Tiistaina liikuttelin sekä Ponia että hullu-Pikoa. Ponin kanssa päästiin maastoon oikein isolla porukalla: neljä ratsukkoa. Käväistiin ihan käppäillen pohtiksella, joka on aina vähän jännempi lenkki kun pitää ylittää 9-tie (aka Lahdentie) sekä mennessä että tullessa. Mukana kaksi rauhallista ruunapoikaa ja vielä Poniakin säpäkämpi tamma. Olipa kerrankin tosi kiva olla maastossa sen hevosen selässä joka EI käyttäydy huonoiten :D No eipä silti nauramista kun oli ihan potenttiaalinen vaaranpaikka. tammakaveri meinasi peruuttaa hätäännyksissään auton alle niin että autokuski joutui vetämään ihan tosissaan liinat kiinni. Selvittiin kuitenkin kaikki ehjin nahoin kotiin (pikku-tamman emännän henkisestä hyvinvoinnista en ole niin varma).
Piko oli tarkoitus juoksuttaa ja sainkin oivan oppitunnin sivareilla juoksuttamisesta. Enpä ollut sitäkään aiemmin tehnyt. Onneksi tallilla on auttavaisia immeisiä, jotka voi tulla maneesiin mukaan ja saada vielä niin hyvän idean että heppaa vois myös irtojuoksuttaa!! Piko päästeli maneesia eestaas kuin villi arohevonen konsanaan ja 800-kiloa täysillä laukkaavaa hevosta pistää kyllä tantereen tömisemään ja hiekan lentämään!
Tänään liikuttelin Artun ja Ponin. Poni rokotettiin tiistaina, joten päätin lähteä hyvän mielen taluttelulenkille. Tällaisissä kuraisissa ja kelirikkoisissa keleissä kun ei nyt muutenkaan voi maastoilla kun käyntitahtiin, näen jotenkin tarkoituksettomaksi vain istuskella hevosen selässä. Talutellen saa hevoseen jotenkin positiivisemman yhteyden: luottamus kasvaa, voi antaa likkumisessa eri tyyppisiä vapauksia kuin ratsain ja maastakäsittelyharjoitukset ovat meillä aina Ponin kanssa osa maastotaluttelua. Otan pysähdyksiä joissa olen tarkkana että Poni pysähtyy tismalleen silloin kun minäkin (muuten joutuu peruuttelemaan). Peruutus ja väistöharjoituksia tehdään myös. Niissä keskityn siihen että ohjeet ja paineistus olisivat mahdollisimman pieniä, mutta reaktio selvä ja nopea. Poni väistää tosi hyvin sivulle, mutta peruuttamisessa tuntuu joskus olevan pientä viivettä. Sitten voi vaan välillä ottaa rennosti ja ihailla maisemia, haistella lantakasoja ja kuten tänään: maistella ensimmäiset lumen alta paljastuneet ruohonkorret :) Poni on niin paljon lunkimpi maastossa kun sitä johtaa maasta ja se antaa varmuutta myös ratsain tehtäville maastolenkeille. Tänään käveltiin yhdessä yli 5 km.
Artulla oli alunperin kanssa tarkoitus maastoilla (selästä), mutta koska en saanut kaveria en viitsinyt lähteä yksin. Juoksutushommiksi siis. Ennakkotiedot eiliseltä olivat hieman negatiivisia. Oli kuulemma perseillyt joka mahdollisella tavalla ratsastaessa ja virtaa kuulemma oli. Olin jo luopua leikistä kun kävelin maneesille ja huomasin että maneesin vieressä pörrää kaksi traktoria. Ajattelin että turha koittaa saada Arttua rauhoittumaan jos seinän takana pörisee kamalia hevosensurmakoneita (jotka kuitenkin ajoittain saattavat tuoda ruokaa!). Herra käyttäytyi kuitenkin aivan mallikkaasti heti kättelyssä. Meillä on ollut taannoin hieman ongelmia maastakäsittelyssä ja talutettaessa käyttäytymisessä, mutta niistä ei ollut nyt tietoakaan. Alkuun Arttu ei tahtonut oikein hyväksyä tuntumaa ja nousi pystyyn muutaman kerran, mutta kun pyysin vaan sinnikkäästi eteenpäin niin rentoutui pikkuhiljaa. Ei meno mitään superrentoa ollut missään vaiheessa, mutta paikoitellen ihan menettelevää. Reippaan kolme varttia juoksuttelin välikäynteineen ja lopuksi vielä hetken ilman sivareita jos Aapeli olisi halunnut vähän selkää venyttää (käynnissä joo ravissa ei). Olin oikein tyytyväinen Artun käytökseen. On sekin vaan ihan kiva heppa.
Niin ja päästin Ponin tarhaan nakuna ja Artun fleecellä kun oli huikea 8 astetta lämmintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti