Koko helteisen kesän ihmettelin kun hevoseni hikoilee polttomerkin kohdalta runsaasti. Ajattelin että täytyy olla joku vanhan arpikudoksen aiheuttama pakallinen metaboliakommervenkki enkä tehnyt mitään :(
Kelit kun viilenivät, niin aloin kiinnittää asiaan huomiota ihan eri tavalla. Eihän sen nyt pitäisi hikinen olla kun ei ole mainittavan lämmintäkään! Kyselin ja ihmettelin mistä moinen paikallinen hikoilu johtuu ja vuorokauden asiaa mietittyäni tajusin, että kyseessä ei suinkaan ole hikoilu vaan kudosnesteen vuotaminen ihon läpi. Hätä ja syyllisyys! Miten en tajunnut asiaa aiemmin!?
Bronca liikkuu aivan normaalisti, mutta painellessa tuota vuotavaa kohtaa ja sen ympäristöä se jonkin verran kiristyy leuoistaan, eli on paikallisesti kipeä. Joskus toivoisi että tamma näyttäisi vähän enemmän merkkejä kun tekee pahaa, mutta mitäs hommasin tuollaisen iberian sisupussin. Siitä sitten lähettelin kuvia eläinlääkärille ja haastattelin valmentajia. Kenelläkään ei oikein selkeää näkemystä asiasta ollut, mutta paras ja omaan järkeen käyvin veikkaus oli ihonalaiskudoksen tulehdus eli selluliittis. Se miten tulehdus olisi sinne päässyt, on edelleen mysteeri, mutta tepastelin apteekkiin hakemaan kuurin oriprimiä ja hoidetaan nyt sillä ja betadinepesuilla.
Hämäävintä tuossa on se, että se lähtee keskeltä polttomerkkiä, joten ensimmäinen ajatus itselläkin oli, että se liittyy jotenkin siihen. Nyt asiaan paneutuneena ajattelen myös sitä, että noilla kohdin on paljon lihaskalvoja ja lihasten kiinnityskohtia (ihan tarkkaan en hevosen anatomiaa tunne, joku varmasti tässäkin on fiksumpi).
Mutta hoidetaan nyt tulehduksena ja jos ei tapahdu muutosta, niin sitten ei auta kun kärrätä heppa klinikalle tai huudella paikalle joku joka ultraa tallilla. Mielessä on käynyt jo vaikka mitä melanooman sisuskaluihin leviämisestä johonkin systeemiseen sairauteen. Hevonen on muuten täysin terveen oloinen! Liikkuu hyvin ja mielellään, lämpöä ei ole ja ruokakin maittaa niin ettei ole paljon tarvinnut kikkailla että saa lääkkeet syötettyä :D
Seuramestaruuksiin ajattelin ilmoittautua. Saahan sen ilmoittautumisen peruttua jos näyttää siltä ettei mitään muutosta tapahdu tai hevonen on selkeästi kivulias tai lämpöilee.
Lomat on niinsanotusti lusittu ja arkeenpaluu on kylmä ja vetinen. Lomani vietin kurssittelemalla, reissaamalla ja tietysti laiskottelemalla.
Pitihän kesällä kerran mennä hevosella uimarannalle. Paikanpäällä oli hevosenpitopalvelu järjestettynä ja olutta (tietty!).
Ratsastus on ilmeisesti aina ajoittain sitä, että joku tulee ja hajottaa pakan ihan täysin ja kertoo kuinka palikat pitäisi koota. Siitä tulee kroppaan helposti kiristys ja päähän aivohiki. Näin tehtiin Katariina Kaartinen-Alongin Riding with Connection kurssilla. Perjantai käytettiin teoriaan ja käytännön harjoituksiin ilman hevosta. Teoriassa käsittelimme oppimisporsessia usealta eri kantilta ja sain tästä yllättäen mahtavan oivalluksen myös omaan työhöni opiskelijaohjaajana. Lisäksi etsimme istuinluita, niiden liikkeitä ja keskivartalon "ponnistusta" mm. puhaltelemalla ilmapalloja. Ja jos nyt alkaa kuulostaa jotenkin tutulta niin kerrottakoon, että Katariinan opit pohjaavat vahvasti Mary Wanlessin oppeihin ja Katariina kertoi viettäneensä paljon aikaa Maryn opissa. Lauantaina pistettiin sitten likat hevosten selkään ja tehtiin se aina yhtä ihana paketin hajotus. Alkuun olin kauhuissani, koska asento johon minut aseteltiin tuntui siltä kun olisin ollut mäkihyppääjäkenossa, jalat hevosen nälkäkuopissa. Noh tottakai fiksulla valmentajalla oli videokamera, josta pääsin todistamaan että eipä siellä etukenossa oltu, mutta koko lailla lauantai oli hankalaa!!! Paljon harjoiteltiin myös "oikaoppista keventämistä", joka tapahtuu siis enemmän reiden varaan kuin jalustimen varaan. Optimaalisesti painoa pitäisi olla jalustimella vain n. 20% ja reidellä 80%. Tämäkin alkuun äääärimmäisen vaikeaa tehdä puristamatta polvella.
Sulattelin asiaa kotioloissa, tunnustelin kroppaani ja totesin että joku ei mene nyt ihan oikein. Liian voimakas ponnistaminen oli saanut aikaan jännitystä erityisesti pakaroihin ja takareiteen. Palasin sunnuntain tunneille nämä havainnot mielessäni ja lähdimme etsimään kultaista keskitietä: missä on se kohta jossa keskivartalon jäntevyys muuttuu jännitykseksi ja heijastuu pakaroihin ja jalkoihin. Saatiin muutama ihan hyvänkin tuntuinen pätkä jo, mutta nuo pätkät olivat lähinnä sekunnin pituisia
Koska homma jäi auttamatta omassa päässä ja kropassa täysin vaiheeseen, otettiin istunta käsittelyyn myös oman valkku-Katan kanssa seuraavalla valmennuskerralla. Heijasimme ikäänkuin ylirennon ja mahdollisimman jäntevän istunnan välillä, etsien niitä hetkiä missä palaset loksahtaisivat luontevasti ja pakottamatta kohdalleen. Loppussa taas tuntui sujuvammalta, mutta edelleen oli hieman eksynyt olo.
Ajattelin ettei paketti voi ainakaan sekavammaksi mennä, kun tuli tilaisuus osallistua Uusitalon Saaran istuntatunnille. Saara on fysioterapeutti ja vetänyt mm. Kangasalan Ratsastajien liikuntakursseja, joista yhdellä olinkin reilu vuosi sitten. Saaran tunnin edetessä alkoi enkelikuoro laulaa ja lamppuja syttyi pään päälle useita. Jotenkin tässä oli se ihminen, joka ymmärsi mun kehoni ja henkilökohtaiset fyysiset rajoitteeni ja antoi täydellisesti osuvia ohjeita, joilla sain aivan uudella tavalla haettua juuri sen kapean, tiiviin jäntevän istunnan, jota Kaartinen-Alongin kurssilla hiki päässä haettiin. En tietenkään koko tunniksi, mutta kierroksiksi kerrallaan. Hevonenkin pärski niin että olisin oikein voinut kuvitella sille puhekuplan: "Ah vihdoinkin se ymmärsi!". Hienosäädettiin istunnalla jopa siinä määrin, että käännettiin hevosta pelkällä istunnalla. Kamalaa aivohikeä se aiheutti, keskittyminen oli lähes raivokasta ratsastajan puolelta, mutta käsittämätöntä että se todellakin onnistuu ilman pohjetta ja löysällä ohjalla ja silti täysin kontrollissa.
Jotta loma ei olisi ollut pelkkää tuskaista reenaamista, niin lähdin mökkeilemään äidin synnyintilalle Kauhajoelle ja samalla reissulla poikkesin Seinäjoella moikkaamassa Neroa, Neron orikamuja ja tietysti Tiinaa. Kahvipöydän ääressä vierähtikin tunti jos toinenkin ja rapsuttelin niin monet lapsihevoset, että sormissa oli usean millin töhnäkerros. Nero on niin kaunis! Sillä on mahtavan ilmeikäs pää, niinkuin äidillään ja se seisoi rauhallisesti ja kohteliaasti nautiskellen kun rapsuttelin sitä niin, että käsiin sattui vielä kaksi päivää sen jälkeenkin.
lapsi on terve kun se leikkii :)
Transsiin rapsuteltu Nero <3
Koko oripoikien lauma
Tässä vähän nuoren miehen kroppaa vuoden iässä
Neron täysveljeä Vallua kiinnostaa. Kuvassa Neron lisäksi Broncan edellinen varsa 2v Nelilyn Valiente
Äitinsä silmät ja ilmeet <3
Tiina kertoi että Nero on erittäin voimakkaasti äitinsä luontoinen; omien teidensä kulkija ja varsinainen individualisti. Askellajinsa se on perinyt ilmeisesti juuri oikein päin eli paremman kummaltakin vanhemmaltaan: Broncan ravi ja Patoson laukka. En malta odottaa mitä tästä pikkumiehestä vielä tulee!
Ja sitten viimein siihen otsikon ilmoittamaan uutiseen, eli käytiinpäs seurakisoissa. Edellisestä kerrasta on melko tarkkaan 1,5 vuotta. Havahduin treenaamaan kisoja varten vasta viikko ennen niitä ja se oli alusta loppuun lähes täydellistä katastrofia. Kisat olivat keskiviikkona ja sunnuntaista eteenpäin jokainen päivä olin perumassa meidän lähtöä. Oli sellainen fiilis että kyllä sen nyt edes joten kuten pitäisi kotioloissa sujua, että kehtaisi lähteä ihmisten ilmoille sitä räpellystä esittämään. Ratana oli tutustumisluokan kouluohjelma heC ja siinä suurimpana kompastuskivenä oli lisäys lävistäjällä tuomaripäätyyn, jonka jälkeen tuomarin edessä 3-5 askelta käyntiä ja seuraavalla pitkällä sivulla H ja I välissä laukannosto. Reenien perusteella odotin tästä jotakuinkin sellaista että lävistäjän jälkeen tuomarin edessä esitettävät jännittyneet käyntiaskeleet tulevat rajusti sisäpohjetta päin (uralta 1-2m poistuen), jonka jälkeen laukannosto on lähes mahdoton, kun poni makaa koko painolla sisäpohjetta vasten. Vettä tuli tietysti juuri ennen kisoja kuin een peestä ja hevoseni suhtautumisen lätäköitä kohtaan tuntien kurkussani oli autenttinen oksennuksen maku koko matkan kisapaikalle tallustellessa. Verkassa hevonen tuntui kuitenkin yllättäen melko hyvältä. Otin ravit pienissä pätkissä. Tarkistin nopeilla sik-sak-väistöillä, että kumpikin pohje on läpi. Avuksi olin lainannut myös kaverilta melko megakannukset omaan makuun, mutta pitkäkinttuinen kun olen niin enemmän sain askarrella sen kanssa, että sain edes kannuksella muistutettua kun siihen aihetta oli.
Suoritus lähti liikkeelle hyvin kun Bronca ei tuomaripäädyssä juuri muuta kuin vilkaissut tuomarin autoa. Sisäänratsastus meni arvatenkin muutaman horjahduksen kautta ja itse en vaan ikinä erota missä se linja menee (5.5). Ensimmäinen puoliympyrä meni niin överiksi että naurahdin itsekin sille kesken suorituksen ( kuitenkin 6.5) ja toki sen vuoksi toinen jäi liian pieneksi (6.0). Lisäys lähti hieman myöhässä etenemään, mutta kentän pohjaan nähden olin tyytyväinen että se lähti niinkin hyvin. Koitin ottaa mielummin varovasti koska en halunnut ottaa riskiä että Bronca menee liian pitkäksi ja päädyn siihen kammottavaan käyntipätkään vielä liian pitkin naruin (7.5). Yllättäen käynnissä ei puskettu pohjetta vasten ja se oli yllättävän rento ja tuomarin mielestä siirtyminen pehmeä! Radan suurin yllätys! (8.0) Vasemman laukan sössin itse olamalla jo valmiiksi sillä oletuksella että luiruillaan sisäpohjetta vasten ja viedeosta näkeekin, että sisäpohkeeni huitelee jossain ihan ihmetienoilla ja laukka lähti harpahtaen pienen kiihdyttelyn kautta. Vasen laukka oli kaiken kaikkiaan vain vitosen arvoista ja sen allekirjoitan täysin itsekin. Bronca meinasi ympyrän jälkeen ottaa vielä suuntiman radalta ulos portin kohdalla, siitä videolla esiintyvä "tahdonkutsumiskiljahdus" :D ja rikko raville kun jouduin ottamaan hieman enemmän takaisin. Lävistäjällä vauhti kasvoi ja valmistelu seuraavaan nostoon jäi vajaaksi (5.5). Ympyrä oli 5.5:n arvoinen ja ravisiirtymässä kaivattiin taas valmistelua (5.5). Muistan kyllä aloittaneeni jo ravin valmistelun viimeisellä neljännesosaympyrällä, mutta valmistavaat vihjeeni kaikuivat kuuroille korville. Siirtyminen käyntiin oli täsmällinen (7.0). Pituushalkaisijalla linja oli taas hukassa ja kuten aina vähän kuumumisen jälkeen himmatessa Bronca vaikutti melko kypsältä tähän hillittyyn ja hallittuun kävelyyn (5.5), mutta pysähdys oli omaan silmään nätti ja tasan (6.5). Alakerran pisteet kuutta ja kuutta puolta, kommenttina: "Ravissa hyvä hallinta ja tasapaino. Laukassa pääsee pitkäksi -> ei pysy ohjan ja pohkeen välissä. Tsemppiä treeniin. Kiva ratsukko :)" Näillä saatiin aivan täysin odottamattomat 61,111% ja oltiin pitkään jopa sijoittumassa! Kotiin lähdettiin kuitenkin ensimmäisinä ei sijoittuneina ja erittäin hyvällä mielellä! Lopussa video radasta :)
Verkassa pedanttina
Suorituksen jälkeistä rentoutumista. Kisapaikallehan me mentiin mennen tullen kävellen.
Vaikken seuraakaan aktiivisesti "Suomen yhteisöllisimmän hevosmedian": Hippolan toimintaa, on sieltä kuitenkin tarttunut takiaisen lailla muutamia hyviä kirjoituksia. Blogimaailmassa tykkään lukea enimmäkseen kirjoituksia ihan tavallisten harrastelijoiden elämästä ja treeneistä, kilpaurheilu kun näyttäytyy minulle usein pienoisena kompromissina hevosen hyvinvoinnin suhteen, mutta Cajuksen sarja vanhenevasta hevosesta on tietysti lähellä omaa harrastamista.
Lukaisin Cajuksen tekstin Vanhenevan hevosen arkiliikunnasta ja bongasin sieltä tuon pennikuvion ratsastamisen. Samaan aikaan tuli myös noottia helteiden kuivattaman kentän urilla ratsastamisesta, joten ajattelin kokeilla pennikuviota omaan treeniin. Helteiden takia aloitin rauhassa käynnistä ja otin tavoitteeksi että ratsastan rauhassa ja sinnikkäästi ympyröitä niin kauan kunnes hevonen on hyvin ja pehmeästi raiteillaan. Totesin että pennikuvio, varsinkin käynnissä on myös minulle äärimmäisen opettavainen harjoitus. Hitaassa temmossa on hyvä ajatella omaa tekemistään: mikä puristaa/kiristää/rentoutuu ja suorat on pakko ratsastaa ajatuksella, koska ei ole aitoja tukemassa.
No mitä sitten huomasin. Käynti on maailman vaikein askellaji. Kaikella rakkaudella Broncaa kohtaan, se on käynnissä kuin pala saippuaa. Jos jostain puristaa tai puskee liikaa je valahtaa heti metrin pois linjalta ja uskokaa tai älkää, se voi joka askeleella tuntua siltä että mahdollisia kavion laskeutumispaikkoja on kolme tai neljä. Miten PALJON voi mahtua ajatusta ja tasapainotusta YHTEEN ASKELEESEEN!? Toki ilahduttavaa on, että se kuuntelee minua ja kehoni jokaista viestiä, mutta miten voisin estää kaiken "ylimääräisen kohinan" mitä kehoni viestii. Jos ajatus on enemmän eteen, saippuanpala ei liu'u niin helposti joka suuntaan, mutta askeleesta tulee helposti jännittynyt, lyhyt ja taivuttaminen menee vaikeaksi.
Ennen kaikkea erittäin hyvää rauhallista treeniä näillä hellekeleillä sekä minulle että Broncalle! Tätä kuviota kun pyörittelee ensin rauhassa käynnissä kumpaankin suuntaan kolmisen kierrosta, ja ottaa sitten mukaan siirtymisiä käynnin sisällä ja raviin on lopputuloksena aivan mahtavan tasapainoisen ja elastisen tuntuinen vanhus jonka korvat pojottavat suoraa ratsastajaa kohti!
Pähkäilin pitkään mitä tästä kirjoittaa ja totesin etten edes voi koskematta ulkopuolisten ihmisten henkilökohtaisiin asioihin. Sehän näissä kursseissa mahtavaa onkin: että voi olla toisten kanssa oleva, elävä ja tukeva ryhmä. Kaikkien ongelmat ja onnet ovat yhteisiä ja niitä aidosti iloitaan ja ratkotaan yhdessä. Tiedän että kaikki eivät ole ehkä samaa mieltä asiasta kanssani, mutta se on se mitä minä sain kurssista. Lisäksi sain huikeita kokemuksia. En niinkään ratsastuksen oppia, vaan oppia hevosestani ja itsestäni. Opimme pitämään hauskaa ja luottamaan toisiimme. Lisää.
Lainatakseni kysymystä jonka Katariina lauantain päätteeksi esitti: Kuka päättää mikä on hyvää ja mikä huonoa horsemanshippiä ja kuka päättää mikä on hyvää ja huonoa ratsastusta? Kuoulutuomari? Valmentaja? Tallikaverit?
...vai hevonen?
Ensi viikonloppuna Katariina Kaartinen-Alongin kurssi Ylöjärvellä...
Viikonloppuna oli pitkästä aikaa Katariinan valmennus. Olin jo lähtökohtaisesti hieman huvittuneissa tunnelmissa liikkeellä, kun koko kesäkuu on menty tosiaan vähän höntsäillen, ulkona oli 27 astetta lämmintä (tuntui kuin 40) ja olin vähän sitä mieltä ettei tästä voi tulla yhtään mitään. Hikikin valui noroina pitkin naamaa jo hevosta kuntoon laittaessa. Katariina hyppäsi hetkeksi valmennusparini ponin selkään ja itse lähdin tunnustelemaan että mites ne lavat tänään. No aika karmeet ja sanoin sen Katallekin. Kata ohjeisti ottamaan reipasta laukkaa ja isoja kaarteita. Otin siis ihan pienet pätkät laukkaa kumpaankin suuntaan, etten väsytä hevosta helteellä heti alkuun. Pitkällä sivulla pyysin reippaasti eteen, ja sain pitkästä aikaa tehtyä sellaisen reippaan laukan, jossa takaosa tulee heti hyvin alle ja Bronca nousi nimenomaan edestä korkealle, eikä niin mitä yleensä tapahtuu, eli hevonen kiitää kaula suorana kaatuen eteenpäin. Eikä könkännyt sen jälkeen enää yhtään! On se kumma kun itsekseen sitä jää varovaisuuttaan nypläämään pitsiä, kun "voivoi se on nyt niin juntturassa tuolta lavasta taas, ei tässä uskalla tehdä mitään".
Katariina heitteli kaverin ponia kokeiltuaan kommentteja ja totesi että kokeiltuaan nyt meidän molempien ponskuja, niin tehdäänpä harjoitus jossa mennään raiteilla. Ei siis saanut vaappua, pullahdella eikä kiemurrella. Tasaisesti raiteilla, sekä hevonen että ratsastaja. Aloitettiin käynnissä, josta tarvitsee sanoa sananen. Ratsastan, ja tiedän että moni muukin ratsastaa, käyntiä liian vähän. Ohjat käteen ja kevyttä ravia? Aika usein eikö? No nyt koin sen että on tuolla hevosella olemassa hyvä käynti muuallakin kuin maastossa, pitää vaan osata kokeilla vaihteita, eikä jäädä puskemaan. Mitä enemmän pusken ja puserran sitä hitaammaksi pohkeelle Bronca tulee, tai vaihtoehtoisesti saan jännittynyttä passikäyntiä. Pusertaessa ja punkiessa myös pullahtelu alkaa. Kun hevonen turhautuu jatkuvaan tarrautumiseeni, niin se alkaa tarjota vaihtoehtoja: avoa, sulkua, väistöä ja erilaisia variaatioita näistä (vannon ja vakuutan, se saa itsensä myös S-mutkalle).
Ravissa Bronca oli oikeastaan aika kiva ja helppo. Välillä raviin sai ratsastettua oikein sellaista bounssia. Ainoastaan vaikeuksia tuotti ajoittain kentän yksi pehmeä kulma. Bronca on naurettavuuksiin asti herkkä pohjan muutoksille, oli ne millaisia tahansa. Erityisesti lätäköt tappaa. Mutavelli ei tapa, mutta vesi roiskuu aristokraattisen espanjattaren kintuille ikävästi. Laukkaa mentiin hillitysti ja vasemmassa kierroksessa sain hyvin nopean synninpäästön, koska hevonen laukkasi niin hyvin. Jostain syystä vasen laukka on aina nostossa hankalampi: Bronca puskee mielellään siinä sisäpohjetta vasten, mutta kun laukan saa nostettua, sitä on helpompi ratsastaa ja vaihteita löytyy enemmän. Oikeassa laukassa Kata osoitti että perseeni heilahtaa joka askeleella ulos ja videolta katsottuani ei auta kiistää: näinhän se tekee. Tai jotenkin onnistun heilauttamaan lationi ulos ja kaatumaan kuitenkin ajoittain ylävartalolla sisään. Taitavaa etten sanoisi.
Tässä monta videota. joista osaan olen tyytyväinen ja osaan en. Ravissa istunta alkaa olla välillä ihan kaunistakin katseltavaa, ja vielä kun tietää että se tuntuukin ihan hyvältä niin voi olla tyytyväinen. Käsi on rauhaton, mikä johtuu osittain siitä että olen murrosvaiheessa opetellessani muutaman kuukauden nostavaa ohjasotetta. Olkaimet tippuu ja on kuuma. Huh!
"Hei me höntsäillään" on ollut viimeisen kuukauden teema. Edellinen valmennus oli joskus kesäkuun alussa, jonka jälkeen ollaan keskitytty lähinnä lomailemaan. Lomailu tässä tapauksessa ei ole tarkoittanut pelkkää laidunnusta ja syömistä, mutta kaikki ryppyotsainen reenaaminen on jätetty lukkarista pois. Itse kävin myös viikon Irlanninreissulla juhannuksen jälkeen, jolloin Bronca oli apukäsien vastuulla.
Mitä edellisestä valmennuksesta nyt vielä muistaa on se, että kokeiltiin piruuttaan Katariinan takakontissa matkustanutta Flexible inspirationia. Satulanvaihdon jälkeen Bronca ei meinannut raasu uskaltaa lähteä ollenkaan liikkeelle kun tuntui vähän erilaiselta, mutta loppupeleissä liikkui sitten niin kivasti, että aloin taas haaveilla satulanvaihdosta. Tuo kyseinen satulahan oli meillä joskus kokeilussa, mutta malli oli leveämpi, eikä sopinut Broncan selkään. Tämän kapeamman version kanssa huomasin, että lavat liikkuivat irtonaisemmin ravissa ja laukka nousi paremmin ylämäkeen.
Kesäkuun aikana tuli myös pitkästä aikaa kiivettyä lainaratsun selkään. Ihan eri planeetta, mutta hauska ruuna! Minulle ei ole kovinkaan tärkeää se mitä hevonen varsinaisesti osaa ja taitaa, mutta jos tulee sellaisia fiiliksiä että hevonen pinnistelee ja tosissaan yrittää, niin se jo palkitsee. Tai no tottakai. Onhan varmasti kaikkien mielestä mukavampi ratsastaa hevosella joka ei ehkä pysty kaikkeen, mutta yrittää kun taas hevosella joka pystyy, muttei viitsi.
Lainaratsu
Irlanninreissun aikana Bronca oli tietysti hurmannut kaikki liikutusapulaiset, ja nyt tammalla on kovasti kysyntää pienryhmätunneille ja saikkulaisen tuuraajaksi valmennuksiin. Mami on tietysti ylpeä kuin mikä. :)
Yksi ihan uusi juttu ollaan otettu pikkuhiljaa mukaan touhuihin: naksutinkoulutus.
Tammahan on fiksu kun mikä ja mahdollisuudet tässä on rajattomat, mutta itsekin vielä vähän reenailen, mutta näillä eväillä on jo opeteltu koskettamaan esinettä ja mikä mahtavinta juoksuttaessa laskemaan päätä.
Kypärästä tulee nami!
Vähän tälläinen hajanainen postaus, mutta niinpä on ollut meidän kesäkuun palettikin vähän hajallaan. Skarppaamisen aika!
Edellisviikonloppu meni Katariinan kurssilla Huvikummun tallilla. Talli ja tallin porukka onkin minulle ennestään tuttua. Toki Kangasala on pieni paikka, mutta Poni asusteli Huvikummussa silloin kun aloitin sen vuokraamisen. Jännitin kurssia lähtökohtaisesti monta viikkoa. En suinkaan sitä että ekaa kertaa reissaan ihan omiin juttuihini Broncan kanssa, enkä sitä että Bronca yöpyi tarhassa kurssipaikalla viikonlopun, vaan eniten jännitystä aiheutti paikalla oleva mahdollinen yleisö. Onneksi mukaan lähti kurssittelemaan tallikaveri ja valmennuspari poninsa kanssa jännitystä lievittämään.
Perjantai venyi työpäivineen ja iltatalleineen valmistellessa lauantain lähtöä peräti 15 tuntiseksi. Sain hyvän syyn kurssista pestä kaikki talven ajan ryönästyneet kamat, sekä talven aikana rusehtuneen Espanjattaren. Korvaamaton Emma lähti meille kuskiksi, kun kaverin Be-projekti on inssiä vajaa. Yhdeksältä aloitettiin lastaus ja Bronca talsi koppiin mukisematta. Eestinponia joutui vähän houkuttelemaan, mutta lopulta ruuna taipui porkkanan ja naisseuran edessä. Matka sujui niin mallikkaasti, että perillä lyötiin kummempia epäröimättä ponit samaan tarhaan, ja mikä epädramaattisuuden multihuipentuma siitä seurasi: ei vinkumista, ei edes raviaskelia vaan muutma tuima korvailmaisu ja käyskentelyä kohteliaan välimatkan päässä. Poni otti naisen haltuun ja Espanjatar tyytyi liikuteltavan osaansa ja etsi oman heinäkasan.
Katariina puhui teoriaosuudessa paljon ohjasotteiden vaikutuksista ja avasimme ihastuttavasti vihaamiani termejä "takaa eteen" ja "ohjan ja pohkeen välissä". Puhuimme paljon tasapainosta, ei niinkään fyysisestä kuin henkisestä. Puhuimme niistä mielentiloista, mitkä ovat ratsastukselle haitallisia ja miten helposti ne tarttuvat ihmisten ja eläinten välillä. Puhuimme paljon erilaisista peloista, puhuimme kommunikoinnista ja hevosen kuuntelemisesta.
Minä sain kunnian hypätä päivän ensimmäisenä satulaan. Aloitettiin maastakäsinharjoituksella, jota ollaan tehty Katariinan tunnilla aikaisemmin. Siinä tarkoituksena on ohjasajaa hevosta sen viereltä, pyytää sitä asettumaan ja myödätä nopeasti. Tämä auttaa selkeästi sitten kun hyppää hevosen selkään asti. Asetukset tulevat helpommin ja ovat rehellisiä. samalla pääsin vähän testaamaan mitä Bronca sanoo edellispäivänä ostamastani nivelbaucherista. Katariina suositteli kokeilemaan tätä kuolainta. Hän sanoi, että se on nopea ja tarkka ja kolmipalaan verrattuna kieleen tulee vähemmän painetta, jos se vaikka olisi osa Broncan kuolainvastahakoisuuden syytä. Tälläkertaa lisäsimme myös eteen alas houkuttelua maastakäsin. Sitten kun hyppäsin selkään menikin kaikki vähän plörinäksi. Bronca oli ensinnäkinn tosi jumissa oikeasta lavasta ja tuntui alkuun ihan mahdottoman epäpuhtaalta. En tiedä yhtään mistä lapa on mennyt yhtäkkiä noin jumiin. :(
Ongelmia ilmeni myös ratsastettavuudessa. Nyt meni sitten ne sulut täydelliseen pannaan hetkeksi. Niitä kun on nyt hinkattu, ja hyvistä suorituksista on kehuttu niin tarjolla ei ollut juuri muuta kun sulkutaivutusta ja vielä yleensä niin, että kun ratsastettiin ympyrällä yleisön ohi niin neiti siirsi takapäänsä kauniisti uran sisäpuolelle. Välillä siis istuin hevoseni selässä ohja löysällä ja pää käsissäni lysyssä istuen ja hevonen allani menee korrektia sulkutaivutusta. Katariina pyysi monesti korjaamaan avotaivutukseen, missä siis olisin vain säilyttänyt taivutuksen mutta siirtänyt etupään kulkemaan hieman uran sisäpuolella, mutta tarjolla oli vain takapään luiskahdun ulkouralle ja ympyrällä vastasulkua. Kirotun fiksu poni! Kyllä se aivan selvästi ymmärsi että siltä ei nyt pyydetä sulkua, mutta sinnikkäästi sitä tarjosi, kun siitä on viimeaikoina aina palkittu. Lopulta saatiin pakonomaista sulkutyrkytystä vähenemään ja päästiin palkitsemaan muista asioista, kuten suoraan menemisestä. Kaikki keskittyminen meni kuitenkin suurimmaksi osaksi tähän sulkuvääntöön ja siitä aiheutuneeseen turhautumiseen, joten aika moni muu asia opetuksessa meni valitettavasti ohi. Tunnin jälkeen Kata naureskeli että PRE mikä PRE. Yhden sellaisen oli kuulemma joskus opettanut menemään maahan ja toista ei tule.
En viitsi tässä yhteydessä kamalasti muiden ratsukoiden asioista jakaa, mutta kerrottakoon että tallikaverimme pääsi päivänaikana harjoittelemaan kontrollin menettämisen pelosta luopumistaan, kun Katariina vei kaikki varusteet ratsukolta pois. Kaveri tuntui nauttivan laukkailusta kaulanarulla.
Helteinen päivä ja ensimmäinen ulkona vietetty yö verotti Broncalta voimia sen verran, että seuraavana päivänä se oli pitkästä aikaa aivan täi tervassa. Menin ilman satulaa ja Bronca tuntui edelliseen päivään verrattuna paremmalta lavastaan, mutta toisaalta vauhdikkain liikkuminen mitä eteenpäin suuntautui oli hissuttelumummoravia. Tehtäväkseni sain volttikahdeksikolla taivutella hevosta ja tunnustella istunnallani kuinka hevosen rintaranka liikkuu. Todella haastavaa minulle, vaikka olin ilman satulaa ja minun olisi pitänyt tuntea liikkeet hyvin, mutta sain kyllä pinnistää keskittymiskykyni äärimmilleen että sain kiinni siitä miten rangan liike liikuttaa minua selässä. Voisin uskoa että vaiketutta lisäsi se, että Bronca liikkuu selästään melko säästeliäästi. Toki silläkin on hetkensä, mutta se niin mielellään menee vähän lyhyttä ja jännittynyttä askelta, eikä käytä selkäänsä aivan sataprosenttisesti. Huomasin meinaan heti kun sain käynnin rennommaksi ja askeleen pidemmäksi ja selän työskentelemään, että sain paremmin kiinni yhteisestä liikkeestämme. Lopuksi mekin saimme kokeilla kaulanarulla hömpöttelyä. Kotitallilla olen muutaman kerran mennyt niin, että kuolaimettomat suitset ovat olleet kaulanarun backuppina, että sentään joku keino on sitten ollut mihin voi turvautua. Nyt ei ollut sitäkään. Kentän reunoilla kasvava vihreä ruoho oli kova kilpailija huomioni kanssa, mutta päästiin lopulta raviakin pari pätkää. Hyvä pointti minkä Kata kertoi oli se että löperöllä narulla ei kaulanaruratsastusta kannata tehdä. Kaulanarun olisi oltava niin jäykkä, että siitä pystyy rehellisesti poistamaan paineen kun hevonen sille myötää. Onneksi meidän tallilla on yksi dudette, joka on Katariinalta itseltään ostanut säädettävän cordeon, joka on siis juurikin tätä tarkoitusta varten valmistettu jäykkä naru. Cordeon puuttuessa nyloninen jäykkä riimunnaru on parempi vaihtoehto, kuin mikään pehmeä kaulalle laskeutuva naru.
Kerrankin puhdas heppa :)
Kaulanaruhötsäilystä
Kuski menossa eri suuntaan kun hepo
Palkkaa hyvin tehdystä työstä
Vapaana Bronca seuraa kuin koira
Kieltämättä oudon näköistä toimintaa, mutta häntämarto on melkein ainoa paikka mistä Bronca todella tykkää että rapsutetaan
Kurssilta selvittiin ehjin nahoin, mukavia juttuja mielessä, pää täynnä informaatiota, palanein hartioin ja väsähtänein ponein. Kelien lämmetessä tein päätöksen että Bronca saa viettää yötkin nyt tarhassa vielä ennen laidunkauden alkua (joka voi muuten olla jo helatorstaina :). Koska rutiinien muutos on vienyt vähän mehut ponista, niin liikunta on nyt ollut kyllä ihan lunkia maastoköpöttelyä. Maanantaina käytiin jopa JÄRVESSÄ! Ehkä neiti Espanjattaren ensimäinen kokemus who knows. Vettä se on ainakin kammonnut ihan naurettavuuksiin asti, mutta nyt päästiin kahlaamaan järveen. Ensin houkuttelin maastakäsin porkkanoilla lahjoen, ja kun pulikointi alkoi maistua kiipesin rannassa selkään ja mentiin uudestaan. Sai lapajumi varmasti kyytiä kun Bronca kauhoi tomerana menemään.
Huomasin jo viime kesänä että Broncalla on suuri ja hallitsematon intohimo kaikkia puomeja ja esteitä kohtaan. Kentällä ratsastellessani joku oli jättäny maahan muutaman puomin ja ajattelin sellaisen huvikseni ylittää . Poni röhkäisi pari kertaa lähestyvän puomin havaittuaan ja lähti kuin kuppa Töölöstä. Kuskin mieli heltyi hevosen innon edessä ja pari kertaa käytin valvonnassa maahankaivettuja hyppelehtimässä, kunnes hevosen into alkoi olla oman nautinnon tiellä. Bronca korvasi taitoa vauhdilla ja esteisiin tottumatonta kuskia hirvitti. Ravipuomitehtävän Bronca saattoi suorittaa hyppäämällä keskelle ravipuomirivistöä ja sen jälkeen nostella satunnaisessa järjestyksessä milloin mitäkin jalkaa, riippumatta siitä oliko se puomin sijainnin tai askellajin kannalta oikea jalka.
Edellisestä kohtaamisesta puomien kanssa viisi kuukautta, joten ajattelin aloittaa puomitotuttelun juoksuttamalla ja yhden puomin kanssa. Näin välttyisin järkyttämästä kuskia. Vauhtia toki oli, mutta ei se nyt juoksuttavan silmään näyttänyt ihan kamalalta, joten ajattelin sysätä epäilykseni sivuun ja ottaa seuraavan session selästä käsin. Taas ympyrälle yksi puomi ja ensin ravissa ylittelemään. Pientä kiihdyttelyä ja tarpeetonta loikkimista oli ilmassa, mutta en odottanutkaan heti alkuun tyynen zenimäistä lähestymistapaa, pääasia että pysyi hanskassa ja sai ylityskertoja alle. Päätin kokeilla vielä laukassa. Oikeassa kierroksessa muutama vauhdikkaanpuoleinen, mutta hallituhko ylitys ja tässä kohtaa olisi pitänyt jo lopettaa tai palata raviin koska vasemman kierroksen ylityksestä tuli grande katastroof. Kolmen laukka-askeleen rynnistys puomille, neljän metrin leiskautus yli laukka vaihtaen ja kuskia litran mittana päinvastaiseen suuntaan kun hän oli haluamassa. Hetki rauhoiteltiin ravissa ja kokeiltiin uudestaan samoin tuloksin. Ei auttanut kun laukata turhia höökejä alta pois jotta hevonen oli taas kontrollissa ja sitten nöyrästi ravissa puomia ylittämään.
Seuraavalla kerralla pysyteltiinkin sitten kiltisti ravissa vaikka meno olikin välillä kuin Teivon montelähdössä. Otin nyt taktiikaksi että jokaisesta RAUHALLISESTA ylityksestä saa paljon kehuja ja rapsuja ja kahdesta peräkkäisestä RAUHALLISESTA ylityksestä saa isot kiitokset ja hetken levon pitkällä ohjalla. Voi siinä sitten ehkä miettiä, että miten niitä puomeja kannattaa ylittää, tai vaihtoehtoisesti kerätä voimia siihen että voi taas rynniä seuraavalla kerralla.
Kata otti viime valmennukseen puomejakin mukaan. Ehkä itsenäisessäkin reenissä voisi ottaa 3-4 ravipuomia ja toivoa ettei Bronca tee "hyppää sekaan ja sinnittele" -ratkaisuja.
Sulkutaivutus on mielestäni ehkä vaikein ratsastuksen perusliikkeistä. Yksi hyvä syy siihen voi olla se tosiasia, etten ole sulkuja juurikaan ratsastanut. Ratsastuskoulussa muistan yhden kerran tunnin aiheena olleen sulkutaivutuksen. Teoriassa ymmärrän kyllä miten hevosen tulee sulkutaivutuksessa liikkua, mutta sen ratsastaminen onkin sitten ihan toinen juttu. Myönsin kaiken tämän Katalle pari viikkoa sitten valmennuksessa, kun selvisi että nyt mennään sulkutaivutuksia.
Ja eikun ratsastamaan sulkutaivutuksia:
Paino sisäistuinluulle = Okei, piece of cake, siirrä paino niin että tunnet voimakkaammin sisäistuinluuni ja istutkin juuri niinkuin Kyra kirjassaan Ratsastuksen Taito selittää olevan yleinen virhe. Ylävartalo kaatuu sisällepäin, jolloin paino onkin todellisuudessa ulkona.
Taivuta sisäpohkeen ympäri = Purista julmetusti sisäjalalla ja jos hevosen lavat seilaavatkin puristavaa pohjetta vasten, niin kaivaudu vielä vähän syvemmälle hevosen kainaloon.
Siirrä ulkopohkeella hevosen takaosa uran sisäpuolelle = Koitat kaiken jo edellä mainitun lisäksi antaa ulkopohjetta, mutta hevonen ei jostain syystä siirrä takaosaa, otaa ehkä haparoivan väistöaskeleen ja koska ihmisaivot huutavat päässäsi että TAKAosaa niin siirrät ulkopohkeen pikkuhiljaa taaemmas ja taaemmas kunnes tuntuu että se on seuraavaksi hevosen kankun päällä.
Tulos: Hevonen on täysin sekaisin, mitä itsensä aivan vänkyrälle vääntänyt ja joka suunnasta tökkivä ja nykivä ratsastaja haluaa, ja ratsastaja vääntää itkua kun tietää että ajautuu joka yrityskerralla minuutin sisään tähän tilanteeseen ja _tietää_ että tekee aivan päin honkia.
Tästä tilanteesta lähdettiin ja eikun reenaamaan. Valmennuksessa harjoituksena oli mennä sulkua ympyräkahdeksikolla niin, että toinen ympyrä mentiin sulkutaivutuksessa ja ympyrän vaihtuessa jatkettiin samassa liikkeessä toinen ympyrä, eli siis vastataivutuksessa. Vastasulkuympyrällä vaatimustasoa hieman kevennettin. Aluksi riitti asetus ulos ja pikkuhiljaa alettiin pyytää enemmän taivutusta. Joka ikisen vastataivutusympyrän jälkeen myötäsulku toisella ympyrällä tuntui helpommalta ja helpommala. Tunnin jälkeen jäin kuitenkin edelleen tuskastelemaan kropanhallintaongelmani kanssa, joten parin viikon aikana jokaiseen kenttätyöskentelyyn sisällytin pyrkimyksen ratsastaa edes muutaman askeleen sellaista sulkutaivutusta, jossa samanaikaisesti oma keho on rento, jäntevä ja puristamaton ja hevonen ymmärtää mitä haluan ja suorittaa jännittymättä ja hämmentymättä.
Sitten yhtenä päivänä jätin satulan talliin ja palaset loksahtivat kohdalleen. Ilman satulan antamaa tukea en saanutkaan itseäni väännettyä tippumatta ihmeellisiin vänkyröihin ja ensimmäistä kertaa mentiin ihan kokonaisia pitkiä sivuja sulkua. Seuraavassa valmennuksessa kaksi viikkoa myöhemmin homma toimi ajoittain niin vähällä, että nostin sisäkättä ja siirsin painoa sisäpuolelle taivutin hevosta enää sisäistuinluun ympärille.
Sitten siirryimme raviin ja saamme aloittaa saman paketin kasaamisen aivan alusta tässä askellajissa.
Nyt kun talvikarva alkaa vihdoin pudota tukkoina (kiitos ADE-kuurin), kapisen talvikarvan alta paljastuu jo omaankin silmään melko kivan näköinen poni. Valmennuksien katutta treeniin on tullut järkeä ja tavoitteellisuutta, olkoonkin etteivät tavoitteet ole kisakentillä. Alla melko puutteellinen kuvakollaasi viimeisen vuoden ajalta. Puutteellinen siksi että mukaan mahtuu erilaisia variaatioita vielä enemmän ja lisäksi aivan tuorein kroppa uupuu.
Vuosi sitten. Melko hyvässä peruskunnossa, mutta erittäin erittäin tiineenä
Varsoneena, koulukiusaajan kanssa turhan köyhällä laitumella. Laiha ja lihakseton. Pahaa tekee kun tätä kattoo.
Neron vieroittamisen jälkeen Bronca kieltämättä vähän levähti. Liikkuminen kurjissa keleissä ei aina ollut ihan tulokseen tähtäävää ja vaikka väkirehut vähennettiin anostukselle "säälikourallinen" maha ei vaan tahtonut lähteä pienentymään. Mutta sitten alkoi emäntä saada langan päästä taas kiinni. Laitettiin kesäkengät alle ja raspattiin hampaat ja alettiin treenaamaan matkustelun sijaan.
Maaliskuun loppupuolella. Heinämasu alkoi vetäytyä muiden mielestä vaikka emäntä ei sitä myöntänyt
Sitten tuli räpsittyä kännykällä nämä kuvat ja piti myöntää että ei voi enää haukkua läskiksi. Liikkeessä ja...
...paikallaan Ja tämä siis huhtikuun loppupuolella
Ja mikä on uskomatonta on se vauhti jolla kehitys nyt tapahtuu. Muutama viikko sitten voitiin ensimmäisen kerran jo puhua hieman sporttisemmasta mummosta vaikka tottahan on, että ikuisiksi ajoiksi nuo vatsanpeitteet ovat venähtäneet, eikä melkein parikymppisestä voi enää kisakireän nuoren tamman näköistä saada.
Ja se suurin uutinen: viikkotolkulla tuijottelin epätoivoisena satulaa ja mietin että se on kyllä nyt liian kapea. En vaan voinut uskoa että satula, johon vielä syksyllä suositeltiin romaania alle, vaatisikin jo yhtä leveämmän kaaren. Vaihdoin testimielessä kaaren, iskin satulan selkään ja kas johan taas istui. Kiukuttelu satuloinnin yhteydessä väheni 50% (loput 50% tulee tammamisesta äksyilystä oli sitten kyseessä vaikka vain loimivyö) ja etuosa nousee laukassa ihan uudella tavalla.
