Parin päivän maastoulukuurin jälkeen hyppäsin selkään ja allani olikin ihan valtavan hieno, kuuliainen, hyvällä motivaatiolla toimiva, herkkä ja taipuisa hevoseläin. Eikä kyse ollut edes siitä että olisin työstänyt ja tehnyt ratsastamalla nämä asiat vaan se oli sitä sillä siunaaman sekunnilla kun otin ohjat alkukäyntien jälkeen käteen. Olisin voinut nautiskella tästä fiiliksestä mielellään pidempäänkin, mutta ratsastus jäi melko lyhkäiseksi, koska satula lakosi kesken kaiken (en jaksa selittää sen tarkemmin kuin että asiat liikkuivat pois paikaltaan). Seuraavana päivänä Emma tuli moikkaamaan heppoja ja värväsin tietty ratsutuksen Broncalle. Meno näytti minunkin silmääni tosi hyvältä, ja pakko oli tuntuakin hyvältä koska Emma kehui Broncaa tosi paljon. Sanoi että on tosi hyvän tuntuinen, oma malttamaton itsensä, mutta hyvän tuntuinen molempiin suuntiin ja hyvässä peruskunnossa. Sydäntäni lämmittää kuin kirpputoripalo!
Tänään tein ihan lyhyen verryttelytreenin kentällä ja hevonen tuntui edelleen superhyvältä, joten lopetin lyhyeen ja menin tekemään muutaman kilometrin loppukäyntilenkin, joka kulkee oman taloni ohi. Vähänpä aavistin, että elämäni järkkyisi tuolla matkalla. Bronca on ollut minulla kohta vuoden ja sinä aikana se ei ole maastossa säikähtänyt _ikinä_ _mitään_. Voitte siis kuvitella, että olin jokseenkin yllättynyt kun omassa kotipihassani istuva oma koirani, jonka kanssa Bronca on noin 100 kertaa ollut yhdessä maastossa, aiheutti meidän ekan yhteisen sätkyn. Eikä ollut sitten mikään pieni sätky! Semipitkällä ohjalla kun luottavaisena etenin, niin yhtäkkiä hevonen sanoo TRÖÖT!, vetää salamannopean 180 asteen käännöksen ja siitä 20 metriä tasajalkalaukkaa tulosuuntaan päin. Olin niin totaaliyllättynyt moisesta reaktiosta, että hyvä kun en tippunut matkasta pelkästään sen takia. Tosiasiassa tipahtaminen ei ollut varsinaisesti lähelläkään. On vähän toinen asia pysytellä ns. pakenevan hevosen selässä kun hevosen selässä, joka koittaa päästä sinusta eroon. Sain kyllä taas tuntuvan muistutuksen siitä, että hevonen on aina hevonen. Olen tässä nyt illan pyöritellyt myös sellaista teoriaa päässäni, että josko yleinen suorituskyvyn parantuminen vaikuttaisi myös yleiseen vireystilaan ja sitäkautta herkempään reaktiivisuuteen. En ole mitenkään pelästynyt, ehkä enmmänkin juuri tyytyväinen siitä että sain tälläisen muistutuksen ennen kuin mitään varsinaista sattuu. Täytyy ottaa vaikka joku päivä Bronca ihan taluttaen talosta ohi ja käydä katsomassa kaikki möröt läpi. Voin suoraa myöntää että meidän piha on pressuineen, lautakasoineen, romukasoineen, hylättyine traktoreine ja autoineen sellainen hevosenpeljätin, että anteeksi vaan kaikki tienoon hevosihmiset...
Kuvasin tälläisen kännykkälaatuisen ja hämärän videon Nerosta rallittelemassa kentällä, kun Emma ratsasti Broncaa. Kokemuksesta voin myös kertoa että näin mutatarhakautena tälläinen liikunta parantaa Neron käsiteltävyyttä n. 200%.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti