Maasta katsottuna vielä ihan keskikokoisen kokoinen (samaa kokoluokkaa kun torstainen ratsuni Tahti), mutta liikkeet oli kun valtamerilaivassa. Eniten tuli mieleen jo edesmennyt Piko, jonka säkäkorkeus hipoi 180 senttiä. Ensimmäisissä kevennysaskelissa pääsi pari "Huuuuiiii!" ja "Voi taivaaas!" huudahdusta, kun tuntui että askel heittää minut maneesin kattoon asti! Parikymppinen ruuna olikin sitten sitä laatua eteenpäinpyrkimykseltään, että polkea sai jatkuvasti ja raipankin jouduin ottamaan vastaan. Minua kuitenkin lohduteltiin, että ratsuni on varma ja kunhan tolppien väliin osuu niin yli mennään. Maneesissa oli kaksi estettä kolmen laukan välein. Näillä puljattiin koko aika. Ensin ravipuomeina, sitten laukka, puomeina ja lopulta esteinä. Alku oli ihan karmeaa. Tuntu että hevosen takapää oli vähintään Tampereella, enkä saanut askelta aktiiviseksi saati hevosta pohkeen eteen.

Jossain vaiheessa tehtävänä oli liu'uttaa jälkimmäiselle esteelle uralta linjalle niin että ensimmäinen este jätettiin hyppäämättä. Joku vaan meni nappiin, laukka oli hyvä, askel sopi täydellisesti ja hyppy oli todella hyvän tuntuinen. Tämän jälkeen rentouduin niin että lyheninkin varmaan 5 senttiä. Lakkasin menemästä käsijarru päällä (mikään ihmekkään jos ei etene), nostin perseeni oikeasti ylös penkistä ja otin taktiikakseni ennen tehtävälle kääntöä laukata pitkällä sivulla laukkaa kunnolla eteen. Hannes puhkesi kukkaan. Aivan ihania hyppyjä joihin hevonen katsoi ihan itse askeleet ja esteen jälkeen vaihtoi laukankin lennosta ennen kun ehdin mitään reagoimaan. Täydellinen puomikauhusen tädin turvaheppa. Hypyt oli niin ihania että olisin voinut uskaltaa loikata jopa vähän isompaa. Tästä hevosesta jäi päivän parhaat fiilikset. Se on asunut tallissa muistaakseni vuodesta -96 ja minulle se opetti, että rentoudella ja rohkeudella on merkittävä vaikutus sekä omaan fiilikseen, että sitä kautta hevoseen ja hevosen ratsastettavuuteen. Loppuraveja ravaillessani en olisi uskonut että allani on sama hevonen jolla tunnin aloitin. Aivan loistavaa.

Nyt olenkin sitten ihan hakattu mato. Kolme tuntia hevosen selässä eilen valaisi raadollisella tavalla sen, miksi saumattomia alushousuja valmistetaan. Suihkusta lenteli ärräpäät. Torstaisen istuntatunnin keskivartalokipuilun jäänteet moninkertaisuivat. Tänään saattaa olla vuorossa kevyt koiran ja hevosen yhdistetty taluttelulenkki, jotta täti saa hapot liikkeelle :)




Kuvat lisätty tekstiin iltapäiväisestä tallustelulenkistä.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Jännä loppuviikko

Jänskättää.
Keskivartalokuuri huipentuu huomenna istuntatuntiin, johon aion osallistua aivan uppo-oudolla hevosella. Tahti taisi olla hevosen nimi. Asuu kuitenkin ihan meidän naapurissa pihatossa ja olen kyseistä tapausta sekä isäntäänsä nähnyt ajoittain ja muutaman sanan ehkä vaihtanut. Muuta en tiedä kun että Tahti on rakuunaheppa, eli luulisi sen olevan hyvin vähän mihinkään sinkoavaa sorttia. Entuudestaan tuntemattoman ratsun lisäksi jännittää ihan vaan se, että osaanko istua enää satulassa. Not kiddin. Edellisestä kerrasta on kohta kolme kuukautta ja silloinkin alla oli rungoton. Olen ihan täysin rakastunut siihen fiilikseen minkä ilman satulaa saa hevosen liikkeestä. Tuntee koska selkä tekee kunnolla töitä, tuntee koska takapää tulee hyvin alle ja toisinaan ehtii vaikuttaa hevoseen jo ennen kuin tietty reaktio tapahtuu. Niin ja onhan siitä jo yli kuukausi kun olen kuolaimia käyttänyt viimeksi, mutta sen nyt ei luulisi olevan paljon sen kummempaa.

Lauantaina vuorossa on ekskursio Ruoveden ratsutilalle. Ratsastusjaosto tarjosi taas huokeaan hintaan 1,5h koulutunnin + 1,5h estetunnin. Vuorossa siis lisää uppo-outoja hevosia sekä puolivuosittainen estetunti.

Niin ja jumppaaminen ei enää aiheuta kolmen päivän kokovartalokramppia. Tätä vois vaikka jatkaa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Perjantaini koostumus

Sopivasti töitä

Ripaus asioiden hoitoa kylillä

Yksi koiran mukaanotto tallille

Hieman talliaskareiden hoitoa

Yksi valkoinen ja pullea hevo tarhasta

Varusta hevonen, koira ja itsesi ja huomioi keväinen, aurinkoinen ja hieman tuulinen keli. Käytä n. 3,5 kilometrin lenkki n. kuuden asteen lämpötilassa eläinten kanssa. Kun hyvä mieli on saavutettu, hae kaupasta ruokaa ja olutta (ja koiralle rustoluita) ja paneudu toissapäivänä (Hal-val-la!) ostamaasi skootteriin (ei ota bensaa!)


Koiralla on antura halki. Ei näytä haittaavan menoa kovinkaan.
Hevo on ihana, mutta pelkää hukkuvansa vesilätäköihin. Siitä johtuen haastavin maastolenkki toistaiseksi. Ilman satulaa vetisessä metsässä, yrittäen hallita oma kroppansa jotenkin hevosen päällä kun ratsu päättää yllättäen muuttaa reittivalintaa jos vielä mahdollista offroadimmaksi. Kehujakin täytyy antaa. Neljä metriä pitkä tulvalätäkkö, josta ei päästy neitihevonen ei löytänyt tietä ympäri, meni pienen suostuttelun jälkeen ilman ylimääräistä kohellusta. Siitä isot kehut olivat ansaitut. Nyt ruokaa ja loppuilta menee nolosti pesäkameroita tujottaessa:
http://pontu.eenet.ee/player/kakk.html
http://pontu.eenet.ee/player/saunja.html
http://pontu.eenet.ee/player/kalakotkas.html

Niin ja se maha

Jotenkin tuntuu että tänään se oli jo isompi...

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kuolaimettoman psykologinen vaikutus

LG on ollut käytössä nyt kuukauden. Vielä enemmän aikaa on siitä, kun satula on viimeksi ollut selässä.
Hyvin vähän ollaan menty kentällä tänä aikana, eli kokemukset ovat pääasiassa maastosta.
Maastossa ollaan menty kaikissa askellajeissa, yhdessä ja kaverin kanssa. Tosin hiljattain olen jättänyt laukat kokonaan pois. Osittain epäluotettavien pohjien takia ja osittain tiineyden takia. Nykyään mennään aikalailla hevosen ehdoilla. Jos Broncaa ravatuttaa niin ravata saa, pyrin pitämään melkeimpä löysää ohjaa ja vaan istumaan kyydissä. Nykyään pikku-mamma himmaileekin itse jo kun siltä tuntuu.

En siis tiedä voiko oikeasti puhua enää mistään normaalista ratsastamisesta. Aina pienen pätkän joka lenkillä otan ohjat tuntumalle, katson että asetukset menevät läpi molempiin suuntiin, taivutan hevosen molempiin suuntiin (oikealle aina vaikeampaa), väistän molempiin suuntiin ja teen jokusia pysähdyksiä. Siinä kaikki. Yritän tässä samalla vähän opettaa kaulanarulla apuja. Pidäte tulee ensin aina istunnalla ja kaulanarulla ja jos se ei riitä, autan ohjalla. Kotoa pois päin mennessä onnistuu pysähdykset jo hienosti, kotiin päin mennessä ei aina viitsisi pysähdellä.

Mutta siis tästä saa vähän sitä käsitystä, että mitään vaativaa ei olla LG:n kanssa tehty, mutta kaikki mitä ollaan tehty, on luonnistunut paremmin kun hyvin. Yhden kerran on hetkellisesti ollut jarrut vähän hukassa maastolaukassa, mutta veikkaan että tilanteessa jossa maastokaveri hönkii "jokseenkin" kilpailuviettisen tammani niskaan olisivat jarrut olleet hukassa kuolaimesta huolimatta.

Eniten olen kuitenkin huomannut tämän kuolaimettomuuden (ja miksei satulattomuudenkin) vaikutuksen olevan psyykkinen. Olen keskittynyt n.110% enemmän siihen miten siellä selässä könötän ja myös todella paljon siihen miten siellä vaikutan. Kun lähdin ensimmäisiä kertoja maastoon ravailemaan ja laukkailemaan ilman että hevosella oli rautaa suussa, oli tietoisuus siitä että minun on vaikutettava muullakin kuin kädellä huomattavasti suurempi kuin aikaisemmin. Tästä on seurannut se positiivinen vaikutus että pikkuhiljaa olen uskaltanut hellittää yhä enemmän ja enemmän. Me siis voidaan ravailla ihan hissuksiin nykyään pitkällä ohjalla.

Joku voisi sanoa ettei kyse ole ehkä pelkästään varustelumuutoksista, enkä ole itsekään sitä mieltä. Siinä samassa missä varusteita on "karsittu" on myös luottamus Broncan ja minun välillä kasvanut. Ihan minkä tahansa hevosen kanssa en lähtisi maastoon ilman satulaa ja kuolaimettomien kanssa. Toki luulisi yhden ohjan pysäytyksen toimivan kuolaimettomilla siinä missä kuolaimillakin, mutta sekin on väline hätätapauksiin. Jos hevosen pakoreaktion kynnys on alhainen tai pakoreaktio on todella voimakas, en usko että lähtisin edes yrittämään kuolaimettomilla maastoilua. Onnellinen saa siis olla viilipyttymäisestä andalusialaisponista ja yhteisestä luottamuksesta.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kura on kurja juttu

Vähän on huonosti ollut fiilistä kirjoittaa vaikka ideoitakin on ollut. Meidän toiminta Broncan kanssa kesittyy kuitenkin nyt vaan rauhalliseen maastoiluun ilman satulaa, joko koiran kanssa tai ilman. Muutamat masukuvat otin, jotka olis tarkoitus julkaista ihmisten kauhisteltaviksi, sitä meinaan on: masua siis. Jos saisin huomenna aikaiseksi tyhjentää kameran niin sitten ehkä :P

Eilen oli sen verran hoppu että päätin mennä pitkästä aikaa ihan vaan kentällä pikkuisen. Puoli kenttää oli sulanutta velliä ja puolet vielä jäässä. Bronca kiemurteli tästäkin syystä vähän joka suuntaan, enkä edes viitsinyt olla kovin topakkana patistamassa. Alkuun Bronca oli aivan jumalattomasti pohkeen takana, mihin en ole tottunut, mutta pari lyhyttä ravi käynti ravi siirtymistä korjasi sen. Pohjan surkeuden takia 20 min sai kuitenkin riittää, jonka jälkeen vietin yli puoli tuntia pesten hevosen jalkoja, mahaa sekä varusteita. Ensimmäinen kurapäivä takana ja olin jo aivan kypsä.
Voi miksi voi miksi se on valkoinen!? :D
En vaan PYSTY huitomaan enimpiä harjalla pois koska tiedän, että pari kertaa sitä tarkoittaa sellaista ruskeaa pinttymää ettei sitä ota irti millään!

Tule kesä ja kuivat kelit! Broncakin tähyili jo teiden varsien rusehtavia korsia siihen malliin, että vihreä kelpaisi.

Kesä <3 ja satula?

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Se liikkuu!

Näin tänään ensimmäistä kertaa aivan selvästi varsan liikkeet Broncan masusta!

Lähdin eilen räntäsadetta uhmaten koiran ja hepon kanssa pikku maastokäppäilylle ja pitkästä aikaa sanon etten nauttinut kyllä tippaakaan. Joka ikiseltä kuusenoksalta ravahti ämpärillinen märkää nuoskaa syliin ja niskaan niin, että olin jo parin sadan metrin jälkeen aivan läpimärkä ja jäässä. 3,5 kilometriä meni vaan sinnitellessä ja sormia elvytellessä. Tänään jätin siis liikutuksen suosiolla välistä kun keli oli aivan samaa luokkaa.

Päätin siinä sitten aijan kanssa touhuta Broncan kanssa. Pesin vähän jalkoja, painelin paikkoja, etsin mahdollisia kipeyksiä, mittasin lämmön ja saatuani stetaria lainaan, päätin vähän kuunnella mitä Broncan sisällä tapahtuu. Sykkeen löysin vaimeana välillä, mutta Bronca ihmetteli touhujani siinä määrin, että stetarin kohinalta oli vaikea mitään kuulla. Päätin siirtyä vähän taaemmas kuuntelemaan että pöriseekö suoli niin kappas: pieni varsanalku masussa tempaisi kunnon näkyvän potkun juuri stetarin viereen!
Hetken epäilin että oliko tosissaan sitä mitä kuvittelin. Taivastelin asiaa ääneen ja sain tallikaverin ja tallinpitäjän seurakseni tuijottelemaan. Vajaa minuutti tiivistä vahtausta ja PUM! siinä uudestaan, aivan erehtymättömästi! Menin nilkoista niuspohjaan asti kananlihalle. Kuinka hienoa, kuinka jännää ja kuinka todellista!

Kotiin ajelin idioottimainen hymy naamallani.
:) :) :) :)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kevättä rinnassa?

Brinksulan kanssa ollaan jatkettu aikas rennolla menolla. Satula on ollut kuukauden sisään kerran selässä, ja liikkuminen on ollut lähinnä maastoilua. Viimeksi taisin ratsastaa kentällä kun kokeilin miten LG toimii. 

Saatiin pääsiäisenä kehuja. Tai siis Ronkeli sai. Selkä on kuulemma noussut ja etujalat ovat kiinni rintakehässä. Minä olen ihan hurjan onnellinen tuollaisista kommenteista, koska jotain olen ainakin tehnyt oikein. 

Eilen alkoi KaRan keskivartalokuuri. Keskivartalon kehittämiseen ja käyttön parantamiseen ratsastuksessa tähtäävä liikuntasettiin sain lahjakortin KaRan pikkujouluarvonnassa. Turha siis luulla, että olisin mitenkään henkilökohtaisesti valveutunut kuntoani kohottamaan :D 
Ajaessani tänään tallille olin siinä tilassa, että pelkästään risteyksessä kääntyminen autolla aiheutti voihkintaa, koska jouduin keskivartalolla vastustamaan pientä keskipakoisilmiötä. Omaa kroppaani säälien päätin siis suunnata pitkästä aikaa (ilman satulaa) kentälle käynnissä taivuttelemaan.

Heppa oli ihan super. Tehtävien näennäinen helppous meinasi ajoitain purkautua Rinkulan keskittymisen herpaantumisena, mutta sain sen aina ihan ennätysajassa takaisin kuulolle. Mentiin noin miljoona volttia ja täyskaartoa taivutusastetta vaihdellen ja välillä pitkillä sivuilla pientä vastataivutuksen tynkää hakemalla. Pienten ravihölköttelyjen jälkeen päätin ratsastaa vielä muutamat väistöt (motiivilla: jalat vieläkin lähemmäksi toisiaan). Otin vielä aika haasteellisen reitin (itselleni siis): Pitkän sivun ja pituushalkaisijan välistä suoraa kohti päätyä. Ei siis mitään tukea mistään, eikä sitä itselleni niin tavaksi muodostunutta "pituushalkaisijalta uralle" -kuviota. Homma lähti luistamaan heti kättelyssä paremmin kuin osasin odottaakaan. Poikitusaste vaihteli hieman, mutta ei edes kovin pahasti ja vaikeampaan suuntaan eli oikealle mennessä tuppasin taivuttamaan kaulaa liikaa vasemmalle, mutta me mentiin suoraa linjaa pitkin! Innostuin tästä niin, että kokeilin vielä pari kertaa saman kuvion ravissa. Ravi hiipui ja tahti vähän kärsi (tunsin että hevonenkin joutui vähän pinnistämään), mutta me ravattiin ja mentiin edelleen suoraa linjaa pitkin! Tähän tyytyväisenä päätin lopettaa ja mennä tallustelemaan maaston puolelle loppukäyntejä.

Ratsastuskoulun kentän ohi mennessä, joku poni siellä hieman villiintyi pukittelemaan, ja mitä tekee Brinsessa? Intoutuu pörhentelemään kuin mikäkin. Sillä on hassu tapa viskoa päätä ja ikäänkuin pompsahtaa samalla (tekee sitä myös tarhassa/laitumella). Minä kikattelin selässä ja Rinkeli töhötti päätään viskellen ja pompsahdellen eteenpäin. Huomasin kuivikevaraston suulla kaksi nuorta tyttöstä, jotka tuijottivat meidän touhuja silmä kovana. Tajusin että Broncus saattaa muuten näyttää vähän siltä että olisi keulimassa, jolloin nauroin ihan ääneen kun tajusin kuinka huvittava näky se olisi: pikku pallomaha leikkimässä hurjaa :D Kyllä meillä oli sen jälkeen hauskaa. Leikittiin leikkiä joka oli ilmeisesti nimeltään "iik saatan hukkua tuohon kuralätäkköön". Jotenkin sille ei vaan voinut kun nauraa, kun tiesi että tämä johtuu nyt vaan jostain pirtsakuuspiikistä. Olihan se kuulemma tarhassa köllinyt ihan pitkin pituuttaan aurinkoa ottamassa tänään, niin oli hyvin ladatut akut.