Menin itseeni

Tänään oli ensimmäinen kerta kun huvitus lähteä tallille ei ollut järin suuri. Varttia vaille työajan loppuminen pomo kyselee voitko olla neljään... no joo kai mä voin tehdä kolmannen yhdeksäntuntisen päivän viikon sisään. Huoh.

Näissä päivissä on kuitenkin yleensä se hyvä puoli, että tallille raahautuminen kannattaa 100% niistäkin kerroista kun ei niin huvittaisi ja niin kävi tänäänkin. Voisin jopa väittää, että vaikka Broncan ratsastus oli hyvin lyhyt ja kevyt johtuen hurjaa vauhtia kiristyvästä pakkasesta ja ratsastajan täydellisen väärästä varustuksesta pakkaseen nähden, en ole vielä kertaakaan mennyt sileällä noin hyvin. Ja syykin oli melko selvä: Olen ratsastanut ihan tyhmästi ja väärin koko hevosta.

Mitenhän tämän nyt purkaisi niin että se olisi jotenkin johdonmukaista ja selkeää?
Aloitetaan nyt vaikka siitä että Broncanhan on aika helppo rakenteellisesti koota itseään, ei ehkä ihan rehellisesti koska voimaa puuttuu, mutta edestä kyllä lyhenee. Olen tottunut tässä aikain saatossa ratsastamaan vähän sillä tyylillä että hevonen ensin pakettiin ja sitten tehdään juttuja. Ja kyllähän Bronca on kerinyt kaulaa lyhyeksi ja samalla olen ihmetellyt kun se aukoo suutaan. Eliminoidaan terveydelliset vaivat ja raspataan vaikka piikkejä ei olekaan.
Ja se päivä kun menee selkään ihan sillä mielellä että kävellään pitkin ohjin ja ravaillaan vähän että voi edes sanoa liikuttaneensa hevosta. Otin sellaisen puolipitkän ohjan enkä välittänyt hevosen päästä tuon taivaallista. Mentiin kiemuroita käynnissä enkä vaatinut oikeastaan kun että kääntyy ulkoavuista ja asettuu. Ravissakin oli ekaa kertaa helppo jalkkarivyöllä keventää kun olin itse niin väsynyt etten tehnyt yhtään liikaa. Yhtäkkiä huomasin että mun alla on hevonen joka kulkee oikein päin, eikä ole yhden ainoatakaan kertaa aukaissut suutaan. Verryteltiin vähän volteilla kylkiä ja pyysin jo kunnolla taipumaan ja muistutin itseäni että kiitä joka ikinen kerta kun myötää, elä jää sisäohjaan kiinni. Edelleen rauhallinen suu.
Kiitos Bronca kun näytit tämän. Minä vähän ruoskin tässä itseäni ja palataan sitten (toivottavasti!) tällä samalla kaavalla harjoituksiin.

Lauantaina haen Lahdesta meille testiin ja varmaan ihan pysyvään kotiin Barefootin rungottoman koulumallisen (london) satulan ja toivon että pärjäämme sillä Broncan kanssa hamaan tappiin asti. Seuraavaksi ostan sitten kuolaimettomat suitset ja julistan itseni kukkikseksi (=kukkahattutädiksi) :D