lauantai 3. marraskuuta 2012

Selässä taas kahden viikon tauon jälkeen

Tänään päästiin Ponin kanssa Jonnan tunnille. Eilen kävin juokuttamassa Ponin varta vasten tätä ajatellen, mutta juokutus jäi harmillisen lyhyeksi kun en tiennyt mistä kentälle saa valot. Oli pakko lopettaa kun ei enää tahtonut nähdä hevosta.

Tänään oli myös ekaa kertaa kokeilussa kaverilta käytettynä, mutta priimakunnossa ostetut Mountain Horsen nahkasaappaat. Olen täysin laiminlyönyt kaikenlaisen välineharrastamisen alusta asti tässä hommassa. Kingslandit ja Pikeurit on mulle haave vaan ja on porskuteltu ihan tyytyväisesti Horzen ja EuroHuntterin halvemmilla kamppeilla. No on mulla yhdet pikeurin hanskat, mutta nekin sain lahjaksi. Nahkasaappaat on ollut sellainen haave (joo ja GPA-kypärä) johon mietin satsaavani kyllä jossain vaiheessa, mutta kun kaveri kauppasi itselleen liian isoja saapikkaita tartuin tilaisuuteen ja ostin pois.

Ja miksei kukaan kertonut että tää on välineurheilua? Kinttu pysyi ihan uskomattoman hyvin paikallaan ja harjoitusravissa sain jalan tavallaan "painavaksi" jolloin jalustinkin pysyi paikallaan eikä lähtenyt seilaamaan. Muuten kaikki ei sitten mennytkään ihan mallikkaasti. Ponilla oli hulluna virtaa ja takapäänväistätys käynnissä-laukannosto -tehtävä oli parin kerran jälkeen jo niin kuumentavaa kamaa, että lopputunti käytettiin rauhoiteluun. Se pomppi välillä kun vietereillä ja oikein tunsin kuinka se hakee sellaista moodia missä se aloittaa sen rodeon. Sehän ei tietenkään mun rentouttani lisännyt laisinkaan :D Laukannostot oli räjähtäviä vaikka avut olivat ihan hipaisun omaiset. Heti se kyllä tuli kuulolle kun sai laukata, mutta kun noi ammattilaiset aina vaatii sitä kontrollia. Mä olisin ihan hyvin voinut päästää kierrostolkulla kevyessä istunnassa höyryjä, olis ollu Poniki varmaan tyytyväinen. Sen jälkeen oliskin ollut ihan toinen juttu saada sitä kuulolle.

Vaikka tunti olikin varsin varovainen niin mulle jäi kyllä positiivinen fiilis koska tunsin istuvani todella tukevasti ja tasapainoisesti (Taikasaapikkaat?). Keskityin tuntemaan hevosen liikkeitä, pidin mielestäni katseen hyvin pois sieltä niskasta ja käsikin tuli kannettua paremmin. Yritin vaikuttaa enemmän istunnalla. Tuli sellainen fiilis ajoittain, että olin paremmin tilanteessa mukana: reagoin asioihin joko välittömästi tai jo ennakoivasti, mistä sain pari kertaa kehujakin Jonnalta.
Aina ei tarvitse tehdä pyhää Yrjöä saadakseen hyvää fiilistä!

Aa niin ja ylläpitohepparintamalle kuuluu hassua :D
Olen sopinut nyt kaksi kokeilua aivan erilaisille hevosille. Toinen on 9v pikkuinen eestinhevostamma tasoa heB, mutta laukassa hiomista. Toinen on 16v, iso oldenburg -ruuna, jolla on kisattu heA ja on noin vaB kotioloissa (täydellinen opetusmestari?). Houkuttelin Jonnaa mukaan katsomaan tätä isoa ruunaa koska epäilyttää miten pystyn sellaisella ratsastamaan näiden minihevosten jälkeen. Toivon että Jonnan silmällä näkee paremmin onko minulla edes mahdollisuuksia.




1 kommentti:

  1. Herätit mussa halun ostaa saappaat! Mulla ei olekaan koskaan ollut nahkasaappaita.
    Tsemppiä hevoskatsastukseen!

    VastaaPoista