Muutama mukavan kirpeä aamu takana ja heti on mieli korkeammalla. Vaikka kenttä onkin nyt kova koppura, niin huokaisen hevosten puolesta helpotuksesta kun tarhojen mutavelli edes vähän jähmettyy.
Nyt ollaan Broncan kanssa tehty hommia ihan oikean harrastehevosen aikataululla. Jos oma ja hevosen terveys antavat myöden niin tavoitteena on, että näin jatketaan vieroituslomaan asti. Ensi vuoden puolella pakataan Bronca ja Nero autoon ja suunnataan kohti suurta maailmaa, jossa Bronca saa viettää vielä viikon varsansa kanssa ennen kuin palaa kotiin.
Keskiviikkona mentiin Broncan kanssa keskipitkälle maastolle jossa otettiin paljon pitkiä ravi ja laukkapätkiä. Matkaratsastusfiiliksellä edettiin löysin ohjin ja tamma sai melkolailla valita itse vauhdin. Torstaina meillä oli tunti toisen ratsukon kanssa. Tunnin piti sama nainen joka aikoinaan Viitaniemen ratsastuskoulussa on minua opettanut. Olihan hauskaa kahden vuoden tauon jälkeen olla tutun open silmän alla. Bronca ei tosin ollut parhaimmillaan. Veikkaan että maneesin katolta sihahtelevat lumet ja edellispäivän melko raskas lenkki veivät Broncasta terävimmän terän. Tehtiin siirtymisiä, joissa mukana oli kääntämistä suoralla hevosella. Käännökset vasemmalle olivat järjestään parempia kun oikealle, mutta kun kuski vähän skarppasi ja antoi oikeassa käännöksessä ohjalla vähän tilaa, niin saatiin muutama parempi oikeallekin. Laukannostoista saatiin taas kehuja, mutta vasen kierros tuotti harmia. Jotenkin en saanut kunnolla ulkoapuja läpi ja pari kertaa tuntui että kohta mennään maneesin seinästä läpi kun hevonen ei vaan käänny. Ope analysoi ongelman nimenomaan minun ongelmakseni ja sanoi että hevonenkin tuntuu olevan vähän hädissään että miksi ajan sitä seinää päin. Pitkästä aikaa en päässyt kiinni ongelman ytimeen. En tiedä mitä tein väärin ja miksei tälläistä ennen ole käynyt. Ehkä voisin pistää taas vasemman jalan heikkouden piikkiin, vai oliko kuitenkin niin että jäin sisäkädellä roikkumaan ja unohdin miten pitää ratsastaa. No näitä käy aina välillä. Turha jäädä rypemään.
Perjantaina minulta pistettiin viisaudenhammas, mutta koska en viitsinyt tunnin jälkeisenä päivänä jättää hevosta vain seisomaan suuntasin talutellen maastoon vielä kun puudutus vaikutti. Lauantaina käytiin tunnin käyntilenkki maastossa. Tänään oli tarkoitus muutaman kevyemmän päivän jälkeen ihan kunnolla ratsastaa, mutta kentän ollessa melko kovaksi jäätynyt (tosin mukavan tasainen!) päätin tehdä vihdoin sen mitä olen useamman kuukauden suunnitellut: kokeilin ohjasajaa. Virittelin jalustinvyöstä jalustimet irti ja otin pari liinaa käyttöön ja ei kun kokeilemaan. Bronca ymmärsi jutun juonen heti mutta itselläni oli kyllä hakemista. Välillä tuntui että hevonen on niin herkkänä että en saanut aikaan kovin hienovaraista liikehdintää. Pysähdykset oli melko ok, liikkeellelähdöt jostain syystä pelkällä maiskutuksella melko äkkinäisiä. Siinä vaiheessa kun päätin irtautua uralta niin paketti hajosi ihan täysin. Hevonen tarjosi vaikka ja mitä väistöstä taivutuksiin kun minä vaan halusin kääntyä. Ja jos käännyttiin niin sitten heti kerralla 90 astetta. Tarvitsen jonkun opettamaan tässä kädestä pitäen. Noh lopputulema ei kuitenkaan ollut kovin epätoivoinen kun otin Broncan ympyrälle. Minähän en siis juoksuta hevosta muuta kuin katsoakseni liikkuuko se puhtaasti. Olen sivuohjavastainen ja mielummin jos haluan vain päästää hevosen liikkumaan niin juoksutan sitten irtona. Tämä kahdella ohjalla juoksuttaminen on kuitenkin ollut sellainen asia joka minun järkeeni jotenkin käy, en vain ole edes kokeillut aikaisemmin. No nyt kokeilin ja hienosti meni. Otin vähän siirtymisiä, asetin sisään ja ulos ja melko pian Bronca hakeutui itse rentoon muotoon ja suu vaahtosi (mikä on aina tosi kiva juttu). Varsinainen ohjasajo ei ehkä ole mun taidoilla käyttökelpoista liikuntaa, mutta jatkossa tiedän ainakin että kahdella liinalla juoksuttamalla saan hevosen käyttämään itseään oikein. Näihin juoksutusharjoitteisiin voisi sitten koittaa lisäillä vaikka niitä puomeja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti