Rikkipoikki

Hyi hyisiä pakkaskelejä! Ulkona on kieltämättä kaunista päiväsaikaan kun aurinko paistaa ja pakkaslumi kimmeltää, mutta tallille en osaa pukeutua edelleenkään. Ponin etukavioiden jääkokkareiden kanssa 20 minuuttia sisällä tallissa taisteltua tulee hiki (ja muutinpa yhden kaviokoukunkin täysin tunnistamattomaksi vänkyräksi samaisessa toimenpiteessä). Tallilointi pitää kuitenkin sisällään paljon sellaista epämääräistä ulkona hengailua, jossa tulee auttamatta kylmä. Itse tykkään myös katsella kun taitavammat ratsastavat (jos siinä vaikka samalla oppisi itse jotain) ja seisoskellessa sitä vasta kylmä tuleekin. Olen aina miettinyt miten talvipakkasilla ulkokentillä opettajat ja valmentajat tarkenevat. Nuo kenttien jäpittäjät tietävät ulkopukeutumisesta varmasti jotain mystistä, mitä minä en tiedä. Luovuttakaa salaisuutenne käyttööni!

Töissä on hiljaista joten uhraan turhia minuutteja kirjoitteluun. Teksti voi siis olla sen oloista niin kuin sitä olisi kirjoitettu lause kerrallaan ja niin se melkein onkin.

Tiistaina ratsastin sekä Ponilla että Artulla. Artun kanssa mentiin maastoon Pikon seurassa. Pojat on herttasen hyviä kavereita ja olivat juuri päässeet samaan tarhaankin keskenään. En nyt pysty lisäilemään kuvia, mutta lisään tekstiin myöhemmin kuvan Pikosta ja Artusta. Arttu ja Piko kulkee hienosti maastossa. Mentiin leivintie päästä päähän reippaassa tahdissa. Sellasta matkustusvauhtista ravia ja laukkaa. Ei mitään hurjastelua. Pojat laukkasivat niin hienosti ihan rinnatusten ilman mitään kiihdyttelyä tai kahnausta samaan tahtiin. Itse sai keskittyä nauttimaan aurinkoisesta talvimaisemasta.

Tässä se kuva jonka lupasin ja taas kännykkälaadulla

Ponilla menin kentällä taisteltuani ensin sen 20 minuuttia niiden etukavioiden pohjallisiin juuttuneiden jääkökköjen kanssa. Alkujäykkyyksien jälkeen Poni kulki hienosti ja laukatkin nousi tosi kivasti, mutta jouduin lopettamaan tavallaan aivan kesken kun huomasin laukassa pääty-ympyrällä että toinen etunen lipesi, jonka jälkeen ravissakin oli pieniä pystyssä pysymisen ongelmia. Pakko oli jalkautua ja talutella loppukäynnit.

Eilen oli tarkoitus taas liikutella molemmat hepat. Pakkasta oli niin reippaasti että ajattelin vain talutella Artun ja hoidella sen haavaiset jalat. Ruunan ketale oli kuitenkin unohtanut kaikki vähimmätkin käytöstavat! Se rynni, töni, kiilasi ja kerran meinasi oikein poistua paikalta. Roikuin kuitenkin sinnikkäästi mukana vaikka komentaminen aiheutti pientä keulimistakin. En ole pitkään aikaan turhautunut mihinkään asiaan niin paljon kun tuohon ruunaan eilen! Nieleskelin itkua kun keinot loppuivat auttamatta kesken. Millään sillä mitä minulle on maastakäsittelystä opetettu, ei ollut mitään apua. VIHAAN luovuttamista! joten suututti vielä enemmän kun jouduin luovuttamaan. Nyt vaan tuntui, että oli ajauduttu sellaiseen pattitilanteeseen, jota en osannut enää yksin korjata. Tuntui että olisin varmaan saanut enemmän vahinkoa aikaiseksi, jos väkisin olisin yrittänyt. Talutin jotenkuten tempoilevan ruunan takaisin tarhaan (sieltä kahden sadan metrin päästä mihin asti päästiin) koko ajan pettymystä niellen. Totesin että tässä kohtaa on parasta ottaa aikalisä ja lähteä käymään kotona, jotta voi aloittaa kunnolla puhtaalta pöydältä Ponin kanssa.

Maneesissa oli kuuleman mukaan vain 7,5 astetta pakkasta, joten päätin suunnata Ponin kanssa sinne. Paljon on tapahtunut Ponissakin viimeisen kuukauden aikana. Ennen sitä ei voinut pitää karsinassa kuntoon laittaessa irti kun se pyöri ja hyöri ja väisteli. Vaikka ovessa edelleen lukee "loimitettaessa sidottava kiinni", olen aika pitkälle pyrkinyt touhuamaan sen kanssa niin että se on pikkuhiljaa enemmän ja enemmän irti. Ponilla on (ainakin!) yksi erikoinen kommervenkki: kun satula laitetaan selkään menee työmoodi päälle. Muuten äärimmäisen tammamainen tamma ei lotkauta korvaansakaan vaikka satulavyötä kiristelisi miten. Jos karsinassa on heinää, niihin ei enää satuloimisen jälkeen kosketa, vaan seisotaan kuin tatti karsinan ovella ja odotetaan töihinlähtöä :D

Maneesilla homma toimi moitteetta ja pienestä "ruuhkasta" huolimatta Poni oli oikein mukava ja rento. Nyt kun laukka ei ole niin iso asia enää huomaan kuinka kiva laukka sillä on. Todellinen estehevonen! Apuni ovat vielä sieltä ei niin kevyestä päästä, mutta Poni tottelee ja kääntyy 180 astetta vaikka ratsastaja sitä ei olisi ihan omasta mielestään tarkoittanut. Vielä kun ratsastaja menisi samaan suuntaan. Palattuani tallille olin viemässä satulaa satulahuoneeseen, kun tajusin että mulla ei ole kypärää päässä!!! Kun oli pipo päässä niin kuvittelin että kypärä on päässä. Olin hetken aivan järkyttynyt ja manasin tyhmyyttäni. Onneksi mitään ei tapahtunut. Sanoinkin, että jos haluaa ilman kypärää ratsastaa, niin ehkä sitä ei kannattaisi tehdä hevosella, joka on nakannut sinut selästään alas noin kerran kuukaudessa.

Melkein koko työvuoro on kulunut tässä ohessa enkä viitsi tekstiä edes lukea läpi, joten on varmaan kamalaa luettavaa. No ehkä fiksailen sitä samalla kun lisään kuvan. Eilisen Arttukahnauksen jälkeen kädet ovat tuntuneet koko päivän siltä kun todellakin olisi paininut 500 -kiloisen konin kanssa. Erityisesti putken vaihto on liike, joka lähettää säväyksen aina olkapäähän asti :D

Olen siis rikki. Ehkä oli hyvä päätös olla menemättä uimaan tänään. Voisin sen sijaan ottaa linimenttikylvyn.

Pieni kommentti omakotitaloasumisesta: keittiöön ei tule vettä kun putket on jäässä.