maanantai 24. syyskuuta 2012

Tassuhuolia

Olen onnistunut tässä muutaman päivän aikana lietsomaan itseni aikamoiseen neuroosiin Nallen tassun takia. Pojalla on pipi.

Kaikkinensa tarina sai alkunsa jo aikaisemmin syksyllä, kyyhkymetsän jälkeen. Muutama päivä sen jälkeen huomasin Nallen vasemmassa tassussa karvattoman kohdan. Lähdin sitä syynäilemään ja oikein kun suurennuslasilla katsoi, niin siinä näkyi kaksi pientä rupea, jotka lähtivät ihan pinnasta irti. Samu epäili, että Nallea on päässyt käärme puremaan, mutta niin että osuma on ollut huono ja myrkkyä vähän, koska mitään haavoiksi kutsuttavaa rupien alta ei löytynyt. Jalka oli täysin normaalin lämpöinen, ei turvotanut ja koira käveli ja jolkotteli aivan kuin ei mitään. Sen takia ei varmaan huomattukaan koko hommaa ennen kuin karvat putosivat. Karvat eivät kuitenkaan ole kasvaneet takaisin ja aloin huolestua. Päätin näyttää Emmille koipea ja pyytää neuvoja mitä sen kanssa voisi tehdä. Samu mainitsi kuitenkin että näytä myös tätä kannuskynnen anturan alla olevaa pattia (myös vasen jalka). Voi jessus sentään, en ollut moista edes huomannut. Pieni karvaton laikku oli sen jälkeen ihan toissijainen. Näytin kinttua tallinkäytäväklinikalla Emmille, joka sanoin karvattomasta kohdasta että ei tuossa mitään, hyvältä näyttää. Patin epäili olevan joko tulehdus tai kasvain. Käski hoitamaan aluksi tulehduksena ja lupasi katsoa uudestaan jos ei lähde paranemaan.





Äh. Haluan tietää nyt heti mikä se on. Tästä syystä varmaan olen labra-alalla. Inhoan epäselviä tapauksia.
Mietin jatkuvasti ovatko nämä molemmat vammat yhteydessä toisiinsa. Olisiko käärmeenpuremalle pitänyt heti tehdä jotain ja mitä? Miksi koira ei vaikuta kipeältä? Pattia saa puristella aika lujaakin ennen kun Nalle vetää koipensa pois, ei edes vingahda. Jos se olisi tulehtunut, eikö se olisi paljon kipeämpi? Metsälenkillä se aukeaa ja vuotaa verta jonkin verran. Koira ei kuitenkaan sano mitään, ei edes lussuta sitä.

Seuraavaksi graaveja kuvia. Jos joku on nähnyt jotain vastaavaa, kertokaa hyvät ihmiset mikä on kyseessä.

Tässä näkyy sekä karvaton kohta että paise

Paise on aivan tuon ensimmäisen kannuskynnen anturan alla


Ällö lähikuva
Potilas <3

Ohjeena on nyt toistaiseksi putsata paisetta pari kertaa päivässä laimennetulla betadinella ja levittää päälle vetramil -voidetta (ihan kun hevosta hoitais, tää on sentään tuttua). Tämän jälkeen poika joutuu olemaan pari tuntia tötterö päässä, ettei nuole tassua. Kädet kyynerpäitä myöten ristiin että tämä toimii.

1 kommentti: