Hevosenpidon kustannuksista

Lueskelin tuosta eräästä toisesta blogista huumorissävytteisen kirjoituksen hevosenomistajan kanssa seurustelusta. Yksi hevosnaisen kanssa elämisen edellytyksistä oli asema eli toisin sanoen rahallisesti vakaa talous. Vaikka kirjoitus oli hauska katsaus hevosnaisen kanssa elämiseen ja olemiseen liittyvistä haasteista, ja sellaisena sen toki itsekin ymmärsin, niin jäin miettimään ihan vakavissani näitä talouspuolen asioita.

Tavatessani täysin uusia ihmisiä huomaan usein eräälaisen ennakkoasenteen, jonka lähtökohtia minun on vaikea ymmärtää. Kun kerron että minulla on oma hevonen, usein vastapuolen kasvoille nousee ilme, joka on kuin avoin kysymys: kuinkakohan paljon tuolla ihmisellä oikein on rahaa, kun sillä on varaa omaan hevoseen? Tähän asenteeseen törmäsin jopa tavatessani uudet appivanhempikokelaat hiljattain. He sentään kysyivät ihan suoraan, ja minä tein kuten jokainen hevosihminen nauroin ja sanoin, että se raha mitä tulee niin se kyllä myös menee siihen hevoseen. Voisin väittää ettei kukaan hevoshullu rahassa kylve. Jos alkaa tuntua siltä että rahaa jää yli, niin sitten hankitaan lisää hevosia, jotka pitävät niistäkin rahoista huolen.

Pidetäänkö hevosta edelleen statuksen ja vaurauden merkkinä? Harrastajien määrä on kasvanut 90-luvusta huimasti ja siihen porukkaan mahtuu kyllä varmasti monenmoista ja -tuloista tallaajaa. Äiti aina opetti ettei raha-asioista puhuta edes tuttujen kanssa, mutta ruotiakseen tätä asiaa on pakko avata myös omaa taloutta. En ole millään muotoa hyvätuloinen terveydenhuollon perusliksaa nauttiessani. Miesystäväni on ns. "between jobs", joten vastaan pääasiallisesti peruskuluistamme: kohtuukokoisen kaksion vuokrasta, sähköstä, vakuutuksista, autosta ja 64 kilometrin päivittäiseen työssäkäyntiin uppoavasta bensasta. Ruokaa ostaa yleensä se, joka kaupassa paremmin ehtii käydä eli kuitenkin hyvin harvoin minä. Tilistä lohmaisee vielä osansa opintolainan lyhennys ja säästötilille menevä pieni summa. Noin parin tonnin tilistä ei siis kamalasti jää edes tässä vaiheessa yli, ja hevoseen ei ole pistetty vielä penniäkään.

Mitä "köyhä" hevosenomistaja sitten tekee. No töitä ihan hitoksiin. Jos oma työala antaa mahdollisuuden, voi paiskia niska limassa ylitöitä ja viikonloppuhommia. Jos taas työ ei tarjoa mahdollisuutta moiseen, tehdään töitä tallilla. Tämähän on vähän tälläinen hyshys juttu, mutta todellisuus on että aika monella suomalaisella tallilla on mahdollisuus alentaa vuokraa tekemällä tallivuoroja ja moni tälläinen vähävarainen harrastaja usein etsiikin tallipaikkaa sillä ehdolla, että töillä voi alentaa kustannuksia. Palveleehan se yrittäjääkin. Ei tarvitse ressata hiuksia päästään, kun sairastuessaan on puhelinrinki, jonka voi pirautella läpi josko joku pääsisi autamaan tai tuuraamaan. Korvauksen täytyy toki olla järkevä. Niin ettei yrittäjä jää siitä persnetolle, mutta työtä tekevä kokee kuitenkin ettei häntä riistetä. Omalla tallilla korvaus on juuri sitä. Pienehkö mutta kuitenkin sellainen, että kunnon ponipöpi ihan mielellään vapaa-aamunaan lähtee tarhailemaan heppoja ja siivoamaan karsinoita, kun tallille sitä menisi kuitenkin. Se mikä kuitenkin loppupeleissä on suurin taloudellinen pelastukseni on itsehoitotalli.

Viiden akan porukassa vuokraamme siis vain tilaa ja hoidamme kaiken itse. Tallissa ei ole mitään ylimääräisiä hienouksia, mutta se on toimiva ja turvallinen ja saamme tietysti käyttää ylläpitotallin pesaria, kenttää ja maneesia. Yrittäjälle järjestely on kelpo, koska tilaa vuokratessa alv on 0% ja ylimääräistä työtä tallimme hevosista ei aiheudu. Koska rahaa menee huomattavasti vähemmän, täytyy tämä tehdä jonkun muun resurssin kustannuksella ja se on aika, koska aikaahan noihin hommiin menee. Aamulla täytyy varata työmatkaan ylimääräinen 20 minuuttia, että matkalla saa 6 hevosta ruokittua, loimitettua ja tarhattua. Töiden jälkeen auton nokka taas kohti tallia ja omien hommien tekoon. Oman hevosen karsinan siivous, vesien kanto tarhaan ja karsinaan, kolme kassillista heinää sinne tänne (yksi illaksi karsinaan ja kaksi valmiiksi tarhan viereen ruoka-aikaan nakattavaksi) ja lopulta hevosen liikutus. Mittaa päivälle tulee helposti kotoa lähdöstä kotiin paluuseen 13 tuntia, joskus jopa enemmän jos tahtoo panostaa vaikka pitkään maastolenkkiin. Vuokra oli kuitenkin lokakuulta vain 120e.

Valintoja täytyy tehdä silloin kun aikaa ei tahdo jäädä miesystävälle saati kavereille. Vaatii varmasti aika suurta ymmärrystä puolisolta, että arkielämä pyörii pitkälti kaviokkaiden ehdoilla, lomamatkat on suunniteltava laidunkaudelle ja uusi auto kilpailee tarpeellisuudessaan uuden satulan kanssa, vaikkei auto enää meinaa kuljettaa edes kauppamatkalle. Jotain kertonee myös se, että koko itsehoitotallimme porukka on lapsettomia kypsiä naisia. Emme kai me sentään kuitenkaan surullisia ole, kun jokainen meistä jaksaa päivä toisensa jälkeen kantaa kortensa yhteiseen kekoon. Rakkaus harrastukseen on niin suuri, ettei sitä voi enää oikein edes sanoa harrastukseksi kuten "mä käyn kaks kertaa viikossa spinningissä" -harrastusta.

Istunnan ihmeellinen maailma

Muistan kirjoittaneeni tänne blogiin joskus kuinka Bronca on istunnalla ratsastettava, mutta minä en ole vielä istunnalla ratsastaja. Ilokseni olen kommenteistakin saanut lukea huomioita istunnan kehittymisestä ja todellakin, nyt aletaan olla siinä vaiheessa että istunnalla ratsastamisen ovea on raotettu: ja mikä maailma siellä onkaan!

Heinäkuusta lähtien olen kurssittautunut ja valmentautunut keskittyen n. 80 prosenttisesti istuntaan. Nyt kun hevonenkin on viritelty laiskanpulskeasta laiduntamisesta talvikauteen, ja se alkaa olla todella herkkä ja nopeasti reagoiva, koko maailma avautuu. Todellakin sekä kaasu, jarru että ratti löytyvät omasta perseestäni!

Tämä on niitä hetkiä kun tuntuu samaan aikaan, että on ottanut kilometrin pituisen askeleen eteenpäin, ja samalla huomaa että matkaa on vielä satoja kilometrejä. Matka ei pelota kun tietää että varrelta löytyy monta hienoa kokemusta ja oivallusta. Tähänkään en pystyisi ilman rakasta, superherkkää mamiponiani <3

Unelmasaappaat.

Tässä muutama viikko takaperin tallikaverini teki kirppikseltä aivan uskomattoman löydön: Cavallon täysin käyttämättömät nahkasaappaat 45 eurolla. Kaveri siinä harmitteli, että pakko oli ostaa vaikkeivät mene jalkaan, mutta hänellä oli toiveissa että varsia saisi suutarissa levennettyä sen verran, että saappaat päätyisivät käyttöön. Siinä saappaita ihastellessa ja hienosta löydöstä kaveria kadehtien, päätin kokeilla josko saappaat sopisivat minulle. En uskonut että siitä tulisi mikään tämän luokan henkinen ongelma, koska olen aika monet saappaat jalkaani vetänyt, eivätkä yhdetkään niistä ole olleet sopivat. Kuinka ollakaan kaveri oli löytänyt laatusaappaat naurettavan edullisesti ja ne sopivat minulle täydellisesti. Raamatullinen synti kalvaa edelleen. Miten tuollaista löytöä ei voi olla himoitsematta.

Jos joskus videoissa näyttää että jalustimeni on turhan syvällä jalassa, voin vakuuttaa ettei se ole. Joudun vain käyttämään kolme numeroa liian isoja saappaita, joka saa sen näyttämään siltä. Minua kun on rakenneltu niin etten tiedä mistä kasoista osat on oikein otettu. Olen n. 170 senttiä pelkkiä sääriä 36-37 kengän koolla.

Heinäsirkka poninsa selässä

Saapasasioissa siis käy niin että saapas, joka on kengänkooltaan sopiva, on naurettavan lyhyt tai leveä tai molempia ja varren pituudelta sopiva saapas on liian leveä tai iso tai molempia. Siispä ratsastelen tällä hetkellä saappailla, jotka ovat kolme numeroa liian isot ja liian leveät ja olen alistunut ajatukseen että "there are no boots for my feet" ja jos on niin ne ovat mittatilaustavaraa tai erikoismallia lisänimellä hintavat. Sehän on tietysti iso ongelma ihmiselle, joka ei yleensäkkään osta mitään uutena. Oma mielipide on, että käytetty on aivan yhtä hyvää ja kierrätys on ekologisempaa. Hevostavaraa vaivaa myös sama ongelma kuin autoja: kun sen kantaa kaupasta pihalle niin arvo laskee heti ovella. Jos siis joskus kävisi munkki ja löytäisin käytettynä hyvät ja laadukkaat saappaat pistän blogiinikin muistiin ja ilmoille, että Cavallon varressa luki 35 - 50 - 37. Se oli täydellinen, mutta valitettavasti se ei ollut minu. :´D

Pyykkinaruratsastaja

Nyt on sitten seuramestaruuksissakin käyty ratsastamassa. Vielä ei ihan terävintä kärkeä kutiteltu, mutta jos johonkin olen tyytyväinen niin hevoseen. Se meinaan suoritti radalla todella positiivisella mielellä ja innoissaan. Jos tuossa tilanteessa olisi itse ratsastanut itsensä ylittäen, niin oltaisiin voitu tehdä ihmeitä, mutta kuski oli hieman unessa, mikä näkyy siinä etten jostain kumman syystä tajunnut yhtään terävöityä ja lyhentää ohjaa! Täti jäi niinsanotusti verkkamoodiin ja ohjiin olisi voinut ripustella kuivumaan koneellisen pyykkiä! :D

Ilman vastoinkäymisiä ei kisoihin sentään päästy. Torstain onnistuneen ratareenin jälkeen ajattelin perjantaina ehtoolla käydä vähän pellolla irtonaistamassa Broncaa kevyellä ravailulla ja muutamalla rennolla laukkapätkällä. Ensin kierros käynnissä pellon ympäri ja ekassa ravipätkässä hevonen kompuroi, kuului SE ääni ja toinen etukenkä lepäsi pellossa. Ja kello oli tietysti kahdeksan illalla ja vähän reilu 12 tuntia starttiin aikaa. Mutta onni on kengityskurssin käynyt ystävätär, jolle kehtasi soittaa vielä perjantai-iltana säädyttömään aikaan ja saatiin kuin saatiinkin tossu takaisin jalkaan.

Radan pisteet vaihtelivat 5.0 ja 6.5 välillä, ihan kuitenkin tässä muistelisin että ravilisäyksestä olisi tullut 7.0. Ravista selvästi parempia numeroita kuin laukasta, mutta typeriä virheitä itseltä pisteitä vähentämään. Esimerkiksi alku- ja lopputervehdykseen ratsastuksessa taas oli linja täysin hukassa ja toisesta 5.0 ja toisesta 5.5. Toinen siirtyminen käyntiin tuli myös rankasti myöhässä kun kuski haaveili ihan omiaan. Laukat nousivat omaan mieleen erittäin hyvin ja se vaikeampi eli vasen oli tällä kertaa nätimmän ja vaivattomamman oloista (vaikka se hevosen pää käy kyllä aika linkussa). Alakerta suoraa kutosriviä ja kommenttina että ravissa polkee hyvin takaa, mutta laukassa tahtoo painua kuolaimen alle, eli ei mitään uutta näillä mailla. Tällä suorituksella prosentit 58.889 ja sijoitus 6/10. Koskakohan tulisi se päivä että hevonen ja kuski olisivat yhtä skarppina. Kuriositeettina mainittakoon, että Broncan entiset omistajat sanoivat molemmat videon nähtyään, että Broncan laukka on parantunut tosi paljon. Pitää kaivaa jotain vahoja videoita, jos sellaisia edes löytyy, niin näkee ehkä itsekin.

Tuokaa tekin pyykit meille kuivumaan ja katselkaa videolta miten siinä sitten kävi :)

Mysteerivaivoja

Koko helteisen kesän ihmettelin kun hevoseni hikoilee polttomerkin kohdalta runsaasti. Ajattelin että täytyy olla joku vanhan arpikudoksen aiheuttama pakallinen metaboliakommervenkki enkä tehnyt mitään :(
Kelit kun viilenivät, niin aloin kiinnittää asiaan huomiota ihan eri tavalla. Eihän sen nyt pitäisi hikinen olla kun ei ole mainittavan lämmintäkään! Kyselin ja ihmettelin mistä moinen paikallinen hikoilu johtuu ja vuorokauden asiaa mietittyäni tajusin, että kyseessä ei suinkaan ole hikoilu vaan kudosnesteen vuotaminen ihon läpi. Hätä ja syyllisyys! Miten en tajunnut asiaa aiemmin!?

Bronca liikkuu aivan normaalisti, mutta painellessa tuota vuotavaa kohtaa ja sen ympäristöä se jonkin verran kiristyy leuoistaan, eli on paikallisesti kipeä. Joskus toivoisi että tamma näyttäisi vähän enemmän merkkejä kun tekee pahaa, mutta mitäs hommasin tuollaisen iberian sisupussin. Siitä sitten lähettelin kuvia eläinlääkärille ja haastattelin valmentajia. Kenelläkään ei oikein selkeää näkemystä asiasta ollut, mutta paras ja omaan järkeen käyvin veikkaus oli ihonalaiskudoksen tulehdus eli selluliittis. Se miten tulehdus olisi sinne päässyt, on edelleen mysteeri, mutta tepastelin apteekkiin hakemaan kuurin oriprimiä ja hoidetaan nyt sillä ja betadinepesuilla.

Hämäävintä tuossa on se, että se lähtee keskeltä polttomerkkiä, joten ensimmäinen ajatus itselläkin oli, että se liittyy jotenkin siihen. Nyt asiaan paneutuneena ajattelen myös sitä, että noilla kohdin on paljon lihaskalvoja ja lihasten kiinnityskohtia (ihan tarkkaan en hevosen anatomiaa tunne, joku varmasti tässäkin on fiksumpi).

Mutta hoidetaan nyt tulehduksena ja jos ei tapahdu muutosta, niin sitten ei auta kun kärrätä heppa klinikalle tai huudella paikalle joku joka ultraa tallilla. Mielessä on käynyt jo vaikka mitä melanooman sisuskaluihin leviämisestä johonkin systeemiseen sairauteen. Hevonen on muuten täysin terveen oloinen! Liikkuu hyvin ja mielellään, lämpöä ei ole ja ruokakin maittaa niin ettei ole paljon tarvinnut kikkailla että saa lääkkeet syötettyä :D

Seuramestaruuksiin ajattelin ilmoittautua. Saahan sen ilmoittautumisen peruttua jos näyttää siltä ettei mitään muutosta tapahdu tai hevonen on selkeästi kivulias tai lämpöilee.

Pitkästä aikaa kisaamassa

Lomat on niinsanotusti lusittu ja arkeenpaluu on kylmä ja vetinen. Lomani vietin kurssittelemalla, reissaamalla ja tietysti laiskottelemalla.

Pitihän kesällä kerran mennä hevosella uimarannalle. Paikanpäällä oli hevosenpitopalvelu järjestettynä ja olutta (tietty!).

Ratsastus on ilmeisesti aina ajoittain sitä, että joku tulee ja hajottaa pakan ihan täysin ja kertoo kuinka palikat pitäisi koota. Siitä tulee kroppaan helposti kiristys ja päähän aivohiki. Näin tehtiin Katariina Kaartinen-Alongin Riding with Connection kurssilla. Perjantai käytettiin teoriaan ja käytännön harjoituksiin ilman hevosta. Teoriassa käsittelimme oppimisporsessia usealta eri kantilta ja sain tästä yllättäen mahtavan oivalluksen myös omaan työhöni opiskelijaohjaajana. Lisäksi etsimme istuinluita, niiden liikkeitä ja keskivartalon "ponnistusta" mm. puhaltelemalla ilmapalloja. Ja jos nyt alkaa kuulostaa jotenkin tutulta niin kerrottakoon, että Katariinan opit pohjaavat vahvasti Mary Wanlessin oppeihin ja Katariina kertoi viettäneensä paljon aikaa Maryn opissa. Lauantaina pistettiin sitten likat hevosten selkään ja tehtiin se aina yhtä ihana paketin hajotus. Alkuun olin kauhuissani, koska asento johon minut aseteltiin tuntui siltä kun olisin ollut mäkihyppääjäkenossa, jalat hevosen nälkäkuopissa. Noh tottakai fiksulla valmentajalla oli videokamera, josta pääsin todistamaan että eipä siellä etukenossa oltu, mutta koko lailla lauantai oli hankalaa!!! Paljon harjoiteltiin myös "oikaoppista keventämistä", joka tapahtuu siis enemmän reiden varaan kuin jalustimen varaan. Optimaalisesti painoa pitäisi olla jalustimella vain n. 20% ja reidellä 80%. Tämäkin alkuun äääärimmäisen vaikeaa tehdä puristamatta polvella.

Sulattelin asiaa kotioloissa, tunnustelin kroppaani ja totesin että joku ei mene nyt ihan oikein. Liian voimakas ponnistaminen oli saanut aikaan jännitystä erityisesti pakaroihin ja takareiteen. Palasin sunnuntain tunneille nämä havainnot mielessäni ja lähdimme etsimään kultaista keskitietä: missä on se kohta jossa keskivartalon jäntevyys muuttuu jännitykseksi ja heijastuu pakaroihin ja jalkoihin. Saatiin muutama ihan hyvänkin tuntuinen pätkä jo, mutta nuo pätkät olivat lähinnä sekunnin pituisia

Koska homma jäi auttamatta omassa päässä ja kropassa täysin vaiheeseen, otettiin istunta käsittelyyn myös oman valkku-Katan kanssa seuraavalla valmennuskerralla. Heijasimme ikäänkuin ylirennon ja mahdollisimman jäntevän istunnan välillä, etsien niitä hetkiä missä palaset loksahtaisivat luontevasti ja pakottamatta kohdalleen. Loppussa taas tuntui sujuvammalta, mutta edelleen oli hieman eksynyt olo.

Ajattelin ettei paketti voi ainakaan sekavammaksi mennä, kun tuli tilaisuus osallistua Uusitalon Saaran istuntatunnille. Saara on fysioterapeutti ja vetänyt mm. Kangasalan Ratsastajien liikuntakursseja, joista yhdellä olinkin reilu vuosi sitten. Saaran tunnin edetessä alkoi enkelikuoro laulaa ja lamppuja syttyi pään päälle useita. Jotenkin tässä oli se ihminen, joka ymmärsi mun kehoni ja henkilökohtaiset fyysiset rajoitteeni ja antoi täydellisesti osuvia ohjeita, joilla sain aivan uudella tavalla haettua juuri sen kapean, tiiviin jäntevän istunnan, jota Kaartinen-Alongin kurssilla hiki päässä haettiin. En tietenkään koko tunniksi, mutta kierroksiksi kerrallaan. Hevonenkin pärski niin että olisin oikein voinut kuvitella sille puhekuplan: "Ah vihdoinkin se ymmärsi!". Hienosäädettiin istunnalla jopa siinä määrin, että käännettiin hevosta pelkällä istunnalla. Kamalaa aivohikeä se aiheutti, keskittyminen oli lähes raivokasta ratsastajan puolelta, mutta käsittämätöntä että se todellakin onnistuu ilman pohjetta ja löysällä ohjalla ja silti täysin kontrollissa. 

Jotta loma ei olisi ollut pelkkää tuskaista reenaamista, niin lähdin mökkeilemään äidin synnyintilalle Kauhajoelle ja samalla reissulla poikkesin Seinäjoella moikkaamassa Neroa, Neron orikamuja ja tietysti Tiinaa. Kahvipöydän ääressä vierähtikin tunti jos toinenkin ja rapsuttelin niin monet lapsihevoset, että sormissa oli usean millin töhnäkerros. Nero on niin kaunis! Sillä on mahtavan ilmeikäs pää, niinkuin äidillään ja se seisoi rauhallisesti ja kohteliaasti nautiskellen kun rapsuttelin sitä niin, että käsiin sattui vielä kaksi päivää sen jälkeenkin.

lapsi on terve kun se leikkii :)

Transsiin rapsuteltu Nero <3

Koko oripoikien lauma

Tässä vähän nuoren miehen kroppaa vuoden iässä

Neron täysveljeä Vallua kiinnostaa. Kuvassa Neron lisäksi Broncan edellinen varsa 2v Nelilyn Valiente

Äitinsä silmät ja ilmeet <3

Tiina kertoi että Nero on erittäin voimakkaasti äitinsä luontoinen; omien teidensä kulkija ja varsinainen individualisti. Askellajinsa se on perinyt ilmeisesti juuri oikein päin eli paremman kummaltakin vanhemmaltaan: Broncan ravi ja Patoson laukka. En malta odottaa mitä tästä pikkumiehestä vielä tulee!

Ja sitten viimein siihen otsikon ilmoittamaan uutiseen, eli käytiinpäs seurakisoissa. Edellisestä kerrasta on melko tarkkaan 1,5 vuotta. Havahduin treenaamaan kisoja varten vasta viikko ennen niitä ja se oli alusta loppuun lähes täydellistä katastrofia. Kisat olivat keskiviikkona ja sunnuntaista eteenpäin jokainen päivä olin perumassa meidän lähtöä. Oli sellainen fiilis että kyllä sen nyt edes joten kuten pitäisi kotioloissa sujua, että kehtaisi lähteä ihmisten ilmoille sitä räpellystä esittämään. Ratana oli tutustumisluokan kouluohjelma heC ja siinä suurimpana kompastuskivenä oli lisäys lävistäjällä tuomaripäätyyn, jonka jälkeen tuomarin edessä 3-5 askelta käyntiä ja seuraavalla pitkällä sivulla H ja I välissä laukannosto. Reenien perusteella odotin tästä jotakuinkin sellaista että lävistäjän jälkeen tuomarin edessä esitettävät jännittyneet käyntiaskeleet tulevat rajusti sisäpohjetta päin (uralta 1-2m poistuen), jonka jälkeen laukannosto on lähes mahdoton, kun poni makaa koko painolla sisäpohjetta vasten. Vettä tuli tietysti juuri ennen kisoja kuin een peestä ja hevoseni suhtautumisen lätäköitä kohtaan tuntien kurkussani oli autenttinen oksennuksen maku koko matkan kisapaikalle tallustellessa. Verkassa hevonen tuntui kuitenkin yllättäen melko hyvältä. Otin ravit pienissä pätkissä. Tarkistin nopeilla sik-sak-väistöillä, että kumpikin pohje on läpi. Avuksi olin lainannut myös kaverilta melko megakannukset omaan makuun, mutta pitkäkinttuinen kun olen niin enemmän sain askarrella sen kanssa, että sain edes kannuksella muistutettua kun siihen aihetta oli.

Suoritus lähti liikkeelle hyvin kun Bronca ei tuomaripäädyssä juuri muuta kuin vilkaissut tuomarin autoa. Sisäänratsastus meni arvatenkin muutaman horjahduksen kautta ja itse en vaan ikinä erota missä se linja menee (5.5). Ensimmäinen puoliympyrä meni niin överiksi että naurahdin itsekin sille kesken suorituksen ( kuitenkin 6.5) ja toki sen vuoksi toinen jäi liian pieneksi (6.0). Lisäys lähti hieman myöhässä etenemään, mutta kentän pohjaan nähden olin tyytyväinen että se lähti niinkin hyvin. Koitin ottaa mielummin varovasti koska en halunnut ottaa riskiä että Bronca menee liian pitkäksi ja päädyn siihen kammottavaan käyntipätkään vielä liian pitkin naruin (7.5). Yllättäen käynnissä ei puskettu pohjetta vasten ja se oli yllättävän rento ja tuomarin mielestä siirtyminen pehmeä! Radan suurin yllätys! (8.0) Vasemman laukan sössin itse olamalla jo valmiiksi sillä oletuksella että luiruillaan sisäpohjetta vasten ja viedeosta näkeekin, että sisäpohkeeni huitelee jossain ihan ihmetienoilla ja laukka lähti harpahtaen pienen kiihdyttelyn kautta. Vasen laukka oli kaiken kaikkiaan vain vitosen arvoista ja sen allekirjoitan täysin itsekin. Bronca meinasi ympyrän jälkeen ottaa vielä suuntiman radalta ulos portin kohdalla, siitä videolla esiintyvä "tahdonkutsumiskiljahdus" :D ja rikko raville kun jouduin ottamaan hieman enemmän takaisin. Lävistäjällä vauhti kasvoi ja valmistelu seuraavaan nostoon jäi vajaaksi (5.5). Ympyrä oli 5.5:n arvoinen ja ravisiirtymässä kaivattiin taas valmistelua (5.5). Muistan kyllä aloittaneeni jo ravin valmistelun viimeisellä neljännesosaympyrällä, mutta valmistavaat vihjeeni kaikuivat kuuroille korville. Siirtyminen käyntiin oli täsmällinen (7.0). Pituushalkaisijalla linja oli taas hukassa ja kuten aina vähän kuumumisen jälkeen himmatessa Bronca vaikutti melko kypsältä tähän hillittyyn ja hallittuun kävelyyn (5.5), mutta pysähdys oli omaan silmään nätti ja tasan (6.5). Alakerran pisteet kuutta ja kuutta puolta, kommenttina: "Ravissa hyvä hallinta ja tasapaino. Laukassa pääsee pitkäksi -> ei pysy ohjan ja pohkeen välissä. Tsemppiä treeniin. Kiva ratsukko :)" Näillä saatiin aivan täysin odottamattomat 61,111% ja oltiin pitkään jopa sijoittumassa! Kotiin lähdettiin kuitenkin ensimmäisinä ei sijoittuneina ja erittäin hyvällä mielellä! Lopussa video radasta :)

Verkassa pedanttina

Suorituksen jälkeistä rentoutumista.
Kisapaikallehan me mentiin mennen tullen kävellen.

 

Pennissä miljoonan alku?

Vaikken seuraakaan aktiivisesti "Suomen yhteisöllisimmän hevosmedian": Hippolan toimintaa, on sieltä kuitenkin tarttunut takiaisen lailla muutamia hyviä kirjoituksia. Blogimaailmassa tykkään lukea enimmäkseen kirjoituksia ihan tavallisten harrastelijoiden elämästä ja treeneistä, kilpaurheilu kun näyttäytyy minulle usein pienoisena kompromissina hevosen hyvinvoinnin suhteen, mutta Cajuksen sarja vanhenevasta hevosesta on tietysti lähellä omaa harrastamista.

Lukaisin Cajuksen tekstin Vanhenevan hevosen arkiliikunnasta ja bongasin sieltä tuon pennikuvion ratsastamisen. Samaan aikaan tuli myös noottia helteiden kuivattaman kentän urilla ratsastamisesta, joten ajattelin kokeilla pennikuviota omaan treeniin. Helteiden takia aloitin rauhassa käynnistä ja otin tavoitteeksi että ratsastan rauhassa ja sinnikkäästi ympyröitä niin kauan kunnes hevonen on hyvin ja pehmeästi raiteillaan. Totesin että pennikuvio, varsinkin käynnissä on myös minulle äärimmäisen opettavainen harjoitus. Hitaassa temmossa on hyvä ajatella omaa tekemistään: mikä puristaa/kiristää/rentoutuu ja suorat on pakko ratsastaa ajatuksella, koska ei ole aitoja tukemassa.

No mitä sitten huomasin. Käynti on maailman vaikein askellaji. Kaikella rakkaudella Broncaa kohtaan, se on käynnissä kuin pala saippuaa. Jos jostain puristaa tai puskee liikaa je valahtaa heti metrin pois linjalta ja uskokaa tai älkää, se voi joka askeleella tuntua siltä että mahdollisia kavion laskeutumispaikkoja on kolme tai neljä. Miten PALJON voi mahtua ajatusta ja tasapainotusta YHTEEN ASKELEESEEN!? Toki ilahduttavaa on, että se kuuntelee minua ja kehoni jokaista viestiä, mutta miten voisin estää kaiken "ylimääräisen kohinan" mitä kehoni viestii. Jos ajatus on enemmän eteen, saippuanpala ei liu'u niin helposti joka suuntaan, mutta askeleesta tulee helposti jännittynyt, lyhyt ja taivuttaminen menee vaikeaksi.

Ennen kaikkea erittäin hyvää rauhallista treeniä näillä hellekeleillä sekä minulle että Broncalle! Tätä kuviota kun pyörittelee ensin rauhassa käynnissä kumpaankin suuntaan kolmisen kierrosta, ja ottaa sitten mukaan siirtymisiä käynnin sisällä ja raviin on lopputuloksena aivan mahtavan tasapainoisen ja elastisen tuntuinen vanhus jonka korvat pojottavat suoraa ratsastajaa kohti!

Katariinan kurssi vol 2

Pähkäilin pitkään mitä tästä kirjoittaa ja totesin etten edes voi koskematta ulkopuolisten ihmisten henkilökohtaisiin asioihin. Sehän näissä kursseissa mahtavaa onkin: että voi olla toisten kanssa oleva, elävä ja tukeva ryhmä. Kaikkien ongelmat ja onnet ovat yhteisiä ja niitä aidosti iloitaan ja ratkotaan yhdessä. Tiedän että kaikki eivät ole ehkä samaa mieltä asiasta kanssani, mutta se on se mitä minä sain kurssista. Lisäksi sain huikeita kokemuksia. En niinkään ratsastuksen oppia, vaan oppia hevosestani ja itsestäni. Opimme pitämään hauskaa ja luottamaan toisiimme. Lisää.

Lainatakseni kysymystä jonka Katariina lauantain päätteeksi esitti: Kuka päättää mikä on hyvää ja mikä huonoa horsemanshippiä ja kuka päättää mikä on hyvää ja huonoa ratsastusta? Kuoulutuomari? Valmentaja? Tallikaverit?

...vai hevonen?

Ensi viikonloppuna Katariina Kaartinen-Alongin kurssi Ylöjärvellä...

Ponijuna raiteillaan

Viikonloppuna oli pitkästä aikaa Katariinan valmennus. Olin jo lähtökohtaisesti hieman huvittuneissa tunnelmissa liikkeellä, kun koko kesäkuu on menty tosiaan vähän höntsäillen, ulkona oli 27 astetta lämmintä (tuntui kuin 40) ja olin vähän sitä mieltä ettei tästä voi tulla yhtään mitään. Hikikin valui noroina pitkin naamaa jo hevosta kuntoon laittaessa. Katariina hyppäsi hetkeksi valmennusparini ponin selkään ja itse lähdin tunnustelemaan että mites ne lavat tänään. No aika karmeet ja sanoin sen Katallekin. Kata ohjeisti ottamaan reipasta laukkaa ja isoja kaarteita. Otin siis ihan pienet pätkät laukkaa kumpaankin suuntaan, etten väsytä hevosta helteellä heti alkuun. Pitkällä sivulla pyysin reippaasti eteen, ja sain pitkästä aikaa tehtyä sellaisen reippaan laukan, jossa takaosa tulee heti hyvin alle ja Bronca nousi nimenomaan edestä korkealle, eikä niin mitä yleensä tapahtuu, eli hevonen kiitää kaula suorana kaatuen eteenpäin. Eikä könkännyt sen jälkeen enää yhtään! On se kumma kun itsekseen sitä jää varovaisuuttaan nypläämään pitsiä, kun "voivoi se on nyt niin juntturassa tuolta lavasta taas, ei tässä uskalla tehdä mitään".

Katariina heitteli kaverin ponia kokeiltuaan kommentteja ja totesi että kokeiltuaan nyt meidän molempien ponskuja, niin tehdäänpä harjoitus jossa mennään raiteilla. Ei siis saanut vaappua, pullahdella eikä kiemurrella. Tasaisesti raiteilla, sekä hevonen että ratsastaja. Aloitettiin käynnissä, josta tarvitsee sanoa sananen. Ratsastan, ja tiedän että moni muukin ratsastaa, käyntiä liian vähän. Ohjat käteen ja kevyttä ravia? Aika usein eikö? No nyt koin sen että on tuolla hevosella olemassa hyvä käynti muuallakin kuin maastossa, pitää vaan osata kokeilla vaihteita, eikä jäädä puskemaan. Mitä enemmän pusken ja puserran sitä hitaammaksi pohkeelle Bronca tulee, tai vaihtoehtoisesti saan jännittynyttä passikäyntiä. Pusertaessa ja punkiessa myös pullahtelu alkaa. Kun hevonen turhautuu jatkuvaan tarrautumiseeni, niin se alkaa tarjota vaihtoehtoja: avoa, sulkua, väistöä ja erilaisia variaatioita näistä (vannon ja vakuutan, se saa itsensä myös S-mutkalle).

Ravissa Bronca oli oikeastaan aika kiva ja helppo. Välillä raviin sai ratsastettua oikein sellaista bounssia. Ainoastaan vaikeuksia tuotti ajoittain kentän yksi pehmeä kulma. Bronca on naurettavuuksiin asti herkkä pohjan muutoksille, oli ne millaisia tahansa. Erityisesti lätäköt tappaa. Mutavelli ei tapa, mutta vesi roiskuu aristokraattisen espanjattaren kintuille ikävästi. Laukkaa mentiin hillitysti ja vasemmassa kierroksessa sain hyvin nopean synninpäästön, koska hevonen laukkasi niin hyvin. Jostain syystä vasen laukka on aina nostossa hankalampi: Bronca puskee mielellään siinä sisäpohjetta vasten, mutta kun laukan saa nostettua, sitä on helpompi ratsastaa ja vaihteita löytyy enemmän. Oikeassa laukassa Kata osoitti että perseeni heilahtaa joka askeleella ulos ja videolta katsottuani ei auta kiistää: näinhän se tekee. Tai jotenkin onnistun heilauttamaan lationi ulos ja kaatumaan kuitenkin ajoittain ylävartalolla sisään. Taitavaa etten sanoisi.

Tässä monta videota. joista osaan olen tyytyväinen ja osaan en. Ravissa istunta alkaa olla välillä ihan kaunistakin katseltavaa, ja vielä kun tietää että se tuntuukin ihan hyvältä niin voi olla tyytyväinen. Käsi on rauhaton, mikä johtuu osittain siitä että olen murrosvaiheessa opetellessani muutaman kuukauden nostavaa ohjasotetta. Olkaimet tippuu ja on kuuma. Huh!

Kuukauden kuulumisisa

"Hei me höntsäillään" on ollut viimeisen kuukauden teema. Edellinen valmennus oli joskus kesäkuun alussa, jonka jälkeen ollaan keskitytty lähinnä lomailemaan. Lomailu tässä tapauksessa ei ole tarkoittanut pelkkää laidunnusta ja syömistä, mutta kaikki ryppyotsainen reenaaminen on jätetty lukkarista pois. Itse kävin myös viikon Irlanninreissulla juhannuksen jälkeen, jolloin Bronca oli apukäsien vastuulla.

Mitä edellisestä valmennuksesta nyt vielä muistaa on se, että kokeiltiin piruuttaan Katariinan takakontissa matkustanutta Flexible inspirationia. Satulanvaihdon jälkeen Bronca ei meinannut raasu uskaltaa lähteä ollenkaan liikkeelle kun tuntui vähän erilaiselta, mutta loppupeleissä liikkui sitten niin kivasti, että aloin taas haaveilla satulanvaihdosta. Tuo kyseinen satulahan oli meillä joskus kokeilussa, mutta malli oli leveämpi, eikä sopinut Broncan selkään. Tämän kapeamman version kanssa huomasin, että lavat liikkuivat irtonaisemmin ravissa ja laukka nousi paremmin ylämäkeen.

Videopätkä valkusta

Tukka ja kyynerpäät hulmuten valkussa

Kesäkuun aikana tuli myös pitkästä aikaa kiivettyä lainaratsun selkään. Ihan eri planeetta, mutta hauska ruuna! Minulle ei ole kovinkaan tärkeää se mitä hevonen varsinaisesti osaa ja taitaa, mutta jos tulee sellaisia fiiliksiä että hevonen pinnistelee ja tosissaan yrittää, niin se jo palkitsee. Tai no tottakai. Onhan varmasti kaikkien mielestä mukavampi ratsastaa hevosella joka ei ehkä pysty kaikkeen, mutta yrittää kun taas hevosella joka pystyy, muttei viitsi.

Lainaratsu

Irlanninreissun aikana Bronca oli tietysti hurmannut kaikki liikutusapulaiset, ja nyt tammalla on kovasti kysyntää pienryhmätunneille ja saikkulaisen tuuraajaksi valmennuksiin. Mami on tietysti ylpeä kuin mikä. :)

Yksi ihan uusi juttu ollaan otettu pikkuhiljaa mukaan touhuihin: naksutinkoulutus.
Tammahan on fiksu kun mikä ja mahdollisuudet tässä on rajattomat, mutta itsekin vielä vähän reenailen, mutta näillä eväillä on jo opeteltu koskettamaan esinettä ja mikä mahtavinta juoksuttaessa laskemaan päätä.

Kypärästä tulee nami!

Vähän tälläinen hajanainen postaus, mutta niinpä on ollut meidän kesäkuun palettikin vähän hajallaan. Skarppaamisen aika!