sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Ei tullut juhannusvarsaa

Varsaa odotellaan jo pikkuhiljaa tulevaksi. Karsinaan on asenneltu valvontakamera, josta voi ulkopuolelta seurata mitä tallissa tapahtuu häiritsemättä tammamammaa.

Itse olen vaan nautiskellut lomastani ja touhunnut kaikennäiköistä. Viikolla olin Lissun ja Kirsin maastoreenissä huoltojoukossa mukana. Näin ainakin näin etukäteen mitä homma pitää sisällään, koska lupauduin Lissulle ja Seralle huoltojoukkoihin matkaratsastuskisoihin.

Juhannusyönä pääsin muuten tekemään tuttavuutta todella suuren metsäsittiäisen kanssa. Metsäsittiäiset tunnistaa kovasta pörinästä. Normaalisti ne ovat noin 16mm kokoisia, mutta juhannusyön jättiläinen oli jopa yli 20mm. Harmi kun sain räpsäistyä vain kännykkäkameralla kuvan, houkuteltuani kaverin laskeutumaan kädelleni. Hämärissä olosuhteissa ei kaverista erota kuin takapään jättimäiset jalat.

Kisarannasta kotiin päin kävellessä bongasin vielä tälläisenkin koppiksen


Kuva ei taaskaan ole hämäristä olosuhteista johtuen kovinkaan kaksinen, mutta kyllä siitä nyt ehkä tajuaa että kyseessä on kiiltomato, joka nimestään huolimatta kuuluu siis kovakuoriaisiin.

Juhannuspäivänä törmäsin tallilla kaveriin, jonka ratsutettavalta tammalta poistettiin aatonaattona (maailman suurimmat) sudenhampaat. Saatin siinä sitten päähämme että kokeillaas jos tuolle tammalle laittais meidän kuolaimettoman LG:n. Ellu on siis ihan junnu vielä ratsastuksen suhteen ja ratsastajansa 100% esteratsastaja. Sileällä heillä onkin ollut vähän ongelmia tasaisuuden kanssa, joka nyt voi toki johtua niistä jumalattoman kokoisista sudenhampaistakin. Samalla siis testattiin vähän jos tammaa saisi edestä paremmin tasaiseksi.
Alkuun Ellu oli aivan suunniltaan uuden päävärkin kanssa. Pikkuhiljaa kuitenkin alkoi kuulua aivoissa raksutus ja kun tamma tajusi homman idean oli meno tosi paljon paremman näköistä!

Alkuun meno näytti järjestään tältä

Laukassa Ellu alkoi pikkuhijaa relata

Ja kun palaset loksahti päässä kohdilleen niin ei se ollukaan enää paha juttu
 Mainiota kun pääsee todistamaan tuollaista nuoren hevosen oppimiskokemusta.




2 kommenttia:

  1. Minäkin täällä alan olla jo malttamaton, syntyisi jo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeyö jo valvottiin! Kolmen aikaan näytti vielä että jotain tapahtuu kun tamma oli pitkään pötköllään, välillä ihan kyljellään ja tuijotteli paheksuvasti peräpäätään. Puoli viideltä pomppasi kuitenkin ylös, pissasi, kakkasi ja alkoi pupeltamaan heinää, eli ei sitten kuitenkaan. Tukalat oltavat sillä kyllä on. Juuri kävin pari kertaa laitumella tarkistamassa ja hengitystiheys lähentelee kuuttakymmentä :O

      Poista