keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Argh!

Ratsastamisen ihanuus ja kurjuus on siinä ettei oikoteitä yksinkertaisesti ole. Pitää saada ne asiat aivoihin ja tuntemukset persnahkaan, jotta voisi edetä taas seuraavalle tasolle. Toki olen kuullut, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat ratsastuksen suhteen lähtökohtaisesti jotenkin lahjakkaampia, itse en kuitenkaan taida kuulua niihin.

Lähdin tallille tänään mielessäni selvä missio. Emmi oli toivonut kevyttä liikutusta ja puhetta on ollut aiemminkin että Ponilla pitäisi ratsastaa (siis oikeasti ratsastaa) käyntiä enemmän. Sunnuntain tuomarin sihteerinä helpossa A:ssa viettäneenä ja käyntiosuuden huonohkot numerot huomanneena tajusin, että ongelma lienee aika yleinen. Myönnän etten ole tainnut kertaakaan ratsastaa Ponin kanssa siirtymisiä käynnin sisällä, joten se oli päivän teema. Ihan minimini askelita ja sitten askelta pidentäen. Samalla koitin myös irtautua kentän reunoista ja pitää hevosta jotakuinkin suorana ilman aidan tukea. Putkeen ei mennyt edes kaunistelemalla sanottuna. Poni oli epätasainen kun mikä. Mälväsi kuolainta ihan hulluna ja pureutui varsinkin oikeassa kierroksessa ulko-ohjaan todella vahvasti. Yritin kaikki temput mitä vaan tiesin mutta tulos oli parhaimmillaankin vain tyydyttävä: hyviä pätkiä mutta sitten aina kamala vastustelu. En tiedä olisko nyt taas töihinpaluusta jäykistynyt oikea olkapääni ollut syynä vai mikä.

Pienen ravilämmittelyn jälkeen jälkeen yritin käyntityöskentelyä uudestaan. Mini-askeleet onnistuivat ihan ok, vaikka en usein muistanutkaan pitää kunnolla pohjetta kiinni ensimmäisen pidätteen aikana, jonka vuoksi Poni meinasi ottaa ihan stopin alkuun. Askeleen pidennys olikin sitten ihan toinen juttu. Jos ei Poni tullut kiireiseksi, niin sitten se halusi pompata raville. Ainakaan mitään aikomusta sillä ei ollut askelta pidentää. Luovutin jo kertaalleen ja otin vähän ravin sisällä siirtymisiä ja kun heppa lämpeni hommiin paremmin niin sain oikein kunnon venytyksen käynnissä keskihalkaisijalla. Siihen oli hyvä lopettaa. Lähinnä tänään rassasi vain se etten saanut Ponia yhtään tasaiseksi vaan se tempoi vähän väliä itsensä pois muodosta ja selvästikään se ei ollut niin 100% kuulolla mitä se yleensä on.

Halu olla parempi on niiiin suuri mutta tie on pitkä...

2 kommenttia:

  1. Moi Enni! Seuraan edelleen aktiivisesti sun blogia, vaikken olekaan hetkeen kommentoinut. Tätä on kuitenkin ilo lukea, sillä pyrit niin rehellisesti kehittymään, etkä ollenkaan hevosen hyvinvoinnin kustannuksella. Jatka samaan malliin vastoinkäymisistä huolimatta! Ja muista, ettei se aina kokonaan sinusta ole kiinni,vaikkei kaikki ihan putkeen menisikään. Voihan hevosellakin olla joskus huono päivä, mikä sille suotakoon.
    Nallelle rapsutuksia ja Ponille porkkanoita!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti Pihla kehuista!
    Kyllä tuossa nyt hetki leijuttiinkin aika superfiiliksissä, että tämä oli kai ihan väistämätön maahanpalautus :)

    VastaaPoista