Nero 3kk

Nerolla on tänään 3kk synttärit. Olisin halunnut synttäripostaukseen kuvia, mutta kelit ovat olleet niin tavattoman ankeita, etten ole viitsinyt harmaata apatiaa tallentaa kuviin. Nuoriherra kuitenkin kimoutuu varsinkin päästään niin hurjaa vauhtia, että lennätte persiillenne kun laitan seuraavat ajantasaiset kuvat :D
Lauma oli hetken aikaa harmittavan pieni kun Neron parhaat leikkikaverit Unne ja Piipero lähtivät karkuteille ja saivat arestiksi tarhaa siihen asti kunnes porukka muutti parempiin aitoihin. Nyt ovat kisailukaverit kuitenkin palanneet ja ensimmäisenä päivänä oltiin kuulemma menty lujaaaa. Todisteena tässä Neron kaulassa puolikkaan pingispallon kokoinen kipeä patti. En tiedä onko tullut hampaita vai kaviota vai mitä, mutta selkeästi pehmytkudoksen päällä eikä mitenkään erityisen huolestuttava.

Broncan kanssa ollaan touhuttu jokunen kerta. Keskiviikkona reenasin keskenäni siirtymisiä ja erityisesti uutta lemppariani siirtymisiä peruutuksesta. Kun Bronca oli hyvin kuulolla ja avut läpi näiden ansiosta, otin tehtäväksi nostaa pitkän sivun alussa vastalaukkan. Ja koska fiilis oli hyvä ja Bronca tuntui hyvälle päätinkin jatkaa lyhyen sivun vastalaukassa. Uskomattoman hieno hevonen meni todella hyvässä rytmissä, ei kiihdyttänyt, ei himmannut ja tahti pysyin todella hyvänä. Olin todella yllättynyt koska aikaisemmin kun olen kokeillut jotain kaarteella tehtäviä vastalaukkatehtäviä on homma mennyt ihan poskelleen välittömästi. Vaikken usein sitä myönnä, niin kiitos kuuluu nyt kyllä myös ratsastajalle. Kaiken varmistelun, puskemisen ja puristamisen sijaan istuin rentona ja kerroin vain hevoselle mitä sen pitää tehdä. Loistavaa että Bronca palkitsee välittömästi kun tekee itse oikein. Siinä hetkessä ymmärsin niin paljon siitä liikemekaniikasta, joka vastalaukkaan liittyy, kun sen tekee oikein.

Torstaina maastoiltiin ja tänään sain töissä inspiraation keskittyä omaan istuntaani. Kentällä ohjelmassa siis jalustimet kaulalle ja hevonen ns. autopilotille (= pitkähkö ohja, ei juuri ollenkaan tuntumaa ja ympyrälle). Broncan kaltaiselle hevoselle mahdollisesti vähän tympiää hommaa, mutta joskus on keskityttävä pelkästään itseen. Alkuun keventelin ilman jalustimia, se onnistui ihan mallikaasti. Ainoa vaan että kunto ei kestänyt tehdä kun jokusen kierroksen kerrallaan. Sitten siirtymisiä käynnin ja ravin välillä istunnalla. Tässä vaiheessa kaikki vielä ok ja hevonenkin alkoi paikoitellen hakemaan mallia vaikka oli siis käytännössä ilman tuntumaa. Sitten laukkaa pari kiekkaa, siirtyminen raviin jota seurasi henkinen tippuminen pilvilinnoista ja lähes fyysinen tippuminen hevosen selästä. Ne kolme ensimmäistä raviaskelta, joiden aikana tarraan kaikella jaloistani löytyvällä lihaksella hevosen ympärille, koituivat päivän suurimmaksi nöyryytykseksi. Tiesin mitä teen väärin, mutta vaikka kuinka yritin rentouttaa jalat ja keskittyä keskivartalon hallintaan, niin minkäänlaista parannusta ei tapahtunut. Olin surkea! Luovutin kun meinasin tippua kolmannen kerran. Kaiken lisäksi tiedän ihan tasan tarkkaan mitä siinä tapahtui. Laukasta raviin siirtyessä ensimmäiset askeleet ovat sitä niinsanottua laadukasta ravia, joka menee isosti. Koko pakara-reisi-pohjeosuuteni jännittyi, jolloin hevonen jännittyi, jolloin nousin itse n. 10 irti satulasta ja samaan aikaan hevonen tiputti selkänsä (koska jännityin) ja ravista tuli vielä kauheammin pompottavaa.
Oma kroppani oli nyt vaan pitkästä aikaa aivan eri mieltä minun tietoisuuteni kanssa siitä mitä pitää tehdä.

Lääkkeenä määräsin itselleni keskivartalojumppaa ja istuntatunteja.

Mikä oli kuitenkin ihanaa: Ratsastuksen jälkeen hyppäsin satulasta alas ja talutin loppukäynnit. Ainoa vaan etten taluttanut. Bronca tuli perässä vaikka kävelin mihin suuntaan ja luottoa oli omalta puolelta koska meidän isompi kenttä ei ole edes aidattu. Kävelin myös sen sadan metrin matkan talliin, taluttamatta. Joku voi tuomita tyhmänä ja vaarallisena, mutta tunnen Broncan ja tiedän että vaikka se säikähtäisikin jotain yllättävää, sen pakoreaktion kynnys on niin korkea ettei se lähtisi mihinkään. Luotan Broncaan kuin kallioon ja uskon että luottamus on aina kaksisuuntaista: jos luotat sinuun luotetaan. Niin meillä ainakin koiran kanssa toimitaan ja nuoresta iästään huolimatta Nalle on usein vaikeissakin tilanteissa helposti ohjailtavissa. Ja erityisesti vapaana. Olen tästä aikasemminkin kirjoittanut, että pelkkä henkinen lanka pakottaa keskittymään vain ja ainoastaan siihen yhteyteen eläimen kanssa, kun taas narun päässä kulkevaan olentoon ei tule luotua sen yhteyden vaatimaa keskittymistä, huomiota ja energiaa. Kuitenkin kaiken perustana on turvallisuus, enkä tekisi hevosen kanssa mitään mitä en tietäisi turvalliseksi (siinä määrin kuin se tässä harrastuksessa voi turvallista olla)