perjantai 11. tammikuuta 2013

Testing testing

Annoinpa kolme päivää vapaata että saapi oikeen kunnolla lepäillä ja lähdin kokeilemaan kuinka onnistuu rento siirtyilyreeni sen jälkeen.
Tarhasta tultiin jo ihan poikeuksellista vauhtia ja muutenkin oltiin ehkä ihan inasen tavallista pirtsakkaammalla päällä (=Tädin selkäännousu ratsastuskoulun oppilaiden silmien alla oli jokseenkin nolo. Topattuna, liian pieneltä pallilta, satulattomaan selkään, joka ei malta pysyä paikallaan. Voi se viisi sekunttia jonka mietin, että pudottautuakko takaisin maahan vai en, oli pitkä.)
Jos jotain tänään opin, se oli se että Bronca on hevonen jolle pitää keksiä koko ajan uutta tekemistä. Keksin itselleni harjoituksen joka meni jotakuinkin näin: Pitkän sivun alussa laukka, ennen lyhyttä sivua raviin ja seuraavan pitkän sivun keskellä pyshädys ravista niin että pääsee kiittämään ja siitä taas raviin. Kahden kierroksen jälkeen homma oli Broncalle jo niin tuttu että me oltais se menty vaikka mä en olisi tehnyt mitään muuta kun istunut kyydissä.

Tiedän siis jo onnistumisen avaimet meidän ekoihin (harjoitus)kisoihin. Jauhetaan vaan samaa ohjelmaa niin kauan että Bronca muistaa sen ja mun ei tarvi tehdä mitään :)

No onhan uusi haaste taas elämässä opetella tämän luonteista heppaa ratsastamaan :D
Huomenna maastoon(!), Sports Tracker päälle ja katsotaan millaset huippunopeudet tammasta lähtee!


3 kommenttia:

  1. Heheei, onko sports trackerissä ihan toimiva nopeusmittari? Tämä täytyy testata!

    Mulla on myös sulle tunnustus:
    http://heppastellen.blogspot.fi/2013/01/liebster-blog-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilmeisesti ei :(
      Mä sian meidän huippunopeudeksi 26 km/h vaikka mentiin kyllä salettiin ainakin neljääkymppiä. Ilmeisesti jos GPS -paikannus vähänkään falskaa reaaliaikaisuudesta tulee noita kommervenkkejä huippunopeuteen. Alla kommentoinut Liza kavereineen kertoi saavuttaneensa ratsastuslenkillä tuon aplikaaton mukaan 107km tuntivauhdin ja se olis jo aika huima :D

      Poista
  2. Käyppäs vastaanottamassa haaste! :)

    VastaaPoista