Uusi ohjelmistopäivitys hevoseesi! SYKSY!

Kaipaatko hevoseesi lisää nopeutta, kapasiteettia ja suorituskykyä? (Nooh en vielä varsinaisesti. )

Valitettavasti et voi jatkaa ohjelman käyttöä asentamatta uutta päivitystä.

Ja niin on laidunpulskat kesäpäivät historiaa.

Onneksi ohejelmapäivityksen salaisesti suoritettu asennus kävi minulle selväksi melko turvallisella tavalla. Kun vielä valosalla tallille ehdin, päätin lähteä Vallun kanssa maastoon kävelemään talutellen. Silleen rennosti tuulettumaan tuuliseen keliin. Osuin pahaenteisesti iltapäiväruokinta-aikaan, joten tarhakaveri ärhenteli Vallulle kun otin sitä kiinni, koska luuli mun tuovan ruokaa. Tarhakujassa jokainen hevonen ilmoitti ryntäilemällä sinne tänne rauhattomana, että hei täällä on nälkään kuolevia pullukoita. Jostain syystä jopa ne joilla on paali tarhassa...

No rohkea rokan syö. Pahimmat kurat ponista pois ja liikkeelle. Sadasta metristä mentiin kahdella jalalla noi puolet ihan vaan huvikseen. Jos joku muka jännitti ja annoin katsoa niin ensimmäinen liike oli rynnätä ekalle ruohotuppaalle. No minuahan ei viedä kun pässiä narussa aattelin, ja suuntasin takaisin tallinpihaan ja kentälle kontaktiharjoituksiin. Annoin Vallulle kolme metriä liinaa ja fiu, se lähti kun kuppa töölöstä. Kolme rinkulaa sain roikuttua kaksin käsin liinan lenkistä, kunnes voimat petti ja katselin kuinka iloisesti hevoseni laukkaa häntä tötteröllä, liina perässä hulmuten kenttää ympäri kierros toisensa jälkeen. (Hienosti nousi etujalat I tell you!). Kaveri tuli jeesaamaan. Saatiin hevonen kiinni ja kaveri jolla on ollut samankaltaisia ongelmia omansa kanssa pyysi kokeilla. Kyllä sai kaverikin roikkua ekat pari kierrosta 45 asteen kulmassa vastaan pistäen, mutta sitten alkoi vauhti hidastua ja höyryt ehtyä. Sitten pyöritettiin vielä toiseen kiekkaan ja loppuun vielä vähän siirtymisiä. Sain melko voipuneen ponin takaisin ja jäin vielä kentälle tekemään niitä kontaktiharjoitteita. Tsekkasin että pysähtyy, peruuttaa, väistää ja tehtiin vähän lätäkköhommia.

Huhut kertovat että illalla on tultu sisään myös paikallaan laukaten.

Siitä on liian pitkä aika kun olen viimeksi tippunut hevosen selästä. Kynnys on noussut karmeaksi.

Kuva soitteesta http://nyt.fi/fokit/s1305995075908

 
Joko teillä on uusi päivitys asennettuna?

Reippain askelin eteenpäin

Tuota Vallua on nyt ratsastettu n. 3,5kk. Mielestäni ei olla edetty mitenkään päätöntä vauhtia, mutta ei erityisen hitaastikaan. Maastossa ollaan edelleen käyty kerran viikkoon. Jos en saa kaveria niin mennään ihan kahdestaan talutellen. Tässä parin kolmen viikon aikana olen nyt huomannut käynnin parantuneen selvästi. Alkuunhan se oli ratsastajan kanssa tosi lyhyttä ja jännittynyttä, mutta maastoilun seurauksena alkoi jo tulla kentälläkin hyviä pätkiä, joissa Vallu liikkui pitkällä yliastunnalla ja koko runkoa ja erityisesti selkää hyvin käyttäen. Nyt käynti alkaa olla tätä melko vakiosti, mikä on hieno juttu. Tietysti se aina hetkittäin vielä jännittyy, varsinkin jos siltä pyytää jotain, mutta ihanaa tuntea ratsastavansa muun kuin puupökkelön päällä.

Emma kävi viikko sitten ratsastamassa kulmia ensin ihan pysäyttäen ja lopulta jopa ravaten kulmat läpi. Tänään kiipesin itse pitkästä aikaa selkään (myöhäiset työvuorot aiheuttavat sen että olen ollut aina ruuhka-aikaan tallilla ja tykkäisin mennä vielä niin, että kentällä on väljempää tai ainakin aikuisia ratsastajia). Olin jo alustavasti miettinyt että uskaltaisinkohan ottaa jo itsekin laukkaa. Liinan päässä viikolla poikaa pyöritettyäni havainnoin, että se nostaa aika rauhassa jo siinäkin, ilman extramooveja. Ratsastelin ensin käynnissä voltteja kulmiin ja kun Vallu tuntui melko vireältä niin otin lopuksi ravista laukan. Oikea laukka nousee tosi hienosti ilman suurempia kiihdyttelyitä, vasemmassa on vähän enemmän vielä tekemistä.

Mutta olenpa nyt sitten laukannut ensimmäisen kerran junnullani! Ja ihmeellisen helppoa se tuntui olevan. Vielä tässäkin varmasti koetaan hyviä ja huonoja kausia, mutta itselle valkeni melko hyvin tuo idea. Tein nostot kulman jälkeen maiskutuksella auttaen ja sitten kevyesti horjautin Vallun tasapainoa halutun laukan suuntaan. Vasmpaan kierrokseen mentiin vähän Teivon kautta, mutta oikea nousi kyllä mageesti!

Pumppu hakkasi riemusta ja jännityksestä aika kovaa :)

Vesitreeni part I

Päätin lähteä purkamaan vesiahdinkoa targettrainingillä, jossa vastaehdollistan hevosta siihen, että pelottava asia onkin itse asiassa ihan kiva juttu. Aloitin niin pienestä, että tiesin ettei se aiheuta Vallulle kuin korkeintaan pientä huolestuneisuutta: vedellä täytetty kuminen ruokinta-astia peltotiellä. Vallun oppimiskaava näissä hommissa on melko vakio. Se hoksaa yleensä aika nopeasti mitä siltä halutaan, tällä kertaa alkuun riitti katsominen astiaa kohden. Merkkisana ja nami suuhun. Ensimmäisen turpakosketuksen veteen se otti melko nopeasti. Sitten se taas kuumeni hyvin tavalliseen tapaan. Tämä on kuulemma melko tyypillinen positiivisella vahvisteella treenatessa. Kierrokset vähän nousee kun huomaa että tulee palkkaa, jolloin ei enää oikein jaksa keskittyä siihen mistä se palkka nyt oikein tulikaan. Vallu tarjosi luopumista ja hamuili turhautuneena, kun se ei nyt riittänytkään. Palattiin askel taakseppäin jossa katse taas riitti ja sitten tulikin jo monta turpakosketusta peräjälkeen. Tähän meni n. 5 minuuttia, jolloin kaveri sanoi että pidetään tauko ja lähdimme pellolle koirien ja hevosen kanssa käppäilemään.

Puolisen tunnin päästä palattuamme astian pariin aloitettiin kävelemällä sitä kohti ja heti tuli monta kosketusta. Yritin liittää kaverin neuvosta vihjesanaa "vesi" kosketukseen. Sitten tapahtuin ihan yllättäen iso bonus. Vallu lämpeni taas vähän ja hermostuneena alkoi kuopimaan ja kas jalka olikin yhtäkkiä vedellä täytetyssä saavissa. Iso JES! nami suuhun ja Vallu rapsujen saattelemana taliin. Tähän meni ehkä max. tonen 5 minuuttia.

Hyvältä näyttää!
Tästä jatketaan!

Voiko sitä kutsua fobiaksi?

Sehän on selvä että hevoset pelkäävät. Liian rohkea ja peloton hevonen olisi aroilla ollut kuollut hevonen. Pelon määrässä ja ragoinnissa on valtava haitari. Kokenut ja iäkäs hevonen pelkää yleensä vähemmän, koska se on nähnyt kaikenlaista ja useita kertoja. Myös roduilla ja jalostuksella on merkitystä. Räjähtävän kapasiteetikas täysverihevonen on helposti, ei ehkä säikympi, mutta reaktioissaan suurieleisempi säikähtäessään. Kun taas jyhkyt kylmäveriset pysähtyvät useiksi sekunnin kymmenyksiksi paikalleen arvioiden tilannetta, ennen kuin päättävät käyttävätkö energiaansa pakenemiseen.

Sen vähän aikaa mitä PRE-rodun kanssa olen ollut tekemisissä, olen huomannut että ne ovat jännä yhdistelmä herkkää reaktiivisuutta ja rohkeutta ja pelottomuutta. Tämän uskoisin johtuvan vuosisatoja kestäneestä sota- ja härkätaistelujalostuksesta. Näiden hevosten jalostuksessa on ollut tärkeää säilyttää tiettyä herkkyyttä ja äärimmäistä kokoamiskykyä, mutta samalla niiden on tullut olla luonteeltaan rohkeita ja pelottomia.

Vallu on juuri sellainen rohkea ja peloton. Traileri ei kammota. Pressujen päällä ollaan kävelty. Työkoneiden ohi ollaan ratsastettu. Liikenne on vielä vähän jännää, kun se on niin uutta, mutta hienosti on hyvällä mielentilalla onnistunut rekkojen ohiviiletys ja roska-auton ohitus kapealla tiellä. Vallun tyyli säikähtää on tyyliltään sivuloikka ja jähmetys, eli ei mitään takavasemmalle poistumisia. Joku ihan uusi merkillinen muoto (kuten traktorin rengas keskellä pihaa) saa sen pörisemään, mutta lopulta se ei vaadi paljonkaan houkuttelua, kun se menee itse sitä katselemaan ja maistelemaan.

On kuitenkin yksi poikkeus.

LÄTÄKÖT

Vallun mielestä kattilan kannen kokoinen lätäkkö voi olla hellis portal to another dimension. Se ei suostu maastossa kävelemään taluttamatta edes kevyen kurakon yli. Viimeviikolla se hyppäs metrin loikalla sivuun kun meinasi huomaamattaan astua siihen kattilankannen kokoiseen routakuoppalätäkköön. Pysähdyin samalla reissulla vähän isomman lätäkön viereen. Asettelin hevosen sen toislle puolelle ja menin kyykkyyn toiselle puolen maanittelemaan hevosta edes haistelemaan. Kamala pörinä, jalat tukevassa haara-asennossa ja silmänvalkuaiset vilkkuen Vallu tujoitti lätäkköä. Työnsin siihen sormeni ja Vallu järkyttyi niin että pakitti ja täti meinasi olla itse rähmällään lätäkössä. Varmaan kymmenen minuuttia maltoin maanitella ja jouduin tyytymään siihen että vuolaaiden kehujen saattelemana Vallu uskalsi haistaa lätäkköä... 30 senttimetrin etäisyydeltä.

Ymmärrän ihan pikkaisen paremmin, jos hevonen kammoaa traileria. Se ei ole luonteva paikka hevoselle ja sen kyydissä on aina enemmän tai vähemmän epämukava hevosen olla. Mutta voiko tästä maailmasta paljon luontevampaa asiaa hevoselle olla kuin lätäkkö? Täällä kotoisassa Suomessa syntyneelle ja kasvaneelle hevoselle luulisi lätäkön olevan maailman tavallisin ja tylsin asia. Ja seuraava kysymys: Mitä ihmettä teen tuon kanssa? En halua mennä kentällä esteratsastusta, joka kerta kun on satanut. Miten saan hevosen, joka suostuu juuri ja juuri pöristen haistamaan lätäkköä kolmenkymmenen sentin etäisyydeltä, ravaamaan, laukkaamaankin lätäkön yli? Tilanne menee tragikoomisuudessaan ihan pikkiriikkisen tädin hilseen yli.

Mikä valmennus! Mikä fiilis!

Tiistaina junnu sai popottimet etujalkohin ja saikin sitten vaan olla kolme päivää huningolla ja totutella rauhassa. Lauantaina käytiin pellolla taluttelemassa vähän ylä- ja alamäkiä ja samalla nenusteltiin kaverin 7kk belgianpaimenkoiran kanssa. Vallu oli mahtavan rohkea, itsevarma ja seurallinen koirakaveria kohtaan vaikka koiraa selvästi vähän jännitti. Joka kerta jaksan vaan yllättyä miten järkevä ja tyyni Vallu on aina sellaisissa tilanteissa, missä voisi olla jotain aihettakin puhinaan.

Tänään oli sitten Katan valmennus. Viimeksi tehtiin niitä pysähdyksiä, ohjailtiin vähän ympyrälle ja otettin suorilla pätkiä ravia. Vallu tuntui jo alkuun tosi hyvälle. Sillä oli mukavasti eteenpäinpyrkimystä, joka sisälsi myös poikkeuksellisen paljon rentoutta. Se haki ensimmäistä kertaa vähän itse tuntumaa ja käväisi useammankin kerran sellaisessa "esinyökyssä". Vaikeutettiin hommaa sitten heti kertaheitolla enemmän ja alettiin tehdä kulmiin voltteja! Eiväthän ne tietenkään ole sellaisia voltteja mitä kokeneen hevosen kanssa tehdään: ne eivät ole pyöreitä ja ainoa tavoite oli että etujalat edellä ja takajalat perässä. Mutta mitä tekikään pikkuruuna. Alkoi ensin taipua rungosta ja sitten vielä asettuakin! Ja taas muistutan että nämä ei ole sellaisia asetuksia ja taipumisia mitä aikuinen hevonen tekee. Ne säilyy korkeintaan kolmen askeleen ajan, mutta miten haastavia ne on nuorelle hevoselle ja miten hyvin niitä alkoi tulemaan.

Onhan se nyt käsittämättömän abstrakti asia nuorelle hevoselle, että haluan sen taivuttavan niskaansa 1-2 nikaman kohdalta ilman että se kallistaa päätä sivulle, ja samalla haluaisin että se pidentää ulkokylkeään ja lyhentää sisäkylkeään. Samalla pitäisi vielä kulkea samaa reittiä niiden etu ja takajalkojen kanssa. Se ei kuitenkaan tuntunut nyt edes vaikealta. Vallu vaan jotenkin hoksasi! Lopuksi otettiin taas suorilla urilla vähän ravia ja tänään tuli kyllä rennoimmat ravit sitten ikinä. Pikkuhiljaa loppuu se alakaulan pullottaminen.

Ei juurikaan alakaulaa

Oman tekemisen karsiminen on haastavaa. Aina tahtoo unohtua se, että anna vain niitä apuja jotka hevonen ymmärtää äläkä anna turhia apuja. Katakin sanoi, että on parempi antaa sen mennä hitaasti omalla tasapainollaan, koska se vauhti tulee sieltä kuitenkin jossain vaiheessa kun hevonen on valmis. Minullehan se sopii. Emma saa taitavampana hoitaa nuo vauhdikkaat hommat. Tänään kuitenkin ratsastin itsekin todella hyvin. Mieleni oli tyyni ja huoleton. En ollut turhassa kontrollintarpeessa ja mielestäni myötäsin todella hyvin ja pehmeällä kädellä aina kun Vallu tarjosi sitä esinyökkyään tai asettui. Ja kyllä sen huomasi hevosesta, koska se alkoi tarjoamaan noita asioita.

Tällä jaksaa taas pitkään huonoakin kautta. Hevonen oli ainakin kovin tyytyväisen oloinen, ottaen huomioon että monikin asia ratsastushommissa suoraan sanottuna vitutti sitä alkuun. Se tuli laitumelta paalilta ravaten mun luokse. Ehkä sekin kertoo jotain :)

Vallustel

Elämä jatkuu ja ei voi valittaa. Nyt pääsen keskittymään ihan satasella Valluun ja sen olen tehnytkin. Ollaan oltu jo lapsivalkussa ja maastoiltu ollaan kerran viikossa. Miedän viikko-ohjelma koostuukin kolmesta liikutuskerrasta joista yksi on joko Emman "kunnon ratsastusta" tai minun kanssa valvovan silmän alla lyhyessä valmennuksessa treenaamista. Yhden kerran viikossa mennään maastoon ja yksi kerta tehdään maastakäsin: puomeja, etupään ja takapään siirtelyä (itse kutsun tanssitermein isolaatioiksi), äänikomentoja ja kontaktia. Välillä vaan harjaillaan ja rapsutellaan ja olen kuulkaa ihan leikkinyt sen kanssa laitumella. Vallu ravailee päätä viskellen vieressä ja pysähtyy ku pysähdyn. Siirtelee etupäätä kun hyppelen puolelta toiselle. Ihan mahtavaa ja riemukasta! Nykyään se tulee jo piiitkältä laitumelta vastaan ja näyttää oikein nyrpeää naamaa, jos satun olemaan vaikka iltatallia tekemässä ja otankin mukaan jonkun toisen hevosen.

Kaiken kaikkiaan Vallun asenne on kokenut ihan huiman boostin. Sellaiset asiat mistä se aikaisemmin hermoistui, tai jotka sai sen ihan raivon ja malttamattomuuden partaalle, ei enää tee niin. Vallu ei enää niinkään jumpittele ja jumita ratsastaessa, jos joku ei häntä mielytä. Joko jonkinlainen "uhmis" on väistymässä, tai sitten hän on vaan hoksannut, että näistä hommista saa aina kuitenkin jonkinlaisen palkkion. Tiistaina kävin ratsastuksen päätteeksi sänkkärillä (yksin!) kävelemässä ja Vallu ei olisi halunnut tulla sieltä pois. Vielä kun totutaan kunnolla kaikkeen jännään mitä maastot pitää sisällään, niin tästä tulee ihan voittamaton maastopolle.

Yksi iso askel aikuisuuteen otettiin tiistaina, kun jätkä sai kengät etusiin. Sen päälle onkin nyt saanut sitten pikku loman kiitokseksi hyvästä asenteesta ja rehdistä suorittamisesta, ja samalla aikaa totutella raskaampiin tossuihinsa ihan ilman ylimääräisiä haasteita. Vallunhan olisi kaviolaadun puolesta voinut melkeinpä pitää kengättä, mutta talviliukkaita ja maastoiluja ajatellessani päädyin kuitenkin kenkiin ja ensimmäiseksi en halunnut laittaa joka jalkaan hokkikenkiä. Ei kiitos yletöntä haavahoitoa. Katsotaan josko saataisiin vaikka "kesällä kengättä" -systeemi toimimaan. Buutsirumba on niin hanurista kurakeleillä.

Sunnuntaina valkkuun. Emma nostelee jo suhteellisen sujuvasti laukkaakin Vallulla. Josko kohta minäkin :)

Broncan viimeinen matka

Päätin jo keväällä että tämä saa olla Broncan viimeinen kesä. Jännetupin mentyä sököksi ja vanhan hevosen jäätyä seisomaan vuodet vierivät kuin hyökyaalto sen päälle. Liike on lääke ne sanoo. Niin se kai sitten on. Jalka oli välillä hyvä välillä huono. Metacami oli pakko olla pakissa jatkuvasti ja välillä sai ravata kylmäämässä monta kertaa päivässä. Eihän se kai ole hevosen elämää. Vein Broncan Viitapohjaan samalle tallille kesäksi, jossa ensimmäiseen vuokrahevoseeni Vilmaan tutustuin. Bronca sai olla lauman pomo ja loppukesästä sille tuotiin vielä vuotias varsa omittavaksi. Bronca ei tykkää kamalasti muista hevosista, mutta jos ne on vauvoja, niin asia on ihan eri.

Päädyin ammututtamaan Broncan. Kustannukset olisivat kasvaneet aika suuriksi lopetuksen ja ruhon hävittämisen suhteen ja kun eläinlääkärikaveri vinkkasi lähikunnasta metsästäjän, joka nolladiilillä lopettaisi ja ottaisi hevosesta lihat, päädyttiin siihen. Ja tyytyväinen olen valintaan. Kuulin aika kamalia juttuja lääkkeillä lopettamisesta, silloin kun se ei onnistu.

Emman kanssa ajettiin rakas hevosemme niityn laitaan. Annoin riimunarun miehelle ja toinen hipsi kiväärin kanssa Broncan eteen. Pää rehuämpärissä se lähti. Putosi niille sijoilleen ja sitä pääni kokoista reikää hevosen leuassa katsottuni tajusin että se ei kärsinyt sekunttiakaan. Me itkettiin ja halattiin Emman kanssa. Ja se kiväärimies halasi meitä. Ja taivaalla oli tuplasateenkaari.

Sitä pitkin enkelini laukkasi kivutta pilven päälle.

Kärsivällisyys ei ole hyveeni

Odotan kyllä tolkuttoman hitaassa kassajonossa huokailematta dramaattisesti, eikä ahdistus kasva sisälläni suunnattomaksi, jos äijä puljaa kamojensa kanssa vaikka piti olla jo kymmenen minuuttia sitten matkalla, mutta pitkän tähtäimen kärsivällisyyttä minulla ei ole. Olen tänä kesänä katsellut kun hevoselle opetetaan piruetin alkeita ja haluan itse olla siinä, ja haluan että hevoseni olisi siinä pistessä. Olen ratsastanut nelivuotiasta, joka tuntui upealta ja halusin että oltaisiin Vallun kanssa siinä pisteessä. Toivottavasti näitä tunteita on muillakin nuorten hevosten omistajilla? Nyt vaan alkaa tuntua että ylikuormitun ja ylikuormitan itse hevosta. Haluaisin opettaa sille sataa asiaa samaan aikaan, mutta enhän kykene siihen itsekään. Kaikki johdonmukaisuus häviää ja Vallu kyllä kertoo sen kun homma menee sen mielestä sekavaksi. Ei meillä tyhmäillä tai edes kamalasti protestoida, mutta mulla ja tuolla hevosella tunteiden vaihto pelaa jotenkin aivan nanosekunneissa. Jotenkin mulla ei ole vaikeuksia nähdä pienintäkään muutosta sen käytöksessä, oli se sitten itseni tai ympäristön aiheuttamaa. Se on jännästi samaan aikaan todella herkkä ja silti kova. Tai sitten se on vaan ruuna, joka sekin on mulle ihan uus juttu :D

Älytön ajatuksen virta pähkinänkuoressa: Itselläni on niin mahtavat tulevaisuuden odotteet, etten malta kulkea sitä matkaa tällä hetkellä rauhassa ja hevonen kertoo sen minulle. Rauhotu. Vedä henkeä. Nauti enemmän olemisesta ja tekemisestä, kuin saavutuksista.

Olen edelleen ollut mielestäni tosi ahkera ratsastustaitojen palauttamiseni kanssa. Ainakin pari heppaa on tullut ratsastettua joka viikko ja hepatkin vaihtelee aika tavalla. Tänään ratsastin taas _Rautiaan Tamman_, joka on näistä opettajista kaikkein haastavin. Ei siksi että se olisi huono tai osaamaton. Se on vaan niin herkkä ja erilainen, mihin olen tottunut. Kaikki on sen kanssa kokeilua
-tykkäätkö nostavasta vai johtavasta
-tykkäätkö kevyestä vai tukevasta tuntumasta
-tykkäätkö että painopiste on ylempänä vai alempana
-tykkäätkö pohkeesta lähellä vai kaukana
-tykkäätkö matalasta vai korkeasta kädestä
-ja piru tätä estepenkkiä!!!
Aina ajoitain oli 5 sekunttia kaikki palikat kohdallaan ja ratsastajalla minkäänlaista hajua missä ne palikat olikaan.

Uusi tuttavuus tuli kokeiltua viime sunnuntaina. Pääsin testaamaan sitä, missä Vallu on ehkä vuoden päästä. Eli meidän ihanan apu-Emman nelivuotiasta kouluruunaa Nipsua. Nipsu eli Nintendo (:D) on muuten Sandro Hitin jälkeläisestä Sarkozystä ja emänä kasvattajan ihana luottotäykkäri. Nipsua tullaan varmasti vielä nääkemään radoilla!
Niin hieno fiilis. Mitkä jouset nuorella hevosella ja eka kerta itsellä kun hyppäsin vieraan hevosen selkään ja se tuli todella vahvasti siihen takaa-eteen fiilikseen, mitä en ole oikein koskaan aikaisemmin kokenut ihan näin voimakkaasti. Laukka meni parhaiten kevyessä istunnassa, kun en häirinnyt omalla vinoudellani ja aiheuttanut ristilaukkaa. Todellakin syötti taas sitä fiilistä, että tänne mä haluan Vallunkin pääsevän. Mutta tosiaan nyt pitäisi vähän toppuutella :D

Nipsuhan ei ole mikään pikkuponi kun tätikin näyttää hämähäkkikoipineen selässä ihan sopusuhtaiselta

P.S. Muistatteko saappaat melkein vuoden takaa? Niiden omistaja luovutti ja myi ne minulle! Cavallon käyttämättömät saappaat, jotka on kuin tehty minulle. Viidellä kympillä! Vuoden se kaveri koitti laihduttaa niitä pohkeita onnistumatta ;D No kyllä itsekin tarvii riisujaa kun ei näissä ole vetoketjua, mutta lähtee sentään ilman hikeä.

P.S.S En haluaisi kirjoittaa tästä, mutta valkoisen tamman kanssa eletään viimeisiä päiviä :( Kun olen kykenevä asiaa käsittelemään, teen siitä oman postauksen.

Joskus on kurjaa, useimmiten ei.

Jos jotenkin välittyy sellainen illuusio, että meillä menee tosi hienosti kaikki, niin se ei ole lainkaan harhaa vaan ihan totista totta. Joo tottakai joskus tulee päiviä että ähs!, mutta useimmiten osaan vaan haistella että koska sellainen päivä on kohdalla ja löysään pipoa. Eilen Vallu sai taas Emman ratsutushoitoa ja oli jo lähtökohtaisesti jotenkin raskas kun hain sitä laitumelta. En rehellisesti tiedä onko se vaan niin herkkä mun omiin fiiliksiin, että jos jännitän yhtään se ottaa siitä jotenkin itseensä sellaista "hermostunutta virtaa", joka on vaan tosi ärsyttävää hevosessa. Tai sitten se oli vaan virtapiikissä. Emma otti askellajit nopeasti läpi, niin että olin varmistelemassa vielä liinan päässä, ja sitten päästettiin napanuora poikki ekaa kertaa. Mun silmään meno olis voinut näyttää rennommalta ja vähemmän vastustelevammalta, kun se sitä kerran on ollutkin joskus aikaisemmin, mutta Emma oli kuitenkin kovin tyytyväinen. Kääntyy kuulemma hyvin. Jumittaa vielä melko paljon, mutta osaa myös relata. Tasapainon kanssa on vielä paaljon tekemistä.

Tänään oli sitten ajatuksena käydä näyttämässä tulevalle maastohepalle isootietä. Kävelysaikulla oleva kaveriruuna lähti aikuisen malliksi. Ja sinne me mentiin Vallu kärkihevosena, riimu päässä ja emäntä (ilman hanskoja hyi!) liinan toisessa päässä. Päästiin Lahdentielle ja seurailin vähän tilannetta. No ei mitään raportoitavaa. Tien vieressä Vallu löi pään pölyisiin heiniin vaikka ohi meni kahdeksaakymppiä tukkirekka, moottoripyörä, maitorekka, linja-auto ja lukuisia pikkuautoja. Päätettiin mennä yli ja heittää lenkki pohtiolammella. Olin lähinnä äimänä siitä miten voi hevonen olla noin tyyni! Ihan kuin sitä olisi salaa joku käyttänyt moottoritien varressa seisoskelemassa! Mikäs tässä on liikennevarmuuta opettaessa kun hevoselle se tulee ihan luonnostaan ja se jos mikä on mulle henkilökohtaisesti ja muutenkin äärimmäisen tärkeä ominaisuus!

Mätsärit meni ihan kivasti

Kolme tutia unta alla, puoli seitsemältä herätys ja hevosen puunaus. Kypärä jäi ja kisanumero jäi ja muuta pientä sekoilua. Mutta Vallu sentään teki jotain aivan muuta kuin sekoili. Alkuun se oli turhan purjeissa ja varsinkin sivusta esitettävä ravi meni vähän poukkoiluksi kun yleisö oli juuri siinä sivulla. Meidät arvosteltiin ensin pareittain, ja saatiin omasta parista harmittavasti kakkonen. Kakkoset meni sitten vielä yhteiskehään, josta valittiin kolme vielä ykköskehään. Päästiin näiden kolmen joukkoon, joten homma jatkui vielä ykköskehässä. Tuomari kävelytti ja ravuutti ja kävelytti ja ravuutti ja kävelytti vähän lisää. Mitä enemmän Vallu väsähti, sitä paremmin meillä alkoi kulkea! Se lopetti ylimääräisen riekkumisen ja vitsi miten hienosti se käveli koko kropalla! Sain hyvän tatsin siihen kuinka paljon sitä voi paineistaa, että se kävelee aktiivisesti ilman että ahdistuu ja jumittuu. Lopulta jaettiin erikoispalkinnot.

Parhaat jouhet meni Muumishettikselle, mutta ihan aiheesta :D Muumin tukassa oli rusetteja ja glitteriä! Me oltiin ihan au naturel. Meitäkin kyllä käytiin katsomassa asian tiimoilta. Paras seniori oli meidän tallin uskomattoman hieno russ-poni Arska. Arska vilahtaa blogini kuvissa niillä tienoilla kun Vallu tuli. Vallu oli samassa tarhassa Arskan kanssa. Sitten valittiin niitä sijoittujia ja meidät kutsuttiin palkintojen jakoon! Järjestystä ei vielä tiedetty, mutta voittajaksi tuli meidän arvosteluparishettis (jonka esittäjä sai muuten parhaan esittäjän palkinnon) ja me tultiin toiseksi! Tuomari sanoi terveiset, että sehän alkoi kulkea hienosti, kun aloit oikeasti esittämään sitä hevosta. Olin kai turhan varovainen alkuun kun tunnustelin lähinnä millä fiiliksellä Vallu on.

Arvostelupaperissa lukee: "Hyvin kehittynyt, lihaksikas runko, hyvä takaosa, hyväasentoinen kaula, riittävä luusto. Suorat käyntiliikkeet, matkaavoittava, mutta vielä hieman voimaton käynti. Tahdikas ravi, työntää kivasti takaa. Tarvitsee vielä aikaa."
Allekirjoitan joka sanan.

Helteessä pokattin pystit ja palkinnot ja eikun lastaamaan: emäntä seisoi kopissa hiki nenänpäästä tippuen maanittelemassa hevosta varmaan puoli tuntia. Vallu ei sikaillut tai rikkunut, se vaan jummittui täysin lastaussillalle. Jouduin oikein hakemalla hakemaan mikä taktiikka tähän nyt parhaiten sopii. Vetäminen ehdoton nou. Kaikki paine pois kun hevonen on naama koppiin päin ja kauraämpärillä houkuttelua. Vallun silmistä näki että se on aivan naatti! Vihdoin kun saatiin takajalat sillalle, niin loppuhevonen tuli leikiten, mutta kärsivällisyys oli koetuksella. Onneksi en menettänyt hermojani ja onneksi kuski oli samoilla linjoilla. Kotipihassa se oli aivan hiestä märkä vaikka matkaa oli vaan kolme kilometriä. Äkkiä vaan suitset pois ja siihen se kellahti piehtaroimaan heti laitumen portille.

Nyt Vallu saa uroteostaan ainakin viikon ihan täyttä lomaa. Käydään ehkä maastossa taluttelemassa ja tehdään vaan hevosen mielestä kivoja asioita.

Olen niin ylpeä. Miten fiksusti voi kolmevuotias käyttäytyä ekaa kertaa ihmisten ilmoilla! Niinkuin kasvattajalle laitoin viestiä: helppohan näitä on laittaa kun on niin hyvää sukua :)