sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Lahjattomat treenaa?

Nyt on sitten kisahullutus käyty läpi. Tosiaan perjantaiset reenit oli vähän hapuilua. Lauantaina alkoi jo aavistuksen verran sujumaan. Kisoihin lähdin täysin vailla odotuksia tai sen kummempia tavoitteita. Harjoitusravissa oli vaikea istua ja kisaradalle verkasta siirryttäessä alkoi vähän mietityttämään kun tamma tykkäsi puhista ja sätkyillä vaikka mitä. Kentällä kuitenkin pääsin nauttimaan ihan super-relasta hevosesta! Voitto tuli pokattua luokassa tuomarin saatesanoin: "ei sitten enää mitään raviohjelmia". Yritin siinä selittää että hyppäsin perjantaina ekaa kertaa ratsuni selkään. Tuomarointi oli harjoituskisoihin sopivaan tyyliin hieman anteliasta, joten prosentit 83,333 yhdestä väärinratsastuksesta huolimatta (äälö ei voinut muistaa että radalta poistuminen on oma arvostelukohtansa, vaan lähti silmät kirkkaina posottamaan pois kentältä).

Verkassa
Sihteeri ilmoitti kirjoittaneensa väärin. Alaosastossa pitäisi lukea suosituksena helppoa C:tä

Sera tekikin aimohienon työn pitkän päivänsä aikana, koska kuskasi molemmat kuskinsa voitoon. Lissu eli Seran omistaja oli myös oman luokkansa helppo B voittaja. 

Onnelliset kamut <3
Tallimme kolmas kisaaja, kovettu esteratsastaja (kyllä! kouluradalle panssarin kanssa!) teki nelivuotiaan ratsusnsa kanssa hienon debyytin kouluradalle: puhtaan ja yhtenäisen suorituksen. Lapusta löytyi yksi huvittava vitonen kommentilla "riehuu" :D

Omasta radasta video ohessa. NIIN JOO! ja katsokaa kuinka olen yhtäkkiä oppinut katsomaan eteenpäin! Nevosen niskaan tuijottelu loistaa poissaolollaan!?



Superpäivä, superkisat, superporukka. Tästä kesässä on kyse!




4 kommenttia: