Hiljaiseloa ja tulevaisuuden pohtimista

Olen viettänyt vapaata melkein koko viikon, ah!
Ponin selässä en ole käynyt sitten viime valmennuksen, mutta tehtiin ihana pitkä taluttelukäppäily. Hyvässä kelissä se on kyllä parhautta. Odottelen innolla että Nalle kasvaa lenkki-ikään.
Keskiviikkona kävin ratsastamassa kaverin projektisuokkia. Vikke on huonojen jalkojen takia viime kesänä raviuralta nuoresta iästä huolimatta laitettu pois, ja kaveri osti sen harrastepolleksi. Poika on kuitenkin osoittanut huikeaa oppimiskykyä. Ottaen huomioon että selkään mentiin viime kesänä ensimmäistä kertaa, on hieno saavutus että ilman varsinaista ammattiapua poika nostaa laukat, väistää ja osaa kulkea ajoittain oikein päin. Itse selässä tunnin viettäneenä voin kyllä todeta että hetkeksikään ei tämän pojan kanssa voinut keskittymistään herpaannuttaa. Jo pelkästään suoraan kiemurtelematta ratsastaminen oli mahdotonta, jos yritti keskustella kavein kanssa samalla.
Fyysisesti raskaan tuuppailun jälkeen lähdettiin vielä yhdessä tuulettamaan päätä. Pääsin moikkaamaan Vilmaa pitkästä aikaa lämppärimaastoilun merkeissä. Kaveri lainasi ratsukseen viisivuotiaaksi kääntyvää vakituiseen starttaavaa tammaa. Olin aika äimänä, kuinka hyvin nämä kisahevoset osaa käyttäytyä. Nuorta naista ei häirinneet metsäkoneet eikä mönkijät tippaakaan!

Pientä epätietoisuutta tulevasta on ollut nyt kun Poni on kuun vaihteessa lähdössä astuttavaksi ja viipyy sillä reissulla kuukauden jopa kaksi. Lienee aika palata hetkeksi ratsastuskoulun penkille. Voi olla ihan hyödyllistä taas vaihteeksi ja talli jonka jo tuossa valkkasin opiston virkaa tekemään, on ihan muutaman kilometrin päässä. Näitä kun juttelin tallin pitäjän kanssa, hän tarjosi minulle omaa heppaansa Mimmiä käyttöön ja valmentautumiseen. Ja Mimmihän on tosiaan Ponin sisko :D
Tähän lienee ihan hyvä ja kiva tarttua, mutten hyljännyt ratsastuskoulu -asiaakaan. Molempi parempi. Kerta viikkoon ratsastuskoululla ja loput Mimmin kanssa? Ehkäpä!

Video Nallesta

Nalle 7+ viikkoa. Poika on hirveän reipas ja kasvaa silmissä :)

Väärinkeventäjä.

Ponin kanssa takana pari päivää maastoilua ja tänään aamusta klo 11 valmennukseen. Sain yllättäen seuraa tunnille tallinpitäjästä ja hänen hevosestaan, joka muuten sattuu olemaan Ponin siskopuoli. Lisäksi olin rekrytoinut mieheni käväisemään maneesilla ottamassa pari kuvaa. Samalla Nalle pääsi taas hieman tutustumaan hevosiin. Asumme tosiaan tuossa muutaman sadan metrin päässä tallilta joten matka ei ole hirmuinen.Harmittaa ihan vietävästi kun mies sai aikaiseksi pari videopätkää joissa kuljetaan ihan nätistikin, mutten kehtaa niitä tänne laittaa koska kevennys on jäänyt vääräksi :D
Ukko ei kauaa viihtynyt maneesissa ja kuvat ja videot olivat ihan alkuverkasta, mutta naurattaa silti että miten näin oli päässyt surkeus tallentumaan. Ajattelin nyt muutaman kuvan kuitenkin tänne pistää tämänpäiväisestä ja yhden vähän varhaisemman.

Valmennuksesta sen verran että Poni tuntu heti alkukäynneissä hurjan rauhalliselta ja malttoi kävellä pitkinkin ohjinkin heti kättelyssä. Ponilla on tapana jännittää aina jotain, joka yleensä ei edes välttämättä näy ulospäin mutta tuntuu kyllä ratsastajan persiiseen. Tapanani onkin yleensä ennen selkään nousua taluttaa Poni maneesin ympäri tavallaan esitellen sen sille. Samalla voin haistella josko joku kohta aiheuttaa tänään väistelyä (tamma).
Tänään Poni oli kuitenkin hurjan rauhallisella tuulella ja meni rentona sellaisiin paikkoihin jotka normaalisti olisivat aiheuttaneet tuijottelua.
Laukassa pääsin nyt oikein työskentelemään. Olin kuin teinityttö kun innostuin niin. Oli ihanaa laukata pitkää pätkää ja kokeilla oman kropan kanssa erilaisia juttuja. Jos istun raskaasti painopiste alhaalla mitä tapahtuu? Jos nostan painopistettä, mitä tapahtuu? Sain etsittyä kropalle sitä kohtaa jossa myötääminen ja mukautuminen on vaivattominta. Tyhmä valmentaja vaan käski lopettaa heti kun tuntui parhaalta :-P

Loppuun vähän niitä kuvia ja ovat tosiaan alkuverkasta. Samalla huomautan että meidän maneesihan ei siis ole oikea maneesi vaan kasvihuone. Lämmintä ja kosteaa on! Aurinkoisena päivänä lämpötila näin kevättalvellakin nousee helposti yli viiteentoista asteeseen. Kesällä ei voi käyttää ollenkaan.

Perisyntini: hevosen niskaan tuijottelu

"maneesi" on siis pitkä ja kapea

 

Olen todistetusti ratsastanut norsulla

Viimeinen kuva siis valmennuksesta johon osallistuin Pikolla. Se meni jotakuinkin _näin_

Lapsivalmentajan höykytyksessä

Valmennuskuvioiden mennessä muuten mönkään voi arasti soitella vanhalle tallikaverille ratsastuskoulusta. Vaikka tytöllä on ikää 16 vuotta voi häntä ihan hyvin pyytää pitämään tuntia.
Kyyditystä ja vaatimatonta korvausta vastaan voi silloin saada 1,5h todellista höykytystä.
Ei auttanut tädin selittelyt kun ensin käskettiin ottaa jalustimet kaulalle:
"No mutku tää ottaa niin näyttäviä lähtöjä välillä, miten mä sit pysyn kyydissä"
"Käytä sitä keskivartaloo!!"
Suoruudessa oli myös himan parannettavaa:
"Punkee punkee punkee ihan hirveesti ulos. Käytä niitä ulkoapuja!! Suorista kulman jälkeen! Suorista! SUORISTA!"
"Siis mun mielestä tää oli aika suora"
"Väärässä olit"
Ja:
"Suoralla hevosella suoraa uraa. MITÄ SÄ KIEMURTELET!! Suora hevonen!
"Mutku mun on niin vaikee istua täällä harjotusravissa ku me ei hirveesti olla sitä tehty... ja mutku, sitku mun tasapaino.."
"Sit kun se on noin hyvin suora niin uskalla ratsastaa eteen"
"Mutku tääl on niin vaikee istua"
"Älä valita vaan ratsasta!"

Hirveen nopeessa temmossa piti tehdä pohkeenväistöjä vuorotellen eri suuntiin. ("Tää on hirveen vaikeeta!")
Piti peruuttaa rennolla _suoralla_ hevosella ("Mutku ei me olla reenattu tätä")
Piti tehdä laukannostot KÄYNNISTÄ! ("Siis tää ei ihan varmaan onnistu ku ei oo onnistunu oikein ravistakaan")
Ja koska kaikki on suhteellista niin tämän jälkeen laukannosto ravista oli lasten leikkiä!
Lapsivalmentaja jaksoi kuitenkin tsempata ja sanoa miljoona kertaa "katse ylös" ja laski käyntinostoissa sisätakajalan tahtia minulle onnettomalle, jotta voisin nostaa oikea-aikaisesti.
Hevonen ja minä oltiin erittäin hikisiä ja kerrankin oli sellanen tunne että olen uskaltanut ratsastaa.
Sitä istuntaa haluaisin silti niin kovasti vielä kehittää. Kun heppa kuumenee niin on niin turhauttavaa jäädä suuhun nyppimään kun tietää että olisi muitakin keinoja, mutta ei vaan osaa niitä käyttää.
Kaikki pointsit kyllä Ponille ja lapsivalmentajalle, joka uskalsi huutaa melkein kolmekymppiselle tädille totuuksia ratsastuksesta! Suosittelen uraa ratsastuksen opettajana!

Kotona voi onneksi painaa päänsä oman koiran turkkiin ja koittaa toipua päivän rasituksista.

Koira tuli taloon

Ehkä turhanpäiväinen postaus koska: a) aivot on kun polyuretaania kaikesta valvomisesta b) väsymyksestä johtuen en ole jaksanut paneutua Nallen kuvaamiseen.
Matka kotiin oli Varkaudesta Jyväskylään asti ihan OK. Sen jälkeen Nalle tyhjensi itsensä paineella kummastakin suunnasta. Kun enimmät oksennukset oli saatu jossain pysäkillä siivottua poika latasi housun lahkeen kautta jalkatilaan. Jalkatilasta kuului POKS ja samalla tunsin hieman painetta sääressäni. Kahdessa sekunnissa oli täysin selvää mitä oli käynyt. Ensimmäiselle huoltoasemalle kurvattuamme nostelin koiran kuskin syliin ja ryntäsin itse ovesta pihalle oksentamaan :D sen verran tuhti oli käry. Sitä hysteerisen naurun määrää mitä viimeyönä miehen kanssa on hekotettu ei voi laskea millään mittarilla!

Rankasta tyhjennyksestä johtuen Nalle oli varmaan sen verran nuutunut ettei jaksanut yöllä mitenkään merkittävästi vinkua. Mies oli autuas ja hoiteli koiran viihdyttämistä ja hoitoa kun minä nukuin (sen vähän mitä nukuin). Tämän päivän aikana on tullut kivasti voimat jo takaisin ja Nalle jaksaa jo temuta paremmin kun aamulla. Naapurin lapsiakin on tänään hurmattu ;)

Väsymyksestä huolimatta emäntä valui tallille ja liikutteli kaksi heppaa. Jotenkin se onnistui ilman minkäänlaista aivotoimintaa.

Odottavan aika on pitkä

Olen viimeaikoina löytänyt itseni turhan usein haaveilemasta omasta hevosesta. Totuus on kuitenkin se, että halu on suurempi kun omat taidot tai lompakon paksuus. Olo on vähän niikuin pikkulapsella, jonka perustelut hankinnan tarpeudelle jäävät "mut ku mä HALUUN" -tasolle. Harmi vaan kun joutuu itse olemaan myös se aikuinen, joka sanoo että "EI, sinä et nyt saa omaa ponia". Olen oppinut niin huimasti niin lyhyessä ajassa, että illuusio omasta valmiudesta on lähes täydellinen. Järjellä kuitenkin kun ajattelee, ymmärtää että jos on ollut mahdollista puolessa vuodessa kehittyä näin paljon, seuraava puoli vuotta tuo varmasti taas lisää tietoja ja taitoja. Siihen asti on tyydyttävä rakastamaan sydäntäpakahduttavasti muiden omistamia hevosia.

Rakkaus-poni

 Sillävälin kun haikeasti odotan sitä päivää kun olen "tarpeeksi" valmis ja varakas omistamaan hevosen, voin malttamattomana odottaa huomista jolloin haemme meille vain vähän ponia pienemmän koira-lapsen. Kiirastorstaisen työpäivän jälkeen suuntima otetaan autolla taas Varkauteen ja pääsiäinen totutellaan uuden kaveirn kanssa elämiseen. Esimies oli myös kunnostautunut lukemalla ajatukseni ja järjestämällä pääsiäisen jälkeisestä viikonlopusta minulle viisipäiväisen. Ja sehän sopii kun mieskin pitää pari viikkoa kesälomaa jo nyt. Toivottavaa ilmeisesti kuitenkin on ettei vaimoke ihan koko aikaa viettäisi tallilla.

Kuva: Sonja Enlund

Tappioputki katkaistu

Edelliset valmennukset ovat menneet jotakuinkin penkin alle. Edelliskerralla tunti meni jättiläiskokoisen rodeohevoseksi muuttuneen Pikon selässä pysymiseen ja sitä edellinen kerta aiheutti teiniangstisen itkunpurkauksen kun en saanut laukkoja nousemaan. Oli siis selvää että odotukset ja pelot olivat tänään huipussaan. Olin jättänyt laukkaamiset itsenäisesti lähes täysin ja keskittynyt muutenkin lähinnä höntyilemään maastossa.

Keskiviikkona liikuttaessani itsenäisesti Ponia, sain nostot molempiin suuntiin, pukkien kanssa. Tyydyin kuitenkin tähän ja loppukäynnit mentiin maastossa. Torstaina aloitin maastosta ja kokeilin mennä vähän kentällä, joka oli kyllä aikamoista hiekkavelliä. Tehtiin paljon siirtymisiä käynti-seis-käynti-ravi-käynti-seis ja Poni oli tosi hyvin kuulolla ja harjoitusravissa oli helppo istua. Osuutensa voi olla kipulääkkeellä jonka Poni sai edellisenä päivänä. Ponilla on ollut _todella_ raju kiima koko viikon ja mietittiin että kyllä olis varmaan omakin selkä kipeenä kun kolme päivää seisoisi sillätavalla selkä notkolla ja perse tyrkyllä mitä Poni nyt on harrastanut. Sanoinkin Emmille että voiko hevonen jäädä tuohon asentoon. :)

Mutta palatakseni tämänpäiväiseen valkkuun. Jatkettiin siirtymisien parissa. Poni oli tavallista säpsymmällä päällä joka toi kuitenkin liikkumiseen kuulemma hyvää terävyyttä. Poni oli varsinkin alkutunnista hyvin tasainen ja siirtymisetkin meni hyvin tuntumalla. Ravista käyntiin siiryminen meni aina vähän enemmän hiippailuksi. Olisi varmaan pitänyt myödätä nopeammin. Laukatkin nostettiin. Vasempaan ensin ongelmitta mutta ensimmäinen nosto oikealle antoi taas vähän odottaa itseään. Siinä päässä missä nostoa yritettiin oli jotenkin vähän jännempää ja kulmassa Poni tahtoi paeta sisäpohjetta vastaan. Onnistuttuani kerran sain kuitenkin parhaan laukkapätkän toisella nostolla juuri oikeaan kierrokseen. Muistin itse rentoutua istumaan alas ja mukauduin liikkeeseen paremmin :)

Laukkojen jälkeen Poni oli pitkään vielä vähän pinkeä ja loppuun otetut muutamat käyntiväistöt (joista siirtyminen raviin) olivat aluksi kaukana tyylipuhtaista. Mutta kaiken kaikkiaan olin hirveän tyytyväinen että nyt saatiin tappioputki poikki ja parempaa mieltä tulevaa varten.

Banneri ja koirapohdintaa

Tein bannerin. Joka vähän repsottaa toisesta reunasta, mutta saa toistaiseksi luvan kelvata koska en osaa parempaakaan tehdä. Tunsin kuitenkin että sellainen tarvitsee olla. Jos jollain on ilmaisia neuvoja takataskussa niin siitä vaan, saa tarjota.

Reilu viikko enää ja kodissa alkaa mitä todennäköisemmin jonkinlainen kaaos. Kiirastorstaina matkustamme Varkauteen ja haemme "pienen" poikakoiran elämäämme. Ensi viikolla pojalla on todennäköisesti edessä lääkärintarkastus, sirutus ja varmaan saadaan tietoomme jo rekisteröintinimi. Päätimme miehen kanssa makustella rekisteröintinimeä ennen kun teemme päätöstä pennun varsinaisesta kutsumanimestä.

Koska leipälajini kaikessa elämässä on stressaaminen, olen onnistunut jo maalailemaan mielessäni monet kauhuskenaariot siitä kuinka paljon metsään voi ison ja kovaksi luonnehditun koiran kasvattaminen mennä. Painajaisissani siintää kauhukuvia niistä henki pihisten hihnan päässä emäntä-tätejään taluttavista sakemanneista. Olen itse aikoinaan todennut kuinka vähän köykäisellä naisihmisellä on fyysisesti mahdollisuuksia pistää vastaan kun 50-kiloinen koira päättää lähteä johonkin suuntaan, joten kouluttaminen ja nimenomaan OIKEIN kouluttaminen on koiran hallinnassa pääasia.
Näillä koulutusjutuilla olenkin sitten täyttänyt pääni: netissä, kirjoista, telkkarista (mediasensuuria toivonmukaan käyttäen). Oman haasteensa koulutukseen luo myös se, että pitäisi sopia miehensä kanssa siihen yhteinen linja.

No miten sitten näen itseni tai meidät (tulevina)koiranomistajina. No sanottakoon ensin, ettei tämä ole todellakaan mikään hätiköity päätös. Etsimme miehen kanssa omaa omakotitaloa 2 vuotta ja koko sen ajan oli kirkkaana mielessä tieto, että omakotitaloon hankitaan koira. Rotukin on  ollut tiedossa (miehelläni) jo ainakin vuoden, jos ei pitempäänkin. Toisaalta kokemusta ei meillä kummallakaan ole. Jos ei juuri edes koiran kanssa elämisestä niin ei ainakaan sen kouluttamisesta. Koulutuksessa minä olen varmasti se, joka meistä painottaa positiivista vahvistamista (kukkahattutäti) ja mies johtajuutta. En nyt lähde itsekään arvailemaan mitä miehen päässä liikkuu, mutta perustan väitteeni keskusteluille joita olemme käyneet. Minä vannotin ettei koiraa ikinä ikinä ikinä saa rangaista kun se tulee kutsusta luokse vaikka sillä menisi siihen puoli tuntia ja mies vannotti ettei koira kulje ovista ihmisten edellä eikä syö ennen ihmisiä. nämä nyt vain pieninä esimerkkeinä. (Eivät myöskään sulje toisiaan pois.)

Puitteet koiran hankkimiselle ovat tällä hetkellä erinomaiset. Koiran kotona yksin arkisin viettämä aika on hyvin kohtuullinen (alle 6h), tilaa on, koirakavereitakin on ja koiran kanssa tullaan harrastamaan. Vaikka stressaan, nämä puitteet tuovat rohkeutta. Onnellista koiraa on helpompi lähteä muokkaamaan haluamaansa suuntaan. Olen aina ajatellut olevani jotenkin vähän lepsu ja nössä, mutta viimeistään ollessani yläasteen erityisluokalla töissä huomasin omaavani yllättävän paljon auktoriteettiä, joka ei perustunut räyhäämiseen ja huutamiseen vaan reiluuteen ja jämäkkyyteen.

Lopuksi päätin tehdä listan siitä mitä (minä) haluan koiraltamme. Voin sitten ehkä katsoa sitä myöhemmin ja katsoa missä onnistuimme ja mitkä kohdat aiheuttavat vain pään pyöritystä.

• Vapaana pihalla ollessaan koira kunnioittaa tontin rajoja
• Vapaana muualla ollessaan koira tulee kutsuttaessa aina luokse eikä harhaile turhan kauaksi näköpiiristä
• Taluttimessa koira kulkee vetämättä.
• Taluttimessa ohittaa koirat ja ihmiset hyvin ja käsittelijänsä ohjeita kuunnellen. 
• Ei hauku autoja, hevosia, pyöriä, hiihtäjiä, ym. ELLEIVÄT ne tule pihaan.
• Tontille ja asuntoon tulevista saa ilmoittaa haukkumalla, mutta rajansa kaikella.
• On ystävällinen toisia koiria, ihmisiä ja erityisesti lapsia kohtaan (suotakoon tiettyä varauksellisuutta muttei missään nimessä aggressiivisuutta).
• Omaa edes jonkinlaisen keskittymiskyvyn uusia asioita opetettaessa.
• Ei syö pentuna ainakaan ihan kaikkea arvokasta ja/tai rakasta.
• Ei paimenna hevosia!!! (tätä en voisi painottaa liiaksi ja olenkin jo kysellyt neuvoja ja kokemuksia beussifoorumilta)
• Ei ole eroahdistunut
• On leikkisä mutta osaa myös rentoutua ja rauhoittua.

Bonuksena olisi

• Ei söisi ihan kamalasti päivittäin hevosenpaskaa ja jos syö ei oksentaisi sitä ainakaan autoon (kasvattajan maalaama kauhukuva)
• Matkustaisi hyvin ja mielellään.
• Ei pelkäisi Emmiä.
• Tappaisi kaikki myyrät meidän pihalta
• Imuroisi itse omat karvansa :) 

Kuva: Kasvattaja Sonjan Enlund

Kevättä ilmassa

Lumet sulavat hirmuista kyytiä ja kurakelit tekevät taas tuloaan ennen ihanaa kesää!

Tiistaina liikuttelin sekä Ponia että hullu-Pikoa. Ponin kanssa päästiin maastoon oikein isolla porukalla: neljä ratsukkoa. Käväistiin ihan käppäillen pohtiksella, joka on aina vähän jännempi lenkki kun pitää ylittää 9-tie (aka Lahdentie) sekä mennessä että tullessa. Mukana kaksi rauhallista ruunapoikaa ja vielä Poniakin säpäkämpi tamma. Olipa kerrankin tosi kiva olla maastossa sen hevosen selässä joka EI käyttäydy huonoiten :D No eipä silti nauramista kun oli ihan potenttiaalinen vaaranpaikka. tammakaveri meinasi peruuttaa hätäännyksissään auton alle niin että autokuski joutui vetämään ihan tosissaan liinat kiinni. Selvittiin kuitenkin kaikki ehjin nahoin kotiin (pikku-tamman emännän henkisestä hyvinvoinnista en ole niin varma).
Piko oli tarkoitus juoksuttaa ja sainkin oivan oppitunnin sivareilla juoksuttamisesta. Enpä ollut sitäkään aiemmin tehnyt. Onneksi tallilla on auttavaisia immeisiä, jotka voi tulla maneesiin mukaan ja saada vielä niin hyvän idean että heppaa vois myös irtojuoksuttaa!! Piko päästeli maneesia eestaas kuin villi arohevonen konsanaan ja 800-kiloa täysillä laukkaavaa hevosta pistää kyllä tantereen tömisemään ja hiekan lentämään!

Tänään liikuttelin Artun ja Ponin. Poni rokotettiin tiistaina, joten päätin lähteä hyvän mielen taluttelulenkille. Tällaisissä kuraisissa ja kelirikkoisissa keleissä kun ei nyt muutenkaan voi maastoilla kun käyntitahtiin, näen jotenkin tarkoituksettomaksi vain istuskella hevosen selässä. Talutellen saa hevoseen jotenkin positiivisemman yhteyden: luottamus kasvaa, voi antaa likkumisessa eri tyyppisiä vapauksia kuin ratsain ja maastakäsittelyharjoitukset ovat meillä aina Ponin kanssa osa maastotaluttelua. Otan pysähdyksiä joissa olen tarkkana että Poni pysähtyy tismalleen silloin kun minäkin (muuten joutuu peruuttelemaan). Peruutus ja väistöharjoituksia tehdään myös. Niissä keskityn siihen että ohjeet ja paineistus olisivat mahdollisimman pieniä, mutta reaktio selvä ja nopea. Poni väistää tosi hyvin sivulle, mutta peruuttamisessa tuntuu joskus olevan pientä viivettä. Sitten voi vaan välillä ottaa rennosti ja ihailla maisemia, haistella lantakasoja ja kuten tänään: maistella ensimmäiset lumen alta paljastuneet ruohonkorret :) Poni on niin paljon lunkimpi maastossa kun sitä johtaa maasta ja se antaa varmuutta myös ratsain tehtäville maastolenkeille. Tänään käveltiin yhdessä yli 5 km.

Artulla oli alunperin kanssa tarkoitus maastoilla (selästä), mutta koska en saanut kaveria en viitsinyt lähteä yksin. Juoksutushommiksi siis. Ennakkotiedot eiliseltä olivat hieman negatiivisia. Oli kuulemma perseillyt joka mahdollisella tavalla ratsastaessa ja virtaa kuulemma oli. Olin jo luopua leikistä kun kävelin maneesille ja huomasin että maneesin vieressä pörrää kaksi traktoria. Ajattelin että turha koittaa saada Arttua rauhoittumaan jos seinän takana pörisee kamalia hevosensurmakoneita (jotka kuitenkin ajoittain saattavat tuoda ruokaa!). Herra käyttäytyi kuitenkin aivan mallikkaasti heti kättelyssä. Meillä on ollut taannoin hieman ongelmia maastakäsittelyssä ja talutettaessa käyttäytymisessä, mutta niistä ei ollut nyt tietoakaan. Alkuun Arttu ei tahtonut oikein hyväksyä tuntumaa ja nousi pystyyn muutaman kerran, mutta kun pyysin vaan sinnikkäästi eteenpäin niin rentoutui pikkuhiljaa. Ei meno mitään superrentoa ollut missään vaiheessa, mutta paikoitellen ihan menettelevää. Reippaan kolme varttia juoksuttelin välikäynteineen ja lopuksi vielä hetken ilman sivareita jos Aapeli olisi halunnut vähän selkää venyttää (käynnissä joo ravissa ei). Olin oikein tyytyväinen Artun käytökseen. On sekin vaan ihan kiva heppa.
Niin ja päästin Ponin tarhaan nakuna ja Artun fleecellä kun oli huikea 8 astetta lämmintä.

Koirauutiset

Eilen miehen kanssa saunoessa ja keskustellessa elämän suurista asioista (jotka miehen harmiksi liittyvät valitettavan paljon kaviokkaisiin kavereihini) tuli puheeksi The Koira. Koirahan tulee siis rakkaalle kihlatulleni, mutta selvää on ollut etten halua enkä pysty tulevasta äitiydestä itseäni irti sanomaan. Nyt kun varausmaksut on maksettu, ja eteisen naulassa killuu ostamani pentupanta ja talutin, uskallan jo hieman hehkuttaa.

Meille tulee koira!

Koiramme kulkee tällä hetkellä nimellä sininen poika ja on mallia beauceronin paimenkoira. Kävimme viime viikonloppuna pienellä (n. 11h) roadtripillä Varkaudessa kasvattajan luona ja kävimme moikkaamassa tulevaa perheenjäsentä. Oheiset kuvat tältä reissulta. Pentu näissä 3,5 viikkoinen

Hän itte

Onnellinen iskä!

Lapsi ei vielä kauan jaksa