tiistai 11. joulukuuta 2012

Huomio koirasta

Pitempiaikaiselle koiranomistajalle tämä voi olla ihan itsestäänselvyys, mutta itselleni tämä tuli ihan uutena havaintona.

Olen ollut tässä pari päivää pikkeuksellisen kipeä. Mulla harvoin nousee flunssassa edes kunnolla kuume, mutta nyt olen kärvistellyt välillä yli 38 asteen lämpötilassa. Kamala syyllisyys vaivaa kun koira vaan makaa vieressä ja tuijottaa, että voitaisko tehdä jotain muutakin kun vaan rötköttää. Eilen olin kuitenkin niin huonona, että pelkkä vällyjen alta vessaan kiipeäminen oli henkisen ja fyysisen ponnistelun tulos.
Olen yleensä kuitenkin se, joka lenkkeillen huolhtii koiran varsinaisesta liikunnantarpeesta. Miehen kanssa koira saa kyllä olla ulkona, mutta sekin rajoittuu paljolti pihassa pyörimiseen herra lentäjän tehdessä hommia. Kävihän se toki Nallen kanssa eilen hiihtämässä, kun sanoin ettei olla tehty mitään muuta koko päivänä kun maattu sisällä. Pieniä pissalenkkejä tuossa tiellä olen kuitenkin pystynyt tänään tekemään ja niiden aikana havaitsinkin tämän poikkeuksellisen käyttäytymisen.

Nalle on siis yleensäkin vapaana ja lenkeille lähdetään vapaana. Yleensä se pinkaisee hövelisti edelle ja kuljeskelee ympärillä n. 20-40 metrin säteellä, kuitenkin niin, että sillä säilyy näköyhteys minuun. Mutta meno onkin ihan toisenlaista nyt kun olen sen kanssa kipeänä lähtenyt tallustelemaan pientä matkaa. Se kulkee aivan vierellä koko ajan ja jos sattuu menemään edes kymmenen metrin päähän, vilkuilee minua taaksensa koko ajan. Se ei tee sellaisia spurtteja ollenkaan mitä se normaalisti harrastaa, se on jotenkin vakavana :/
Pistipä vaan miettimään, että aistiiko se todellakin noin hyvin etten ole ihan kunnossa?
On se jännä, ja rakas...

2 kommenttia:

  1. Paimen mikä paimen, kai niillä joku kuudes aisti on. Huomannu omistakin että hakeutuvat koko ajan lähelle kun on kipeenä :)

    VastaaPoista
  2. Myös meillä, jos poika jää kipeänä kotiin eikä mene kouluun, ovat molemmat koirat lähes koko päivän ihan pojan vieressä/sängyssä. Lisäksi Pimu tutkii joka ilta pojan korvat tarkasti nuuhkimalla (hänellä ongelmana korvien tukkeutuminen niin, että pitää mennä lääkäriin ne imuroimaan puhtaiksi).
    t. Merja, Jykä & Pimu

    VastaaPoista