Eloa uudessa kodissa

Pääasiassa mallikkaasti sujuu sopeutuminen uusiin kuvioihin. Tarhausaika on jo saatu vanutettua samaan mittaan mitä muillakin ja erityisen onnellinen olen tarhakaverusten sopuisasta elosta. Bronca ja kaveritamma on nähty jo useampia kertoja samalla heinäkasalla ja muutenkin tuntuvat hengailevan aika tiiviisti ilman mitään ylimääräistä hätistelyä puolelta tai toiselta. Neroa olen jättänyt jo muutamaan otteeseen lapsenvahdin kanssa kaksin kun olen lähtenyt liikuttamaan Broncaa. Eilen käytiin maastossa rauhassa käppäilemässä ja tänään oltiin rauhallistempoisella tunnilla. Bronca oli kyllä välillä niin hieno varsinkin laukannostoissa, vaikka ongelmat vasemmassa kierroksessa tuntuvat kuitenkin taas pikkuhiljaa kasvavan ja kasvavan. Pohdin jo pitäisikö tilata varmuuden vuoksi eläinlääkäriä raspaamaan koska jotenkin sinne ulko-ohjan tuelle on välillä mahdotonta vasemmassa kierroksessa päästä. Toisaalta en tiedä kuinka paljon johtuu minusta itsestäni, joten pitää pyytää myös Emmaa käymään, josko asiantuntevampi ratsastus tekisi taas ihmeitä.

Ja jotta elämässä olisi jännitystä, niin Bronca kehitti pari päivää sitten lieviä ähkyilyoireita. Oli aamulla ollut ruokahaluton ja pötköttänyt karsinassa. Kun menin itse tilannetta tarkastamaan, hevonen vaikutti kuitenkin ihan pirteältä ja päädyin vain taluttelemaan ja katsomaan tilannetta. Arvaus on että elämän- ja ruokinnan muutos oli aiheuttanut vähän ummetusta. Taluttaesa kuitenkin ulosti ja suolistoäänet kuuluivat hyvin ja poni oli pirteä oma itsensä. Nyt kun liikunta taas lisääntyy ja vakiintuu sairasteluiden ja muuttotouhujen jälkeen niin tuskin tälläistä enää esiintyy. 

Itse teloin vasemman käden keskisormeni viime viikolla koira-aiheisessa härdellissä. Istuskeltiin Nallen kanssa kentän laidalla kun tallikaverilta pääsi etäämpänä kaksi koiraa karkuteille. Molemmat koirat sitten suoraan meidän Nallen päälle. Koitin pitää Nallen kiinni niin kauan kuin pystyin, mutta lopulta keskisormen nivel paukahti pois paikoiltaan ja siinä olikin sitten sen kokoluokan koiria ettei väliin enää viitsinyt mennä: beussi, labbis ja tanskandogi. Onneksi huutamalla ja raivoamalla tilanne saatiin poikki ilman koirille aiheutuneita vakavia haavereita, mutta itseni kiikutin päivystykseen. Nivel napsahti paikoilleen onneksi omia aikojaan eikä murtumia näkynyt, mutta kyllä on kipeä! Minulla on legendaarisuuteen asti huono tuuri näiden sormieni kanssa. Kaiken kaikkiaan viisi sormimurtumaa olen elämäni aikana kokenut, ja osa niistäkin on ollut vähemmän kivuliaita kun tämä haaveri.