Mä tiedän ettei tää ehkä oo nätein ulkoasu mitä blogimaa päällään kantaa, mutta se on kuitenkin paras mihin pystyn näillä taidoilla ja parilla lasilla viiniä. Vaihdan sen kyllä kun saan lutusia kuvia Broncasta.
Ja asiasta nakkiin: kävin eilen taas simuloimassa ratsastusta. Nyt jätettiin kaikki istuntatestaukset pois ja keskityttiin vaan reenaamaan. Arto pidensi heti jalustimet oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja sanoi, että tää pituus on lyhyin, mitä tässä satulassa voit pitää, ilman että polvesi tulee tuen yli. Olen poikkeuksellinen mittasuhteiltani: olen 170cm pitkä, jalka on kuitenkin pituudetaan 180cm pitkän ihmisen, kengän koko on 37-38 ja käsi samaa sarjaa 6-7, selkä on lähinnä rikki ja huonojen geenien vitsaama. Rakas äitini on keksinyt pilkata mua koko mun elämän mun sairaanloisen pienistä käsistä. Niistä traumoista vois kirjottaa yhden kokonaisen postauksen, mutta koska tarkoitus oli avautua simulaattoriratsastuksesta, jätän traumat taka-alallle.
Arto muisti selvästi missä isoin heikkouteni on, koska heti käynnin jälkeen (käynnissä istunnssa ei ollut mitään mainittavaa, perus hyvä kuulemma) otettiin laukkaa. Simulaattoirn kontrollit olivat heti paremmin hallussa ja voi miten nautin kun pääsin oikein hienosäätämään. Vartti jauhettiin laukkaa. Sanoin että tunnen heti kun saan hyvän mukautumisen ja jäntevyyden omaan kehoon, mutta se paketti on niin hauras, että hajoaa pienimmästäkin ajatuksesta. (Tyyliin: nyt on hyvä, mutta mites toi pohje, irtoileeko?, voi ei pakara jännittyi -> paketti hajos. Tai: nyt on hyvä, mutta mites toi käsi, ranne linkussa, voi ei yläkroppa jännityi -> paketti hajosi.) Laukkareenin jäkeen otettiin loppuaika ravia. Alkuun oli kamalan vaikea pitää pohjetta paikallaan ilman että olisin nojannut taakse samalla, mutta saatiin tästäkin ihan ok. Arto sanoi ettei pohkeeni heilu ylettömästi, vaikka anturi ilmoitteli pohkeen irtoamisesta aivan jatkuvasti. Ravi on silti kaikein heikoin. Vedän niin helposti itseni yliryhtiin ja nojaan taakse, jolloin jään auttamatta kuulemma liikkeessä jälkeen.
Eniten masentaa nyt se että se miten minua on neuvottu istumaan ja mitä se ns. aiheuttaa. Enkä puhu nyt mistään kalsarien hiertämisestä vaan ihan anatomisesta ongelmasta. Miten tämä on mahdollista ratsastaa hyvin ja hyvässä tasapainossa ilman että privaatit hiertyy verille? Toistaiseksi vielä mysteeri. Samaan tapaan ilman satulaa ratsastaminen saa aina tietystä kohtaa pakaraa ihon kuoriutumaan.
Turhauttavaa. Mutta rohakaisevaa kokemustakin minulla on. Kun aloittelin ratsastusta, kärsin todella pahoista häntäluuhun liittyvistä kivuista. Kivut johtuivat häntäluuni epämuodostumasta, jonka vuoksi häntäluuni on voimakkaasti ja terävähkössä kulmassa sisäänpäin kääntynyt (ei ihan yhtä voimakkaasti kuin tässä linkin kuvassa, mutta lähes). Tarvitsin aluksi pehmeäravisia ratsuja jotta, häntäluuni ei saisi liiaksi kipeyttäviä iskuja. Lopulta kuitenkin opin myötäämään myös laajaliikkeisten hevosen ravissa niin, että häntäluuhun liittyvät kivut ratsastuksen jälkeen loppuivat. Toivon suuresti että nämä hiertymiseongelmat voi korjata myös reenaamalla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti