Mistähän sitä lähtisi tätä asiaa purkamaan, kun teoriassa voisin aloittaa jo niistä muinaisista roomalaisista, joista tosin kiellettiin koulussa aloittamasta.
No kerrottakoon nyt alkuun että ratsastin taas Broncalla torstaina ja typeryyksissäni laitoin sille kuolaimet. Ei kiva. Ei mikään katastrofi, mutta tiedätte varmaan tunteen kun tietää että hevosella ei ole mukava olla. Ravissa ja laukassa mentiin ihan ok, mutta käynti oli kamalaa, jännittynyttä ja sisälsi jatkuvaa kuolaimen alle sukeltelua ja täten tasainen tuntuma oli haave vaan.
Kotona lähdin tätä asiaa sitten vielä vähän enemmän vatvomaan. Toisaalta en ala itkemään jos meidän harrastelu tulee olemaan vain maastossa ja kentällä humputtelua, mutten voi olla vähän harmittelematta sitä ettei kuolaimettomalla ole mitään asiaa koulukisoihin. Mikä siis avuksi. No erilaiset kuolaimet. Testiin pitäisi nyt olla tulossa suoraa Aplemouthia ja erilaisia Sprengereitä. Onneksi on ystävällisiä ihmisiä jotka jeesaavat, ettei tarvitse heti olla kaivamassa omaa kuvetta, ja vielä tilanteessa jossa ei ole varmuutta onko siitä edes apua.
No tästä poiki kuitenkin se että asiaa facebookissa harmitellessani aiheutin hyvin pienimuotoisen kränän kuolaimien puolesta ja vastaan rintamalla. Sanottakoon että minulla on selkeä mielipide asiasta enkä laittaisi Broncalle enää kuolaimia suuhun elleivät koulukilpailusäännöt sitä vaatisi. Uskoisin että jopa Poni, joka loppuviimein oli minulle aika "handfull", voisi toimia totuttuaan kuolaimettomalla. Kyse on kuitenkin aivan hevosen kuolutuksen perusavusta, paineelle myötäämisestä. Moni kuolaimia puolustava sanoo, että kuolaimen kovuus tai pehmeys tulee kädestä, ei kuolaimesta ja että kuolaimettomalla voi saada pahaa vahinkoa aikaan. Oikein sovitettun kuolaimettoman ei kuitenkaan pitäisi olla nenäpiin päällä, joka kieltämättä on hauras osa hevosen kalloa. Enemmän kuitenkin ajattelen asiaa hevosen kannalta niin, että olkoonkin käsi pehmeä ja tuntuma tasainen, sen suussa on jotain sinne kuulumatonta. Vaikka se ei varsinaista kipua aiheuttaisikaan niin koitappa itse juosta coopperi pari marmorikuulaa suussa. Ei se ainakaan suorituskykyäsi paranna.
Kamalaa kun alkaa ihminen muodostaa omia mielipiteitä :D
Aloitteleva tätiratsastaja oli kuin sieni ja imi kaikki mahdolliset neuvot ja mielipiteet joojoo-asenteella. Pikkuhiljaa vaan väistämättä alkaa muodostua oma mielipide ja oma tapa tehdä asioita. Mutta annettakoon kaikkien kukkien kukkia. En ole rientämässä polttamaan kaikkien tallitovereiden kuolaimia roviolla.
Hyviä mielipiteitä. :) Olen kanssasi hyvin samoilla linjoilla näistä asioista.
VastaaPoistaKaikissa valinnoissa on jotain hyvää ja jotain huonoa. Harvoinpa ehdottoman täydellisiä oikeita ratkaisuja löytyy, jotkut vain sopivat itselle syystä tai toiseesta paremmin. Hienoa, että jaksat pohtia ja kokeilla ennakkoluulottomasti!
VastaaPoistaSelailin uusinta Tunne Hevonen lehteä kaupassa. Siellä oli juttua Tuire Kaimion luennolta Oulusta. Kaimiohan painottaa paljon hevosen siedättämistä ohjastuntumaan, mikä itseltäni olisi kyllä jäänyt tajuamatta. Kaikesta huolenpidosta huolimatta hevosilla on kuulemma enemmän häriökäyttäytymistä kuin häkkikanoilla. Hurjaa.
Muuten, terkkuja U:lta. Alkukesästä kävin monta kertaa tammaa rapsuttelemassa tässä ihan lähistöllä. On päässyt arvoiseensa, eli aivan ihanaan kotiin maalle muutaman ponin kaveriksi ja äidin maastoratsuksi. Onneksi, itsellä on todella helpottunut ja onnellinen olo.
T. Pihla
Ihanaa kuulla sinusta ja kiitos terkuista! Ihana kuulla että lörppähuuli on päässyt hyvään kotiin! Ja puhut kyllä asiaa. Itsellänikin on tällähetkellä sellainen fiilis että muuttaisin paljonkin asioita Broncan tämänhetkisessä tilanteessa. Esimerkiksi vaikka sen etten tykkää että se on joutunut olemaan yksin (nyt tietysti varsan kanssa) talvesta saakka. Kiimakauden alettua tammalaumassa meni sukset ristiin enkä halunnut ottaa riskiä siitä että tappelun tuoksinnan tuloksena on vahinkoa vielä syntymättömälle varsalle. Nyt olisin melko valmis laittamaan Broncan yhteen ihan kenen kanssa vaan, että saisi vähän ressivapaata varsan vahtimisesta, muttei kukaan tunnu olevan halukas. Hevostelu on siitä hankala harrastus että aina joutuu tekemään kompromisseja ja lähtökohtaisesti oikein kukaan ei saa sataprosenttisesti tahtoaan läpi sellaisena kun sitä ajaa. Toisaalta se ei ole huonokaan juttu, valitettavan usein vaan hevonen jää välikäteen.
Poista