tiistai 14. heinäkuuta 2015

Ratsastellaan

Viime kerrasta Vallun selässä käyntejä on kertynyt pari lisää. Maasta käsin olen jatkanut aktiivisesti varsinaisten ratsastuskertojen väilissä. Ollaan käyty sekä maastossa talutellen, että kiinnitetty pieniin nyansseihin huomiota. Toisella ratsasstuskerralla Emma selässä, Vallu oli edelleen liinan päässä ja nyt koitettiin jo saada poikaa pohkeesta liikkeelle ja pidätteestä pysähtymään. Mitenkään herkkänä poikana ei alkuun oltu ja aika ronskejakin otteita sai käyttää ennen kuin saatiin reaktio. Palkittiin sekä eteen että taakse liikkumisesta, kunhan liikkui. Ihan pientä päänviskelyä ja paaaaljon jumitusta. Se lienee tämän pojan meriitti: ei takavasemmalle poistumisia vaan maahan juurtumisia. Ehkä se vielä muuttuu, mutta toistaiseksi ollaan tyytyväisiä vähäiseen kekkulointiin ja haetaan vaan eteenpäinpyrkimystä.

Edellä mainitun ratsastuskerran jälkeen todetiin että Vallu heittää kieltä ees sun taas kuolaimen kanssa, joten hetkeksi päätin heittää kukkahatun nurkkaan ja hommasin lainaan remonttisuitset. Ihan puhtaasti hevosen takia. Kun ei se ymmärrä että se kieli olisi paras pitää kuolaimen alla. Pyrin myös hakemaan mahdollisimman pian hieman ohuemman kuolaimen, jos vika onkin siinä ettei tuo paksuhko nivel oikein istu sen suuhun. Ohuempa ei myöskään samalla tavalla saa kielellä "työnnettyä". Selkäännousua hienosäädettiin myös niin että Vallu pysyisi paremmin paikallaan. Kiertelin jakkaran kanssa pientä ympyrää sen kanssa, ja palkkasin kun oli paikallaan. Lopulta kävin tuolilla seisomassa ja palkkasin jos pysyi paikallaan ja lopulta nojailin vähän selkäänkin. Ja sama toiselta puolelta. Luin tuossa myös yhden koirakouluttajan blogia, jossa ohimennen mainittiin, että koiralle sanotaan oho, jos on tarve viestiä "väärin meni, ei tipu palkkaa". Otin sen myös käyttöön. Saa nähdä onko siitä hyötyä.

Tänään ratsasteltiin kolmannen kerran. Selkään nousu sujui ainakin moitteetta: pienen askeleen otti, mutta sehän noin nuorella menee ihan huonon tasapainon piikkiin. Liinan päässä Emma edelleen ja nyt saatiin jo huomattavasti kevyemmillä avuilla reaktio ETEEN. Päätettiin koittaa vähän raviakin. Maasta autoin vähän raipan kanssa ja sieltähän se tuli. Hieman portille vievästi ja kaartaessa takkuillen, mutta tuli kuitenkin, ilman kekkulointia. Näiden pikku harjoitteiden jälkeen, nousin sitten vihdoin itsekkin hevoseni selkään. Ai mikä fiilis! Mahtavuutta! Mentiin kierroksen verran pohkeista etten ja välillä seis. Häntäluu alkaa olla jo siinä kunnossa että näitä vaan lisää.

Emman kanssa ollaan juteltu että edetään nämä perusasiat nopeassa tahdissa ja annetaan sitten pitempi loma. Turha on jahkailla saman asian parissa kuukausitolkulla kun näyttää sujuvan niin hyvin ja Vallun omaksumiskyky on hyvä. Varsinaiset ratsastuskerrat kun on vielä olleet kerta viikkoon, niin asiat hautuu juuri hyvän aikaa, vielä kun maasta käsin niitä nyansseja pääsen hiomaan.

Ensi kesänä mulla on jo varmasti heC tasoinen junnu :)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kehittyminen huimassa vauhdissa.

Talvella 2009 kiipesin Viitaniemen ratsastuskoulussa hevosen selkään ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997. En saanut ratsuani laukkaamaan.
Tänään avustin ystäväni kolmevuotiaan ruunan selkään, joka on ollut minulla kuukauden. Itselleni ei ole niinkään tärkeätä se kuka sinne selkään meni, vaan se että kaikki pohjatyö mitä alla on, on minun itseni tekemää. Koko loppupäivän olen mennyt lähes hartaissa tunnelmissa. Olen ollut niin pohjattoman kiitollinen. Kiitollinen äiti-tytär kasvattajaparille näistä kauniista ja älykkäistä hevosistani. Kiitollinen tallinpitäjäystävästäni ja loistavasta talliporukasta. Kiitollinen idyllisestä ruunalaumasta. Kiitollinen persoonallisesta ja rohkeasta valmentajasta.

Ratsukoulutus on sujunut siinämäärin seesteisesti että ainoat kevätjuhlaliikkeet mitä on Vallusta irronnut saatiin kun kävelytettiin kentällä ensimmäistä kertaa satula selässä. Pari köyryä ja that's it. Suitset on jo ihan tylsää ja kuolaimet hän nappaa oikein halukkaasti itse suuhun. Satulointi sujuu kun vanhalta tekijältä. Huopa on lähestulkoon jännempi kun satula, sitä pitää vielä aina vähän vilkaista. Maastossa ollaan käyty talutellen ja selässä on makailtu. Juoksutusreenit alkoivat hieman tahmeasti. Vallu ei meinannut ymmärtää laisinkaan että tarkoitus olisi mennä ikäänkuin mun edellä. Se ei vaan halunnut päästää mua lapalinjan taakse. Peruutti mielummin vaikka puoli kenttää mun mukana, mutta heti kun sain kehuttua sitä yhden kerran oikeansuuntiasesta reaktiosta se ymmärsi mitä siltä halutaan. Sitten edistys olikin jo huimaa. Toisesta liinanpäässä pörräämisekerrasta saatiin videota. Ensimmäisellä kerralla mentiin vain käyntiä, nyt otettiin jo vähän ravia ja nämä on ihan ensimmäiset raviaskeleet mitä tämä herra ottaa satula selässä.



Emman piti alunperin tulla tänä viikonloppuna auttamaan mua noissa juoksutusharjotuksissa, mutta kun ne lakkasivat tuottamasta liiempää päänvaivaa, niin päätettiin sitten että nostetaan likka kyytiin. Ämpäri kauraa avuksi ja sinne se kiipesi. Ekalla kerralla pää vähän nousi ämpäristä siihen malliin että mitä vit*, mutta sitten tuo vain katsoi ämpäriin että hei mullahan on täällä ruokaa. Pari kolme selkäännousua siihen päälle vielä ja sitten taluttaen käynnissä kenttä ympäri. Vallu tuntui rennolta. ei hermoillut eikä hötkyillyt vaikka Emma kokeeksi vähän heilutteli itseään ja taputteli poikaa sieltä täältä. Mun kädet tärisi, sydän hakkasi ja suu oli kuin autiomaa. Viimeksi on varmaan jännittänyt yhtä paljon kisoissa.


Kaikkein hienointa tässä on se, että tämä hevonen rakastaa yli kaiken tätä. Tänään se tuli portille vastaan heti kun näki mun tulevan ja laitumelle sain kiskoa maahanjuurtunutta ruunaa. Oli pakko tehdä sen kanssa pikku kiekka peltotiellä, että se oli tyytyväinen saamaansa huomion määrään. Se jos jokin kertoo, että kaikesta jännyydestään ja uutuudestaan huolimatta nämä asiat on tehty sille mieluisalla tavalla, ja sekös saa mun rintani pullistumaan ylpeydestä. Se likka joka ei saanut kuusi vuotta sitten ekalla ratsastustunnilla ratsuaan laukkaamaan opettaa nuorelle hevoselle ratsun alkeita. Hevonenkin on kyllä ylpeyttä herättävä. Niin fiksu ja rohkea. Kaiken ymmärtävä jeejeemies.

Ja näin laitumella pidetään yllä peruskuntoa: