Ja niin on kokeiltu valmennustuntia Piko-herralla. Alku alkoi lupaavasti vaikkakin herra oli niin raskas ratsastaa että suurinpiirtein uin vaateideni sisällä jo alkuverkan jälkeen.
Mentiin harjoitusta, jossa pitkillä sivuilla hieman uran sisäpuolella oli puomit. Puomin linjalle piti ensin ravissa väistää, mennä puomin yli ja väistää takaisin uralle. Jähmeydestä huolimatta Piko väisti ajoittain kivasti. Pidätteessä tuntui olevan aina kovin pitkä viive. Olisin jopa toivonut jossain kohtaa vähän vahvempaa kuolainta kun perus niveltä. Toisinaan Piko loikkasi puomin yli, jatkoi pari askelta laukassa, mutta tuli kuitenkin hyvin takaisin. Seuraavaksi harjoitusta muutettiin niin että toinen puomi siirrettiin uralle. Aloitettiin oikeassa kierroksessa niin että oli tarkoitus väistättää taas pitkältä sivulta puomille, nostaa puomilta laukka ja jatkaa seuraava pitkä sivu puomin yli laukassa. Ja tässä repesi potti. Väistin puomille annoin laukka-avut, laukka nousi kivasti ja pyöri lyhyenkin sivun ja sitten Piko näki seuraavan sivun puomin. Koko pitkän sivun muistikuvat on kuin valokuvia joihin on liitetty jokin ajatus: "ohhoh olenpa korkealla", "hui mikä pukki!", "kohta kyllä tipun", "enpäs vielä tippunutkaan", "tuossa onkin se puomi, siitä mennään varmaan kooorkeelta yli", "jep", "ah, pieni tauko pukittelussa, mitenhän tämän saisi pysähtymään?"
Ehkä karmein rodeo missä olen ikinä ollut kyydissä ja selvisin siitä tippumatta! Mutta ei tässä vielä kaikki! Piko otti vielä toiset ja kolmannetkin rodeot (tosin vaisummat), jonka jälkeen keskityttiin opettelemaan oikeaoppista yhden ohjan pysäytystä :D. Raviinkaan ei voinut enää ottaa kun käynnissäkin kierrokset nousi välillä miljoonaan. Emmi koitti ottaa loppuravit Pikolla, mutta kun se on hullu niin se on hullu.
Oma tuomio hevosesta: Manaajalle mars! Ihme demonin riivaama kaakki :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti