maanantai 11. helmikuuta 2013

Varsa-asiaa

Jouduin hiljan todellisen opiskelun eteen kun lisäsin perheenjäseneksi tiineen tamman.
Ensin olin että hellurei ja hirween söpöä, mutta yksi kaunis päivä töihin ajaessani todellisuus iski: tähän tarttis varmaan vähän paneutua. Ei muuta kun kirja käteen ja tunnollisena opiskelijana muistiinpanovälineet toiseen.
Iltalukemista on haalittu ja sen vuoksi ollaan nähty myös mitä kummallisempia unia. Tallin ruunat varsoo, mutta Bronca ei. Yksi yö soittelin Kyra Kyrklundille ja kyselin mitä teen (vastausta en valitettavasti saanut kun heräsin kesken kaiken).

Broncahan on vanha konkari. Kolme tervettä poikaa varsonut, joista yksi on tosin harmillisen nuorena menehtynyt. Nyt on tilattu tammavarsaa. Kovasti olen jutellut Broncan kanssa, että poikia on tehty tarpeeksi ja sopivaa ja kasvattajankin mielestä kohteliasta olisi pukata hienosta ja selväpäisestä luonteesta jatkajaa.

Harmillisin ja eniten huolta tuottavin asia on tietysti se että Broncan varsomisen ajankohta on aika suurpiirteinen. Nyt mennään Luomuna isolla ällällä. Perhelaumassa on kesällä oltu ja varsa on todettu käsikopelolla, ei ultraamalla. Omaa lomaa toivoin kesäkuun tienoille, eli jos lomani siihen saan, ei varsa tule ainakaan silloin. Onneksi tallille on huikea 4 kilometriä matkaa. Joo ja miehellekin on ilmoitettu että yöt saat halailla tyynyä kun tämä likka nukkuu kamerapäätteen kanssa satulahuoneessa. Seuraakin on minulle luvattu :) Emman kanssa siellä aikuisten pyjamabileitä pidetään syviyössä.

Mutta faktaa. Koska kyse on ennekin varsoneesta tammasta on parahin tieto tietysti Emmalla ja Tiinalla. Maha kuulemma selvästi laskeutuu ja nisiä kannattaa tarkkailla. Labraihmisenä innostuin tiedosta että maidon kaliumtaso nousee korkeammaksi kuin natriumtaso n. 24h ennen varsomista. Valitettavasti en uskoisi että kemistimme arvostaisi jos ajelisin kymmpitonnien vehkeillä tammamaitoa, jota ei varsinaisesti näytemuodoksi ole hyväksytty. Tähän on kyllä olemassa ihan asiaan tarkoitettuja pikatestejä, mutta kuten sanoin Luomu is the thing. Täytyy siis tyytyä seuraamaan eritteen koostumusta ja kyttäillä niitä vahatippoja.
Myös ruumiinlämpö laskee useilla tammoilla 0,8-1,0 astetta n. 12-24 tuntia ennen varsomista. Iltalämmön pitempiaikainen tarkkailu voi siis olla hyödyllistä. Näin voisi olettaa että iltalämmön tipahtaessa, varsominen voisi tapahtua seuraavana yönä.

Bronca on aiemminkin liikkunut pitkälle tiineyteen. Oma suunnitelmani on otaa arvioitu 2 ensimmäistä kolmannesta ihan normaalisti. Paljon rauhallista maastoilua, 1-2 "vakavampaa" päivää viikossa, 1-2 vapaata viikossa (vapaa voi myös sisältää taluttelua/maastakäsin työskentelyä). Viimeinen kolmannes kevennetään ja keskitytään maastokäppäilyyn. Kesäauringon lämmittäessä siirrytään enemmän vapaata tyyliseen viikkoon, mutta silti ajattelin tehdä taluttelulenkkejä koiran ja hevosen kanssa metsässä.

Jos joku tässä asiassa kuitenkin on 100% varmaa on se se että Enniltä pääsee poru kun näkee varsulin ekaa kertaa.
Hevosasiat ei oo koskaan järjen asioita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti