perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kuin alakoululaisen hymy

Retuutusleikkien tulos

Hampaita tippuu hurjaa vauhtia. Viime viikonloppuna huomasin ensimmäisen ja tänään tilanne oli tämä. Niin joo ja tuo yksi alahammas lienee jo uusi tulokas.

Eilen oli karmea päivä. Koira oli ensimmäistä kertaa pistänyt kämpässä oikein kunnolla ranttaliksi. Fiksu poika kun on, niin onkii tavaraa jo korkeiltakin pöydiltä. Eilen kämppä oli kun kaaos ja koira vetänyt kaksi lasikulhoa keskeltä ruokapäytää alas (+ kaiken muun kuivakukista lähtien). Tuhannen päreinä tietysti. Päivällä oli siis herkuteltu kulhollisella sipsejä, kulhollisella rusinoita ja pähkinöitä sekä puolella paketilla ruisleipää. Eniten olin huolissani lasinsiruista. Haavoja ei löytynyt mutta pelkäsin että se on syönyt niitä. Nalle oli selvästi vaisu ja huonovointinen muttei oksentanut. Näissä tilanteissa olen uskomattoman kiitollinen että mulla on eläinlääkärikaveri. Laitoin jo viestiä että jos soitan keskellä yötä niin meillä tekee koira kuolemaa. Juo ja pissaa ihan normaalisti että tuskin rusinatkaan ovat ainakaan toistaiseksi tehneet munuaisille hallaa. Täytyy katsoa jos vointi huononee, että otanko itse verikokeet koirasta ja vien töihin tehtäväksi.

Tänään poika vietti päivän saunassa ihan senkin takia, kun ei tiedetty kuinka sekaisin maha on mennyt. Nyt on kuitenkin ihan oma itsensä. Leikkii, syö, juo ja temuaa normaalisti.

Suoraan sanottuna v -mäinen asia tuo pöydiltä tavaraa alas vetäminen. Sen saisi aivan varmasti opetettua ettei sinne mennä, mutta kun se ei tee sitä ollenkaan meidän aikana. Ei siis oikein päästä kieltämään. Mietin että kolinapurkit ei auta, koska jos on vetänyt kaksi lasikulhoa lattialle päreiksi, ei varmasti piittaa äänipelottelusta. Toinen vaihtoehto olisi että ihan julmasti houkuttelisi sen herkuilla pahantekoon ja kieltäisi, mutta voi olla ettei sekään toimi. Meidän seurassa on oppinut jo niin hyvin sen, että ruualle tarvitsee luvan. Yksin onkin ihan toinen juttu.

Noh meille on agrimarketissa varattuna 2x20m eläinaitaa. Jos saataisiin se tarha tehtyä.

Niin ja Nalle muuten vahtii. Tänään käveli uppo-outo ukkeli pihatiellä ja Nalle päästeli matalaa haukkua ja vaimeaa murinaa. Ihan paikallaan kuitenkin istui ja tarkkaili. Hieno poika!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti