Sain niin söpöjä eläinperhepotretteja otatettua, että sen kunniaksi vaihdoin ulkoasuakin.
Oltiin rennosti maastoilemassa tänään metsikössä. Ihanaa että siellä on niin pehmeä pohja, että voitiin vähän laukatakin vaikkei ollut kenkää. Ollaan oltu Nallen kanssa koooko päivä menossa. Nalle pääsi taas leikkimään Pekka-pojan kanssa ja riehuttu ilmeisesti on, koska nyt kuuluu pöydän alta vaan kuorsaus. Kotiin ajaessa se oli jo siinä määrin väsynyt että vaikka kuono oli penkin ja vaihdekepin välissä, se ei edes silmiään avannut kun vaihtelin vaihteita.
Begu ja Nalle
Nallelle on nyt pihaan noussut tarha! (vain yhden tuhotun sohvan jälkeen!). Pientä laittoa vaatii vielä, esimerkiksi minkkiverkon upotuksen maahan ettei kaivaudu ulos sekä leikkimökin katon reunaan verkon ettei poika hyppää katon kautta ulos. Ihana metsätarha tulee ja menee mökkeily vielä ilman eristyksiäkin. Niin joo ja pienenä yksityiskohtana: Nalle saa mökkiinsä eristyshommien jälkeen parkettilattian ja -seinät.
Laitan vielä yhden eläinperhepotretin loppuun. Ilmeeni saattaa vaikuttaa kornilta, mutta jos vaan tiedätte sen tunteen kun hevonen painaa pehmoisen turpansa poskea vasten, niin ymmärrätte varmasti!
Tänään tuntihommia etukengättömällä Ponilla pikku tauon jälkeen. Ei sillä että olisi juhannuksen ylensyömisiltä ja koiratarhan rakennukselta ehtinyt paljon tallille vääntäytyä, mutta on se silti aina parempaa kun mikään muu.
Alkuun Poni vähän kyttäili kun varsalliset tammat oli siirretty kentän lähistölle pusikon taakse laitumeen. Se raukka varmaan pelkäsi että ne on lehmiä kun siellä samalla suunnalla liikkuu niitäkin. Ponin kengättömyys oli jo etukäteen tiedossa ja päätettiin katsoa liikkuuko se ok:sti ja kyllähän se liikkui pehmosella pohjalla. Jatkettiin edelleen pääteemana siirtymiset. Nyt menee jo käynti-seis, seis-käynti ja käynti-ravi siirtymiset pelkällä istunnalla. Ravi-käynti siirtymiset onnistuu toisinaan mahtavasti mutten ole suurimpaan osaan täysin tyytyväinen koska siirtyminen pelkällä istunnalla menee hiippailun kautta ja jos taas ottaa liikaa kädellä nokka käväisee taivaissa.
Ja laukka on laukka. En edes puhu siitä samassa kappaleessa, koska kasvattelen siitä tässä koko ajan vaan isompaa mörköä, jotta voisin jännittämiselläni ja epävarmuudellani pilata sekä kaikki hyvät ja huonot yritykset edes nostaa sitä kunnolla. Oikeaa!
Tänään aloitettiin laukkatyöstö vasemmassa, eli Ponille ja mulle helpommassa kierroksessa. Pitkä sivu avoa, lyhyellä laukannosto, ympyrä laukassa ja ravissa toiseen päätyyn. Ymmärsin kyllä heti että harjoituksen tarkoitus on saada sisäpohje läpi ennen laukannostoa ja näin vasempaan kierrokseen se onnistuikin. Ainoa vaan että lähdät olivat aika räjähtäviä ja vauhti päätä huimaavaa.
Suuntaa vaihdettaessa iski turhautuminen: ei nouse kerpele millään. Suurimmassa osassa yrityskertoja en edes ymmärtänyt mitä muka tein väärin. En puristanut, en nojannut eteen, en tiputtanut ulko ohjaa. Pari hyvää yritystä myönnän tappaneeni nylkyttämisellä, mutta silti? Kaksi onnistumista kun saatiin niin lopetettiin, mutta itselle jäi olo etten vaan käsittänyt miten ja miksi tein niinä paremmin kun niinä kertoina kun en onnistunut.
Nalle oli mukana tunnilla. Jonna piti huolen. Poika vaan vähän käyttäytyi huonommin kun yleensä. Jotenkin se ymmärsi nyt, kun pistin sen hevosen selästä käsin ensin istumaan ja paikkaan, että se olen minä siellä hevosen selässä. Sen jälkeen se koitti aina ohi mennessäni seurata vähän turhan lähellä hevosen takakoipia. Onneksi kaikki kentällä olleet hepat oli sellaisia, että ne kyllä varoittaa ennen kun potkaisee, mutta inhottavaa silti kun toinen ei ymmärrä omaa parstaan vaikka äriset sille. Ei silti saatu aikaiseksi mitään hötkyilyä edes hevosten keskuudessa vaikka vallaton nelikuinen jättiläispentu juoksenteli jaloissa :)
Huomenna maastoon Irish Cob Nipan ja häen omistajaan kaa!
Viime vuoden kevättalvelta toisenmoista maastoilua. Ja nuo arskat on muuten ratsastuksessa ehdottomat!
Astuttamisesta(?!), lupiinikedolla laukkaamisesta, varsojen rapsuttelusta laitumella, oman koiran iloisista tervehdyksistä, auringosta ja grillauksesta ihan vaan oman kullan kanssa.
Poni onkin hellässä huomassani koko viikon kun Emmi on ulkomailla. Sunnuntaina mietin optimistisesti, että voisin mennä maastoon käppäilemään ja ottaa koirankin mukaan. Maanantaina asiaa tarkemmin ajateltuani tulin järkiini. Poni oli luuhaillut laitumella kolme päivää, eikä minulla ole aikaisempaa kokemusta siitä mitä useamman päivän seisominen tälle hepalle tekee. Päätin ottaa varman päälle jätin koiran kotiin ja lähdin talutellen. Olikin ihan hyvä vaihtoehto. Ponilla oli selvästi ylimäärin virtaa. Pörheänä se ravaili vieressäni kävelyvauhtia pää pilvissä. Poni on vaan niin hieno maastakäsiteltävä, että vaikka se olisi noin virevällä päällä, se ei silti rynni tai kiilaa. Enemmän ongelmia saa aikaseksi jos sitä alkaa ylenmäärin komentamaan. Siinähän hilluu, kunhan naru pysyy löysänä.
Hoidettaessa Poni on ollut ihan höpsöllä päällä. Sillä ei juurikaan ole ollut tapana hammastella (eli hoitaa) harjattaessa, mutta nyt olen saanut ihan väistellä sen huomionosoituksia. Siitä huolimatta käsivarsi on aivan mustelmilla. Ötökät varmaan laitumella pureskelleet Poniinia.
Eilen oli Jonnan tunti. Otettiin rauhassa koska en pääse keskiviikkona ratsastamaan palauttavaa. Vähän jännitti miten käyttäytyy ratsastaessa tauon jälkeen, muttei Poni ottanut kun yhdet lähdöt. Syynä oli laitumelle talutettava irish cob, jota Poni mitä ilmeisimmin luuli karmeaksi lehmäksi.
Otettiin alkuun kumpaankin päätyyn ympyrät ja pitkillä sivuilla käyntisiirtymiset. Meillä tahtoo käyntisiirtymiset mennä Ponin kanssa sellaisiksi hiippailuiksi eikä siirtyminen ole kovin nopea tai terävä. Toisaalta taas ravisiirtymiset on parantunut huomattavasti. Kun osaan pyytää tuntumaa kohden, niin muoto pysyy tasaisena siirtymisen läpi. Jossain kohtaa päätin myös että tänään yritän olla tuijottelematta hevosen niskaa. Hartiatkin pysyy rennompana kun katsoo menosuuntaan.
Otettiin vielä ympyröille pätkiä harjoitusravissa. Huomasin että mun on selvästi helpompi istua raviin kun nostan sen käynnistä. Kevyestä ravista harjoitusraviin istuessa olen jotenkin auttamatta aina liikettä vastaan ja Ponista häviää kaikki rentous. Pitää keskittyä enemmän ja ajatella jo valmiiksi ravin liike ristiselkään ja lantioon.
Lopuksi teimme ympyrällä kunnon siirtymisreeniä. Ympyrän kentän puoleisella keskipisteellä laukannosto, puoli kierrosta laukassa, siirtyminen raviin, neljäsosa kierrosta ravissa, siirtyminen käyntiin, muutama askel ravia ja uusi laukannosto samasta pisteestä. Hurjan vaikeeta! Onneksi sentään aloitettiin helpommasta kierroksesta (laukannostoja ajatellen). Ensimmäinen kierros oli varmaan kamalaa katsottavaa, kun en valmistellut siirtymisiä mitenkään ja nypin vaan suusta. Tästä palautteen saatuani skarppasin vähän ja laukasta raviin siirtyminen alkoi jo toimia. Ravi käynti siirtyminen tuli kuitenkin aina niin nopeasti että valmistelu jäi ja tein pidätteet aaaaivan liikaa kädellä. Tästä seurasi yläkautta silmiin mulkoilua ja pari kertaa jopa täystoppi ja peruuttelua. Yhden paremman kierroksen jälkeen vaihdettiin suunta. Ja taas laukannoston kanssa ongelmia. Nyt sain sentään paremmin pidettyä Ponin juoksemasta alta jos laukka ei noussutkaan, mutta heikko oikea jalkani koittaa kuin itsestään aina kompensoida heikkouttaan puristamalla. Jonna neuvoi, että mielummin vaikka liian napakka pohje kun puristava pohje. Pari kertaa kun laukka oli noussut kivasti ja yritetty vähän tehtävän muitakin osioita suorittaa, aloitettiin loppuravailut. Oikeassa kierroksessa jätettiin tehtävän muut osiot vähän vähemmälle hiomiselle kun se laukannosto olisi nyt se tärkein saada kuntoon tässäkin kierroksessa. Poni oli ihan super!
Käväistiin perheen voimin Kerimäellä kasvattajapäivillä. Paljon hienoja koiria ja ihmisiä, sekä uusia oppeja.
Kävi
harmillisesti niin että kamerassa oli napsahtanut väärä asetus päälle
joten suuri osa kuvista oli täysin käyttökelvottomia. Tässä kuitenkin
jokunen onnistunut foto.
Hampaita tippuu hurjaa vauhtia. Viime viikonloppuna huomasin ensimmäisen ja tänään tilanne oli tämä. Niin joo ja tuo yksi alahammas lienee jo uusi tulokas.
Eilen oli karmea päivä. Koira oli ensimmäistä kertaa pistänyt kämpässä oikein kunnolla ranttaliksi. Fiksu poika kun on, niin onkii tavaraa jo korkeiltakin pöydiltä. Eilen kämppä oli kun kaaos ja koira vetänyt kaksi lasikulhoa keskeltä ruokapäytää alas (+ kaiken muun kuivakukista lähtien). Tuhannen päreinä tietysti. Päivällä oli siis herkuteltu kulhollisella sipsejä, kulhollisella rusinoita ja pähkinöitä sekä puolella paketilla ruisleipää. Eniten olin huolissani lasinsiruista. Haavoja ei löytynyt mutta pelkäsin että se on syönyt niitä. Nalle oli selvästi vaisu ja huonovointinen muttei oksentanut. Näissä tilanteissa olen uskomattoman kiitollinen että mulla on eläinlääkärikaveri. Laitoin jo viestiä että jos soitan keskellä yötä niin meillä tekee koira kuolemaa. Juo ja pissaa ihan normaalisti että tuskin rusinatkaan ovat ainakaan toistaiseksi tehneet munuaisille hallaa. Täytyy katsoa jos vointi huononee, että otanko itse verikokeet koirasta ja vien töihin tehtäväksi.
Tänään poika vietti päivän saunassa ihan senkin takia, kun ei tiedetty kuinka sekaisin maha on mennyt. Nyt on kuitenkin ihan oma itsensä. Leikkii, syö, juo ja temuaa normaalisti.
Suoraan sanottuna v -mäinen asia tuo pöydiltä tavaraa alas vetäminen. Sen saisi aivan varmasti opetettua ettei sinne mennä, mutta kun se ei tee sitä ollenkaan meidän aikana. Ei siis oikein päästä kieltämään. Mietin että kolinapurkit ei auta, koska jos on vetänyt kaksi lasikulhoa lattialle päreiksi, ei varmasti piittaa äänipelottelusta. Toinen vaihtoehto olisi että ihan julmasti houkuttelisi sen herkuilla pahantekoon ja kieltäisi, mutta voi olla ettei sekään toimi. Meidän seurassa on oppinut jo niin hyvin sen, että ruualle tarvitsee luvan. Yksin onkin ihan toinen juttu.
Noh meille on agrimarketissa varattuna 2x20m eläinaitaa. Jos saataisiin se tarha tehtyä.
Niin ja Nalle muuten vahtii. Tänään käveli uppo-outo ukkeli pihatiellä ja Nalle päästeli matalaa haukkua ja vaimeaa murinaa. Ihan paikallaan kuitenkin istui ja tarkkaili. Hieno poika!
Angsti iski pahemman kerran tänään kun ensin peruuntui torstain valkku Ponilla ja heti sen jälkeen tämänpäiväinen tunti Mimmillä. Työpalaverit nyt aina laskee fiiliksiä (olen kliseinen enkä tykkää esimiehestä), joten olin aika maassa kun pääsin kotiin. Selvisi yksi syy lisää kun tungin mittarin kainaloon (enkä sinne upseerin ehdottamaan paikkaan) ja noukin sen sieltä pois todeten, että kuumetta on.
Saa taas nähdä koska pääsee ratsastelemaan. Edellinen valkku oli lauantaina Ponilla. Muuten ok, mutta oikea laukka ei vaan noussut. Joko oikea pohje ei vaan ollut läpi, tai sitten Ponilla on joku epämukavuus. Vasen meinaan nousi kun nappia painamalla. Emmi kyllä sanoi että satula saattaa kaivata taas vaihtoa ja sehän se vasta on rumba.
Mikä tässä angstissa kuitenkin houkutteli postaamaan oli se, että tämän päivän aikana on taas kävijöitä tupsahtanut sivuille yllättävän paljon (uskokaa pois se ei siltikään ole paljon). En ole missään vaiheessa blogia missään linkittänyt tai mainostanut koska idea oli pitää tätä jonkinlaisena treenipäiväkirjana. Tämän voi päätellä ehkä siitäkin, että reilussa puolessa vuodessa rekisteröityneitä lukijoita on kertynyt kokonaiset viisi. Liikenteen lähteitä tutkiessani selvisi, että porukkaa "eksyy" tänne nykyään aika paljon Nallen kasvattajan sivuilta ja blogista. Ja eipä tuossa mitään pahaa ole. Aion joka tapauksessa kertoa koirankin kuulumisista täällä, kunhan koiraihmiset malttavat nämä jutut täältä hevosjorinan keskeltä etsiä. Ja koska nyt on hevosrintamalla niin hiljaista voisin selostaa hieman pitemmin taas meidän koiratouhuista.
Nalle on siis todellakin meidän molempien ihka ensimmäinen koira. Kihlattu ottaa kaikki hommat yleensä aina rennosti ja ilman paineita, mutta myönnän omaavani pienen suorittaja-luonteen. Koira on hädin tuskin neljä kuukautta ja mietin jo hiki helmeillen kuinka se on suurikokoista ja aktiivista rotua. Se tarkoittaa minun hassussa mielessäni että PAKKO harrastaa JOTAIN (ja pärjätä!). En vaan tiedä hölkäsen pöläystä yhtään mistään koiraharrastamisesta. Näyttelyslangia ja lyhenteitä koitin joskus kennelliiton sivuilta lukaista ja meni ohi kovaa ja korkealta. Onneksi minua on siunattu työkaverilla, joka harrastaa jos jonkinlaista koiriensa kanssa. Toinen näistä sattuu olevan jopa Nallen ikäinen. Sain tänään töissä melko pätevän perehdytyksen koiranetin saloihin. Pistin työkaverin lupaamaan, että ilmoittelee jos on menossa johonkin kisaan tai näyttelyyn, niin tulen mukaan ja hän saa tulkata :D
Vaikka kateellisena kuuntelenkin työkaverin juttuja raunioreeneistä ja muusta, on hän hienosti antanut myös peiliä meidän koirasta. Kun ei ole aikaisempaa kokemusta, eikä oikein tiedä mitä odottaa ja olettaa, ei aina edes hoksaa että koira voisi olla hyvä jossain. Nyt yritän vähän kehua Nallea.
Nalle on lähes sisäsiisti. Ymmärtää täysin että tarpeet tehdään pihalle, mutta joskus vaan ei pysty pidättämään.
Minä nousen aamulla 5.30, koira ei. Se kyllä herää ja katselee kun touhuan ja häntäkin kolahtelee lattiaan, mutta ei edes houkuttelemalla nouse. Lakkasin viemästä sitä väkisin ulos heräätyäni kun en enää jaksa tuota 16 kiloista rötkälettä kantaa portaita alas. Mies sen sitten herätessään ennen kahdeksaa ruokkii ja ulkoiluttaa.
Tämän koiran kärsivällisyys on tällä ikää uskomaton!! Ollaan opetettu ettei kuistilta tulla taloon sisälle ilman lupaa. Ihan senkin takia jos koira on kurainen niin voi rauhassa pyyhkiä tassuja ym. Ei olla ollenkaan raivottu jos on tullut ilman lupaa, tomerasti vaan laitettu takaisin odottamaan, ja Nallehan odottaa. Testasin tuossa joku päivä: Ovi kuistille auki, koira istuu, laittelin ruuat kuppiin keittiössä (johon näköyhteys), takin naulakkoon ja touhusin jos jonkinlaista. Menin olkkariin (ei näköyhteyttä) ja huusin Sisään! niin lompsista vaan kun poika tulla jolkotti.
Meillä myös kuljetaan enimmäkseen vapaana. Hevosten kanssa ja ilman. Ainoa mikä vähän vielä tuottaa vaikeutta on toisten koirien kohtaaminen vapaana. Innostuessaan mahdollisesta leikkikaverista, tänne-huudot kaikuvat kuuroille korville.
Nalle tykkää saunoa.
Nalle osaa käskystä: istua, maata, mennä omalle paikalle, odottaa, tulla luokse, katsoa kohti (maiskuttamalla :D), antaa tassua, hypätä "syliin" (etutassut vaan) ja mennä alas. Se taitaa olla jo aika hyvin tuon ikäiseltä. Irti ei aina haluaisi päästää, mutta senkin tietää mitä sillä halutaan.
Nallen ulkohuvila saapui myös. Mikkiin tuulee, äänet täysille.
Olen ihan vahingossa onnistunut klassisesti ehdollistamaan koirani maiskuttamiseen. Tai siis en vahingossa vaan lähinnä ajattelemattomuuttani. Kotona koiran kanssa juttuja harjoitellessa terävä maiskautus kielellä tsakh-tsakh tuli vaan ensimmäisenä mieleen. Se sama mitä olen miljoona kertaa käyttänyt hevoselle sanoakseni että "hei täällä yritetään keroa sinulle jotain". Hevosen kanssa maiskuttamisen tarkoitus ei varsinaisesti ole korvata mitään apua, se on vain keino herättää kuuntelemaan: minä pyydän sinulta jotain. Minulle se on lepeämpi tapa muistuttaa itsestäni ja pyynnöistäni kuin raippa tai kannukset. Sama ajatus oli, kun lähdin käyttämään tätä ääntä koiran kanssa. Sen oli merkki: katso minua, minulla on sinulle tehtävä jonka tehtyäsi saat palkinnon.
Ja kyllähän nuori koira oppii.
Tänään tuli todettua kuinka tehokkaasti olen nuoreen koiraan istuttanut maiskuttamisen voiman. Makoilin sohvalla katsellen eilen nauhoittamaani kouluratsastuksen SM -kisaa. Koira nukkui eteisessä pöydän alla. Seurasin silmä kovana Kimmo Sulkalan suoritusta ja eläydyin niin voimakkaasti että maiskutin kun Punktir meinasi piaffessa hyytyä. Pää pöydän reunaan kolisten koira ryntäsi nukkumapaikaltaan sohvan viereen tapittamaan kuin alokas tervehdykseen. Hetken mietin että mitäs ihmettä nyt tapahtui, kunnes aivoni rekisteröivät syy-seuraus suhteen. En voinut kun nauraa ja kehua koiraa, tekihän se juuri niin kuin olen sille opettanut.
Torstai ja perjantai vietettiin Ponin kanssa maastoilun merkeissä. Otin muuten Nallen molempina päivinä mukaan tallille. Nyt ensimmäistä kertaa niin että oli aikomus ratsastaa, eli huomio ei voinut olla koirassa koko aikaa. Ihan sai vapaana rellestää ja fiksusti käyttäytyi vaikka pistikin poskeensa jonkun kissojen jättämän hiirenraadon. Lenkin ajaksi vaan koira karsinaan jemmaan ja siellähän se, kuin vanha tekijä.
Lauantaina Jonnan tunti. Siirtymisiä mentiin, mutta nyt kun otettiin laukka mukaan piti Jonnankin ladella totuuksia. Jonna ihmetteli miten ratsastan niin kevyillä avuilla ja nätisti käynnissä ja ravissa. Kuitenkin laukannostossa hyökkään vimmatusti puristamaan, nylkyttämään ja heitän vielä ulko-ohjankin pois. Tämän läksytyksen jälkeen ohjeena: Ulkonyrkki kiinni ja tuntumaa et päästä vaikka olisi mikä, istu niiden takajalkojen päällä, et SAA tehdä ulkopohkeella MITÄÄN. Sitten vaan kevyt kosketus (alleviivattuna kosketus, ei puristus) sisäpohkeella satulavyön etupuolelle ja kas, näinkö helppoa se on?
Ihan tosissaan olin aivan monttu auki ekan noston jälkeen. Kysyin saanko yrittää uudelleen ja taas lensi kärpäsiä suuhun. Oiekin tunsin kuinka oivalluksen lamppu syttyi palamaan. Tämä pitää tunkea syvälle kalloon ja liikemuistiin.
Tänään lähdin ratsastamaan Vilmaa kesälaitumelle. Mikäs sen mukavampaa hommaa. Leenan oli tarkoitus laittaa Vikke koppiin ja ajaa Vilman tallille josta sitten ratsastaisimme yhdessä Leenan kotipihaan laidunmaille. Lähdin ajelemaan Viitapohjaa kohti, kun sain viestiä että aloittavat lastaamaan. Mietin jopa, mahtavatko olla ennen minua perillä. Sovittiin että soittavat kun hevonen on kopissa ja matkalla. Soittoa kun ei kuulunut niin ajelinkin sitten entiselle ratsastuskoululleni viitikseen katselemaan harjoituskisoja. Kiva oli nähdä vanhoja tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Kelikin oli mitä hienoin, mikä olikin erittäin suotavaa, koska loppuviimein odottelin kaksi tuntia kisoja katsellen ilmoitusta, että kaverit ovat päässeet matkaan. Syöttelin vielä Vilmalle tallin pihassa heinää ennen kuin Vikke ja Leena pääsivät paikalle. Vikke oli päättänyt istahtaa kesken matkan ja Leena oli joutunut matkustamaan traikussa loppureissun. Tunnin verran samoiltiin metsäpolkuja Leenan tuvalle, jossa pienen erossaolon vuoksi Vikke ja Vilma pääsivät omiin ruohoyksiöihinsä rouskuttelemaan.
Ovat ihan hikisiä kun ratsastettiin suoraan laitumeen ja kamat vaan pois :)
Vilman jäätyä tyytyväisenä rouskimaan heinää Viken kanssa, jatkoin matkaa Ponin liikutukseen. Olin hirvittävän nälkäinen ja orastava flunssa painoi päälle pahan kerran, mutta sain tosi hyvän fiiliksen Ponin kanssa. Se vastusteli alkuun aika tavalla, mikä saattoi johtua myös siitä että ötökät kiusasivat, mutta kun vaan sinnikkäästi työstin niin tuli mukavaksi. Asettelin vuoroin sisään ja ulos ja kiitin heti reilusti kun myötäsi niskasta. Alkuverkan jälkeen (kun olin saanut molemmat suunnat työstettyä milestäni hyväksi) lähdin tekemään niitä siirtymisiä, mitä ollaan Jonnan tunneillakin nyt tehty. Poni tuli koko ajan paremmin kuulolle siirtymisissä ja lopulta uskalsin kokeilla laukkasiirtymisetkin yksikseni. Hetkellisestä mielenhäiriöstä tein ensimmäisen vielä käynnistä. Laskin sisätakajalan tahtia, asettelin jalkani jo hollille ja Poni meinasi nostaa jo siitä. Toppuutin vaikka heppahan teki ihan oikein, mutta nyt oli minun reenattava. Nopeammat reaktiot itselle siis kehiin ja kas tuosta, kun nousi niinkuin unelma. Nostin vielä ravista ja suunan vaihdon jälkeen sama toiseen suuntaan. Käynnistä nosto tuli muutaman raviaskeleen kautta, mutta syynä tähän oli tuttuun ja totuttuun jahtaamiseen sortuminen. Ravista jo huomattavasti kivemmin. Ikinä aikaisemmin en ole noin hyvin, lepsumatta ja tavoitteellisesti onnistunut itsenäisesti ratsastamaan, vaikka jalka painoi ja nokka valui. Taputan itseäni olalle!
Ei ole mitään varsinaista kirjoitettavaa, mutta ihan lievästä velvollisuudentunteesta päätin jotakin rustata.
Hiljaiselo on johtunut lähinnä Ponin selän kipeydestä ja siitä johtuneesta ratsastamattomuudesta. Vaikea pistää mitään oppimaansa ylös kun ei ole mitään oppinut. Lisäksi ukkeli vietti viime sunnuntaina kolmekymppisiä joiden järjestelyt veivät jonkin verran vapaa-aikaa. Kruunasin juhlapäivän karkaamalla tallille heti kuuden jälkeen ja palaamalla sieltä mahataudissa. Ehdin kuitenkin huterasta olosta huolimatta kokeilla Mimmiä ihan selästä käsin. Käynnissä varsin ok, kunhan sain pidettyä huomion tekemisessä, mutta hiljattain vaivanneesta kinnerpatista ja siitä aiheutuneesta kipumuistista johtuen, ei tahdo oikein nostaa edes ravia. Noh hiljaa hyvä tulee?
Poni tosiaan ujostelu sulhastaan alkuun aika tavalla, mutta pääsin itse oikein todistamaan huiman mielen muutoksen helatorstaina kun kävin juoksuttamassa Ponin. Ollessamme "töissä" vierustarhan ori oli saanut tarhakaverikseen kiimaisen tamman, jota sain siinä hypätä mielin määrin. Vein Ponin tarhaan juuri kun naapuriaitauksessa oltiin hommissa ja kas: viisi minuuttia heinäkasalla, jonka jälkeen pari kierrosta lennokasta ravia aidanvierustaa ja pissille suoraa orin nenän eteen. Piti vääntää ilmeisesti rautalangasta mistä tässä on kyse, koska Ponia päästiin astumaan jo heti sunnuntaina. Tapahtumasta on muuten kuvakin kännykässäni, mutta koska en ole sitä itse ottanut, emmin julkaista mokomaa hevoserotiikkaa.
Pitäisi vertailla tässä hieman alueen koirakoulujen pentukerhojen hintoja. Nallehan on käynyt nyt ns. vauvaryhmässä jossa kaikki osallistujat ovat olleet alle nelikuisia. Mahdollisuus olisi jatkaa saman koulun penturyhmässä, mutten ole täysin vakuuttunut ohjaajasta. Haluaisin ennemin käydän sellaisen ohjaajan tunneilla, jolla on selvä suuntaus paimen- ja palveluskoira puolelle. Myös hintaa on pakko vähän tutkia.
Otsikosta muuten sen verra, että kyseessä on hokema ravintola-ajoilta. Hullun kiireisinä iltoina meillä oli tarjoilijoiden ja kokkien kesken tapana huudella kyseistä mantraa jatkuvasti toisillemme siksi, että veisimme tehon siltä. Kaikkihan tietävät että jos sattuu hiljaisena hetkenä sanomaan "Ompa hiljasta" niin eipä ole kauan hiljaista!
