Ensin näytti hyvältä. Ohjasajotreenit meni hyvin, kaikki maastakäsittelyhommat meni loistavasti ja valmennuksissakin saatiin hyviä hetkiä, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä että Broncassa on niin paljon virtaa, etten pysty sitä enää kunnolla kanavoimaan oikeisiin asioihin. Samaan aikaan oma olkapää lähti vihoittelemaan siinä määrin että ratsastuksen jälkeen oli aina päivän järkkykipeä. Viimeinen niitti oli viikonloppuinen iltatalli, jossa ensimmäisen kahden märän ja painavan loimen ripustaminen katonrajaan kuivumaan teki olkapäästä selvää niin, ettei lääkekaappini sisältö enää riittänyt tuomaan edes nukkumiseen vaadittavaa kivuttomuutta. Pitä enemmän Bronca seisoo, sitä enemmän huolehdin höyryääkö se niin paljon ettei käteni kestä sen pitelyä.
Viimeviikolla kun koin olevani jonkinlaisessa kunnossa, kiipesin selkään ja kappas kun Bronca ei laukannut ollenkaan. Se kyllä nosti laukan mutta jäi vain köyrimään ja pomppimaan paikalleen. Verkkailin vähän lisää ravissa, kokeilin uudestaan ja pari askelta mentiin eteen ja sitten taas pompittiin paikallaan. No kipeähän sen on siis jostain oltava. Tyydyttiin pitkiin maastokävelyihin ja kutsuttiin hieroja paikalle, jonka mukaan rinnasta löytyi kipeyttä, mutta muuten ei mitään pomppimisen selittävää jumia mistään ilmennyt. Hierojan ehdotus oli että saattaapi olla lannerangassa tai ristissä ongelmaa ja ehdotti lähinnä liike on lääke -tyylistä lähestymistapaa. Kantti ei kuitenkaan riitä lähteä urheilemaan pinkeällä ponilla vajaakuntoisella kädellä. Omatunto jäytää rotan lailla.
Houkuttelin meidän vuokraajan stuntkuskiksi. Siellä ne ovat toivonmukaan viilettäneet rennosti maastossa tänään paikkoja availlen, ja huomenna tulee vielä leegotohtori tarkistamaan Broncan hampaat ja suun muutenkin.
 |
| Tässä meidän vikasta valkusta ku vielä kropat pelittää ;) |
 |
| Ihan miellyttäviä vastataivutuksia! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti