maanantai 13. elokuuta 2012

Putosin pahasti, silti nousen!

Kotiuduin juuri hetki sitten Tampereen Acutasta. Sunnuntainen maastoreissu menikin vähän toisin kuin oli suunniteltu.
Lähdin näyttämään Airalle sitä toista reittiä niinkuin oli suunniteltu. Ei päästy kun varmaan kilometri - puolitoista, kun kosteikon kohdalla Poni teki yllätysratkaisun ja päätti ottaa parimetrisen loikan koko kosteikon yli ilman mitään vauhtia. Tasapainohan multa meni ja Poni jatkoi suoraan kohti isoa mäntyä kauheita köyryselkäpukkeja heitellen. Viskauduin Ponin selästä suoraan selkä edellä puuta päin. Onneksi Alli oli mukana ja Poni ei lähtenyt kauaksi. Saatiin hevonen kiinni ja yritin nousta ylös. Ei toivoakaan. Valtava kipu, huuto ja pärräys. Aira soitti sitten Jonnalle ja pyydettiin apua. Yksi tarvittiin ainakin ottamaan Poni ja joku auttamaan minua. Jonna otti miehensä mukaan ja hoiteli itse Ponin talliin. Ensimmäiset 20 metriä yritin kävellä Markon tukemana, mutta nopeasti hoksattiin, että ei tule mitään kun sattuu niin paljon. Marko yritti hetken kantaa minua kunnes sekin todettiin toivottomaksi. Pakko oli soittaa abulanssi. Ambulanssista saatiin ohjeet ettei saa enää yrittääkään liikkua ja että apua tulee. Tovi jouduttiin odottelemaan, mutta päästiin kuin päästiinkin rankalaudalla kantaen pois metsästä. Sain matkalla huippua kipulääkettä kun tuntui ihan välittömästi että olisin voinut vaikka itse kävellä takaisin tallille. :D

Acutassa tehtiin CT -kuva ja todettiin, että lannerangan yhden nikaman sellainen haarake on murtunut, mutta murtuma oli hyväasentoinen eikä vaarallinen. Ei siis ollut varsinaisesti siinä osassa nikamaa, joka suojaa selkäydintä. Kipu on kuitenkin JÄRKYTTÄVÄ! En pääse makuulle tai makuulta ylös ilman tuskanhuutoja ja pukeminen on todella hakalaa kun en saa vasenta jalkaa nostettua ollenkaan. Jalalle pystyy kyllä varaaman painoa jonkin verran, mutta erityisesti lonkan koukistaminen sattuu ihan mielettömästi.

Saikkua on nyt ainakin viikko. Kirurgi oli vähän sitä mieltä että enemmänkin tarvisin, mutta ei ehtinyt tulla mua enää moikkaamaan ennen kun mun kyyti tuli, koska pari kolarissa ollutta potilasta piti hoitaa ensin.

Seuraavaksi alan shoppailemaan turvaliiviä. Katsotaan sitten koska sitä pääsee käyttämään. Hevosen selkään kiipeäminen ei tunnu fyysisesti kovin mahdolliselta hetkeen kun on niin kipeä. 

4 kommenttia:

  1. Mun mies oli myös sitä mieltä, että nyt turvaliivin ostoon. Ei mikään huono idea.

    VastaaPoista
  2. Ou nou! Kuulostipas pahalta.. Varmaan menee kauan aikaa parantua kunnolla. Toivottavasti ei jää kovin pahoja kammoja.
    Onneksi ei kuitenkaan murtunut koko nikama! Huh.

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. Juu kyllä heti kiivetään takasin kunhan päästään siihen kuntoon. Isäkin oli rohkaisevasti sitä mieltä, että näitä sattuu ja kuuluvat asiaan kun jotain harrastaa. Ei onneks kyllä edes ole sellainen olo että olisi jäänyt mitään kammoa. Saataa olla että ensikerralla kosteikkoa lähestytään hieman lyhyemmällä ohjalla ja paremmalla tuntumalla :)

    VastaaPoista
  4. No hyvä, että on sellainen tunne. :)

    Minäkin luulen, että seuraavan kerran hui-niin-kamalia-sauvakävelijöitä lähestyessä ei mennä pitkin ohjin ja ilman jalustimia. :D Toukokuun loppupuolella mentiin nimittäin sellaisia örkkejä pakoon tuhatta ja sataa. Rekka on ihan ok, mutta sauvakävelijät ei.

    VastaaPoista