"Hevosta ei voi tuntea kunnolla, ennen kuin on ollut sen kanssa tekemisissä jokaisena vuodenaikana"

Pakko se on uskoa. Ponia laiskottaa ja väsyttää. Edellisessä valkussa tuntui poikkeuksellisen tahmealta ja sama meno senkun jatkui eilen. Poni vaipui jo kuntoon laittaessa niin koomaan että se oikein säpsähti hereille kun rapsutin sitä niskasta.

Ihan outoa äkkiseltään kun on niin tottunut olemaan ratsastamatta juurikaan eteen. Toisaalta loistavaa harjoitusta, että oppii myös ratsastamaan eteen. Otettiin sellanen läpiratsastuksen omainen valkku, mikä teki ihan hyvää minun mukavuusalueen ulkopuolella kolhitulle itsetunnolleni. Asetuksia sisään ja ulos ja samalla tosiaan jouduttiin keskittymään aika tavalla siihen, että tahti pysyi hyvänä eikä meno lähtisi hiipumaan. Yritin kiinnittää erityistä huomiota käsiini, että olisin ne osannut itse kantaa. Hetken ne pysyvät kun skarppaa, mutta aika nopeasti ne kuitenkin vielä löytävät tiensä takaisin kiinni satulan kaareen. Laukannostoissa ei ollut ongelmia, mutta Ponin tahmeudesta johtuen laukan ylläpitäminen olikin nyt haasteellista. En huomaa tarpeeksi ajoissa että Poni pääsee pitkäski ja meno muuttuu etupainoiseksi. Helposti silloin könähdän myös itse eteen ja peli on menetetty. Jonna käski reagoimaan nopeammin olemaan pohkeella mielummin kerran vahva kun jäädä jankuttamaan. Uskalsimpa tosiaan tömäyttää kunnolla. Jotain Poni vireystasosta kertoo se, että jos olisin talvella tehnyt jotain tuollaista, niin oltaisiin menty maneesin katosta läpi niin että morjesta vaan. Nyt vaan hypähdettiin vähän tomerampaan laukkaan :D Samalla kun päästiin vähän enemmän ratastamaan laukkaa niin kiinnitettiin myös huomioita istuntaan laukassa. Perse pitäisi asetella tiivimmin penkkiin ja alapohkeesta pitäsi pitää parempi huoli ettei se a) puristaisi, mutta sitten taas toisaalta ei kuitenkaan b) heiluisi. Teenpä pikku listan tähän niistä asioista joihin on viimeaikoina erityisesti istunnassa paneuduttu:

-Kanna kädet, kyynerpäässä selvä kulma, älä vastaa hevosen vastusteluun jännittämällä käsiä alas suoraksi.
-Rauhallinen alapohje, lähellä hevosta, ei kuitenkaan puristaen.
-KATSE pitkälle eteen
-Kevennyksessä jalka rentona, älä siis nosta kroppaa jaloilla. (Tämä onnistuu jo aika hyvin, huonona päivänä sorrun vielä ylikeventämään, mutta huomaan sen aika nopeasti itsekin, koska silloin alapohje ei pysy paikallaan.)
-Laukassa selkä suoraksi, vatsa litteänä, ei mitään välimallin esteistuntaa vaan perse kunnolla penkkiin. Tähän auttaa kun yrittää muistaa kasvattaa jalkoja maata kohti. Vaikeinta on löytää se rentous jalkaan, jossa pohje pysyisi paikallaan, mutta olisi silti lähellä ja helposti käytettävissä. Tuppaan puristautumaan liikaa jolloin jänityn pakarasta asti ja istunnasta tulee muutenkin epävakaa.

Tänään otettiinkin sitten super-rennosti ja käytiin vaan kävelemässä reilu puoli tuntia. Nalle oli hienosti taas mukana. Oikein nauratti kun iso musta koira, joka rytistelee pusikoissa ympärillä ja hyppää polulle välillä ties mistä piilosta, ei aiheuta reaktioita, mutta outoa oksankarahkaa joka on imestynyt hiekkatielle, pitää väistellä. Pelästyipä tuo viime viikolla perhostakin :D

P.S. Otsikko on suora lainaus Kati Valtatie-Eskolan minulle jakamasta neuvosta.