perjantai 15. helmikuuta 2013

Nalle-poika 1v!

Meidän iso vauva täyttää tänään vuoden.
Vuoteen on mahtunut paljon. Eniten kiintymistä.
Lähtökohtaisesti olin kissaihmisiä. Ne koirat joista eniten tykkäsin olivat rauhallisia ja tottelevaisia. Nalle on kyllä tottelevainen ja saa paljon ulkopuolisiltakin ominaisuudesta kehuja. Rauhallinen... never.. tai no joo kahden päivän metsästysreissun jälkeen kun on saanut koikkelehtia umpihangessa.
Mutta se on Rakas! Yhtään en osaa olla ilman. Kamalan hiljaista on kun miehet lähtevät metsälle.
Nallesta on tullut kelpo tallikoira. Yksi hienoipia juttuja edelleen on mennä yhdessä maastoon koiran ja hevosen kanssa. Perustottelevaisuus on hanskassa (niin kauan kun häiriöitä ei ole liiaksi), eikä vielä kertaakaan ole muiden koirien kanssa käyttäytynyt huonosti. Nallen pinna on lähes loputon. Niin joo ja onhan hän junnu-Winner :)
Nalle rakastaa rapsuja, erityisesti masurapsuja. Jos laskeudutkin koiran tasolle niin kellahdus selälleen on välitön.
Tänään Nalle saa extrapaljon rapsuja ja Mustista ja Mirristä haettiin 3 kiloa raakaluita. Niitä ei tosin saa syödä kaikkia kerralla :)

Kuvat on otettu tänään.

Pallopallopallo

Heitä se pallo!

PALLO!

JEE!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti