tiistai 22. tammikuuta 2013

Maastoilua

Eilen ja tänään pääsin ajoissa töistä raadettuani niitä ylipitkiä päiviä aiemmin. Valoisaan aikaan pääseminen tarkoitti siis maastoilua.
Kaveri tsekkasi maanantaina penkin ja oli sitä mieltä että ei paha, kunhan muistaa vaan laittaa tarpeeksi eteen. Ehdotti myös että tarttisin lyhyemmän vyön. En saa tuota nyt ehkä sillä 70cm kouluvyöllä tarpeeksi kireälle vaikka on viimesissä reissä vastinhihnoissa. Ja sitä geeliä koitan nyt metsästää lainaan.

Maastossa toi satula toimii kuitenkin paremmin kun hyvin. Kun menosuunta on enempi tai vähempi suoraan niin ei keikkaa kyllä mihinkään.

Koira oli eilen ja tänään mukana ja mentiin aika metsäpainotteista lenkkiä. Tuohan touhottaa siellä menemään ainakin tuplaten sen matkan mitä hevosen kanssa tulee tarvottua, eli nytkin kuuluu aika rauhallinen tuhina tuolta pedistä. Tänään otin myös pikkupätkän laukkaa, ekaa kertaa niin että Nalle oli mukana. Kyllä se vähän siitä tohkeentui, mutta pysyi kuitenkin nätisti edellä. Ehkä sillä oli eniten huoli siitä ettei tulla päälle kun kyttäili taaksepäin niin että meinasi muksahdella nurin.


Tuossa on nyt meidän tänpäiväset statsit sitten ihan SportsTrackerin tallentamana. :)
Unohdin taas laittaa tallin pihassa Trackerin päälle mutta tosta ehkä tulis just sellanen 5 kilometriä. Pellon vieressä takastullessa otettiin se laukkapätkä ja palattiin vielä hetkeksi samoilemaan tuonne metsään, johon siis mennessä käännyttiin heti. Löysin yhden haarautuvan polun (tuo eka pykämä tuossa reitissä) toisella kierroksella, mutta saatiin niin valtava määrä lunta siellä niskaamme, että käännyttiin takaisin. Bronca meni liian läheltä puuta ja mun jalka jäi puun ja hevosen väliin. Otin puusta kädelläni kiinni, ettei jalka puristuisi pahasti, jolloin tämä nuori mänty n. 10cm halkaisijaltaan luovutti koko lumisen kuormansa meidän niskaan :D Oltiin aika näyttävä näky kun palattiin tallille. :D

Huomenna Broncalla on vapaa kun mies lupas viedä mut nimppari-illalliselle ja torstaina meillä on pitkään ja hartaasti odotettu Katin valkku! Katihan opetti mua melkein koko viime talven, mutta se jäi kun Poni muutti Orivedelle Jonnan talliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti